Sivu 46/122

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 4:54 pm
Kirjoittaja Irtonainen
[

[/quote]


Itse olen käsityksessä, että nainen halusi nimenomaan pois miehen luota, olihan mies pahoinpidellyt naista jo aiemmin ja saanut siitä tuomionkin. Lisäksi nyt palanutta taloa vuokratessaan nainen oli hakenut asuntoa nimettömänä "elämäntilanteen vuoksi".

On täytynyt olla aivan hirveä tilanne sikäli, että tuo saatanan syöpäläislauma olisi naisen ja lasten perässä koko voimallaan, mikäli hän oikeasti haluaisi paeta maan alle. Lapsethan kuuluvat heidän lakiensa mukaan isälle. He ovat iholla ja kontrolloivat kaikkea, ottavat vallan talossa jonka nainen oli halunnut rauhoittaa ja pitää turvallisena lapsille.

Aika paha siinä on yksinään kolmen pienen lapsen kanssa mitään sanoa, jos tosiaan 5 autokuntaa mustalaismiehiä pölähtää pihaan. Joko leikit mukana, avaat oven tai sitten katsot, kun he tulevat ikkunasta sisään.

Kyllä uskon, että nainen oli aiemmista pahoinpitelyistä viisastuneena tajunnut, miten kannattaa yrittää myötäillä ja olla suututtamatta tiettyyn rajaan saakka, varmistaa lapset, yrittää pakoon jne. On varmasti tajunnut, että ukko ei nyt ole tyytyväinen.

[/quote]

No, jos nainen olisi TODELLA halunnut päästä isästä ja sen porukoista eroon, niin olisihan se muuttanut kerrostaloon ja etelään. Kuten vähän aikaa sitten Espoossa murhattu muslimiäiti.

Naisen nimissä ollutta omakotitaloa voi apinalauma käyttää huumetehtailuun, sähköt maksaa sossu.

Vantaan Simonkylässä v2016 paloi Albaani-perheen asunto roihuten. Keittiössä palon kuumuuden johdosta betoninen perusmuuri murtui. Liittyi isoon albaanien huumetehtailuun.

https://www.ksml.fi/paikalliset/2533643

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 4:57 pm
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Pyyhe lanteilla? :D Ei manne tule ulos suihkusta tai saunasta, ilman kansallisvaatteita. ;)

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 4:58 pm
Kirjoittaja Edith_
Noniin, melkoinen Herttasarjan lovestory oli tämä. Ei sitten apua osattu ajoissa hakea.
Isä syyntakeeton ja täys hullu? Joutais saada murhatuomion ja ikävät olot vankilassa.

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:01 pm
Kirjoittaja Duo niskalaukaus
Kuka vitun vajakki tekee lapsia 15-vuotiaan tasolle jääneen lastenraiskaaja- (etc. tuomiot päälle) keharimannen kanssa vapaaehtoisesti?

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:02 pm
Kirjoittaja Frank
Mikä se A.Nymanin etunimi on?

Joo, varmaan sanottu jo jollain sivulla

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:04 pm
Kirjoittaja Sipi
LeaSommer kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 4:13 pm
Sipi kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 3:49 pm Itse olen käsityksessä, että nainen halusi nimenomaan pois miehen luota, olihan mies pahoinpidellyt naista jo aiemmin ja saanut siitä tuomionkin. Lisäksi nyt palanutta taloa vuokratessaan nainen oli hakenut asuntoa nimettömänä "elämäntilanteen vuoksi".
En kertoisi totena, vaan spekulaationa sitä, että nainen on hakenut asuntoa nimettömänä. Kaikki merkit toki viittaa siihen että kyseessä on nyt kuollut äiti, mutta ehkä olisi hyvä kertoa, että juorun mukaan, eikä kertoa tätä faktana.
Olet täysin oikeassa, ja siksi kirjoitinkin itse olevani siinä käsityksessä. Olen muodostanut mielipiteeni mediatietojen sekä tänne postatun asuntohakemuksen perusteella. Olen valmis myös muuttamaan käsitystäni asiassa, mikäli uutta tietoa ilmenee. Mutta näin siis ajattelen tällä hetkellä.

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:04 pm
Kirjoittaja Sipi
Frank kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 5:02 pm Mikä se A.Nymanin etunimi on?

Joo, varmaan sanottu jo jollain sivulla
Aleksi

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:09 pm
Kirjoittaja IGVR
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 4:50 pm
Perheensisäisiä nelosmurhia ei löydy heti hakemalla, muttaonkinlaisia yhtymäkohtia tulee tässä tosiaan Tyrnävän polttomurhaan, jossa isä poltti 'vaimolle kostaakseen' talon, tulipalossa kuolivat perheen kaksi pientä lasta.

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... &start=480
Tämä Tyrnävän lapsenmurhaaja työskentelee nykyään hierojana naapurikylällä Kempeleessä, on kuulemma uusi perhekin kuvioissa. Oikein mukavaa ja seesteistä elämää vailla huolta huomisesta, kunnes sitten tulee taas jossain vaiheessa tarve kostaa vaimolle että hän lähti pikkujouluihin.

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:11 pm
Kirjoittaja Tuonelan Kirves
Ei ole kovin paljon empatiaa kuollutta ämmää kohtaan. Täytyy olla niin vitun helvetin perkeleen idiootti kun antaa jonkun vitun saatanan mannen siittää kolme kakaraa. Tyhmä akka! Hahah! :D :D :D

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:11 pm
Kirjoittaja Tuonelan Kirves
Duo niskalaukaus kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 5:01 pm Kuka vitun vajakki tekee lapsia 15-vuotiaan tasolle jääneen lastenraiskaaja- (etc. tuomiot päälle) keharimannen kanssa vapaaehtoisesti?
Juuri näin! Hahah! :D :D :D

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:19 pm
Kirjoittaja LeaSommer
Keplotteleva konna kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 4:39 pm Onhan se nainen voinut herätä, kun talo on jo ollut ilmiliekeissä ja alkanut huutamaan apua. Manne karjumalla esittänyt pyyhe lanteilla talon ulkopuolella, että olisi hädissään tapahtuvasta.
Kyllähän se pyyhe on siihen lanteille voitu saada pelastushenkilökunnalta. Oletuksena siis että olisi esim bokserit tai jotkut muut kuin kulmahousut jalassa kiireellä sinne ulos joutunut juoksemaan. En ylipäätään ymmärrä, miksi tähän "pyyhe lanteille" ympärille pitää kehittää jotain suihkufetissejä. Jos oletusarvoisesti tyyppi on ulkona ollut pyyhe lanteille, niin se tosiaan on voitu saada myös lanssista alapään suojaksi, jos ne kulmahousut jäi sinne taloon sisälle.
Hurjimus kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 4:48 pm
Matti Ja Maija kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 4:44 pm Palokaasut ja savut tuuperruttaa tosi nopeasti henkilön. Ehkä äiti ehtinyt huutaa apua, mutta sitten taju pois ja kuolema.
Olisiko todistaja voinut kuulla sisätiloista avunhuuto ja ja itkua. Kyllä hänen on täytynyt olla ulkona tuolloin ja syöksyi sisälle lasten vuoksi.🤔
Todistaja asui karttatietojen mukaan linnuntietä yli 500 metrin päässä talosta. Ja muistaakseni jostain luin että todistaja oli ollut 50 m päässä kotoa kun kuuli huudot. Eli välimatkaa ollut ehkä minimissään 450 metriä. En usko että sisältä kuuluisi yhtään mitään selkeitä sanoja noin pitkän matkan päähän. Sen sijaan ulkoa voisi kuuluakin rauhallisella maaseudulla. Jos siinä pihalla on otettu yhteen ja äijä kantanut kuvitteelisesti kanistereita sisään, niin varmaan aika monikin olisi kurkku suorana apua huutanut. Sen jälkeen lähtenyt sisälle suojelemaan/hakemaan lapsiaan. Spekua toki.
Toki tätä kanisteriteoriaa ei toistaiseksi tue se, että "tappo nimikkeenä voi vielä lieventyä".

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:19 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Hasselko kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 3:27 pm
Francis Munkki kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 3:17 pm .....
Aiheutti totaalisen putoamisen sinun "se että kuuluu JOITAIN vastenmielisiä tapoja tai asenteita"
Listaatko perään ne plussat ja hyvät asiat? Pidätän hengitystä meinaan juuri.
+1: ne ei vie meidän työpaikkoja
+2: ne ei lakkoile TES-neuvotteluiden takia
-
-......

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:20 pm
Kirjoittaja PekkoPelikaani
Jaahas, tulipa yllätyksenä että jälleen romani-saasta asialla, ihan alinta ihmisroskaa tuo sakki.

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:22 pm
Kirjoittaja LeaSommer
Duo niskalaukaus kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 5:01 pm Kuka vitun vajakki tekee lapsia 15-vuotiaan tasolle jääneen lastenraiskaaja- (etc. tuomiot päälle) keharimannen kanssa vapaaehtoisesti?
Entä jos ei tehnytkään vapaaehtoisesti? Entä jos lapset olikin miehen "omaisuutta" ja nainen pelkkä katuluudan tasolle arvostettu esine.

Re: Neljä ihmistä kuollut tulipalossa Savonlinna 6/12/25

Lähetetty: Ma Joulu 08, 2025 5:23 pm
Kirjoittaja Kuikka Koponen
Sipi kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 5:04 pm
LeaSommer kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 4:13 pm
Sipi kirjoitti: Ma Joulu 08, 2025 3:49 pm Itse olen käsityksessä, että nainen halusi nimenomaan pois miehen luota, olihan mies pahoinpidellyt naista jo aiemmin ja saanut siitä tuomionkin. Lisäksi nyt palanutta taloa vuokratessaan nainen oli hakenut asuntoa nimettömänä "elämäntilanteen vuoksi".
En kertoisi totena, vaan spekulaationa sitä, että nainen on hakenut asuntoa nimettömänä. Kaikki merkit toki viittaa siihen että kyseessä on nyt kuollut äiti, mutta ehkä olisi hyvä kertoa, että juorun mukaan, eikä kertoa tätä faktana.
Olet täysin oikeassa, ja siksi kirjoitinkin itse olevani siinä käsityksessä. Olen muodostanut mielipiteeni mediatietojen sekä tänne postatun asuntohakemuksen perusteella. Olen valmis myös muuttamaan käsitystäni asiassa, mikäli uutta tietoa ilmenee. Mutta näin siis ajattelen tällä hetkellä.
Minua taas häiritsee se kihlaus juttu, mistä on kirjoitettu.
Kenen kanssa on mennyt syyskuussa kiloihin?
Tuskin tämän vajakki Aleksin kanssa, jo tätä on paossa jo ollut.
Onko kolmas pyörä haettu ensin ja on myös vainaana jossain, Sara on luvannut vasikoida tapahtumat ja ei muuta kuin akka ja kakarat hengiltä, että ei löydy todistajia keissiin.
Ainut kenen puheita kirjataan on mannen, eli voi selitellä ihan mitä vaan, kun kukaan muu ei ole hengissä.
Harkittu nelos murhapolto, tai 4 murhaa ja tuhotyö.
Siis mikä tää kihlaus juttu on, onko tässä perää vai ei, jos on, niin missä tämä kihlattu mies on?