Sivu 437/489
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 12:21 pm
Kirjoittaja Tara
Marjuli kirjoitti:Kuolemannaakka kirjoitti:Ainakin siitä hyvä keissi, että sekä Annelin syyllisyyteen että syyttömyyteen, että siitä väliltä uskovat voivat kokea olevansa oikeassa.
Vaikka oikeus on selvän tuomion antanut, eli tuomion kumonnut, asian selkeästi perustellen, niin aina voidaan kaikki vaan selittää parilla mantralla: tutkittin huonosti, alkupään huono tutkimus. Tarpeeksi kun toistelee niitä, niin siitä tulee mukava ja helpottava fakta. Esimerkiksi saadaan aina legendaarinen "roskiksia ei tutkittu", jolla huono tutkinta taustoitetaan ja perustellaan. Ja vaikka ne roskikset tutkittiinkin, niin ei varmana kunnolla, koska astaloa ei kerran löytynyt! Selvähän se. Tutkinta on de facto huonoa, koska Annelista ei saatu syyllistä

Kaikki ovat täysin varmoja, että murhaaja-Anneli kätki tavarat nerokkaasti omaan, tai jopa naapurin roskikseen. Tuo aikamme lavastaja. Pakastin on toinen huimaavan omaperäinen ja varma kätköpaikka. Nämä tarjoavat porsaanreiän ikuisesti, eikä tarvitse miettiä vaikkapa ääninauhan osoittamia asioita.
--Onko missään edes osoitettu faktatietoa, ettei virkavalta ole tutkinut lähialueen roskiksia, puhumattakaan Auerin perheen roskiksia, sisätiloja pakastimia myöten?
Tuskin poliisit ovat niin ammattitaidottomia, etteivät eristä aluetta tai antavat uhrin perheen loikkia asunnossa ilman valvontaa? En myöskään usko Annelin olevan niin tyhmä, että "superlavastajana" tunkisi surma-aseen johonkin pakastimen uumeniin. Vaikka poliisi olisi ammattitaidoton, kukaan murhaaja ei varmastikkaan omista yliluonnollisia ennustajankykyjä mitä poliisi mahdollisesti jättää tutkimatta?
Sinulle Marjuli ihan samat sanat kuin Astalillekin, teillä näyttää olevan samoja ongelmia.
*Etsi*-toiminto hakusanalla *rosk* ( Yksi osuma n neljästä sadasta:)
us:
- Naapurin roskikseen vilkaisu ja Annelin roskiksien "tutkiminen" (=nosti paallimmaiset pussit) 5-8 paivan paasta ei ole kovin vakuuttavaa poliisityota. Tuota 5-8 päivää ennen A oli käynyt talossa ainakin kaksi kertaa. Missään ei ole tietoa, että hän puuhiaan talossa olisi seurattu.
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 58#p394958
Asiasta on ollut keskustelua lukuisia kertoja. Kannattaa kyllä kaivaa itsekin esiin näitä ihan selviä asioita.
---
Roskis jätetty sulkunauhan ulkopuolelle:
Poliisin kertomus, että nosti päällimmäisiä pusseja roskiksesta, löytyy etp:stä. Jossain ketjussa sen etp:n numerokin varmasti on. Ei muuten tiedetä sitäkään mitä A heitti talossa käytyään roskiin, ei edes sen ensimmäisen käyntikerran jälkeen (sosiaalivirkailijan kertomus talossa käynnistä) ja mitä vei muissa muovikasseissa mukanaan. Kukaan ei seurannut sen tarkemmin.
Vaikka kuka sanoisi mitä, siis niistä jotka tukevat Annelin syyttömyyttä, niin tosiasiaksi jää, että roskista ei tutkittu kuin päällimmäisiä pusseja nostamalla.
edit: Naapurien roskista ei tarkastettu ollenkaan, sellaisesta ei ole mainintaa löytynyt. Mitenkähän nuokin laiminlyödyt tutkimukset saisi takaisin lähtöpisteeseen??
edit2: Olipas jäädä quotet jotenkin hassusti, nyt pitäisi olla oikein.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 3:40 pm
Kirjoittaja Marjuli
hei Tara!
olen melko laiska netinkäyttäjä. Teksinkäsittelyohjelmia käytän myös satunnaisesti, joten suonette anteeksi töpertelyni

Forttien värit yms. quotet vaatinevat harjoittelua, mutta olkaa kärsivällisiä suhteeni
useampi tunti menisi, jos lukisin kaikki Ulvilan viestiketjut. Esim. itse olen iltapäivälehdistä ja Alibista lukenut aiheesta, joten en ole aivan noviisi miten surmakuvio, tutkinnat ja oikeudenkäsittely ovat edenneet. Toki aukkoja on, joihin toki voisin perehtyä tarkemmin.
Jos surma-alue ym. on tutkittu huonosti se päästää pälkähästä todellisen murhaajan.
Jos AA on murhaaja se päästää pälkähästä hänet. Mutta, jos hän on syytön vaikeuttaa se hänen asemaansa ulkopuolisen murhaajan kiinnisaamiseksi ja syyttömyyden tueksi.
Kuten aiemmin totesin kuka murhaaja osaa ennustaa miten ammattitaitoisia tai -taidottomia poliiseja tulee surmaa tutkimaan? Jos olisin murhaajatyyppiä käyttäisin sormenjälkien peittämiseksi kertakäyttöhanskoja. Tunkisin ne hanuriini ja sairaalassa pyytäisin päästä vessaan. Siellä vetäisin ne pöntöstä alas. OK..olen lukenut liikaa dekkareita

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 3:52 pm
Kirjoittaja Mariacka
Omana mielipiteenäni sanoisin, ettei kannata 100-prosenttisesti luottaa yksittäisten keskustelijoiden eikä aina lehdistönkään tuottamaan informaatioon. Paras mahdollinen lähde jonkin asian tarkistamiseksi on asiakirjat, eivätkä nekään välttämättä ole oikein kirjoitettuja. Tai sitten todistaja muistaa väärin tai vääristelee tarkoituksellisesti.
Esimerkin tapauksessa etpk:sta oli jätetty aikaisempaa tutkintaa pois. Myös tärkeitä päivämääriä puuttuu.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 4:28 pm
Kirjoittaja MurderMama
Eka viestini palstalle, vihdoin päätin oikein rekisteröityä pelkän lukemisen sijaan
Itse aikoinani niin monesta rikkinäisestä ikkunasta vauhdilla livahtaneena kyllä ihmettelen miksi tuo mies molemmilla jaloilla "seisahtaa" tuohon ikkunan reunalle, varsinkin pitkän miehen olis helppo harpata ikkunasta ilman että edes housun haarukset repeävät lasin reunoista, eli ns astua ulos ikkunasta tuon merkillisennäköisen pelleilyn sijaan. Itse olen alle 160 senttiä ptkä enkä ole tuolla tavalla koskaan mennyt rikkinäisestä ikkunasta enkä ole haavoja saanut, korkeintaan joskus on vaatteet vähän revennyt.
Tuohon paluu alku ketjuun sen verran kommentoin että, arvaanko oikein jos arvaan että itse AA:kin kirjoittelee kyseisessä ketjussa

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 4:29 pm
Kirjoittaja Marjuli
Mariacka kirjoitti:Omana mielipiteenäni sanoisin, ettei kannata 100-prosenttisesti luottaa yksittäisten keskustelijoiden eikä aina lehdistönkään tuottamaan informaatioon. Paras mahdollinen lähde jonkin asian tarkistamiseksi on asiakirjat, eivätkä nekään välttämättä ole oikein kirjoitettuja. Tai sitten todistaja muistaa väärin tai vääristelee tarkoituksellisesti.
Esimerkin tapauksessa etpk:sta oli jätetty aikaisempaa tutkintaa pois. Myös tärkeitä päivämääriä puuttuu.
Mariacka!
Olet varsin oikeassa! Siksipä koetan pohtia asiaa monelta eri kantilta. Omat avaukseni perustuvat suurperheen äitiyteen (=kodin siisteys), -omiin- kokemuksiini traumareaktioista yms.
Mutta en poissulje mitään vaihtoehtoja miten surmakuvio on voinut kulkea.
Olen surffaillut toisinaan keskustelufoorumeilla, kuten esim. Facebook. Uskoisin, että ylläpitäjät toivovat vilkasta keskustelua =tyyliin chattailua. Kuollut palsta on aika tylsä

Nyt on loma-aika, joten meikäläisentapaisia uusia tänne innoissaan putkahtelee ;D ;D
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 4:53 pm
Kirjoittaja Valhalla
Tuohon ikkunasta harppaukseen sen verran ( asiaa kun on jo pohdittu ), ikkunan alareuna on lähes kaksimetrisen kaverin haarovälin korkeudella. Siihen sitten lisää venytyksen tarvitsema mitta niin voit kyllä unohtaa tuon harppauksen. Jalka on pakko karmille laittaa ja silloinkin saavuttaa tasapaino jotta voi pujottautua lasinsärmien ohi.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 5:33 pm
Kirjoittaja Marjuli
Valhalla kirjoitti:Tuohon ikkunasta harppaukseen sen verran ( asiaa kun on jo pohdittu ), ikkunan alareuna on lähes kaksimetrisen kaverin haarovälin korkeudella. Siihen sitten lisää venytyksen tarvitsema mitta niin voit kyllä unohtaa tuon harppauksen. Jalka on pakko karmille laittaa ja silloinkin saavuttaa tasapaino jotta voi pujottautua lasinsärmien ohi.
MurderMama kirjoitti:Eka viestini palstalle, vihdoin päätin oikein rekisteröityä pelkän lukemisen sijaan
Itse aikoinani niin monesta rikkinäisestä ikkunasta vauhdilla livahtaneena kyllä ihmettelen miksi tuo mies molemmilla jaloilla "seisahtaa" tuohon ikkunan reunalle, varsinkin pitkän miehen olis helppo harpata ikkunasta ilman että edes housun haarukset repeävät lasin reunoista, eli ns astua ulos ikkunasta tuon merkillisennäköisen pelleilyn sijaan. Itse olen alle 160 senttiä ptkä enkä ole tuolla tavalla koskaan mennyt rikkinäisestä ikkunasta enkä ole haavoja saanut, korkeintaan joskus on vaatteet vähän revennyt.
Tuohon paluu alku ketjuun sen verran kommentoin että, arvaanko oikein jos arvaan että itse AA:kin kirjoittelee kyseisessä ketjussa

Moikka Murdermama!
en yhtään ihmettelisi, jos AA kommentoisi anonyyminä tänne, mutta sehän olisi mainio juttu
Asumme myös omakotitalossa ja surmatalon ovi muistuttaa hyvin paljon ikkunakooltaan yms. meidän verannanovea.
Eiköhän nuo ovet ole aika standardeja, ellei kyseessä ole joku uniikkiovi...kai?
Jos lisin ahkera kävisin tsekkaamassa oveen liittyviäviestiketjuja, mutta ymmärsin, että Auerin verannalla oleva partsintuoli on ollut käytettävissä?
Sorkkaraudalla lasi rikki...siitä tuolia käyttäen keskimittainen tai isompikin mies loikkaa sisään ilman haavereita.
Verannan oven suljemme esim. iltaisin oven sisälltä, kahvan yläpuolella olevasta takalukonkääntimestä.
Jos joku murtautuisi oven kautta sisään...lasi pitäisi rikkoa. Oven lukkomekanismia tietämätön loikkaisi rikotusta ikkunasta sisään. Poistuessaan hoksaisi takalukonkääntimen, mikä sen oikeaoppinen termi onkaan, eikä uhrin verijälkiä jäisi oveen tai rikottun ikkunan jäänteisiin.
Toisaalta ryminällä sisääntultaessa kengästä pitäisi jäädä jonkinlainen jälki. Miksei kengänjälkiä löytynyt/tutkittu lasinpalasista?
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 6:31 pm
Kirjoittaja Tara
^ Marjuli kysyi:
../..Miksei kengänjälkiä löytynyt/tutkittu lasinpalasista?
Kuinka niin ei löytynyt/tutkittu? Näinkö on käynyt?

Mistä sellaisen tiedon olet saanut?
Joku kuitenkin on tassutellut Jukalle sopivan kokoiset kengät jalassaan (.. tai yksi kenkä kädessään) takkahuoneen lattialla ja terassilla. Luulisi ulkopuolisella olleen kengät jalassaan jo sisälle kömpiessään.
Tietenkään, jos ikkuna on rikottu vasta verityön jälkeen, kengänjälkiä ei laseihin välttämättä paljoa tulekaan.. eivät kai ne kengän alle itsestäänkään kaivaudu, niitä voi varoa ja siirrellä syrjään, ihan toisella tavalla kuin tappelun rytäkässä.
Kerro vaan lisää mitä tiedät paremmin kuin etp:stä löytyy.
Minulta on mennyt ohi 'lasinpaloista puuttuneet kengänjäljet', jos sellaisista on ollut puhetta palstalla.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 8:18 pm
Kirjoittaja Astalo Aija
MurderMama
Tuohon paluu alku ketjuun sen verran kommentoin että, arvaanko oikein jos arvaan että itse AA:kin kirjoittelee kyseisessä ketjussa
Ei voi tietää...
Naisen vaisto, naisen vaisto
Minun puolestani liivi ym- jengit saavat tehdä keskenään mitä haluavat.
Ken siihen leikkiin ryhtyyy, tietää riskit.
Tämä amerikkalais- tyylinen " joku tuli ja tappoi ja meni menojaan" ärsyttää.
Ja vielä jos pyhimykseksi aletaan...
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 8:51 pm
Kirjoittaja Tara
Astalo Aija kirjoitti:MurderMama
Tuohon paluu alku ketjuun sen verran kommentoin että, arvaanko oikein jos arvaan että itse AA:kin kirjoittelee kyseisessä ketjussa
Ei voi tietää...
Naisen vaisto, naisen vaisto
Minun puolestani liivi ym- jengit saavat tehdä keskenään mitä haluavat.
Ken siihen leikkiin ryhtyyy, tietää riskit.
Tämä amerikkalais- tyylinen " joku tuli ja tappoi ja meni menojaan" ärsyttää.
Ja vielä jos pyhimykseksi aletaan...
Mitenkäs sinä siitä niin varma voit olla että '
ei voi tietää'? Kukaanko ei voisi? Eihän se voi noin olla mitenkään. Koska tietenkin on olemassa ainakin/vähintään yksi joka tietää, tyyppi itse. - Joko Y on XX tai sitten ei ole XX.
Minä en sano mitään näitten uusien sisään kirjautuvien rupattalijoitten nikeistä-henkilöydestä, mutta siinähän ei ole mitään uutta, että jos missä niin netissä voi esittää olevansa ihan mikä vain, vaikka sen seitsemänä eri versiona, jos siis on todella kova tarve saada ikioma asiansa pysymään esillä.
Kysymys on Jukka Lahden murhasta eikä yhdenkään kirjoittajan henkilöstä tai harrastuksista, lukumieltymyksistä, kesälomista ym...sitä jotenkin ihmettelee tätä uutta itsensä esittelyn tarvetta, mää olen tämmönen ja sää tommonen, mää olen ison perheen äiti ja mää olen taas ikunen sinkku.. *plaah*
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 9:12 pm
Kirjoittaja Astalo Aija
Suo nyt kovasti anteeksi, jos jokaisella " uudella rupettelijalla" ei ole uutta tietoa! Oiken, mistä voit tietää, ken kukin on!
Nämä kaikki rupattelijoiden osuudet voivat olla turhuutta, tai sitten ei.
Miksi hokea hokemistaan esitutkinapöytäkirjojen otteita?!
Oletteko eliittiä, te vuosikausia täällä pyörineet prot!
Se meni chattailuksi, myönnän, tahallani punaista vaatetta heiluttelin, Marjulille.
So, ketä kiinnostaa -ne ovat tavallaan "lopeta, sulje suusi".
Jos tämä on luonteltaan suljettu yhteisö, so?
Kiehukaa omissa liemissänne.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: La Heinä 16, 2011 10:51 pm
Kirjoittaja Marjuli
Astalo Aija kirjoitti:Suo nyt kovasti anteeksi, jos jokaisella " uudella rupettelijalla" ei ole uutta tietoa! Oiken, mistä voit tietää, ken kukin on!
Nämä kaikki rupattelijoiden osuudet voivat olla turhuutta, tai sitten ei.
Miksi hokea hokemistaan esitutkinapöytäkirjojen otteita?!
Oletteko eliittiä, te vuosikausia täällä pyörineet prot!
Se meni chattailuksi, myönnän, tahallani punaista vaatetta heiluttelin, Marjulille.
So, ketä kiinnostaa -ne ovat tavallaan "lopeta, sulje suusi".
Jos tämä on luonteltaan suljettu yhteisö, so?
Kiehukaa omissa liemissänne.
Taralle ensin...
Aijan kanssa tavallaan samaa mieltä. Miekin kuittailin Aijalle, joten sorry!
Aijalle: uusia kai ollaan?

Lomaillaan miten lomaillaan, vaik murhainfossa

Juu...mä voin kertoa,koska en ole tajunnut että esittäytymistä tarvitaan:
Olen lähemmäs 50v Marjuli pääkaupunkiseudulta, viiden; 8v-21 v lasten äiti. Samaistun jossainmäärin Anneli Aueriin, mutta luonteeltani luulisin olevani erilainen. Tissit kuppia c.
Arvelin kirjoituksiani laittaessani, että foorumissa jokainen uusi on tarkkailun kohteena ;D
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Su Heinä 17, 2011 2:25 am
Kirjoittaja Marjuli
KYSYMYS, olipa retorinen tai ei:
Uskotko, että ANNELI AUER astuu joskus julkisuuteen???
oma vastaus: Uskon, jos hän on syytön.
Varmasti tulee esiintymään, mutta tiukka paikka!
ps. Bodom-Nisse ei tietääkseni ole esiintynyt kommentoimassa tilannettaan

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Ma Heinä 18, 2011 8:50 am
Kirjoittaja Jane T
Tara kirjoitti:
Minä en sano mitään näitten uusien sisään kirjautuvien rupattalijoitten nikeistä-henkilöydestä,...
Kysymys on Jukka Lahden murhasta eikä yhdenkään kirjoittajan henkilöstä tai harrastuksista, lukumieltymyksistä, kesälomista ym...sitä jotenkin ihmettelee tätä uutta itsensä esittelyn tarvetta, mää olen tämmönen ja sää tommonen, mää olen ison perheen äiti ja mää olen taas ikunen sinkku.. *plaah*
Komppaan Taraa täysin. Kyse on nimenomaan murhasta, ja sen selvittämisen ruotimisesta, ja siitähän täällä keskustellaankin, tai pitäisi, mutta joillakin on vaan tarve tuoda itseään esiin mitä kummallisimilla ja vihjailevila sanamuodoilla.
Itsekin olen uusi minfolainen, mutten tunne mitään tarvetta itsestäni puhua, koska keskustelun aiheena ei kuitenkaan ole minä.
Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)
Lähetetty: Ma Heinä 18, 2011 10:03 am
Kirjoittaja Talontytär
Jane T kirjoitti:Tara kirjoitti:
Minä en sano mitään näitten uusien sisään kirjautuvien rupattalijoitten nikeistä-henkilöydestä,...
Kysymys on Jukka Lahden murhasta eikä yhdenkään kirjoittajan henkilöstä tai harrastuksista, lukumieltymyksistä, kesälomista ym...sitä jotenkin ihmettelee tätä uutta itsensä esittelyn tarvetta, mää olen tämmönen ja sää tommonen, mää olen ison perheen äiti ja mää olen taas ikunen sinkku.. *plaah*
Komppaan Taraa täysin. Kyse on nimenomaan murhasta, ja sen selvittämisen ruotimisesta, ja siitähän täällä keskustellaankin, tai pitäisi, mutta joillakin on vaan tarve tuoda itseään esiin mitä kummallisimilla ja vihjailevila sanamuodoilla.
Itsekin olen uusi minfolainen, mutten tunne mitään tarvetta itsestäni puhua, koska keskustelun aiheena ei kuitenkaan ole minä.
Kannatan Jane T ja Taran näkemyksiä, että yksityiset asiat eivät kuulu tänne, ei ole edes turvallista kuulua.