Sivu 44/63
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Heinä 09, 2013 1:55 pm
Kirjoittaja Luupää
Nimi tosiaan näkyy taas vaihtuneen. Nyt se on
Nikita Bergenström.
http://yle.fi/uutiset/nimensa_vaihtanee ... sa/6724500
9.7.2013
Mistä on kyse?
•Hovioikeus on alentanut Nikita Bergenströmin (ent.Fouganthine) tuomiota vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen
•Viime kesänä annettuun tuomioon johti tuhotyö, kaksi pahoinpitelyä, rattijuopumus sekä kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta
•Hovioikeus katsoi, ettei tuomion koventamiselle ollut perusteita
Nimensä vaihtaneen Foughanthinen tuomio aleni hovissa
Nimensä vaihtaneen Foughanthinen tuomio aleni hovissa
Hovioikeus on alentanut Nikita Bergenströmin (ent. Fouganthine ja ent. Valjakkala) tuomiota. Bergenström tuomittiin vuosi sitten Helsingin käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi vankeuteen muun muassa kahdesta pahoinpitelystä ja tuhotyöstä.
Viime kesänä Helsingin käräjäoikeudessa kahden vuoden vankeusrangaistuksen tuomitun Nikita Bergenströmin tuomiota on lievennetty. Hovioikeus alensi tuomion vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen.
Bergenström velvoitetaan myös korvaamaan valtiolle vastaajan avustajakulut sekä hovioikeuden todistelukustannukset.
Annettuun tuomioon johti tuhotyö, kaksi pahoinpitelyä, rattijuopumus sekä kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta.
Ei aihetta tuomion koventamiseen
Käräjäoikeudessa syyttäjä vaati, että Nikita Bergenström tuomiota määrättäessä huomioidaan Bergenström aiempi rikostausta tuomiota koventavana perusteena. Hovioikeus katsoi toisin. Rikoslain mukaan tekoja koventaa aikaisempi rikostausta samankaltaisista rikoksista sekä piittaamattomuus lain kielloista. Hovioikeuden mukaan Bergenströmiä ei ole aikaisemmin tuomittu tuhotyöstä eikä pahoinpitelystä.
Fouganthine sytytti tulipalon Vallilan kiinteistöt Oy:n omistamassa huoneistossa Päijänteentiellä toukokuussa 2011. Kerrostaloasunto oli hänen avovaimonsa nimissä. Puutalossa oli palon syttymishetkellä myös muita asukkaita.
Hovioikeuden mukaan tulipaloon johtaneet teot eivät osoittaneet harkintaa tai piittaamattomuutta, vaan olivat pikemminkin Bergenströmin valitsema keino ratkaista riita avovaimonsa kanssa.
Rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen ajo-oikeudetta Bergenström puolestaan on tuomittu aikaisemmin, mutta rikosten välillä kulunut aika ei hovioikeuden mukaan anna syytä tuomion koventamiseen.
Voi hyvä Sylvi noita hovin perusteluita!
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Heinä 09, 2013 5:41 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Olisiko tuo vapaalla jo? Tai lomalla. Ainakin facebookissa kuulemma on tänään kirjoitellut, tosin sillä aikaisemmalla sukunimellään.
Hovin perustelut ovat kieltämättä omituiset. Ne ovat usein sellaisia.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Su Heinä 28, 2013 4:56 pm
Kirjoittaja Perry
Tänään YLE TV1 klo 23.05 Viikon Rikos .
Ruotsalainen rikosohjelma, aiheena: 4/12. Leif GW Persson pohtii elokuussa 2006 Avestassa tehtyä murhaa, joka on yhä selvittämättä. Camilla Kvartoft ottaa selvää, kuinka raiskaustapauksia tutkitaan. Lisäksi Åmselen kolmoismurha heinäkuussa 1988.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Su Huhti 06, 2014 11:42 pm
Kirjoittaja Morfiina
http://www.suomi24.fi/yhteis%C3%B6/nixutin65
Siitä chattailemaan Niksun kanssa (tosin eipä ole kirjautunut hetkeen).
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ma Huhti 07, 2014 9:58 pm
Kirjoittaja DollariExpress
miksi pitäsi tonne kirjoitella kun ukko on facebookissa joka päivä ja tuolla suomi24 ei ole vuoteen ees käyny? jos on asiaa niin mene sinne fb sen kans jutteleen reaaliajassa,niin voi vastatakin alle vuoden jos joku siinä ukossa kiinnostaa.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Kesä 09, 2015 6:14 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Juha Valjakkala, sittemmin mm.
Aslak Ahonen ja nyt
Nikita Bergenström täyttää tulevana lauantaina 13.6. täydet ja pyöreähköt 50 vuotta!
Kylläpä aika rientää. Eihän tästä ole kovinkaan kauaa kun lehdessä uutisoitiin, että alle 3-kymppinen murhamies Åmselessä...
-------------------------------
Vuonna 2009 Valjakkala halusi otsikoihin, mainitsemalla tätinsä häpäisseen itsensä...t
Juha Valjakkala: Tätini BB-Terttu on häpäissyt itsensä
Suomen Big Brother -talon toistaiseksi vanhin asukas, joensuulainen Terttu Mujunen, 61, on Juha Valjakkalan täti, kertoo 7 Päivää -lehti. Åmselen kolmoismurhasta yli 20 vuoden tuomion istunut Valjakkala, 44, vapautui vankilasta viime helmikuussa. Nykyään hänet tunnetaan nimellä Nikita Fouganthine.
Fouganthine kertoo Seiskalle häpeävänsä tätiään, joka on hänen isänsä sisko.
- Katselin Subilta viime BB-jakson. Ei voi muuta sanoa, että kyllä siinä tätini häpäisi itsensä.
Fouganthine huomauttaa kuitenkin lehdelle, että tuskinpa Terttu Mujunenkaan ylpeilee hänellä.
Outokummussa syntynyt Terttu Mujunen on puhunut Big Brother -talossa avoimesti muun muassa uskonasioistaan. Hän kuuluu helluintaiseurakuntaan.
Ainakin Plaza.fi -viihdesivuston mukaan Terttu Mujunen on kertonut talon asukkaille, että hänen poikansa on ollut vankilassa ja tullut siellä uskoon. Terttu Mujusen mukaan poika ei kieltänyt kertomasta asiaa televisiossa.
Nikita Fouganthinen siteet Pohjois-Karjalaan eivät rajoitu tätiin. Hän muun muassa suoritti vankeusrangaistustaan Pyhäselän vankilassa, avioitui polvijärveläisen naisen kanssa - joka on nyttemmin ex-vaimo - sekä oli kirjoilla Rääkkylässä.
Fouganthine kertoi Seiskalle, ettei hän ole pitänyt yhteyttä tätiinsä. Länsi-Suomessa asuva äiti on ainoa sukulainen, johon hän on yhteydessä.
Karjalainen
3.9.2009
Mutta aivan kuten Pietari kielsi Jeesuksen kolmasti hiilivalkealla, niin myös "tätinsä" on kieltänyt Juhan.
Joensuulainen BB-Terttu: En ole murhaajan sukulainen
Ensimmäisenä Big Brother -talosta häädetty Terttu Mujunen kiistää 7 päivää -lehden väitteet, joiden mukaan kolmoismurhaaja Juha Valjakkala alias Nikita Fouganthine olisi hänen veljenpoikansa.
- Ei pidä ikimaailmassa paikkaansa, sen voi vaikka tarkistaa kirkon kirjoista. Tuommoisesta voisi vetää vaikka loukkauksen ja pistää asianajajan perään, joensuulainen puhisee harmistuneena Sub TV:n verkkosivuilla.
Seiskan verkkosivuilla Juha Valjakkala myöntää erehtyneensä henkilöstä.
- Muutin alle kaksivuotiaana äitini kanssa Ruotsiin ja sen jälkeen en ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä Itä-Suomen sukuhaaraani. Isänikin on jo aikaa sitten kuollut, Nikita Fouganthine kertoo Seiskalle.
- Olin kuulemani mukaan siten tosiaan aivan varma, että kyseinen sukulaissuhde olisi pitänyt paikkansa. No, toivotan joka tapauksessa kaikkea hyvää Tertulle, vaikkei hän nyt sitten tätini olekaan, Valjakkala oikoo.
Talossa viettämäänsä aikaa BB-Terttu muisteli lämmöllä. Nuorison joukkoon sulautuminen ei aina kuitenkaan ollut käynyt mutkattomasti, ja hän itsekin lipsahti pois kaidalta tieltä.
- Syyllistyin puhumaan rumia sanoja. Myönnän, että tuli sanottua sukupuolielimen nimen. Herra ja ihmiset antakoot anteeksi. Mutta pidin mitä lupasin, en ollut alasti tai juonut viinaa.
Karjalainen
7.9.2009
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Su Marras 22, 2015 12:31 am
Kirjoittaja chupacabra
Missähän tämä herra mahtaa nykyisin olla, kiven sisässä vai vapaalla?
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 6:44 am
Kirjoittaja punch
Yllätyksekseni Valjakkala oli jostain syystä jälleen vankilassa, kunnes jätti palaamatta lomilta vajaa viikko sitten. On siis omien lomien kautta hankitulla vapaalla ainakin toistaiseksi.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 23579.html
Moneen kertaan nimeään vaihtanut entinen elinkautisvanki Juha Valjakkala katosi vankilasta viime viikon keskiviikkona.
Valjakkala – nykyiseltä nimeltään Nikita Bergenström – sai IS:n tietojen mukaan poistumisluvan Jokelan vankilan suljetulta osastolta. Lupa myönnettiin vankilan ulkopuolella pidetylle kurssille.
Valjakkala ei kuitenkaan palannut opiskeluvapaaltaan vankilaan sovitusti, vaan jäi omille teilleen. Eilen hän oli kateissa jo viidettä päivää.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 10:47 am
Kirjoittaja EjM
Ja taas tiedotetaan hyvissä ajoin
Kyllähän tuossa vajaassa viikossa pääsee vaikka kuinka pitkälle kun rajatkin vuotaa kuin seula.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 10:57 am
Kirjoittaja Alice
http://yle.fi/uutiset/valjakkala_pakeni ... Valjakkala pakeni jo kymmenennen kerran - ohessa pakohistoria 1983-2015
Kolmoismurhasta tunnettu Juha Valjakkala, nykynimeltään Nikita Bergenström on ollut karkuteillä Jokelan vankilasta vajaan viikon. Puolet pakoyrityksistä on päättynyt alkuunsa. Åmselen kolmoismurhasta tunnettu Juha Valjakkala (nyk. Nikita Bergenström) on livistänyt vankilasta pakosalle jälleen kerran. Pakoyritys on Ylen laskelmien mukaan ainakin yhdeksäs sen jälkeen, kun hän sai elinkautistuomion Ruotsin Åmselessa tekemästään kolmoismurhasta vuonna 1988. Lisäksi hänellä on tilillään yksi pako jo vuosia ennen Åmselea.
Puolet vankilapaoista eli viisi on päättynyt alkuunsa, kestettyään alle vuorokauden. Yhdessä yrityksessä ei ehditty edes heittää köyttä muurin yli. Valjakkalan pisin pakoreissu on kestänyt reilun viikon.
Valjakkala pääsi kolmoismurhasta ehdonalaiseen vapauteen 2009. Sen jälkeen hän on saanut lukuisia lievempiä rikostuomioita.
Seuraavassa Bergenströmin (ex-Valjakkala, ex-Fouganthine) pääpiirteinen pakohistoria 1983-2015.
Syyskuussa 1983 vasta 18-vuotias Valjakkala pakeni Keravan nuorisovankilasta ikätoverinsa kanssa. Vankilan koirat saivat pakenijat nopeasti kiinni vajaan kilometrin päässä vankilasta.
Vuonna 1991 Valjakkala yritti paeta vankitoverinsa kanssa Riihimäen vankilasta ajatuksenaan heittää köysi muurin yli. He jäivät kiinni jo ennen köydenheittoa.
Huhtikuussa 1994 aseistautunut Valjakkala otti miesopettajan panttivangikseen ja pakeni Riihimäen keskusvankilasta. Hänet tavoitettiin takaa-ajon jälkeen Janakkalasta, jossa hän antautui kolmen tunnin pakoreissun päätteeksi. Panttivanki ei vahingoittunut.
Vuonna 1997 Valjakkala yritti paeta Turun keskusvankilasta Kakolasta vankitoverinsa kanssa, mutta kaksikko jäi kiinni vankilan katolta saman tien.
Toukokuussa 2002 Nikita Fouganthineksi nimensä muuttanut Valjakkala ja hänen törkeästä pahoinpitelystä tuomittu vaimonsa jättivät palaamatta lomalta takaisin vankilaan. Fouganthine jäi kiinni Pohjois-Ruotsissa kuusi päivää myöhemmin.
Maaliskuussa 2004 Fouganthine livisti Sukevan vankilasta kiipeämällä vankitoverinsa kanssa vankilan 4,5 -metriä korkean muurin yli. Vartijat juoksivat pakokaksikon kiinni muutaman sadan metrin päässä vankilasta.
Marraskuussa 2006 Fouganthine poistui luvatta Haminan työsiirtolasta. Hän jäi kiinni kerrostaloasunnosta Helsingin Maunulasta kolme päivää myöhemmin.
Helmikuussa 2008 Fouganthine pääsi valvottuun koevapauteen. Fouganthine kuitenkin katosi valvotusta vapaudestaan toukokuussa 2008 ja jäi kiinni jo seuraavana päivänä Lapista lähellä Saariselkää. Ehdonalaiseen pääsy lykkääntyi seuraavaan vuoteen.
Marraskuussa 2011 Fougantine pakeni Keravan avovankilasta. Poliisi sai hänet kiinni reilua viikkoa myöhemmin Helsingin Vallilasta.
18. marraskuuta 2015 Bergenströmiksi nimensä muuttanut sarjapakenija lähti omille teilleen Jokelan vankilasta. Hän oli saanut luvan poistua suljetulta osastolta kurssille, mutta jätti palaamatta. Pakoreissu on nyt kestänyt viisi päivää.
[/quote]
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 11:59 am
Kirjoittaja Kosminski
Luulisi että herran historia vaikuttaisi noihin päätöksiin laskea mies suljetulta ulkomaailmaan. Mutta ei. Onko tässä joku laki vai vaan ihmisen naiivius takana. Tyyliin: "Ei kai se nyt tällä kertaa karkaa." Nyt siis kymmenes kerta, niin olettaisi, että siitä olisi opiksi otettu.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 3:02 pm
Kirjoittaja murjaani
Toivottavasti ei joudu kukaan sivullinen maksamaan kovaa hintaa tästä oma-aloitteisesta tauosta vapauden rajoitukseen. Se on hyvä, että kun miekkonen toilailee tasaisesti, niin pysyy jollain tavalla perillä hänen nimestään.
Lienenkö pessimisti, mutta jollain tavalla tuntuu, että tämä kaveri on saanut niitä mahdollisuuksia aika paljon. Valtion korissa on vissiin aina uusi omena ja voi sitten vanki valita: syön, heitän ikkunaan tai tungen läheisessä puistossa leskirouvan rektaaliin.
Sitten katsellaan, että lähteekö jossakin vaiheessa valinnat osumaan sinne yhteiskunnan kannalta toivottuun suuntaan.
Mielenkiinnosta haluaisin myös kuulla, minkä lajin kurssia mies käy.
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 4:36 pm
Kirjoittaja Chikatilo
murjaani kirjoitti: Mielenkiinnosta haluaisin myös kuulla, minkä lajin kurssia mies käy.
Kaikesta päätellen parkour-kurssia...
Mutta siitä huolimatta Juha-Aslak-Nikita Valjakkala-Ahonen-Fouganthine-Bergenström ansaitsee toki uuden mahdollisuuden. Ja nimen. Hän selkeästi yrittää tehdä parannuksen ja aloittaa uuden elämän. Eikös tämä hatka voitaisi tulkita sellaiseksi "koevapaudeksi"?
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ti Marras 24, 2015 6:26 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
YLE:n tarina Juha Veikosta tänne on jo tuotu, mutta Hyysäri teki täydellisemmän:
Kymmenen paon ja monen nimenvaihdon mies – Juha Valkkalan eli Nikita Fouganthinen nimet ja vankilapaot koottuna
Juha Valjakkala -nimellä alun perin tunnettu mies on istunut eri vankiloissa jo neljällä vuosikymmenellä. Vankeusvuosiensa aikana hän on paennut vankilasta tai jättänyt palaamatta luvalliselta poissaololta noin kymmenen kertaa. Nimeään hän on vaihtanut jo useamman kerran.
Hänen pakonsa ovat joka kerta olleet uutinen Suomessa, mutta uutisia ne ovat olleet aina myös Ruotsissa, jossa hän syyllistyi kolmoismurhaan Åmselen pikkukaupungissa vuonna 1988.
Ruotsin media kertoo myös tänään, että ”Åmselemördaren” on jälleen kateissa (lue HS:n uutinen täältä). Hän on eniten ruotsalaisen median seuraama suomalainen rikollinen.
Valjakkala tuomittiin elinkautiseen kolmoismurhasta, jonka hän teki Ruotsin Åmselessa vuonna 1988.
Paot eivät ole koskaan kestäneet muutamia päiviä kauempaa, mutta yritykset ovat toistuneet tasaisin väliajoin. Hän on koettanut paeta vaikeimman kautta eli esimerkiksi panttivangin ja aseen avulla, mutta myös helposti jäämättä palaamatta luvalliselta poissaololta.
1989. Ensimmäisen kerran kolmoismurhan jälkeen Valjakkala koetti paeta suomalaisen naisystävänsä salakuljettaman aseen avulla Uumajan vankilasta, mutta epäonnistui. Hän ehti paeta nuorempana Keravan nuorisovankilasta jo ennen henkirikostuomiotaan, vuosi oli 1983.
1991. Pari vuotta Suomeen siirron jälkeen Valjakkala koetti paeta Riihimäen keskusvankilasta, jossa hän toisen vangin kanssa koetti päästä muurin yli köyden avulla. Tämä keskeytyi alkuunsa.

- Valjakkala pakeni Riihimäen vankilasta 1994, otti mukaansa panttivangin ja jäi kiinni vielä samana päivänä Janakkalassa keväällä 1994. Kuva Martti Kainulainen
- Juha_Veikko.jpg (81.65 KiB) Katsottu 7036 kertaa
1994. Astetta vakavampi yritys koitti, kun Valjakkala otti englanninopettajansa panttivangikseen ja pakeni samasta vankilasta. Hän jäi kiinni Janakkalassa muutaman tunnin kuluttua.
1997. Valjakkala kiipesi Turun keskusvankilan eli Kakolan katolle toisen vangin kanssa kanssa kommandopipoissa ja omatekoinen haulikko mukanaan. Heidät havaittiin heti.
2002. Jäi palaamatta Pyhäselän vankilaan vankilomalta vaimonsa kanssa, joka istui samassa vankilassa. He suuntasivat Ruotsiin, jossa jäivät kiinni muutaman päivän kuluttua.
2004. Lähti juoksuun vankilan pihalta Sukevalla eli Kuopion keskusvankilassa ja kiipesi korkean muurin yli. Kiinni hän jäi hetkeä myöhemmin vankilan ulkopuolella, kun vartijat pääsivät perään.
2006. Karkasi Haminan työsiirtolasta, joka oli avovankila. Hän lähti illalla ja se huomattiin vasta aamulla. Hän jäi kiinni Helsingissä kolme vuorokautta myöhemmin isossa poliisioperaatiossa.
2008. Vuonna 2008 poliisi etsintäkuulutti koevapausaikanaan asunostaan kadonneen Nikita Fouganthinen.
2011. Lähti luvatta Keravan avovankilasta ja jäi kiinni viikkoa myöhemmin Helsingissä.
2015. Lähti Jokelan vankilasta opintovapaalle ja jäi palaamatta. Tämä tilanne jatkuu yhä.
Kolmoismurhatuomiotaan hän istui noin kaksikymmentä vuotta. Hän pääsi koevapauteen alkuvuodesta 2008 ja vuotta myöhemmin ehdonalaiseen vapauteen. Sen jälkeen hänet on tuomittu muutaman kerran eriasteisista rikoksista, myös väkivaltarikoksista, joista hän on saanut lisää lyhyehköjä pätkiä istumista.
Nimenmuutoksia hänellä on takanaan jo useita. Juha Valjakkala syntyi Porissa 1965. Sen jälkeen hän on tullut tunnetuksi nimillä Aslak Valdemar Ahonen, Nikita Joakim Fouganthine ja nyt myös nimellä Nikita Bergenström.
Ruotsissa hänestä tehtiin vuonna 1991 elokuva ”Il Capitano”, sen ohjasi
Jan Troell ja pääosaa esitti
Antti Reini.[/i]
http://www.hs.fi/kotimaa/a1448345432082
KOTIMAA 24.11.2015 6:56
Re: Juha Valjakkala & Marita Routalammi, Åmsele 1988 (ketju
Lähetetty: Ke Marras 25, 2015 11:37 am
Kirjoittaja Topi77
Minua hieman ihmetyttää tämä hysteerisyys lähinnä Ruotsissa...okei, oli kamala rikos minkä Valjakkala teki 1988, mutta myös Ruotsissa on elinkautinen josta voidaan armahtaa ja Nikita istui poikkeuksellisen kauan murhista elinkautista. Nyt hän oli vankilassa mm. rattijuopumuksesta, ei henkirikoksesta, silti ruotsissa vaahdotaan että pitäisi pitää paremmin silmällä tällaisia vaarallisia karkureita.
En toki ketään suosittele ystävystymään Nikitan kanssa, on ilman muuta vaarallinen edelleen, mutta ei ole henkirikokseen syyllistynyt vapautensa/lomiensa aikana, niitäkin löytyy ketkä ei kauaa vapaudessa ole viihtyneet kunnes on seuraava henkirikos ollut tosiasia.
Nämä rattijuopumukset ym. useat pikkurötökset ovat kuitenkin merkki siitä, ettei Nikitasta koskaan tule yhteiskuntakelpoista ja vaikka en haluaisi maalata piruja seinille niin veikkaan että Nikita istuu vielä kakun päissään pikaistuksissaan tehdystä henkirikoksesta ryyppyporukassa.