Re: HÄKE 'nauha' (ketju 2)
Lähetetty: Ma Syys 01, 2014 9:19 am
Eikö se tunnu merkilliseltä, että ensin sanotaan ettei ulkopuolista kuulu tallenteella ja siinä vaiheessa kun Jukka saa astalosta ja Anneli on lähellä puhelinta, niin yhtäkkiä rupeaakin häken päästä kuulumaan vaikka mitä nui vaaneja ja se jäitä.
Jos jonkun äänen väitetään kuuluvan häken päästä, niin eikö tässä samalla myönnetä, että äänen alkuperäistä lähdettä ei voi paikallistaa eikä sitä voida pistää sen enempää Annelin, lapsen kuin uhrinkaan sanomaksi?
Häken päästä ei kuulu mitään. Tämä on lähtökohta. Jos tällaista aletaan väittämään, niin pitäisi käyttää käänteistä todistetaakkaa eli väitteen esittäjän on todistettava, että ääni tulee häkestä ja jos tätä ei kyetä todistamaan, niin silloin se ei tule. Se tulee silloin takkahuoneesta.
Kun häke palaa linjoille, ei hän jää sinne kuuntelemaan, koska hän kuulee itse oman päänsä mykistettyäänkin sen, mitä soittopaikalla tapahtuu. Totta kai hän alkaa puhua saman tien. Jos häken päästä kuuluu kauheaa möykkää, jonka virkailija tietää tarttuvan tallenteelle, ei hän ehdoin tahdoin tätä möykkää sinne halua. Häke kuulee koko ajan kaiken toisesta päästä, myös puhuessaan poliisille. Ja hänellä on itselläkin kiire lopettaa puhelu, jotta poliisi saa puhua soittajan kanssa. Miksi helkkarissa hän haluaisi pitkittää puhelua?
Ei luulisi olevan vaikea selvittää, oliko hätäkeskuksessa ruuhkaa ja monta puhelua menossa juuri puoli kolmen jälkeen torstain ja perjantain välisenä yönä joulukuussa 2006. Pikkujoulukiireetkin tuppaavat kasaantumaan viikonlopuille, jolloin joku umpikännissä saattaisi soittaa hätäkeskukseen tilatakseen taksin. Pilapuhelutkin tapahtunevat yleensä päiväsaikaan.
Syyllisyysskenaariossa Annelin suunnitelma oli siinä mielessä häken toimista riippuvainen, että jos häke olisi käskenyt Annelia evakuoimaan lapset, niin Jukka olisi elossa, mikäli Anneli olisi häkeä totellut.