annaanna kirjoitti:Sorkkaraudasta leivomme tekovälineen!
Mulla on kaikki koukut mutkalla, eikä sorkkiksessani ole rautaa saatu noin jyrkkään kulmaan taipumaan ollenkaan.
Eri lähtökohdat tarkkailla maailmaa ympärillämme meillä näköjään.(tähän hymiö, sellainen naurava kaksoisnikki)
Jos ongelmaa on, niin voi olla se, että kirjoitat eri jäljestä kuin minä ja Mäkrö.
Ja tositilanteessa käyttäisit sorkkista ihan eri tavalla kuin minä.
Epäilen koko sorkkiksen olemassaoloa, ettei vaan ole lavastettu kapine.
Minä en näe, varmasti ja vakuttuneena, yhtä iskun aiheuttamaa roiskejälkeä, vaan veriroiskeisen oven, jossa paneelioveen pysähtyneistä pisaroista, tai mikä oikea termi onkaan, osa ollut niin lähekkäin ja keskittyneitä, että valuneet yhteistuumin alaspäin.
En tiedä mistä syystä siihen lennähtäneet, ehkä verisen hanskan lennättämiä. Tai sen suuiskun aikaansaama kuviomuoto. Jolloin se murskavamma aikaansaisi puolestaan pisaramaista sumutippaa.
Kun en ole roiskeisiin ja tippoihin perehtynyt oletan keskenään erilaisten vammojen aiheuttavan toisistaan poikkeavat verijäljet.
On kyllä mysteeri, ja ihan tehtykin sellaiseksi.
Kirjoitat muuten jäljistä.
Et haavoista, viilloista tai ruhjeista.
Taukoteoriaan uskon minäkin, mutta momentin riittämisestä eli astalon varren pituudesta ei ole tietoa. Eikä siten asennosta iskettäessä.
Pätevä verijälkitutkija olisi ollut kiva ylläri oikeudenkäynneissä sen pellen sijaan.
Eikö siis näillä selittyisi ne erityyppiset verijäljet ympäristössä.
Minusta on rekonstruoitu, tai siis pantu muut rekonstruoimaan, sitä sorkkarautaa.
Kotoa löytyneiksi väitettyjen ja julkisuudessa niin syyttäjäystävällisesti mainittujen keittiöveitsien ja klapien lisäksi melko todennäköiseksi tai ainakin mahdolliseksi, eikä ainakaan täysin sopimattomaksi, astalovaihtoehdoksi saatiin sorkkarauta.
Asearsenaalia ei tarvinnut sen enempää tutkia, mitään muurarivasaroita tai pilkkihakkuja tuoda mukaan sotkemaan selvää keissiä ja tuomareitten mieliä.
.
No en mä nyt sinänsä ymmärrä, miksi sorkkarautaa jotenkin (Auerin päänmenoksi??) yritettäisiin murha-aseeksi lavastaa. Eikai Auerin perheessä edes ollut mitään sorkkarautaa, ja miksi edes olisi ollut. Eikös sitä vasaraa ennemmin tarjottu, olisihan se nyt ollut paljon luontevampi kuin jokaisen murtautujan vakiovaruste sorkkarauta (tai sen tapainen murtoväline). Ainakin antiannelistit ovat kautta aikojen olleet kovasti sorkkarautaa vastaan, ja eipä sitä syyttäjäkään ole kovasti julki tuonut. Terassilla säilytetyllä kirveellähän se murha tehtiin tuomari Santamaankin mukaan.
Ohimon "jäljet" on kyllä ihan haavoja, eli nahka on rullalla ja verta on tullut, että on niihin nyt joku osunut. Ne on hankala havaita pestystäkään ruumiista, kun muuta verta on kuivunut niin paljon ympärille, ja tuoreena vielä vaikeammat. En itse niitä tajunnut pitkään aikaan, vaikka oli se KRP:n raporttikin luettuna. Mutta semmoiset jäljet siinä kuitenkin on, eikä niitä ole KRP tehnyt, vaan ihan ovat avauspöydällä jo olemassa.
En minäkään noita roiskeita ennen ihmetellyt, kunnes aloin lukemaan verijälkioppia netistä. Materiaalia on yllättävän paljonkin, tässä esim yksi "oppitunti" (sisältää jokusia aika karuja kuvia):
http://www.slideshare.net/Alyssa10/bloodspatter
Se suora veriroiskehan tulee astalon nostovaiheessa, olenhan siitä kuviakin laittanut. Edestä lyöty tulee uhrin taakse (eli tulisi pesuhuoneen oveen), sivulta lyöty uhrin sivulle (eli tulisi vaatekaapin kylkeen, josta meillä ei ole kuvaa). Sumut taas lentävät sivuille iskukohdasta, mutta se yhtenäisten pisaroiden muodostama viivamainen jälki on nimenomaan astalosta irtoavaa cast-off -veriroisketta. Näyttää ainakin kovasti siltä.
Ei sillä sorkkavehkeellä täydy täysiä lyödä ja eikös jo valhalla aikoinaan todistanut, että kallo kestää uskomattomia voimia toisinaan. Sitä paitsi on tärkeä huomata, että niissä kuvissa, joissa Jukan päälaki näkyy, hän ei ole murhapaikassaan. Tämän todisti myös Alihanka. Jukka on ollut siinä pystysuoran roiskeen kohdalla mielestäni ja häntä on sen jälkeen siirretty (hoitajien toimesta, uskoisin). Taurua hämättiin antamalla käyttöön kuvia, joissa uhri on väärässä paikassa, ja siksi(kin) tuli todistuksista outoja. Kyllä tuo seinän jälki nyt ainakin näyttää hyvin klassiselta, eikä lainkaan erikoiselta. Toinen isku vaan puuttuu. Kaikki roiskeet ovat yhdestä iskusta. Vain saranan lähellä, eli kaapin ja oven välisellä seinällä näkyy "väärään suuntaan/ristiin" meneviä veriroiskeita. Niitä uskon tämän sivulta annetun ohimoiskun "sumujäljiksi", jotka ovat sekoittuneet kirvesiskun roiskeisiin (jotka iskukohdan vasemmalla puolella lentävät vasemmalle, oikealla oikealle).
No, eipä kai tää tästä ratkea=)