HELSINGIN Ullanlinnassa viime joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen käsittely jatkuu tiistaina todistajien kuulemisella.
Helsingin käräjäoikeus on kuullut aamulla julkisessa osuudessa kahta poliisia, joiden jälkeen kuulemiset jatkuvat ilman yleisöä.
Iltapäivällä kuullaan muun muassa psykiatria ja oikeuspsykologia, ja syytettyä odotetaan paikalle. Syytetylle ei ole vielä tehty mielentilatutkimusta, oikeudessa kerrottiin, mutta sellaisen tekemisestä on annettu määräys.
TOINEN aamupäivällä todistaneista poliisista vastasi tapauksen teknisestä tutkinnasta.
Oikeudessa käytiin läpi teknistä raporttia, jossa on selvitetty esimerkiksi asunnosta löytyneitä verijälkiä.
ALUKSI poliiseista asunto vaikutti huomattavan siistiltä. Verta ei ollut näkyvissä, tavarat tuntuivat olevan paikoillaan.
Tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin kuitenkin merkkejä uhrin verestä. Rikoslaboratorio vahvisti verijälkiä esimerkiksi makuuhuoneesta ja kylpyhuoneesta.
Kylpyhuoneesta löytyi pullo Lasolia, jota poliisi mietti ehkä käytetyn asunnon siivoamisessa. Varmasti sen käyttöä ei kuitenkaan kyetty jäljistä osoittamaan muttei myöskään sulkemaan pois.
Tekovälinettä etsittiin moneen otteeseen. Esimerkiksi keittiön pöydältä löytynyttä kynttilänjalkaa tutkittiin. Siitä löydettiin jälkiä verestä, mutta oli vaikea osoittaa, miten vanhoja jäljet olivat.
POLIISI arvioi, että teko olisi ehkä tehty makuuhuoneessa. Tästä ehkä kielivät sängyn sivulla olleeseen kankaaseen jääneet pienet jäljet mahdollisesta iskusta.
Sängyn päässä oli myös omituisia violetteja tahroja lakanassa. Polisi arvioi, että ne olisivat ehkä syntyneet, kun oli yritetty puhdistaa jotain. Laboratoriossa löydettiin vähäisiä jälkiä etanolista, mutta ei kyetty varmistamaan, oliko kyseessä nimenomaan Lasol.
Poliisi päätteli hissin oven kiskosta löytämistään maton kuiduista, että ruumis oli kuljetettu asunnosta ulos sitä kautta mattoa apuna käyttäen.
Auton viereltä löydettiin pistolapio. Ruumiin mukana oli koruja, muttei esimerkiksi kadonnutta kallista kelloa.
Asunnon lisäksi poliisi kävi läpi esimerkiksi roskisten sisältöä ja kävi jopa kaatopaikalla asti tutkimassa jo pois kuljetettuja jätteitä.
TOINEN tiistaina kuultu poliisi oli saapunut paikalle, kun oli tullut hälytys epäilyttävää raskasta kääröä autoon kantavasta miehestä Ullanlinnassa. Tämä on tapahtunut lauantaina 17. joulukuuta eli päivää myöhemmin kuin ullanlinnalainen mies ilmoitti vaimonsa katoamisesta.
Poliisi kertoi, että paikalta löytyi auto perä porttia kohti pysäköitynä ja luukku auki. Autossa oli käärö ja paikalla ei ollut poliisin tullessa ketään.
Kun poliisi tavoitti paikalta syytetyn, tämä kertoi olleensa siivoamassa. Hän väitti, että käärössä olisi roskia.
Poliisi vaati miestä avaamaan käärön. Mies valitti janoa, poliisi tarjosi hänelle vettä. Mies vastaili poliisin kysymyksiin lyhyesti, mutta kuvaili oloaan ”psykoottiseksi”.
Poliisi alkoi avata pakettia. Se oli niin tiiviisti pakattu ja kerroksia oli monta, että avaamiseen tarvittiin veistä. Päällimmäisenä oli pressu narulla sidottuna, sen sisällä pyyhkeitä, lakana ja petauspatja. Sisältä löytyi ruumis.
OIKEUDESSA on jo aiemmin kuultu todistajina poliiseja, jotka olivat käyneet surma-asunnossa naisen katoamisiltana. Paikalla oli ollut myös uhrin läheisiä, jotka olivat huomauttaneet poliisille yhden maton puuttuvan ja ovenkahvassa näkyneen verijälkiä.
Joku heistä oli kertonut poliisille naisen olleen viime aikoina stressaantunut miehensä eli syytetyn vuoksi.
Asunnolla olleet poliisit olivat pyytäneet yleisjohdolta lupaa asunnon tutkimiseen sitä saamatta. Poliisit olivat kuulleet syytettyä ja käyneet taloyhtiön pyörävarastossa ja kellarissa.
Oikeudessa on kuultu myös pariskunnan naapuria. Naapuri oli törmännyt mieheen myöhemmin samana aamuna pihan porttikongissa. Mies oli vetänyt perässään pulkkaa, jossa oli mattoihin ja pressuihin kääritty paketti. Naapuri oli keskustellut miehen kanssa, joka vaikutti normaalilta.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010051460.html