https://www.karjalainen.fi/kotimaa/wyu7qo7qgd
Erämaahan kadonnut | Antti Hanhivaara katosi vuosia sitten jälkiä jättämättä, mutta Elina Tuiskala etsii veljeään yhä – "Olisin kiitollinen, jos ihmiset avaisivat suunsa"
:
:
:
Erityisen kylmäävää Antin katoamisessa on, että sitä edeltävät tapahtumat ovat monelta osin hämärän peitossa. Eivätkä henkilöt, jotka niistä mahdollisesti tietävät, suostu tietojaan paljastamaan.
:
:
– Viranomaiset ovat keskittyneet paikkoihin, jotka perustuvat havaintoon, että Antti olisi itse kävellyt metsään. Minä en siihen havaintoon usko, Tuiskala toteaa painokkaasti.
:
Antti Hanhivaaran kohtaloa on käsitelty vuosien varrella muun muassa Ylen Kadonneet-sarjassa ja Discovery-kanavan Kadonneet Suomi -ohjelmassa.
Se tiedetään, että Antti Hanhivaara, 21, vietti katoamistaan edeltävää iltaa perjantaina 13. lokakuuta 2006 kaverinsa Jaakon (nimi muutettu) kanssa asunnollaan Ivalossa. Sieltä kaverukset lähtivät yöllä Antin autolla kotibileisiin Karigasniemelle. Ajomatkaa kertyi 140 kilometriä.
Bileistä heidän mukaansa lähti pariskunta. Kaksikon tarkoituksena oli viedä pariskunta näiden mökille 50 kilometrin päähän Angelin kylään. Sinne seurue saapui aamulla kahdeksan maissa. Matkalla seurueesta tehtiin havainto myös paikallisessa ravintolassa.
Aamupäivällä kello 9–10 aikoihin Antin oli ilmeisesti tarkoitus palata Ivaloon kaverinsa kanssa. Matkaa kotiin olisi ollut sata kilometriä.
Antti kuitenkin ilmeisesti kyllästyi odottamaan kaveriaan ja lähti matkaan yksin.
Sen jälkeen Antin autosta on havaintoja kahdelta taholta. Kolmen hengen seurueen ajama auto kohtasi Antin auton lähellä Angelia.
Ensin se ajoi heitä vastaan. Hetken päästä auto tulikin heidän takaansa, ja sen perään oli ilmaantunut toinen auto. Molemmat autot ohittivat havaintoauton vauhdilla.
Pian havaintoauto huomasi Antin auton pysähtyneenä tien laidassa. Auton nokka osoitti kohti Karigasniemeä.
Havaintoauto pysähtyi, ja yksi autossa olleesta seurueesta piti kuljettajalle puhuttelun kaahaamisesta. Hän ei osannut sanoa, oliko kuljettaja Antti Hanhivaara.
Kolmen hengen seurue jatkoi matkaansa, ja pian sitä vastaan käveli nuori mies. Autossa olijat tunnistavat kulkijan varmuudella Jaakoksi, joka oli ilmeisesti lähtenyt mökiltä Antin perään.
Poliisikuulustelujen perusteella Jaakko saapui pian Antin autolle, joka oli parkissa tien laidassa. Jaakon kertomuksen mukaan kaverukset vaihtoivat kuskia.
He tekivät u-käännöksen ja lähtivät liikkeelle. Nyt kulkusuuntana oli Angeli.
Pian kaksikon pysäytti paikallinen poromies. Poromies kiinnitti huomiota auton hajonneeseen pakoputkeen, joka piti kovaa ääntä. Poromies tunnisti kuskin Jaakoksi muttei tunnistanut tämän vieressä istuvaa henkilöä.
Nuorten miesten matka jatkui jonkin aikaa, kunnes he Jaakon kertomuksen mukaan pysähtyivät ja Antti jatkoi matkaa autollaan yksin.

- 3389841.jpg (335.1 KiB) Katsottu 3292 kertaa
Perheen muutettua Laitilaan Anttia kiusattiin koulussa. Sekin oli osasyy hänen päätökseensä palata heti koulun loputtua pohjoiseen. Kuva: Jouni Porsanger
Jaakko soitti itselleen kyydin Ivaloon toiselta kaveriltaan. Puoli yhdentoista aikaan kaveri saapui, ja hetken ajettuaan he huomasivat Antin auton tien reunassa. Anttia he eivät nähneet. Auto oli edellisen havainnon jälkeen nyt lähempänä Angelin kylää, mihin suuntaan sen nokka myös osoitti.
:
Myöhemmin selvisi myös, että kun kaksikko oli vielä alkuillasta Antin asunnolla Ivalossa paikalla oli muutakin väkeä.
Antin naapuri oli kuullut asunnolta kovaäänistä möykkäämistä ja käynyt koputtelemassa ikkunaan. Hän näki asunnossa kaksi tyttöä ja selin olevan isokokoisen miehen. Naapurin mukaan mies kirosi ja huusi.
Naapuri uhkasi soittaa poliisit, jonka jälkeen meteli lakkasi. Vastaavaa melua ei ollut Antin asunnosta koskaan ennen kuulunut.
Seuraavana aamuna naapuri oli myös nähnyt, että joku tyttö kävi asunnolla polkupyörän kanssa. Pyörä jäi asunnon eteen viikoiksi. Elina Tuiskala kuuli myöhemmin, että pyörä olisi kuulunut Jaakolle.
:
:
Myöhemmin Antin auto kuljetettiin Antin isän kaverin varastolle. Eräänä yönä autosta oli käyty varastamassa pelkääjän paikan penkki. Tekijä oli osannut varoa joutumasta valvontakameran kuviin.
:
:
Elina Tuiskala ja Antin muut omaiset ovat saaneet vuosien varrella kuulla monenlaisia huhuja siitä, mitä Antille on tapahtunut. Osa liittyy Karigasniemen asuntoon, jonne Antti ja Jaakko suuntasivat Ivalosta.
Yhden tarinan mukaan Antti olisi käyttänyt asunnolla huumeita ja kuollut sohvalle yliannostukseen. Siellä olleet olisivat sitten hankkiutuneet ruumiista eroon.
Tiedossa on, että asunnonhaltija teki itsemurhan muutama kuukausi Antin katoamisen jälkeen.
Myös Antin etsinnöissä on tapahtunut erikoisia sattumuksia. Vuonna 2017 Tuiskala ja hänen miehensä seurasivat reittiä, jota Antti olisi viimeisen havainnon mukaan saattanut kulkea.
He pysähtyivät erään mökin edustalle pitämään sadetta. Pian mökissä asunut mies huikkasi heitä tulemaan sisään.
:
:
Mökistä tullut mies oli varsin puhelias ja kertoi, että paikalliset kyllä tietävät Antin kohtalon. Hänen mukaansa Antti oli tapettu ja poljettu suohon. Mies kertoi henkilöiden nimiäkin, jotka asiasta tiesivät.
Toisella kerralla Tuiskala oli jälleen etsimässä Anttia. Tällä kertaa mukana oli tuttu toimittaja. Kun he olivat poissa yöpymismökiltään, he huomasivat palattuaan, että toimittajan muistiinpanot oli tällä välin varastettu. Myöhemmin heidän jatkaessaan etsintöjä muistiinpanot palautettiin mökkiin.
Eräällä etsintäkerralla yhtä vapaaehtoista etsijää yritettiin myös puoliväkisin ohjata tekemään etsintöjä Ivaloon. Kun etsijä halusi kuitenkin etsiä Anttia Karigasniemen suunnasta, hän sai tekstiviestin, jossa todettiin: "Jätä Karigasniemi rauhaan".
:
:
Antin kadottua hänen passinsa löytyi kotoa. Pankkitiliin ei katoamisen jälkeen ole koskettu, joten vapaaehtoinen katoaminenkaan ei tunnu todennäköiseltä.
:
:
Erikoista on myös Antin puhelimen kohtalo. Äiti jatkoi soittamista puhelimeen lähes päivittäin. Antin puhelimen prepaid-liittymä hälytti vielä lähes vuoden ajan katoamisen jälkeen.
Kummallista on sekin, että viimeinen signaali linkittyi Inarin Pikku Petsamoon, joka on kaukana Antin viimeisestä havaintopaikasta.
:
Helmikuussa tapahtui myös odottamaton käänne. Antti Hanhivaaran seurassa katoamisiltana ollut Jaakko suostui viimein tapaamaan Elinan ja puhumaan hänen kanssaan – ensimmäistä kertaa Antin katoamisen jälkeen.
:
:
Elina Tuiskala on edelleen sitä mieltä, että Antti ei ole kadonnut vapaaehtoisesti ja siksi katoamista tulisi tutkia.
– Tiedän, keitä Antin asunnossa Ivalossa on ollut. Olisin kiitollinen, jos he avaisivat suunsa ja kertoisivat, millä mielin Antti on illan aikana ollut.
:

- 3389843.jpg (108.69 KiB) Katsottu 3292 kertaa
Lähteet: Ylen Kadonneet (2008) ja Discoveryn Kadonneet Suomi (2020) tv-ohjelmat, MTV3:n ja Iltalehden artikkelit aiheesta, katoamista käsitelleet podcastit ja Murha.info-sivusto.
:
:
Antti Hanhivaaran tapaus on yksi tunnettuja pitkään avoimena olleita katoamistapauksia.
Cut. Pykälä 21.
-NILS-