Sivu 45/86
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Joulu 23, 2021 12:07 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Kuuntelin vaihteeksi, mitä Annelin veli todisti vuonna 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa, ja huomaan, että Annelin syyllistäjät ovat vääristelleet Annelin veljen sanomisia lyömäaseeksi Annelia ja hänen vanhinta tytärtään vastaan. Veljen todistajalausunnossa tuodaan selkeästi ilmi poliisin valehteluja ja painostamista kohdistuen näihin kahteen Ulvilan murhan silminnäkijään. Syyttäjän käytös kyllä tallenteen lopussa kummastuttaa, kun hän haluaa esittää todistajalle muutaman kysymyksen, mutta ei malta kuunnella vastauksia loppuun vaan keskeyttää todistajan sanomiset kuultuaan omasta mielestään tarpeeksi.
Annelin veli muuten mainitsee Annelin vanhimman tyttären kertoneen sairaalatapaamisessa tapahtumista Tähtisentiellä oma-aloitteisesti. Annelin veli oli siinä käsityksessä, että vanhin tytär olisi kertonut tappajan hupparin selässä olleen jotain tekstiä. Hän uskoi sataprosenttisesti siihen, että vanhin tytär on puhunut totta kertoessaan talosta poistuneesta tappajasta. Annelin veli oli myös sitä mieltä, että tappaja oli jäänyt takan katveeseen siinä vaiheessa, kun tytär ei ollut tätä havainnut isänsä kimpussa. Lapsi oli kuitenkin havainnoinut asunnosta poistuvan tappajan tulevan pesuhuoneen suunnasta. Suosittelen kuuntelemaan tämän Annelin veljen todistamisen Satakunnan käräjäoikeudessa, jos teillä muilla on siihen mahdollisuus.
Re: Ari Auer
Lähetetty: La Helmi 25, 2023 1:24 am
Kirjoittaja padlock
Saas nähdä miten tälle pariskunnalle käy jos/kun tuomio puretaan ja aletaan etsimään syyllisiä ja korvausvelvollisia.
Re: Ari Auer
Lähetetty: La Maalis 04, 2023 12:10 pm
Kirjoittaja Voimamies lahest
Ei tapahdu yhtään mitään. Saavat sikailla kuten tähänkin asti. Varmaan valtio myöntää Pro mitalin sekä eläkkeen.
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Elo 24, 2023 7:21 am
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
turumurre kirjoitti: Ma Syys 30, 2013 1:08 pm
-Ari toimittaa merimatkalla videoidut kertomukset suoraan syyttäjälle elokuun alussa 2011(varmistaako näin että asian käsittely varmasti jatkuu ja etenee syyttäjän valituslupahakemuksella KKO.een).
-Syyttäjä Valkamakin tuossa vaiheessa epäilee sitä että kyseessä olisi 'lapsikaappaus'.
Syyttäjä epäilee:
Onko Auerin veljen ilmiannossa kyse lapsikaappauksesta?
lähde Satakunnankansa 16.9.2011
Merkittävää on ettei tuossa vaiheessa syyttäjälläkään ollut tietoja Arin taloustilanteesta. Tuota syyttäjän lausahdusta voi pitää spontaanina ja perustui vain Arin toimittamiin/tekemiin videointeihin ja asiassa käytyihin muutamiin lasten kuulemisiin (ei voi välttyä käsitykseltä että myös syyttäjä on niitä tarinoita kuunnellut/lueskellut 'huulipyöreänä').
Missä Ari ja Minna Auer asuivat marras- joulukuun vaihteessa 2006?
Murhayön jälkeisenä aamuna he olivat sairaalassa yhdessä Jukka S. Lahden sisarusten kanssa.
Tiedottaminen lähiomaisille tällaisissa kuolemantapauksissa kuuluu kai poliisille. Joten voidaan olettaa että poliisi on ilmoittanut Jukka S. Lahden sisaruksille ( elääkö/eikö vanhemmat?) yön tapahtumasta.
Mutta tuskin Ari ja Minna Auerille. Mistä he saivat tiedon ja tulivat sairaalaan?
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Elo 24, 2023 8:35 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Vareksenpoikanen kirjoitti: To Elo 24, 2023 7:21 am

Pariskunnan asuinpaikka on epäoleellinen tieto, joka ei liity Ulvilan murhaan millään tapaa. Anneli tiedotti itse useammalle itsensä ja miehensä sukulaiselle Jukan kuolemasta ja omasta tilanteestaan. Sukulaiset ovat myös välittäneet tietoa toisilleen. Ulvilan murhan ajankohtaan sukulaiset olivat keskenään aivan normaaleissa puheväleissä. Tietyt sukulaissuhteet ovat valitettavasti menneet rikki pääosin sen takia, että Annelista tuli epäilty miehensä murhaan eikä julkisuudessa ole tiedotettu tekijän olevan perheen ulkopuolinen henkilö. Lisäksi asiassa on painolastina väärät seri-tuomiot, joiden purkuasian hoitamisessa on kulunut aikaa kohtuuttoman pitkään.
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Elo 24, 2023 1:20 pm
Kirjoittaja Helheim
Mitäs muuten seri-tuomioille kuuluu? Ei mitään?
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Elo 24, 2023 3:40 pm
Kirjoittaja Vareksenpoikanen
Pieni liekki kirjoitti: To Elo 24, 2023 8:35 am
Pariskunnan asuinpaikka on epäoleellinen tieto, joka ei liity Ulvilan murhaan millään tapaa. Anneli tiedotti itse useammalle itsensä ja miehensä sukulaiselle Jukan kuolemasta ja omasta tilanteestaan. Sukulaiset ovat myös välittäneet tietoa toisilleen. Ulvilan murhan ajankohtaan sukulaiset olivat keskenään aivan normaaleissa puheväleissä. Tietyt sukulaissuhteet ovat valitettavasti menneet rikki pääosin sen takia, että Annelista tuli epäilty miehensä murhaan eikä julkisuudessa ole tiedotettu tekijän olevan perheen ulkopuolinen henkilö. Lisäksi asiassa on painolastina väärät seri-tuomiot, joiden purkuasian hoitamisessa on kulunut aikaa kohtuuttoman pitkään.
Asuinpaikka jos oli Turussa niin 2 tuntia sieltä Poriin tulee, mahdollisesti aamuruuhkassa pitempäänkin. Vai olivatko he jo Porissa?
Mielenkiintoista.
Satakunnan keskussairaalaan hälytettiin yöllä erikoissairaanhoitaja Päivi V.
PV oli myös todistajana oikeudessa eikä kertonut Annelin pyytäneen puhelinta jotta saisi ilmoittaa sukulaisilleen.
"Oli hiljainen, itkeskeli ja kysyi lapsiaan."
Päivi koulutettu kriisitilanteiden hoitoon sekä (lääke)tieteelliseen kriisiapuun. Kokenein kriisihoitsja SKS.ssä siihen aikaan.
Joten pidän mahdottomana että hän itse olisi sukulaisilleen ilmoittanut.
Se tulisi ilmi PV.n todistuspuheenvuorossa.
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Elo 24, 2023 7:20 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Vareksenpoikanen kirjoitti: To Elo 24, 2023 3:40 pm

Murhalesken muistelmissa Anneli kirjoittaa sairaalaan tulonsa jälkeen mm. seuraavaa:
Joku esitteli itsensä tukihenkilöksi ja tarjosi mahdollisuutta soittaa omaisille. Lapset oli kuulemma viety lastenkotiin eikä heillä ollut mitään hätää. Jos soittaisin Jukan vanhimmalle siskolle, hän varmasti ilmoittaisi muillekin sisaruksille, mutten muistanut ulkoa hänen numeroaan. Tukihenkilö selvitti numeron numeropalvelusta ja näppäili sen valmiiksi puhelimeen.
"Annu täällä. Olen täällä Porin sairaalassa ja minulla on ihan hirveitä uutisia", aloitin. Kerroin lyhyesti, että joku oli rikkonut takaoven ikkunan, tullut ikkunasta sisään ja tappanut Jukan. Minä olin hengissä mutta haavoittunut.
"Onko tämä totta?" Pirjo kysyi tyrmistyneenä.
"Kyllä tämä on totta."
Seuraavaksi minun piti ilmoittaa vanhemmilleni. En olisi halunnut soittaa heille, koska äitini kasvain oli jo sekoittanut heidän elämänsä ja aiheuttanut heille unettomia öitä. Tukihenkilö kuitenkin totesi, että vanhempani haluaisivat varmasti kuulla tästä minulta mieluummin kuin lukea lehdistä.
"Odotetaan ainakin aamuun, ettei keskellä yötä soitella", sanoin epätoivoisena.
"Nyt on jo aamu."
Kerroin vanhemmilleni suru-uutisen. Sekä vanhempani että Pirjo miehineen lupasivat tulla Poriin myöhemmin päivällä.
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Elo 24, 2023 9:33 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Varmaan Arin kuulustelussa on tuo, että koska sai tietää surmasta, mutta en nyt löydä sitä.
Kuitenkin, mulla on ylhäällä mitä Jukan veli Jorma on sanonut, ja hän kertoi, että sai tietää surmasta kun "Anneli soitti 6:30 aikaan". Onko tämä aamu vai ilta? Aamu varmaan?
Voisi siis kuvitella, että eri tahoille on tuolloin soitettu. Jorma esim ei ollut koskaan Tähtisentiellä käynyt, eli Annelille aika vieras. Tietysti lähisukulaisille täytyy ilmoittaa, tunsi heitä tai ei. Voisi kuvitella, että Arillekin olisi tuossa yhteydessä soitettu, koska olisihan asia pian uutisissa, joten pakko soittaa tapahtuneesta.
Jos soitto olisi ollut myös aamulla klo 6:30, niin Turusta olisi yhdeksäksi varmaan sairaalaan ehditty kiireellä.
Jukka on toiminut sisarustensa "pankkina" kun on jokaiselle lainannut rahaa. Toisen siskon lainausta oli vielä maksamatta 400e ja veljen lainasta 300e (koko summa, joka oli kesällä lainattu). Toisellekin siskolle oli lainattu juuri marraskuun lopussa, mutta se oli maksettu takaisin, samoin kuin kesän laina. Tämän siskon 30000 markan pankkilainan Jukka oli joskus taannut ja joutunut sen maksamaan korkoineen 50000mk.
Muut Lahden sisarukset eivät olleet niin "menestyneitä" kuin Jukka ja alkoholi oli mukana kuvioissa. Annelin mukaan Jukka oli huolissaan sisaruksistaan.
Veljeä epäiltiin aluksi sen vuoksi, etenkin kun tämä ensimmäisessä kuulustelussaan kielsi olevansa Jukalle velkaa.Puukkotappelussakin tämä oli ollut ravintolan edessä viikkoa ennen surmaa. Häntä oli lyöty, mutta vain takki oli repeytynyt.
Re: Ari Auer
Lähetetty: Su Marras 17, 2024 9:24 pm
Kirjoittaja Helluby
Nyt ei jaksa lukea kaikkea, mutta voisiko joku kertoa mitä tämä Ari oli tehnyt työkseen ja koulutuksen? Entä Minna? Ari ainaki oli työtön surman aikaan?
Re: Ari Auer
Lähetetty: Ti Marras 19, 2024 3:47 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Helluby kirjoitti: Su Marras 17, 2024 9:24 pm
Nyt ei jaksa lukea kaikkea, mutta voisiko joku kertoa mitä tämä Ari oli tehnyt työkseen ja koulutuksen? Entä Minna? Ari ainaki oli työtön surman aikaan?
Eikös hänellä ollut joku veneidenrakennukseen tai niiden osien valmistukseen liittyvä firma Turussa ja sen oli myynyt ja ilmeisesti aika hyvin rahaakin saanut. En tiedä, oliko koulutusta / joku insinööri vai enempi self-made man. Hirveän intellektuellilta ei vaikuta, mutta enpä ole miestä tavannut.
Minna kai oli myös työtön tai lomautettu tai työvoiman ulkopuolella, en muista. Auerin kirjassa oli ehkä jotain ja tässä ketjussa myös.
Sen muistan, että Amanda kertoi, ettei sijaisvanhempien talon alakerrassa saaneet lapset liikkua, kun siellä oli antiikkia tms. Kaiketi ei ollut rahapulaa, ja sitähän Ari oikeudessakin Mannerille kuittaili, että katsotaan, kummalla on enemmän=) Ja eivät pitäneet saamaansa korvausta lapsista merkittävänä, mihin näkemykseen tuomaritkin yhtyivät käräjillä=)
Re: Ari Auer
Lähetetty: Ke Tammi 08, 2025 10:59 pm
Kirjoittaja Sippura
Eikö tälle Auerin veljelle koidu mitään rangaistusta siitä, että vieraannutti lapset sukulaisistaan ja yllytti lapsia keksimään mitä hurjempia juttuja äidistä ja Kukasta?
Re: Ari Auer
Lähetetty: Ke Tammi 08, 2025 11:11 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Sippura kirjoitti: Ke Tammi 08, 2025 10:59 pm
Eikö tälle Auerin veljelle koidu mitään rangaistusta siitä, että vieraannutti lapset sukulaisistaan ja yllytti lapsia keksimään mitä hurjempia juttuja äidistä ja Kukasta?
Jotenkin minusta tuntuu, että hän toimi ainakin osittain ymmärtämättömyyttään ja pyrkien noudattamaan viranomaisten antamia ohjeita. Harmi, että hän menetti luottamuksen omiin lähimpiin sukulaisiinsa.
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 12:10 am
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Ari oli se ihminen joka otti lapset hoitoon, kun Anneli vangittiin.
Oli varmasti ollut tukena muutenkin 2007->
Jos Anneli kirjassaan sanoo muuta, on hän aika outo.
Annelin toive oli, että lapsista huolehtii veli, jotta lapset eivät joudu lastenkotiin tai vieraiden ihmisten huostaan.
Eikö ole aika selkeää, että Anneli olisi veljelleen varmasti ruhtinaallisesti korvannut kaiken avun vapauduttuaan?
Ei veljellä ollut mitään syytä rakentaa seri-valheita, jotta Anneli pysyisi telkien takana!
Re: Ari Auer
Lähetetty: To Tammi 09, 2025 11:58 am
Kirjoittaja Sippura
Miss Holmes #1 kirjoitti: To Tammi 09, 2025 12:10 am
Ari oli se ihminen joka otti lapset hoitoon, kun Anneli vangittiin.
Oli varmasti ollut tukena muutenkin 2007->
Jos Anneli kirjassaan sanoo muuta, on hän aika outo.
Annelin toive oli, että lapsista huolehtii veli, jotta lapset eivät joudu lastenkotiin tai vieraiden ihmisten huostaan.
Eikö ole aika selkeää, että Anneli olisi veljelleen varmasti ruhtinaallisesti korvannut kaiken avun vapauduttuaan?
Ei veljellä ollut mitään syytä rakentaa seri-valheita, jotta Anneli pysyisi telkien takana!
Tuosta olen kyllä eri mieltä! Yli 8000 euron kuukausiansiot versus työttömyyskorvaus pistää miettimään keinoja säilyttää tulot. Helppoa rahaa, kun ei tarvitse käydä töissä, vaan voi mieluisten lasten kanssa lähteä kuukauden venereissulle.
Mehän emme tiedä, kuka nämä seksuaalisyytteet alunperin keksi. Lapsethan ovat kertoneet, että mitä enemmän ja hurjempia juttuja he keksivät, sen enemmän heitä palkittiin.