Turhaan nuo verhot kuvat vain tuonne kackelin puolelle laitoin. Lisätään verhon veritippakiistan näkyville myös tänne.
Turumurre:
Tässä sulle:
Se faktatieto edelleen mitä peräsin, sitä et voi antaa koska esitutkintamateriaalissa ei ole määritelty ko veren sijaintia.
On vain olettama, joka voi olla tai olla olematta. Tässä tapauksessa se oli kirjoittajan tulkinta jostain lapusta vuoden 2009 rekoissa (verhoahan tutkittiin kuitujen ja dna.n lisäksi myös mm. hiukkastutkimuksin).
Mutta mennään leikkiin ja oletetaan että se oli siinä kohtaa missä Tara epäili sen olevan (kuva Taran lautamies-postissa):
Se Taran olettama verijäämähän oli ihan alareunassa saumakujan päällä. Minkä opin mukaan se ei olisi voinut jossain vaiheessa vereentyä. Esitettinhän oikeudessakin että Lahti on voinut mm. satuttaa itseään ikkuna-aukkoon. Verilöydöksiä oli myös aukon alareunassa ja laseissa.
Kun verho on riuhtaistu alas, se ei enää ole ollut pingottuneena edes alalaidastaan koska kiinnipitosilmukka on antanut periksi toiselta puolelta:
(tm:n laittaman kuvan jätin pois...siitä ei voi päätellä muuta kuin että kiinnikkeen lenkki oli vääntynyt) katso turumurren posti edellä
Kun nyt lasinpalaset ovat sadelleet verhon reunan päälle, niin löysähkö verhon alareuna on antanut hieman periksi, kääntynyt, ja verijäämiä on voinut mennä ko. alareunan kohtaan.
Lisäksi lasinpalaset pudotessaan ovat voineet tehdä siihen verhon alareunaan pienen 'pussin' ja verijäämä on tästä syystä voinut mennä ko kohtaan...
Tai kun herra huppis on siirtynyt yön selkään, alalaidassa oleva lasinpala on vereentynyt ja edelleen painanut verijäämän ko verhon kohtaan...
Sinä et voi tietää oliko veritippa verhossa jo ennen sen nykäisemistä alas.
Turumurre, saumakujassa on voinut kulkea joustava naru tai jokin muu vastaava siten, että verhon alaosa on alaspäin nykäisystä huolimatta pysynyt paikoillaan. Oliko verhon alareunan ja oven/pokan välinen rako jollain lailla laajentunut mielestäsi - mistä sen voi tietää? Verho oli alareunastaan pysynyt paikoillaan, osa verhon reunasta edelleen ikkunan alapokan päällä. Valitettavasti ei ole sellaista kuvaa saatavilla, josta näkyisi oliko kiinnitysvaijeri venynyt luokille.
Koska Auer edelleen on epäiltynä siitä että on hakannut Jukan verille, niin veritipassa verhon väärällä puolella ei olisi mitään ihmettelemistä. Oikeastaan voisi ihmetellä miksi verta oli verhossa niin vähän.
Emme tiedä missä kohtaa Jukkaa oli sohittu, hakattu, tikkailtu ja mäiskitty, veitsellä tai saksilla (Auer on mainínnut myös sakset - tosin 'Jukan kädessä'), sorkkaraudalla, voikukkaraudalla (Auer maininnut ne yhtenä muutossa kadonneena tavarana), retkikirveellä, vasaralla jne.
Jospa se kuitenkin oli tullut jo silloin, kun oli vielä hiljaista, jonka jälkeen oli kuulunut räsähdys tai jotain vastaavaa ääntä kun ikkuna menee rikki, ja sitten (viimeistään silloin) isä tai äiti kiljui ja kuului jo kurjia ääniä.
Sellaista sinun on mahdoton kuvitella, koska Jukan verta ei sinun mielestä VOI olla väärällä puolella verhoa. Verhon on sinun mielestäsi täytynyt välttämättä tehdä sellaisia mutkia, pusseja ym piruetteja (vrt hupun 1,5 metrin loikka ->varpiaskel->1,5 metrin loikka olohuoneen lattialla, jälleen piruetti, nyt verho!) että sitä kautta voisit selittää etp:ssä kuvatun verilöydön.
Ja voihan verikin mielestäsi tehdä kierteitä, eräänlaisia piruetteja, pujotella ja hakeutua vaikka minne. Varmaan se harmittaa kun se veri ei ollut kenenkään muun, esimerkiksi jonkun tuntemattoman.
------------------
Vertaa kuvista erottuvia valkoisia lappusia toisiinsa.
Koeta arvata, voisivatko ne olla näytteenottokohtien numerolappuja.
Verhossa on yksi lappu ja se näkyy siinä kohdassa, josta esitutkintamateriaalissa kerrotaan:
.
.saumakujan päältä, läheltä pidikettä voitiin osoittaa verta ja DNA-tunniste
