Sivu 46/119
Re: BANDIDOS
Lähetetty: La Loka 12, 2013 7:18 pm
Kirjoittaja Scruffy
Muistaakseni Bandidosin Tampereen osaston nimi oli ennen Tribe MC.
Re: BANDIDOS
Lähetetty: La Loka 12, 2013 9:08 pm
Kirjoittaja Almighty
lepajoki kirjoitti:Ei ollut muita, kun undertakers. Ja ei olisi ollut sitäkään, ellei olisi ollut Hirsmaa. Ha ja hatut oli silloin senverran sotajalalla, ettei kyllä välttämättä olisi muilla ollut munaa tuoda hattuja tänne. Taidat olla senverran nuorta sukupolvea, ettet ollut kuvioissa siihenaikaan?
Joo, olin vasta ylä-aste ikäinen kerhojen ottaessa yhteen 90-luvun puolivälissä.
Muistan sen sinkoisku tapauksen stadissa kun siitä puhuttiin ja bandiittien yllättävästä
tehokkuudesta HA ta vastaan tai anteeks...siis MC Finlandia.
Eli ei siis ollut muita kun Undertakers MC...aika mielenkiintoista koska luin että saman niminen kerho oli myös Tanskassa joka tähtäsi Bandidos MC täysväreihin. Oliko siis Undertakers MC joku pohjoismainen yhteinen MC liitto ennen Bandido Nationi:a.
Kaikesta päätellen mitä olen lukenut Tanskaan liittyvistä biker scene:stä...olen ymmärtänyt että pohjois-maiden HA:ta ja euroopan Bandidosia johdetaan Tanskasta. Vaikka luin myös jostain että Bandidosin esimmäinen euroopan osasto perustettiin Ranskan Marseilleihin. Mistäköhän moinen emokerhon maan vaihdos...mitä Tanskalaiset tekivät toisin saadakseen määräysvallan Euroopan asioiden suhteen
Ps. Edellyttäen että tietoni pitävät paikkansa
Re: BANDIDOS
Lähetetty: La Loka 19, 2013 2:17 pm
Kirjoittaja Luupää
Anti-Bini Laden kirjoitti:Kaizer Sose kirjoitti:Aika erikoista että juuri Tapsa on tullut valituksi tonne Euroopan kirkkaihin valoihin ku sällillä itse tuntuu olevan aika himmeä valotus.
Sieltä tuli taas sellanen himmeen valotuksen postaus.
Saisko jotain pohjaa tähän? Tunnette varmaan aika hyvin? Vai ihan itsekkö teit kaikkien tv-esiintymisien mukaan tälläisen erittäin kirkkaan valoisan havainnon.
Sieltä tuli taas sellanen himmeen valotuksen postaus.
Saisko jotain pohjaa tähän? Tunnette varmaan aika hyvin? Vai ihan itsekkö teit nettipostauksen mukaan tälläisen erittäin kirkkaan valoisan havainnon.
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Su Loka 20, 2013 7:12 pm
Kirjoittaja Conejo
Tampereella oon nähnyt narkkareita joilla on tollasii vanha liiton vaatetusta päällä ? Voiko joku kertoo mikäs rinki tää on
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Su Loka 20, 2013 9:20 pm
Kirjoittaja corppi
Conejo kirjoitti:Tampereella oon nähnyt narkkareita joilla on tollasii vanha liiton vaatetusta päällä ? Voiko joku kertoo mikäs rinki tää on
Eikös tuohon liity ainakin pahamaineinen mr.pete pennanen?? Siis nimenomaan näihin vanha liitto paitamiehiin...
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Su Loka 20, 2013 10:22 pm
Kirjoittaja FXR
...on sillä ainakin "frendeinä" hattuja - ja miksiköhän hatut on naamakirjassa, muttei tietääkseni yksikään Enkeli?
Olisiko niin, ettei Enkeleille ole suotavaa esiintyä pullistelemassa facebookissa? (Siis meinaan Suomi jäbiä....)
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ma Loka 21, 2013 2:59 pm
Kirjoittaja lipuli
" Kyllä niitä enkeleitäkin facesta löytyy. Ei ehkä ihan samassa mittakaavassa kuin hattuja..."
Kerro 1 esimerkki.
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ti Loka 22, 2013 5:56 am
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Luupää kirjoitti:Anti-Bini Laden kirjoitti:Kaizer Sose kirjoitti:Aika erikoista että juuri Tapsa on tullut valituksi tonne Euroopan kirkkaihin valoihin ku sällillä itse tuntuu olevan aika himmeä valotus.
Sieltä tuli taas sellanen himmeen valotuksen postaus.
Saisko jotain pohjaa tähän? Tunnette varmaan aika hyvin? Vai ihan itsekkö teit kaikkien tv-esiintymisien mukaan tälläisen erittäin kirkkaan valoisan havainnon.
Sieltä tuli taas sellanen himmeen valotuksen postaus.
Saisko jotain pohjaa tähän? Tunnette varmaan aika hyvin? Vai ihan itsekkö teit nettipostauksen mukaan tälläisen erittäin kirkkaan valoisan havainnon.
En tunne. Mut tunnen sun äitin aikä hyvin kun sen selässä ollut monta kertaa, ettet vaan olis mun poikii? Ei meinaa ois omena kauas puusta pudonnut.
Mut joo asiaa.
Kylläpä noi HA:n kaverit on vähemmin esillä tuolla fb:ssä kun muiden kerhojen pojjaat. Tai jos ovat niin ei taida ihan suoraan omalla nimellä löytyä. Mitä ite muutaman tiedän.
Luulis, että jonkun näköiset säännöt noissa lieneekö?
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ti Loka 22, 2013 11:29 am
Kirjoittaja Shovel
Kyllä ne 81set enemmän tykkää olla piilossa, kuin esillä. Jotenkin tuntuu olevan nuoremman polven juttu toi fb enemmänkin. Sitä alle 40 osastoo taitaa enkeleistäkin olla fbssä enimmäkseen? Kuin myös hatuista?
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ti Loka 22, 2013 7:29 pm
Kirjoittaja TollRoad
Enkeleitä ei muka fb:ssä
Etsikää niin löytyy, itse löysin 30min aikana parisenkymmentä Suomalaista jäsentä

Re: BANDIDOS
Lähetetty: To Loka 24, 2013 2:51 am
Kirjoittaja Shovel
TollRoad kirjoitti:Enkeleitä ei muka fb:ssä
Etsikää niin löytyy, itse löysin 30min aikana parisenkymmentä Suomalaista jäsentä

Itse löysin Jimmy Hoffan ruumiin kellaristani. Tuuleen kusemista, jos ei faktoja tipu tiskiin. FB linkkejä en todellakaan kaipaa, mutta tuollaisella otannalla varmasti löytyy jo aika nippu analysoitavaa, kuten:
- Onko HAMC statusta painotettu? Esim. liivit päällä posetusta, hamc photoshoppauksia?
- Onko jäsenet liivit päällä ja jos ovat, niin onko kyseessä liivitoiminta, eli pyöräily tai kerhojen tapaaminen?
- Mitä muuta on kuvassa ja millaisen vaikutelman se antaa? Naisia, rahaa, aseita, moottoripyöriä, jäykistelyä, väkivallan uhkaa?
- Ollaanko naamat esillä vai ilman?
- Brassaillaanko? (Voi olla vaikea määrittää)
Tähän olisi siistiä saada vähän ensikäden tietoa. JATKO MIELELLÄÄN HAMC KETJUN PUOLELLA?
Re: BANDIDOS
Lähetetty: To Loka 24, 2013 3:55 pm
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Itse löysin Jimmy Hoffan ruumiin kellaristani. Tuuleen kusemista, jos ei faktoja tipu tiskiin. FB linkkejä en todellakaan kaipaa, mutta tuollaisella otannalla varmasti löytyy jo aika nippu analysoitavaa, kuten:
- Onko HAMC statusta painotettu? Esim. liivit päällä posetusta, hamc photoshoppauksia?
- Onko jäsenet liivit päällä ja jos ovat, niin onko kyseessä liivitoiminta, eli pyöräily tai kerhojen tapaaminen?
- Mitä muuta on kuvassa ja millaisen vaikutelman se antaa? Naisia, rahaa, aseita, moottoripyöriä, jäykistelyä, väkivallan uhkaa?
- Ollaanko naamat esillä vai ilman?
- Brassaillaanko? (Voi olla vaikea määrittää)
Tähän olisi siistiä saada vähän ensikäden tietoa. JATKO MIELELLÄÄN HAMC KETJUN PUOLELLA?
^ Tämä kaveri tyhjensi pajatson,vastauksia odotellessa.
Ai niin piti ite ottaa yhteyttä sori ruunat.
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ke Marras 06, 2013 10:56 am
Kirjoittaja Cracked SKull
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013110 ... 5_uu.shtml
Ja taas paukkuu lisää porukkaa krp:n listoille..
"Poliisivaltio on valtio, jossa lait eivät valvo viranomaistoimintaa. Vastakohtana poliisivaltiolle on oikeusvaltio, jossa viranomaiset toimivat lakien alaisuudessa. Tyypillisesti poliisivaltioon liitetään pelätty salainen poliisi ja mielivaltaiset pidätykset."
Kumpi alkaa kuulostaa enemmän suomelta?
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ke Marras 06, 2013 11:09 am
Kirjoittaja Shovel
Lainataan edellinen teksti vielä:
Osalla perussuomalaisista kytköksiä liivijengiin
Keskiviikko 6.11.2013 klo 07.26
Iltalehden käsiinsä saama kuvamateriaali paljastaa, että osalla perussuomalaisista on yhteyksiä rikolliseksi luokiteltuun liivijengiin.
Perussuomalaiset ovat tehneet vaalityötä ja toimineet yhteistyössä liivijengin kanssa.
Kuvat kertovat: Iso vaalijuliste jengin kerhotalon seinällä Varkaudessa. Jengin täysjäsen puolueen aktiivina ja kunnallisvaaliehdokkaana. Jengiläinen yhdessä kansanedustaja Ritva Elomaan (ps) kanssa eduskunnan kahvilassa. Jengiläinen poseeraamassa Elomaan ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin kanssa tämän työhuoneessa eduskunnassa.
Lukuisat Iltalehden käsiinsä saamat kuvat kertovat tiiviistä yhteydenpidosta perussuomalaisten ja poliisin rikollisjärjestöksi luokitteleman Bandidos MC:n jäsenkerhon Diablosin välillä.
Perussuomalaiset ovat myös aiemmin antaneet ymmärtää, ettei heidän Varkauden puolueaktiivillaan ja ehdokkaallaan olisi yhteyksiä mihinkään rikollisjengiin.
Iltalehden tietojen mukaan kyseinen henkilö on kuitenkin Diablos MC:n täysjäsen.
Iltalehti näytti kuvat perussuomalaisten kansanedustajille Ritva "Kike" Elomaalle ja Pirkko Ruohonen-Lernerille. Kumpikaan ei tunnistanut, kuka heitä on eduskunnassa käynyt tapaamassa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei puolestaan halunnut kommentoida puolueensa paikallispomon ja liivijengiläisen valokuvien perusteella läheisiä välejä.
- En kommentoi yksittäistapauksia, Soini sanoi lyhyesti.
Lue lisää perussuomalaisten jengikytköksistä keskiviikon 6.11.2013 Iltalehdestä.
Re: BANDIDOS
Lähetetty: Ke Marras 06, 2013 12:50 pm
Kirjoittaja PaxCow
Ennemminkin haluaisin törmätä yhteenkin henkilöön, joka pitäisi Berlusconia jotenkin hyvänä poliitikkona... mutta valitettavasti suomalaiset eivät voi äänestää muiden maiden vaaleissa.