Sivu 46/75
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 10:27 am
Kirjoittaja Lassie
Uhrin henkilöyden paljastaminen ei ole asiaa, sen lisäksi ettei siinä huomioida omaisia jotka mahdollisesti eivät halua julkisuutta - jos haluaisivat olisi ollut luultavaa, että olisivat tuoneet tragedian ilmi julkisuuteen ja vaatineet päättäjiä muistamaan eikä sivuuttamaan, sen lisäksi se voi vaikeuttaa muiden vyyhtien uhrien ja näiden läheisten haluja ilmituoda tapauksia valtatahojen ulkopuoliseen todellisuuteen, koska pelkäisivät anonyymiyden menettämistä.
Ymmärrän kyllä juurikin tuon sivuuttamispointin kautta, että uhrin muistaminen saisi siten näkyvyyttä ja muistettavuutta. Mutta edelleen, omaisten toive vieläpä suruaikana on tärkeää, jos haluavat anonyymiyttä, se heille jätettäköön. Ei se estä tapauksen eksisteeraamista, jätetään vain uhrien tunnistettavuudet julkisuudesta ulkopuolelle.
Wiik ja Lokka eivät ilmituoneet uhrin henkilöyttä, surullinen tragedia jossa kunnioituksesta menetyksen kokeneita kohtaan meneteltiin fiksusti. Tällainen toimiminen oli järkevää sikälikin, että heihin voi jatkossakin uhrit ja läheiset ottaa yhteyttä jos ovat tulleet muualla valtatahoin ja valtamedioin ignooratuiksi, ja toivettaan anonyymiydestä taikka muusta vaikutettaisiin kunnioitettavan.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 11:42 am
Kirjoittaja MohammedMohammed
Joku sen nimen aina kaivaa esille, tai kuvan. Yliksellä on paljon taitavia jonneja, joilla ei ole mitään muuta kuin aikaa.
PALJON TÄRKEÄMPÄÄ olisi laittaa nuo raiskailevat lähi-itäläiset kuriin. Muutama uuniin niin raiskausvaara pienenee. Jos ei auta niin jatkossa lisää. Nuo on ihan eläimiä!
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:08 pm
Kirjoittaja Tattoo
Mykkänen ja Sipilä antavat molemmat ymmärtää että asialle tehdään jotakin...pfhh. Pelkkää sumuverhoa! Mitä auttaa rangaistusasteikon yläpään nostaminen kun edellisessä asteikossakaan ei mennä edes lähelle? Mitä maastapoistamisen helpottaminen/nopeuttaminen auttaa, kun sitä käytetään yhtä huonosti kuin vaikeampaakin. Mielestäni nuo on vain tuollaisia kansan rauhoitteluun käytettäviä paperinukkeja.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:17 pm
Kirjoittaja jepulis82
Tattoo kirjoitti:Mykkänen ja Sipilä antavat molemmat ymmärtää että asialle tehdään jotakin...pfhh. Pelkkää sumuverhoa! Mitä auttaa rangaistusasteikon yläpään nostaminen kun edellisessä asteikossakaan ei mennä edes lähelle? Mitä maastapoistamisen helpottaminen/nopeuttaminen auttaa, kun sitä käytetään yhtä huonosti kuin vaikeampaakin. Mielestäni nuo on vain tuollaisia kansan rauhoitteluun käytettäviä paperinukkeja.
Näinhän se on. Suut käyvät nyt parin päivän/viikon ajan ja seuraavan mamupedofiilien tapauksessa ollaan taas niin järkyttyneitä että. Mitään ei kuitenkaan tehdä. Tää on kyllä jo nähty tässä viimeisten 15 vuoden aikana.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:19 pm
Kirjoittaja Tracker
Vaikea uskoa mutta......voiko kukaan Oululainen todentaa tätä PT:median uutista?
13.1. 2019 Vuolle jatkaa sotapakolaisten vierailuttamista Oulun kouluilla
Oulun Vuolle-organisaatio jatkaa aikuisten turvapaikanhakijamiesten vierailuttamista kouluilla. Esimerkiksi viime vuoden lokakuussa Kiimingin lukion teineille esiteltiin irakilaisia ja afganistanilaisia nelikymppisiä miehiä.
Sopii vain kysyä, että mitä lisäarvoa oppilaille tuodaan vierailuttamalla heidän luonaan sotamaista tulevia sotilaskarkureita. Miesten pitäisi olla lukkojen takana eikä pikkutyttöjen luona vierailulla.
https://pt-media.org/2019/01/13/vuolle- ... kouluilla/
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:27 pm
Kirjoittaja CSI
Lassie kirjoitti:Uhrin henkilöyden paljastaminen ei ole asiaa
Itsemurhan tehneen tytön nimi on ollut tiedossa ajat sitten eikä se ole täällä tapahtunut, joten asiasta ulisemisen täällä voitte lopettaa. Omaisten kanta on, etteivät he siitä nimen tietämisestä loukkaannu (kun se on tiedossa muutenkin).
Ihan turha sitä on täälläkään sensuroida tai asiasta hykistellä, koska nimi on kuitenkin taulussa jo. Kaksinaismoralisista fariselaista hökistelyä väittää muuta.
Voisi vähän sitä arkijärkeäkin käyttää.
Eiköhän ne omaiset ole ihan muista asiosta loukkaantuneet kuin siitä, että tyttären nimi tiedetään kansan syvissä riveissä ja asiaa surraan laajalla rintamalla Suomessa.
On teillä "huolenaiheet", kele.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:30 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Pääministeri Juha Sipilän asenne alaikäisten järjestelmällistä raiskausvyyhtiä kohtaan on ollut uskomaton "On sitä ennenkin hyväksikäytetty/raiskattu Suomessa alaikäisiä...". Ei vain olisi kyseessä Sipilän kaverit...?
Totta kai aina tapahtuu jossain määrin seksuaalirikoksia alaikäisiä kohtaan. Mutta näissä tapauksissa puhutaan yksittäisistä tekijöistä, ei mistään valtavasta ilmiöstä, jossa yhteisö yrittää järjestelmällisesti käyttää hyväksi alaikäisiä lapsia.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:31 pm
Kirjoittaja jepulis82
Siinähän ihan suoraan näytetään että aikuisten miesten on ihan ok "tutustua" teinityttöihin. Ei saakeli mitä touhua. Tuntuu kyllä siltä että nämä Suomen sossutantat ovat jääneet henkisesti jonnekin yläastetasolle.
Ei saakeli, minkälaisia saamattomia pienimunaisia luusereita nämä mamumiehet oikein ovat, jos niitä edes kiinnostaa "tutustua" teineihin? Ai niin, nehän ovat täällä paikkaamassa työvoimapulaa. Just joo.

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:35 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Tracker kirjoitti:Vaikea uskoa mutta......voiko kukaan Oululainen todentaa tätä PT:median uutista?
13.1. 2019 Vuolle jatkaa sotapakolaisten vierailuttamista Oulun kouluilla
Oulun Vuolle-organisaatio jatkaa aikuisten turvapaikanhakijamiesten vierailuttamista kouluilla. Esimerkiksi viime vuoden lokakuussa Kiimingin lukion teineille esiteltiin irakilaisia ja afganistanilaisia nelikymppisiä miehiä.
Sopii vain kysyä, että mitä lisäarvoa oppilaille tuodaan vierailuttamalla heidän luonaan sotamaista tulevia sotilaskarkureita. Miesten pitäisi olla lukkojen takana eikä pikkutyttöjen luona vierailulla.
https://pt-media.org/2019/01/13/vuolle- ... kouluilla/
Tästä oli jo aiemminkin juttua tällä palstalla. Jos muistan oikein niin Vuolle Setlementin edustaja valehteli että toimintaa ei jatkettaisi (tai mitään kouluvierailuita ei ollut alunperin olemassakaan todisteista huolimatta), mutta se liittyi ainoastaan aiempaan Esikoto-hankkeeseen eli yritys olisi jatkanut toimintaa muulla nimikkeellä.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:37 pm
Kirjoittaja Supt Harper
Supt Harper kirjoitti:mupelo kirjoitti:Pystyisikö joku selvittämään, kuinka monta tuomiota lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä jaettiin esim vuonna 2015, 2016 tasi 2017? Vähän pohdituttaa tuo Sipilän kommentti, että tapauksia sattuu viisi joka päivä. Löysin kyllä tilastot ilmotetuista, mutta mikä on tuomioiden määrä?
Onhan näistä hyväksikäyttömääristä täällä keskusteltu:
https://murha.info/phpbb2/viewtopic.php ... 6&start=65
Eli viimeisen 10 vuoden aikana lsh-tuomioita on tullut 260-335 kpl vuodessa, noin puolet kaikista seksuaalirikostuomioista.
Varsinainen tilasto löytyy täältä:
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/St ... 05cface6f8
Jatkan tähän vielä:
2010-luvulla Suomessa on ilmoitettu poliisille vuosittain 1100-1680 lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta tai sen yritystä. Se on 3 - 4,6 päivässä, eli jos tuon 4,6 pyöristää ylöspäin, päästään Sipilän viiteen. Tuo korkein luku on ollut vuonna 2011. Keskiarvo on 3-4 päivässä.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:55 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Ylipitkä lainaus poistettu. Asiayhteys selviää ilmankin.
-NILS-
En huomannut pelkkiä ilmoituksia, mutta rangaistuksia olisi keskimäärin 260-300 vuodessa? Kuten tuossa ylempänä mainittiin. Ilmoitus ei ole tietenkään sama asia kuin tapahtunut rikos.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 12:59 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
jepulis82 kirjoitti:Siinähän ihan suoraan näytetään että aikuisten miesten on ihan ok "tutustua" teinityttöihin. Ei saakeli mitä touhua. Tuntuu kyllä siltä että nämä Suomen sossutantat ovat jääneet henkisesti jonnekin yläastetasolle.
Ei saakeli, minkälaisia saamattomia pienimunaisia luusereita nämä mamumiehet oikein ovat, jos niitä edes kiinnostaa "tutustua" teineihin? Ai niin, nehän ovat täällä paikkaamassa työvoimapulaa. Just joo.

Näillä tantoilla on sellainen harhainen kuvitelma itsestään, että he ajattelevat, kun aikuisia miehiä viedään lasten pariin, että he kiinnostuisivat näistä ylipainoisista 50+ vuotiaista ohjaajista ja panisivat joukolla. Mutta eihän se nyt noin mene missään. Ei kukaan ole kiinnostunut 50+ ylipainoisista matalapalkka-alan vanhoista rouvista.
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 1:09 pm
Kirjoittaja Supt Harper
Ylipitkä lainaus poistettu. Asiayhteys selviää muutenkin
-NILS-
Joo, 2008-2017 keskimäärin 292 lsh-tuomiota vuodessa (53 % kaikista sr-tuomioista). Enimmillään lsh-tuomioita oli 2014, 335 kpl (59 % kaikista seksuaalirikostuomioista) ja vähimmillään 2016, 260 kpl (46 % kaikista sr-tuomioista).
Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 1:15 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
Mielenkiintoista nähdä mihin kaikkeen tämä ministeriöiden ja poliitikkojen sekoilu vielä johtaakaan?
Pidän suomalaisia pääsääntöisesti lehmänhermoisina ja varsin sisukkaina myös. Ihmettelisin kuitenkin suuresti, jos kaikki tämä sekoilu poliitikkojen ja viranomaisten taholta, eivät tulevaisuudessa tule ilmenemään kansalaisten suurena vihana ja agressiivisina iskuina virkavaltaa ja heitä ohjaavia poliitikkoja kohtaan? Onkohan muuten niin, että Oulun tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu suomen ja miks ei koko Euroopan tapahtumista? Mikä siis on estänyt sen että vastaavanlaisia kulttuuriin suoranaisesti liittyviä tekoja on paljastunut vain Oulussa ? Onko muualla maassa silmät suljettu ja suut tukittu vihanpuheen pelossa - sillä onhan se käytännössä täysin mahdotonta, että ko. kansalaisia ja edustamiaan toimitamalleja esiintyy vain Oulussa!
Keltaliivejä tuskin tullaan suomen kaduilla näkemään kyttiä kurmoottamassa - mut jos vaikka metsuripaitaisia

Ääripään kehityksenä pidän mahdollisena anarkisti-, oikeisto radikaali- klikkien ja vihaisen normikansan yhdistävän voimansa virkavaltaa/poliitikkoja vastaan - edes löyhästi, mutta aineksia on kohta ihan riittävästi myös järjestäytyneepäänkin toimintaan, ison maailman malliin - autojen poltteluun, väkivaltaisiin mielenosoituksiin ja kyttiksien tuhoamisiin/rajuun ilkivaltaan valtaapitäviä kohtaan. Ei tästä nyt ihan Meksikoa saa edes villeimillä mielikuvilla - koska meiltä puuttu kola tonnit

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis
Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 1:15 pm
Kirjoittaja poikani
Annetut ylinopeussakot per annum eivät kerro sitä, kuinka monta kertaa vuodessa Suomessa rikotaan nopeusrajoitusta. Myöskään sakkomäärien vaihtelut vuodesta toiseen eivät välttämättä korreloi kaahailun määrän kanssa. Sama pätee näihin hyväksikäyttötuomioihin. Turhaa saivartelua siis.