Sivu 45/50
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 2:23 pm
Kirjoittaja viikate
Chopper kirjoitti:Kiinnostaisi tietää miten poliisi pystyy päättelemään onko horjahtanut vai hypännyt vapaaehtoisesti.
100% varmasti sitä ei pysty sanomaan kukaan kun ei ole silminnäkijöitä joten poliisi joutuu arvioimaan tilanteen muuten.
Näin maallikkona kun spekuloi tilannetta poliisin kannalta ja arvioi onko kyseessä itsemurha vai tapaturma niin itse ainakin päädyn tuohon tapaturmaan. Jos kyseisessä tapauksessa ei löydy syytä että henkilö tarkoituksella tappaa itsensä eikä liitteestä 1 ei ole apua niin hankala se on itsariksi laittaa.
Syy rantaa menolle voi olla esimerkiksi se että kyseinen henkilö on halunnut rauhassa soittaa jollekin ja kiivennyt veneeseen puhumaan. Veneen laidalla/kannella on hyvä istuskella kun aikoo soittaa pidempää puhelua. Syy voi myös olla aivan mikä tahansa. Jossain lehdessä oli maininta että uhri olisi pudonnut veteen kahden veneen välistä. Alla olevat tekstin kun lukee niin siitä selviää että miehiä hukkuu paljon tapaturmaisesti humalassa. Kylmä vesi, alkoholi ja korkeat laiturin reunat eivät ainakaan helpota uhrin pelastautumista.
Tässä hieman lainauksia oikeuslääketieteen oppikirjasta aiheista tapaturmainen kuolema, itsemurha ja hukkuminen.
OIKEUSLÄÄKETIEDE 1. painos 2000
Tapaturmaisella kuolemalla tarkoitetaan ulkoisen fysikaalisen tekijän kuten mekaanisen voiman, kuumuuden, kylmyyden ja sähkön tai myrkytyksen aiheuttamaa kuolemaa, joka ei ole tarkoituksellisesti aiheutettu, vaikka se saattaa johtua uhrin tai jonkun muun henkilön varomattomuudesta tai tietämättömyydestä tekemästä teosta.
Itsemurhalla tarkoitetaan oman elämän tahallista päättämistä. Itsemurhayritys voi johtaa pitkäaikaiseen hoitoon ennen kuolemaan. Myös nämä tapaukset luokitellaan itsemurhiksi, mikäli kuolemansyyllä ja yrityksellä on syy-yhteys.
ITSEMURHAT s.130
Ihmisen tietoista kuolemanhalua osoittamaan vaadittavan näytön vakuuttavuus on eri maissa erilainen.
Esimerkiksi englannissa järjestelmässä kuoleman luokitteleminen itsemurhaksi edellyttää, ettei asiasta ole varteen otettavaa epäilystä ( beyond reasonable doubt), kun taas suomessa kuoleman luokka määrätään hieman väljemmin.
Joskus itsemurha tulee uhrin lähipiirille täytenä yllätyksenä. Yleensä näissä tapauksissa jälkeenpäin tarkasteltuna on tunnistettavissa itsemurhaa ennakoivia tapahtumia.
Taulukossa 1. on lueteltu joitakin yleisesti käytettyjä ja kirjallisuudessa esitettyjä perusteita itsemurhan arvioimiseksi.
Taulukko 1. Itsemurhan arviointi perusteita.
1. Ihminen on itse aiheuttanut kuolemansa
2. Hänellä on ollut halu kuolla (intentio) johon viittaavat
* itsemurhalla uhkailu
* aikaisemmat yritykset
* jäähyväisviesti
* epätavalliset jäähyväiset esim. ystävästä erotessa "lopulliset" hyvästit
* kuoleman valmisteleminen esim. omaisuuden jakaminen, hautajaisten järjestely
* kuolintapojen harjoitteleminen
* pelastusmahdollisuuden välttäminen
* toivottomuus
* kuoleman kaipuu
* masennus
* alkoholiriippuvuus
* päihteiden väärinkäyttö
* suuret menetykset tai niiden uhka
HUKKUMINEN s. 226
Hukkumisella tarkoitetaan nesteen hengittämisen aiheuttamaa tukehtumista. Yleensä henkilö hukkuu joutuessaan yllättäen veden varaan.
Virallisen tilaston mukaan vuonna 1997 hukkui Suomessa yhteensä 356 ihmistä. Heistä huomattava osa on tapaturmaisesti kuolleita miehiä jotka ovat olleet usein alkoholin vaikutuksen alaisena.
Hukkumistapahtumassa uhri yleensä joutuu äkillisesti, yllättäen, usein kylmän veden varaan ja hengittää voimakkaasti sisään ja painuu veden alle pidättäen mahdollisimman pitkään hengitystä. Vastarinta alkaa murtua hengityskeskuksen hiilidioksidi ärsytyksen takia jolloin henkilö hengittää vähän vettä. Tämä johtaa pakonalaiseen yksimiseen ja hengitykseen ja veden hengittämiseen.
KOTONA JA VAPAA-AJALLA SATTUNEET TAPATURMAKUOLEMAT s. 126
Yleisimmin hukkuneet ovat työikäisiä miehiä. Taustatekijöitä hukkumisonnettomuuksissa ovat alkoholin käyttö, alkoholismi, ja eräät taudit joista tärkeimpinä mainittakoon sepelvaltimotauti ja epilepsia.
Yli puolella miehistä on hukkuessaan veren alkoholipitoisuun yli 1.5 promillea. Hukkumisen tiedoissa ja selvityksissä ei aina voida osoittaa syytä hyväkuntoisen, uimataitoisen henkilön menehtymiseen. Jäähtymisellä ja aiheuttamalla voimien uupumisella erityisesti alkoholin vaikutuksen alaisena on todennäköisesti suuri merkitys.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 3:09 pm
Kirjoittaja viikate
Poliisi: Niko Niemen kuolemaan ei liity rikosta
27.10.2009 14.50 - STT (Päivitetty 27.10.2009 14.55)
Hukkuneena löytyneen Niko Niemen ruumiinavaus ei tuonut esille mitään rikokseen viittaavaa, kertoo Pirkanmaan poliisi. Oikeuskemiallisen tutkinnan tulokset valmistuvat kuitenkin vasta muutamien viikkojen kuluttua.
Niko Niemi, 23, katosi ravintolaillan jälkeen Tampereen keskustassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 11. lokakuuta. Hänet löydettiin viime perjantaina hukkuneena Mustanlahden satama-alueelta. Satama-altaan reunat ovat jyrkät, ja veden varaan joutuneen on erittäin vaikea päästä omin avuin ylös.
Kadoksissa ollutta Niemeä etsittiin laajasti sekä viranomaisten että vapaaehtoisten voimin.
Poliisin mukaan ei ole saatu selville, miksi Niemi meni satamaan. Poliisin saamien vihjeiden ja havaintojen mukaan satama-alueella ei niihin aikoihin liikkunut ketään muuta.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 7:44 pm
Kirjoittaja jukkasahti
Ihmissuhdekiemurat ovat riittävä syy hypätä järveen. Varsinkin, kun mies on kavereiden mukaan ollut vahvasti päihtyneenä yökerhossa. Ei siihen mitään sen kummallista syytä tarvita, jos kyseessä on henkilö joka ei normaalisti juo ilolientä reippaasti - ylireagoiminen on hyvin mahdollista.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että poliisi ei tiedota asiasta enempää, vaikka itsemurha olisi tutkimusten perusteella todennäköisin vaihtoehto.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 9:29 pm
Kirjoittaja ristipissarit
Hyvät hyssykät sentään. Minkä takia ei vois vaan sattua onnettomuus ja se siitä? Miksi ihmeessä Nikoa tuntemattomat ihmiset nyt yrittää leipoa tästä väkisin itsemurhan? Onko pääteltävissä, että Nikon taustat jotenkin automaattisesti lisää itsemurhan mahdollisuutta? Höpönlöpö. Tätä ei nyt ikinä saada selville. Mutta siihen ei itsemurha-ajattelussa kannata automaattisesti vedota, että Niko oli komea, menestynyt, ahkera, paljon kiirettä koulun kanssa, paljon töitä, ystäviä, hyvä perhe, suosittu inttikaveri/kaveri/ystävä jne. Ja että tämä ns. täydellinen elämä tekisi Nikostakin jotenkin varteenotettavamman itsemurhakandidaatin. Ja etenkin, KUN katsotaan tilastoja, tämä olisi ensisijainen vaihtoehto, vai. Tilastot ovat tilastoja, ja jokainen ihminen ja ihmiskohtalo kuitenkin yksilö. Kaikki eivät päädy itsemurhaan ihmissuhdekiemuroiden takia.
Todellisuudessa kaveri on voinut vaikka istua laivan kannella/laidalla puhumassa kiihkeetä puhelua ja yksinkertaisesti kiepsahtanut siitä laidan yli. Tai vaikka harjoitellut etunojakippiä laidalla kännispäissään ja pudonnut vahingossa veteen. Tai luullut kännissä olevansa supermies ja yrittänyt kävellä vetten yllä. Kaikki on mahdollista, mutta itsemurhaan tuskin kannattaa päätyä vain Nikosta MEDIASSA olevan tiedon/ luodun mielikuvan perusteella. Vaikka toki se vaihtoehto houkuttaa. Taas saadaan todistettua, että "täydellistäkin" elämää elävilläkin voi mennä jopa niin huonosti, että päätyvät itsemurhaan.
Todellisuudessa Niko oli suht tavallinen jamppa kouluineen ja töineen ja harrastuksineen. Se, että tekee silloin tällöin mallinhommia (eikä edes Suomen vaikuttavimpien ja oikeiden kansainvälisten toimistojen listoilla) ei ole syy olettaa, että Niko olisi pyörinyt jotenkin ainepäissään itsetuhoisena ulkonäön tuomien paineiden vuoksi satama-altaaseen. Todellisuudessa näillä oikeasti menestyneillä malleilla ei juuri ole ulkonäköpaineita. He tietävät olevansa helvetin hyvännäkösiä ja tienaavansa sillä, ja that's it. Enemmän paineita tuntuu olevan niiläe perusjampoilla ja mimmeillä, jotka HALUAISIVAT olla mallintyössä (tai muuten vaan menestyneitä edes jollain elämän osa-alueella) mutta rahkeet eivät vain yksinkertaisesti riitä. Jaa, mistä heittelen tällaisia näkökulmia? No, olen ollut aikoinani mallibisneksessä mukana.
Ja sama homma perhetaustan kanssa. Turha alkaa keksimään mitään tarinoita liian kovasta kurista ja nuhteesta vaikkapa pappisisään vedoten. Kehittelemään villejä visioita, kuinka Niko-parka noudatti kotona raakaa kristinuskon etiikkaa ja eli lähes tulkoon vedellä, leivällä, ja oli täysin eristyksissä muiden ikäistensä nuorten seuraelämästä, kunnes täytti 18. Tai uskomaan, että Teknillisen yliopiston eli ns. älykkökoulun paineet sai Nikon tappamaan itsensä. Spekulaatiota, joka perustuu yleistyksiin, tulkintaan ja mielipiteisiin.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 9:41 pm
Kirjoittaja kotikyttä
Toisaalta kun ajattelee loogisesti ni mun mielestä tuollainen tapa toteuttaa itsemurha olisi se mitä vähiten ajattelisin,hypätä kännis veteen josta on kuitenki jonkinmoinen mahdollisuus pelastautua jos sattuu tulemaan viime hetkellä katumapäälle..joten minun veikkaus on tapaturmainen kuolema!
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 10:50 pm
Kirjoittaja ristipissarit
Jep, jep. Eiköhän armeijan käynyt fiksu nuori mies osaisi itseltään hengen ottaa pois huomattavasti tehokkaamminkin kuin kännihypyllä hyiseen veteen. Ja sitä paitsi, jos alkaa ajatella Nikon toimia ennen tapahtumaa, ni ei siinä kyllä itsemurhan "tunnusmerkkejä" täyttynyt. Ainoa tunnusmerkki taitaa olla ihmisten halu leimata tapaturma itsemurhaksi keinolla millä hyvänsä. Siinä on tylsistyneelle kansalle enemmän draamaa kuin tapaturmassa!

Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 10:55 pm
Kirjoittaja delila
Olen lukenut tänään useampiakin juttuja Nikon tapauksesta, mutta ellen väärin muista, niin mtv3:n sivuilla poliisi kertoi, että Niko on joutunut veteen veneiden välistä.
Itsellekin olisi kuulostanut jotenkin loogiselta toikkarointi jonkun veneen kannella kännisenä ideana..
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 11:04 pm
Kirjoittaja Cassandra
delila kirjoitti:Olen lukenut tänään useampiakin juttuja Nikon tapauksesta, mutta ellen väärin muista, niin mtv3:n sivuilla poliisi kertoi, että Niko on joutunut veteen veneiden välistä.
Itsellekin olisi kuulostanut jotenkin loogiselta toikkarointi jonkun veneen kannella kännisenä ideana..
Nikohan on varmasti kulkenut usein veneiden ohi, ja paljon mahdollista että on jo aiemminkin käynyt mielessä käydä tutustumassa niihin paremmin. Ja mistä tiedetään vaikka hän olisi näin tehnytkin? Niko on kulkenut kotimatkalla sataman ohi ja onpäättänyt lähteä yölliselle seikkailulle ja sitten on sattunut arviointivirhe tunnetuin seurauksin

Kuningasideathan tulee usein kännissä...
Jos Niko olisi puhunut jonkun kanssa puhelimessa ennen putoamistaan niin eikö poliisilla olisi tästä tieto?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 11:17 pm
Kirjoittaja ristipissarit
delila kirjoitti:Olen lukenut tänään useampiakin juttuja Nikon tapauksesta, mutta ellen väärin muista, niin mtv3:n sivuilla poliisi kertoi, että Niko on joutunut veteen veneiden välistä.
Itsellekin olisi kuulostanut jotenkin loogiselta toikkarointi jonkun veneen kannella kännisenä ideana..
Jep, samoin delila. Valitettavasti. Blogiin kirjoittelinkin kaikista idioottiaivoituksista, joita on tullut harrastettua. Ja aika useinhan kyse on silloin erinomaisesta ajatuksesta, mut selvinpäin ei toteuttaisi moista ikinä. Ja näitä vahinkoja sattuu yllättävän paljon. Eräs tuttu kaveri - skarppi, riskienkarttaja ja kaikin puolin fiksu nuori mies - päätti yhden ja ainoan kerran hypätä tuntemattomalta laiturilta pää edellä veteen ja kaveri istuu nyt neliraajahalvaantuneena tuolissaan lopun elämän.

Alkoholil oli osuutta asiaan. Samalla tavalla voin kuvitella käyneen Nikolle: vahinko.
Mitenköhän se on pystytty päätteleen, et Niko olisi pudonnut veteen veneiden välistä? Vai olikohan kyseessä oletus, joka perustui löytöpaikkaan?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ti Loka 27, 2009 11:23 pm
Kirjoittaja ristipissarit
Cassandra kirjoitti:delila kirjoitti:Olen lukenut tänään useampiakin juttuja Nikon tapauksesta, mutta ellen väärin muista, niin mtv3:n sivuilla poliisi kertoi, että Niko on joutunut veteen veneiden välistä.
Itsellekin olisi kuulostanut jotenkin loogiselta toikkarointi jonkun veneen kannella kännisenä ideana..
Nikohan on varmasti kulkenut usein veneiden ohi, ja paljon mahdollista että on jo aiemminkin käynyt mielessä käydä tutustumassa niihin paremmin. Ja mistä tiedetään vaikka hän olisi näin tehnytkin? Niko on kulkenut kotimatkalla sataman ohi ja onpäättänyt lähteä yölliselle seikkailulle ja sitten on sattunut arviointivirhe tunnetuin seurauksin

Kuningasideathan tulee usein kännissä...
Jos Niko olisi puhunut jonkun kanssa puhelimessa ennen putoamistaan niin eikö poliisilla olisi tästä tieto?
No joo, luulis olevan, ku muutkin puhelut turmayöltä oli selvillä. Ja kyllä motiiveja veneille pomppimiseen varmasti riittää. En tiiä, oisko ollut vesi-ihmisiä? Sekin saattaa houkutella öiseen rauhalliseen satamaan. Ittelläni on laskuvarjo/ilmailutaustaa, ni siks on taipumus mennä koikkaroimaan aina johonki katoille, torneihin, laivan savupiippuun, puihin yms. typerää. Ja oon kuitenkin itteni mielestä

fiksu ja täysjärkinen kaveri, mut veri vaan vetää seikkailemaan... Jatkossa tosin tulee huomiotua riskejä enemmänkin. Sen tämä juttu opetti.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 12:01 am
Kirjoittaja jukkasahti
Ei sinne järvelle sattumalta eksytä. Kyllä Nikolla on ollut selkeästi jokin syy mennä järvelle.
Sitä en toki halua sanoa, oliko tapaus itsemurha vai tapaturma, mutta tällä hetkellä on hyvin vaikeaa todeta, että kyseessä olisi tapaturma.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 12:37 am
Kirjoittaja ristipissarit
Jees, ainahan käyttäytymisellä on syy, oli se sitten ymmärrettävä tai ei, tahi vaistonvarainen tai tiedostettu. Ehkä syy oli reittivalinta. Manselaiset tietää, että Mustanlahdenkatu sattuu ny päättymään suht lähelle satamaa. Tai miten ois öinen fiilistely aavemaisilla hiljaisilla laivoilla yksin yybersosiaalisen baari-illan päätteeksi? Tai satamasta kuului joku ääni, jonka perässä innostui suunnistamaan laivoja kohti? Kenties Niko ajatteli, et satamassa vois olla muitakin yön fiilistelöitä. Tai ehkä mies vaan diggaa osoitella kännykän valolla mustaan järveen tai kuuli ulapalta seireenien kutsun.
Mutta pointtini on, että syy tuskin johti itsemurhaan. Yhtä todennäköistä on, että se johti tapaturmaan. Väitän, että päivittäin sataman läheisyydestä kotiinsa kävelevä tyyppi saattaa satamaan toisinaan piipahtaa, tuttua kotiseutua, ku on. Ei tartteta taaskaan sen dramaattisempaa asiaa. Vai onko sulla alias jukkasahti jotain lähipiiristä vahvistettua faktatietoa, jota ei sattuis kellään muulla olemaan, kun niin vahvasti puollat Nikon tapausta selkeänä itsemurhana?
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 1:13 am
Kirjoittaja NtiEtsivä
Hyvät ristipissarit, edelliset mielipiteenne eivät ole ainakaan minua vakuuttaneet siitä, etteikö kyseessä voisi olla im. Faktat pöytään, jos pystytte esittämään ettei tapaus 100%:n varmuudella ole im.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 1:57 am
Kirjoittaja Imago
Kaksi vuotta sitten tammikuussa Helsingin Töölönlahdesta löydettiin matkallaan töistä kotiin ravintolassa työskennellyt nuori mies. Hänen epäiltiin olevan vedessä ja alettiin etsiä veneen ja koiran kanssa. Sattumalta lähellä asuvana olin pyöräilemässä kyseistä rantaa kun näin alumiiniveneen rannassa ja kaksi miestä sen vieressä ja arvelin heidän olevan etsintäpartiota. Juuri saavuttaessani heidät, toinen, vedessä ollut mies nosti hukkuneen pystyyn suoraan silmieni edessä. Karmaiseva näky joka tuli varoittamatta eteeni.
Uutisissa kerrottiin, että tapauksessa 'ei epäillä rikosta'. Koska Töölönlahden rannat ovat loivat ja laituriakaan ei talvisaikaan ole vedessä niin uhrin on täytynyt kävellä kylmäpäisesti veteen ja hukuttautua ja vielä töistä tulevana olla selvinpäin.
Tämä saa tietysti miettimään voiko veteen joutua kuinka vahingossa, mahdollista toki. Usein kun nämä uhrit näyttävät vielä olevan nuoria, terveitä miehiä.
Re: Niko Niemi
Lähetetty: Ke Loka 28, 2009 2:13 am
Kirjoittaja Cassandra
NtiEtsivä kirjoitti:Hyvät ristipissarit, edelliset mielipiteenne eivät ole ainakaan minua vakuuttaneet siitä, etteikö kyseessä voisi olla im. Faktat pöytään, jos pystytte esittämään ettei tapaus 100%:n varmuudella ole im.
Ihan yhtä hyvin voisi pyytää itsemurhan kannalla olevia lyömään pöytään faktat, joiden mukaan tapaus ei voi missään tapauksessa olla tapaturma. Eiköhän se ole kaikille selvää, ettei faktaa löydy suuntaan tai toiseen. Ainakaan ei ole vahvistettu tietoa että itsemurhaviesti olisi löytynyt.
Jotkut keskustelijat nyt vaan kallistuu itsemurhan suuntaan, toiset (minä mukaanlukien) tapaturman.