Tässä YLE:n uutisessa lokakuulta 2019 ihmetyttää naisparilinjan puuttuminen, vaikka miltei samoihin aikoihin marraskuussa 2019 uutisoitiin muualla mediassa naisparilinjasta ja salakuunneltiin Buttin puhelimia. Naisparilinja on korvattu kovilla kiljaisuilla (kirkumisilla) Armonkalliolla.
Nuori koripalloilija Raisa Räisänen katosi 20 vuotta sitten – Poliisilla on kolme eri teoriaa, mitä tapahtui: "Uskon, että syyllinen löytyy"
16-vuotiaan urheilijan katoaminen on yksi Suomen tunnetuimmista ratkaisemattomista tapauksista. Keskusrikospoliisin rikoskomisario avaa kolmea yhä jäljellä olevaa tutkintalinjaa.
Ensimmäinen tutkintalinja: Museoauto
Tätä ennen poliisin tietoon oli tullut mielenkiintoisia vihjeitä, joista uutisoitiin laajasti. Vuonna 2005 tulleen vihjeen mukaan Räisänen olisi pakotettu nousemaan mustaan limuniisinin tyyppiseen museoautoon Hämeenkadulla.
Museoauto nähtiin kello 23:n aikaan Sokoksen lähellä. Tutkittava kulkuneuvo oli autoja harrastavan todistajan mukaan 1950-luvun museoauto.
– Noin 30-vuotias sopusuhtainen, skandinaavin näköinen mies oli nähty ohjaamassa naista takapenkille. Nainen olisi vastustanut hieman tätä, Tuominen sanoo.
Apulannan rumpali Sipe Santapukki otti yhteyttä poliisiin, koska hän oli ajanut Cadillacilla tuona iltana. Santapukki ei liittynyt poliisin mukaan mitenkään tapaukseen. Auto oli eri vuosikymmeneltä.
Keskusrikospoliisi on tutkinut vastaavia museoautoja ympäri Suomen, mutta ei ole löytänyt linkkejä katoamiseen. Tutkintalinja on Tuomisen mukaan kuitenkin yhä auki.
Toinen tutkintalinja: Taksikuskin todistus
Kuuluisin vihjeistä on taksinkuljettajan todistus vuonna 2015. Tämä on poliisin tutkintalinja numero kaksi.
– Taksinkuljettaja ilmoitti ottaneensa kyytiin keskustasta Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan, kylmissään olevan nuoren naisen, Tuominen kertoo.
Taksinkuljettajan mukaan mukana oli ollut turkkilaisen näköinen mies, joka oli naista lyhyempi. Kuljettaja on muistellut, että kyyti olisi ollut puolenyön maissa tai ennen yhtä.
Tyttö oli noussut taksin etupenkille, kun mies jutteli auton takana. Pelokas nainen oli sanonut: Mitenköhän minulle käy?
Kuljettaja rauhoitteli tyttöä ja tarjoutui viemään hänet kotiin. Tyttö ei kieltäytynyt, mutta ulkomaalaistaustaisen miehen tullessa autoon asiasta ei enää keskusteltu.
Kuljettaja kertoi vieneensä kaksikon noin kymmenen kilometrin päähän keskustasta Multisillan lähiöön Multiojankatu 28:ssa sijaitsevalle kerrostaloalueelle.
Kolmas tutkintalinja: Kiljaisuja formulakisojen aikaan
Räisäsen katoamisyönä vuonna 1999 tuli Formula 1 -kisat. Niitä katseltiin myös Tampereen keskustan lähellä Armonkalliossa. Kaksikin eri ihmistä kuuli kovia kiljaisuja ulkoa kello kahden ja kolmen välillä yöllä.
Toisen havainnon mukaan kiljaisu kuului läheiseltä Lapintieltä, toisen havainnon mukaan Haarakatu 10:n autohallista.
Räisäsen näköinen nainen oli myös nähty lähistöllä Lapintiellä kävelemässä itseään lyhyemmän, 30–50-vuotiaan naisen kanssa. Tämä nainen oli nähty aiemmin kapakoissa, mutta häntä ei ole tavoitettu etsinnöissä.
Siksi tämäkin tutkintalinja on yhä avoinna.
https://yle.fi/a/3-11001444