Naisenpahoinpitelijän ja porukkansa tekemisiä lienee syytä palauttaa mieleen.
Viimeiseksi listatussa tapauksessa on videoitu tapahtumaa, ehkäpä siinä on natsipaskeet hakanneet naista. Siitä mahdollisesti kuvakaappaus.
Toki noissa muissakin voinut väkivallan kohteina naisia ollut.
Kankaanpään terrorismista epäilty uusnatsijoukko on vuosien ajan hyökännyt vähemmistöjen kimppuun – tukijoita myös ydinryhmän ulkopuolella
https://yle.fi/a/3-12222217
Ylen selvityksessä paljastui kolme todistettavaa väkivallantekoa, joiden motiivina vaikuttaa olevan viha vähemmistöjä kohtaan. Lisäksi joukkion käytös koetaan Kankaanpäässä laajalti aggressiivisen provosoivaksi.
TUOMAS RIMPILÄINEN
17.12.2021 10:45
•
Päivitetty 19.12.2021 9:59
Jaa
Pilottitakkiset, maihinnousukenkiin sonnustautuneet nuoret miehet ovat vuosia olleet Kankaanpäässä tuttu näky. Miehet kokoontuivat vuosien ajan avoimesti ja käyttivät rasistisia tunnuksia, kuten "White Pride" -tekstillä ja kelttiristillä varustettuja paitoja.
Yle on käynyt läpi laajan asiakirja-aineiston ryhmän jäsenten tekemistä rikoksista ja haastatellut toistakymmentä heistä tietävää henkilöä. Yle ei julkaise haastateltavien nimiä, sillä ryhmän jäsenien tiedetään olevan valmiita väkivaltaan ja heitä epäillään vakavista rikoksista.
...
...
Pahoinpitely, syyskuu 2019
Epäillystä viisikosta kaksi oli mukana väkivallanteossa, joka tapahtui kankaanpääläisen ravintola Majavan edessä syyskuun lopussa 2019.
Uusnatsit huomasivat kankaanpääläisen ravintola Majavan edessä vähemmistöön kuuluvan henkilön. Tämä oli viettämässä iltaa muiden Kankaanpään taidekoulun opiskelijoiden kanssa.
Jatkuvaa häiriköimistä ja provosoimista
Ylen lähteiden mukaan moni Kankaanpään yöelämässä liikkuva tuntee ryhmän jäsenet maineelta ja ulkonäöltä. Heidän käytöstään kuvataan sekä Ylen tekemissä haastatteluissa että asiakirja-aineistossa aggressiiviseksi ja provosoivaksi.
Esimerkiksi juhannuksena 2020 Kankaanpäässä sattui väkivallanteko, jossa ryhmän jäsenten epäiltiin puukottaneen yhtä henkilöä, joka tiettävästi ei kuulu mihinkään vähemmistöryhmään. Todistaja näki jollain ryhmän jäsenistä puukon, ja syyttäjä piti selvänä, että uhria puukotettiin tilanteessa.
Uhri ei kuitenkaan osannut tai halunnut kertoa, kuka nelikosta puukotti, joten näytön puutteessa syyttäjä jätti syytteen nostamatta.
...
...
Pahoinpitely, joulukuu 2019
Joulukuun alussa 2019 ryhmä Kankaanpään taidekoulun opiskelijoita oli viettämässä iltaa ravintola Majavassa. Mukana oli myös syyskuussa tajuttomaksi pahoinpidelty henkilö sekä kaksi muuta samaan vähemmistöryhmään kuuluvaa henkilöä.
Illan aikana seurue kohtasi ravintolassa nuoria miehiä, joista osa oli pukeutunut pilottitakkeihin. Toisella pilottitakkimiehistä oli kalju pää ja toisella lyhyt siilitukka. Useat paikallaolijat tunnistivat, että ainakin kaljupää oli mukana runsas kuukausi aiemmin tapahtuneessa yhteenotossa.
Miesryhmä käyttäytyi opiskelijoita ja erityisesti paikalla ollutta vähemmistöryhmän edustajaa kohtaan aggressiivisesti.
Tilanne kärjistyi ravintolan sulkemisaikaan aamuyöllä. Ylen haastatteleman vähemmistöryhmään kuuluvan henkilön mukaan uusnatsit alkoivat solvata heitä rajuin sanamuodoin, jotka liittyivät heidän vähemmistöryhmäänsä.
Tilanteen nähnyt ulkopuolinen henkilö vahvistaa tapahtumien kulun Ylelle.
Vähemmistöryhmään kuuluvan henkilön mukaan hän halusi suojella aiemmin tajuttomaksi pahoinpideltyä henkilöä ja lähti saattamaan tätä kotiin.
Seuranneista tapahtumista on kirjattu rikosilmoitus kolmesta pahoinpitelystä ja suoritettu esitutkinta. Esitutkinta on tällä hetkellä valmistumassa.
...
...
Pahoinpitely, vappu 2021
Myös vappuna 2021 Kankaanpäässä tapahtui pahoinpitely, jossa oli osallisena terrorismista epäillyn ryhmän jäsen tai jäseniä.
Tuolloin ryhmä Taidekoulun opiskelijoita oli lähtenyt yöllä grilli Herkkupaussille, joka sijaitsee keskustan laitamilla. Mukana seurueessa oli kahdesti pahoinpidelty vähemmistöryhmään kuuluva henkilö.
Opiskelijat kuvasivat tilanteesta videon, jonka Yle on nähnyt.
Tilanteessa uusnatsiporukka ilmaisi, ettei opiskelijoita kaivata Kankaanpäähän. Tilanne johti siihen, että ainakin kaksi uusnatsiporukassa olevista kävi käsiksi opiskelijoihin, tyrkki heitä kumoon ja mahdollisesti löi yhtä opiskelijaa.
Myös tästä tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Ainakin yksi joukkiosta oli sama mies, jota epäillään kahdesta muusta pahoinpitelystä.