Sivu 458/513
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 27, 2022 7:49 pm
Kirjoittaja käpälämäki
Hanga kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 3:50 am
Kuka tuossa naiseksi pukeutujassa on kyseessä? Minkä ikäinen mies hän on?
Miten lähipiiriin kuuluu?
Olisipa kerrassaan yllätys, jos selviäisikin, että Raisan murhannut ja nylkenyt sukulaismies on kaikki nämä vuodet murhan vuosipäivänä pukeutunut Raisalta pöllittyihin vaatteisiin ja nyljettyyn nahkaan, kuin leatherface ja tällaisesta ei olisi minkäänlaista tietoa poliisilla.
Onko tuo mies ihan yleisessä tiedossa ollut?
Miksi ei aiemmin hänestä ole täällä ollut mainintaa, vai onko vain mennyt ohi?
En ole itse paikkakuntalaisia tai edes mistään läheltä, joten en osaa sanoa kuinka yleisessä tiedossa tämä pukeutuminen on. Mutta kait joku tietää, koska pukeutujan etunimi tuli tuossa Yggdrasilin kirjoituksessa esille minun kirjoitukseni jälkeen. Itse olen nähnyt vaatteet ja pukeutumisen vain kerran. Paikka oli Hämeenlinnan eteläpuolella oleva levähdyspaikka, jonne mies kurvasi ja hyvin tottuneen oloisesti puki vaatteet ja perukin ylleen, yhtään piilottelemalla. Vaikutti 70-80vuotiaalta liikkeiden perusteella, mutta jälkeen päin selvisi, että sairastaa tautia joka liikkeet kömpelöittää.
Eli tämä pukeutuja on Raisan isä.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 27, 2022 8:19 pm
Kirjoittaja käpälämäki
Isään voi mielikuvituksella yhdistää monta juttua. Esim. ammatinkautta toiseen lääkäriin jolla myös oli erikoisia fetissejä. Mökillä käymisestä puhuttiin katoamisen jälkeisenä päivänä..
Voihan toki koko pukeutumishomma olla kamalaa traumaa. Tai sitten ei..
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 27, 2022 8:22 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Raisan isä?
Karmivaa, meni oikeesti kylmät väreet. Hyi hitto!
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 27, 2022 8:28 pm
Kirjoittaja pete85
Onko muka tosi tämä.väite? Kumma ko ei ennen ole kuulunut mitään vastaavaa...
Eli tämä pukeutuja on Raisan isä.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 27, 2022 8:39 pm
Kirjoittaja ruusumaa
No on todella outoa, että tällainen tieto tulee päivänvaloon vasta NYT!
On jauhettu loputtomiin jenkkiautoista, lääkäreistä, santapukeista, seurahuoneista ym.
Mun mielestäni koko juttu kääntyy uuteen valoon, jos Raisan isällä on moinen harrastus!
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ti Joulu 27, 2022 9:58 pm
Kirjoittaja Whicher
Knobster kirjoitti: La Joulu 24, 2022 11:57 pm
Pikku Kakkosen leikkipuisto on vieläkin olemassa ja kunnostettu n. 5-6 vuotta sitten. Ihan normaali keskustan alueen puisto jossa toki viihtyy kaikennäköistä hiihtäjää
Valtava määrä varhaisnuorisoa ainakin nuokkuu siellä tästä maailmasta mitään tietämättä päät painuksissa...
...Pokemon Go:ta pelaten.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 7:57 am
Kirjoittaja ruusumaa
Raisan isä on Julkiterhikin mukaan syntynyt 1954.
Ei siis kauhean iäkäs vielä. Toki Parkinson vanhentaa.
Vieläköhän hän harrastaa noita pukeutumisia?
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 11:43 am
Kirjoittaja Makezii1
Kuulostaa kyllä todella erikoiselta tuollainen pukeutumistaipumus. Vaikka onkin ymmärrettävää, että oman tyttären katoaminen ja kadoksiin jääminen jättää henkisesti syvät arvet varmasti loppuelämäksi. Mutta että julkisella paikalla, saati sitten jollain levähdyspaikalla syntyisi tarve vetää Raisan katoamisillan "kloonivarustus" päälle... On niin kylmäävä ajatus, etten halua edes uskoa todeksi.

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 1:16 pm
Kirjoittaja Hurjimus
Parkinsonin tauti aiheuttaa myös psyykkistä oireilua.
Trauma tyttären menetyksestä pohjalla ja tämä tauti päälle...
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 1:45 pm
Kirjoittaja Skloddi
Hurjimus kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 1:16 pm
Parkinsonin tauti aiheuttaa myös psyykkistä oireilua.
Trauma tyttären menetyksestä pohjalla ja tämä tauti päälle...
Ei aiheuta muita psyykkisiä ongelmia kuin joissain tapauksissa muistihäiriöitä. Pieleen säädetty lääkitys voi sen sijaan aiheuttaakin.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 1:50 pm
Kirjoittaja reaper
käpälämäki kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 7:49 pm
Hanga kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 3:50 am
Kuka tuossa naiseksi pukeutujassa on kyseessä? Minkä ikäinen mies hän on?
Miten lähipiiriin kuuluu?
Olisipa kerrassaan yllätys, jos selviäisikin, että Raisan murhannut ja nylkenyt sukulaismies on kaikki nämä vuodet murhan vuosipäivänä pukeutunut Raisalta pöllittyihin vaatteisiin ja nyljettyyn nahkaan, kuin leatherface ja tällaisesta ei olisi minkäänlaista tietoa poliisilla.
Onko tuo mies ihan yleisessä tiedossa ollut?
Miksi ei aiemmin hänestä ole täällä ollut mainintaa, vai onko vain mennyt ohi?
En ole itse paikkakuntalaisia tai edes mistään läheltä, joten en osaa sanoa kuinka yleisessä tiedossa tämä pukeutuminen on. Mutta kait joku tietää, koska pukeutujan etunimi tuli tuossa Yggdrasilin kirjoituksessa esille minun kirjoitukseni jälkeen. Itse olen nähnyt vaatteet ja pukeutumisen vain kerran. Paikka oli Hämeenlinnan eteläpuolella oleva levähdyspaikka, jonne mies kurvasi ja hyvin tottuneen oloisesti puki vaatteet ja perukin ylleen, yhtään piilottelemalla. Vaikutti 70-80vuotiaalta liikkeiden perusteella, mutta jälkeen päin selvisi, että sairastaa tautia joka liikkeet kömpelöittää.
Eli tämä pukeutuja on Raisan isä.
Saako udella mitä itse teit siellä? Tuohan mainitsemasi paikka on suht suosittu cruisingi-paikka. Enkä siis tarkoita nyt mitään autokruisailuja. Uskoisin, että varmaan moni muukin siellä naiseksi pukeutuu, kun ei tuolla oikeitakaan naisia taida pysähtyä.
Eli oliko sulla just sattumoisin siellä tapaaminen jonkun kanssa ja näit sitten jonkun pukeutuvan naiseksi ja katoit rekkarista kuka oli?
Sinänsähän tällainen toiminta ei kyllä mitenkään ole tekemisissä sen kanssa, että oman tyttärensä olisi tappanut tms. kuten tässä pari muuta oli jo spekuloinut.
https://hymy.fi/uutiset/janakkalan-leva ... ksikeidas/
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 1:54 pm
Kirjoittaja Hurjimus
Skloddi kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 1:45 pm
Hurjimus kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 1:16 pm
Parkinsonin tauti aiheuttaa myös psyykkistä oireilua.
Trauma tyttären menetyksestä pohjalla ja tämä tauti päälle...
Ei aiheuta muita psyykkisiä ongelmia kuin joissain tapauksissa muistihäiriöitä. Pieleen säädetty lääkitys voi sen sijaan aiheuttaakin.
Kannattaa katsoa Parkinsonin tauti psyykkiset oireet.
Aika pitkä litania ja kyllä on omakohtaista kokemusta näiden kanssa, valitettavasti.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 3:50 pm
Kirjoittaja käpälämäki
reaper kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 1:50 pm
käpälämäki kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 7:49 pm
Hanga kirjoitti: Ti Joulu 27, 2022 3:50 am
Kuka tuossa naiseksi pukeutujassa on kyseessä? Minkä ikäinen mies hän on?
Miten lähipiiriin kuuluu?
Olisipa kerrassaan yllätys, jos selviäisikin, että Raisan murhannut ja nylkenyt sukulaismies on kaikki nämä vuodet murhan vuosipäivänä pukeutunut Raisalta pöllittyihin vaatteisiin ja nyljettyyn nahkaan, kuin leatherface ja tällaisesta ei olisi minkäänlaista tietoa poliisilla.
Onko tuo mies ihan yleisessä tiedossa ollut?
Miksi ei aiemmin hänestä ole täällä ollut mainintaa, vai onko vain mennyt ohi?
En ole itse paikkakuntalaisia tai edes mistään läheltä, joten en osaa sanoa kuinka yleisessä tiedossa tämä pukeutuminen on. Mutta kait joku tietää, koska pukeutujan etunimi tuli tuossa Yggdrasilin kirjoituksessa esille minun kirjoitukseni jälkeen. Itse olen nähnyt vaatteet ja pukeutumisen vain kerran. Paikka oli Hämeenlinnan eteläpuolella oleva levähdyspaikka, jonne mies kurvasi ja hyvin tottuneen oloisesti puki vaatteet ja perukin ylleen, yhtään piilottelemalla. Vaikutti 70-80vuotiaalta liikkeiden perusteella, mutta jälkeen päin selvisi, että sairastaa tautia joka liikkeet kömpelöittää.
Eli tämä pukeutuja on Raisan isä.
Saako udella mitä itse teit siellä? Tuohan mainitsemasi paikka on suht suosittu cruisingi-paikka. Enkä siis tarkoita nyt mitään autokruisailuja. Uskoisin, että varmaan moni muukin siellä naiseksi pukeutuu, kun ei tuolla oikeitakaan naisia taida pysähtyä.
Eli oliko sulla just sattumoisin siellä tapaaminen jonkun kanssa ja näit sitten jonkun pukeutuvan naiseksi ja katoit rekkarista kuka oli?
Sinänsähän tällainen toiminta ei kyllä mitenkään ole tekemisissä sen kanssa, että oman tyttärensä olisi tappanut tms. kuten tässä pari muuta oli jo spekuloinut.
https://hymy.fi/uutiset/janakkalan-leva ... ksikeidas/
Uteliaisuuttani pysähdyin tuonne levarille. Tiesin paikan maineen. Ei ollut mitään sovittua, enkä käynyt metsän puolella. Hetken istuskelin autossa ja sattumalta Citroen kurvasi etupuolelleni. Otti takapenkiltä tai peräkontista mustanurheilu kassin, josta alkoi vaatteita vaihtamaan repsikanoven kohdalla. Muistan, että lopuksi vilkaisi minuun päin, ennen kuin poistui metsikköön. Hyytävä katse (kenties sauraudesta johtuvaa) jäi mieleen.
Ajattelin, että kaikkea sitä näkee. Otin rekkarin ylös ja lähdin.
Myöhemmin otin selvää auton omistajasta. Oli muistaakseni naisen omistuksessa ja mies haltijana. Ensin ei mitkään kellot soineet, mutta sitten Google tiesi kertoa tämän nimisestä miehestä ja katoamistapauksesta. Silloin kävi selväksi kuka tuo mies on. Ulkonäkö täsmäsi lehtikuviin ja tosiaan sairaus teki vanhemmanoloiseksi mitä oli.
Tästä on siis reilu kolme vuotta aikaa. Aika tuoreeltaan ilmoitin poliisin vihje spostiin ja kun sieltä ei kuulunut mitään laitoin viestiä Jarkko Sipilälle, kun Rikospaikassa oli jotain juttua Raisan tapauksesta. Samoihin aikoihin oli myös Marko Niemen artikkeli IS:ssa, joka sittemmin paljastui Butt yhteydeksi. Laitoin myös Niemelle viestiä ja hän vastasikin ja piti tapausta hyvin erikoisena.
Muusta en tiedä, mutta se on fakta että isä pukeutuu noihin vaatteisiin.
Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 4:14 pm
Kirjoittaja ruusumaa
No jos siellä metsässä on tollanen "keidas" muuttaahan se asiaa.
Luulin ensin, että mies on halunnut pois Tampereelta kun haluaa pukeutua tyttärekseen. Ilmeisesti sitten muuta takana kuin pelkkä pukeutuminen.
Saahan sinne metsään mennä, mutta MIKSI raisamaisissa vaatteissa?

Re: Raisa Räisäsen tapaus vuodelta 1999, Tampere (ketju 2)
Lähetetty: Ke Joulu 28, 2022 4:31 pm
Kirjoittaja haapa
käpälämäki kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:50 pm
Uteliaisuuttani pysähdyin tuonne levarille. Tiesin paikan maineen. Ei ollut mitään sovittua, enkä käynyt metsän puolella. Hetken istuskelin autossa ja sattumalta Citroen kurvasi etupuolelleni. Otti takapenkiltä tai peräkontista mustanurheilu kassin, josta alkoi vaatteita vaihtamaan repsikanoven kohdalla. Muistan, että lopuksi vilkaisi minuun päin, ennen kuin poistui metsikköön. Hyytävä katse (kenties sauraudesta johtuvaa) jäi mieleen.
Ajattelin, että kaikkea sitä näkee. Otin rekkarin ylös ja lähdin.
Tuo "hyytävä katse" saattoi johtua juuri sairaudesta. Parkinson voi tehdä katseen hyvinkin tuijottavaksi, ikään kuin läpitunkevaksi. Raisan isä on jonkin lehtijutun mukaan sairastanut jo 90-luvulta saakka, joten oireet ovat edenneet jo pitkälle.
Lainausta korjattu
-NILS-