Sivu 47/106

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 8:43 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Poppa kirjoitti:Kun kirjoitin, että pikemminkin "imitoi" rikollisia kuin on the rikollinen, en siis tarkoittanut vähätellä Jollin teon vakavuutta. Lähinnä hain takaa sitä, ettei kundi ole alamaailmassa mitään sen kummempaa. Kovasti ilmeisesti ainakin oli halua olla ja haaveeseen uskottiin (ja ilmeisesti vieläkin uskotaan) täysillä.
Niin no, varsinaisesti Loli ei tehnyt muuta ku oli vietävänä ku aasi narussa kaverin tehdessä likaisen työn, ja typeääkin typerämpänä koittaa ottaa pisteet itselleen hösselsösselin teosta.

Jotenki tulee mieleen et kyseessä on pikku poika aikuisen kehossa.

Jos se mitään konkreettista tekee rikosten saralla ni todennäköisesti senkin jonkun muun käskemänä (taas) ja kun narahtaa, lusii muiden teoista (taas) ku luulee saavansa sillä kunnioitusta. Vaikka kuka tahansa hiukankin "piirejä" tunteva vois sanoa et sille nauretaan paskasesti. Ja sanahan leviää ni päätyy palaamaan lomilta perse täynnä muitten douppia. Luultavasti siitäkin jää kiinni, paskalla säkällä joutuu vielä maksamaan menettämänsä doupit. Kyllä ne tietyt tyypit osaa rahastaa.
Rikollista uraa en suosittele muutenkaan kellekään mut kaikista vähiten tyypille joka ei selviä omillaan.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 11:02 pm
Kirjoittaja Jepu
Tunteista. Ei kait tunnekylmyys tarkoita sitä että on täysin tunteeton, kykenemätön tuntemaan yhtään mitään tunteita!? Lienee suurin ongelma tunneskaalan vajavaisuudessa, omien tunteiden tunnistamisessa, ymmärtämisessä, niiden hallitsemisessa ja koko paletin suhteuttamisesta muihin ihmisiin, heidän tunteisiin.

Empatia ja rakkaus, mä luulen että nää on se mihin tunnekylmä on kykenemätön, muita tunteita uskon että löytyy kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Noi kaksihan on niitä isoja perustunteita jotka määrittelee aika pitkälti ihmistä. Jos et pysty tuntemaan rakkautta ja/tai empatiaa, niin sun käyttäytymistä ei silloin säätele se normaali tunne vaan jotkut muut syyt. Vaikka järki; ei kannata kun tulee virallisia seuraamuksia jolloin oma elämä hankaloituu tai edelleen järki; ei kannata kun tiedän että sosiaaliset suhteeni kärsivät, saatan jäädä yksin tai taaskin järki; ei kannata koska voi mennä omat lumpiot tai ohimo ryppyyn.

Normaalisti tuntevalla ihmisellä on empatia mukana, silloin noiden järkiseikkojen lisäksi mielessä on myös se että samaistuu siihen uhriin ja miettii onko tää kohtuullista uhria kohtaan; uhri pelkää helvetillisesti, uhria sattuu helvetillisesti, uhri kuolee- menettää sen tärkeimmän eli elämänsä... Oliko uhrin teko sen luontoinen että todellakin ansaitsee tän kohtalon. Uhrin läheiset; heidän elämänsä menee myös, heillä ei tule olemaan enää päivääkään ilman tuskaa, he ovat elossa mutta eivät voi elää enää koskaan täydesti kun se suru, tuska, epätoivo, viha, pelko (selviytymisestä, kasassapysymisestä) ym. kulkee aina mukana.

Samoin normaalisti tuntevalla on mukana myös se kyky rakastaa. Silloin tajuaa sen tekonsa merkityksen jo ennenkuin suunnittelee/tekee jotain näin hirveätä tai osaa edes katua. Eli yksi estävä voima tällaiselle teolle on rakkaus itseä ja lähimmäisiä kohtaan. Niin jeesustelulta kuin kuulostaakin niin tämä nyt ei ole sitä vaan ihan tosiasia ihmisen normaalista tunne-elämästä, rakkaus on myöskin estävä voima jotta tällaisia tekoja ei tehdä. Jenna -uhri- , ei ollut vasikka. Jenna kaveerasi Joel, sun ja Joonan kanssa, kuuli varmasti kaikennäköistä, näki varmasti kaikennäköistä ja oli messissä, mutta hei millä tapaa messissä? Nyt kävi niin että ette antaneet tytölle mahdollisuuksia pelastua, Jenna oli teidän verkossa heti kun hän hyväksyi kutsun Espanjaan. Te olette tappajia, oikeasti todella pahoja ihmisiä. Tiesikö Jenna sen? (Ei tiennyt) Tiesikö Jenna että hänen matkan hinta on olla muuli? (Ei tiennyt) Oliko Jennalla vara valita missään vaiheessa reilusti millä puolella on ja annoitteko hänelle mahdollisuuden lähteä pois. (Anna mä arvaan, EI)

Sanoit Joel, että yksi kunnia-asia on olla tappamatta vasikkaa jolla on alaikäisiä lapsia. Minkäikäinen Jenna oli? 18v. Onko mielestäsi lapseksi luettava henkilö 17v ja 364pv? Jotta 1pv lisää ja 18v mittariin niin suojelus ja kunniakysymys raukeaa siihen? Meinaan tosiasia on että Joel, sinä ja kaverisi Joona tapoitte lapsen. Mä luulen että sinä ja tappajakaverisi olette tästä eri mieltä mutta lähestulkoon kaikki muut ovat sitä mieltä että teitte alhaisimmasta alhaisimman teon, tapoitte ihmisen jolla olisi ollut kaikki mahdollinen edessä, hän ei saanut koskaan kasvaa aikuiseksi ja valita oman elämänsä suuntaa ja polkua.

Pystytkö ymmärtämään tämän näkemyksen? Jos mietit, Joel, tuota teidän tekoa, ratkaisua niin onko se sun mielestä sellainen minkä jaksat tai tärkeimpänä HALUAT koko elämäsi harteillasi häpeämättä kantaa? Mitä mieltä olet siitä että porukka alkaisi isommassakin mittakaavassa tekemään tällaisia tekoja? Siis houkuttelemaan naiiveja ja hyväuskoisia vitun isolla vilpillisyydellä häpäistäväksi ja hyväksikäytettäväksi, jopa tapettavaksi. Lapsia, älä unohda että kyseessä oli lapsi. Toinen potentiaalinen uhrijoukko on jollain tapaa vammaiset, jallitusta ajoissa ymmärtämättömät, you know. Niin, olisiko mukava maailma sun mielestä?

Sitten se rakkaus omiin läheisiin, tajuaa sen että tappaa uhrin lisäksi myös läheistensä sydämen. Tosiasia kun on sekin että tappajan läheiset saavat aikamoisen helvetin loppuelämikseen. Ne lähimmät käyvät läpi elämää kuin filminauhaa, miettivät ja muistelevat, ja syyllistävät itseään, miettivät mitä tekivät väärin. Ihan tasan varmaan lopun elämäänsä. Samoin käyvät läpi tunnemyrskyä tekijää kohtaan, siinä vuorottelee rakkaus, viha, pettymys, epätoivo, sääli ja taas rakkaus ... ihan tasan tarkkaan myös läpi elämänsä.

Tässä pätkä elävästä arkistosta joka on autenttisinta aiheesta mitä mun silmiin suomessa on osunut:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/r ... edia=46497

Pakko kysyä Joel, sanoit että äitisi suhteen hyödyt on tällä hetkellä suuremmat kuin haitat. Koitat suojella äitiäsi pitämällä hänet keskustelun ulkopuolella ja muistuttamalla että asut hänen luonaan, vain sen takia ei ole suotavaa "tulla sua moikkaamaan".
-Ristiriita on huomattava, toisaalta suojelet ja puhut kunniasta ja toisaalta haistatat koko ajat vitut äidillesi ja hänen sekä fyysiselle että mielenrauhalleen. Mikä mies sä nyt siis oikein olet suhteessa sun läheisiin? Jos haluat oikeasti suojella äitiäsi niin miksi asut hänen luonaan ja altistat hänet kaikelle paskalle? Sun äidin osa on jokatapauksessa kova, pystytkö sä ymmärtämään tämän?

Tunnekylmyydestä minkä olet kertonut/myöntänyt, mä en kuitenkaan usko että olet täysin tunteeton, ettet kykenisi tuntemaan loppuviimeksi aika paljonkin tunteita. Siitä huolimatta että sulla pahasti prakaa keskeisimmät positiiviset piuhat päässä niin paljon virtaa kulkee piuhoissa kuitenkin.

Jotta jos viitsit vastata tällaiseen tunnekyselyyn, googlasin listan tunteita kun ei niitä montaa äkisti tullutkaan mieleen. Elikättens, kukin tunne omalla rivillään, vastaus on mielellään lyhyt lause/selostus. Esimerkkinä, näytän mä mallia vaikka varmasti tajusitkin. Vastaa mihin tykkäät, muihin sitten et vastaa.

aitous -Tunnen joitakin aitoja ihmisiä mutta vain yhden kohdalla tuli heti fiilis että tää tyyppi on just se mikä näkyy nyt, ja niin oli. Todella harvinaista mun mielestä aitous, itsekin kuulemma sellainen joskus sanottuna, mutta ei, kyllä mulla on sosiaaliset naamarit mielestäni käytössä tilanteisiin sopien. En mielestäni ole lähelläkään aitoa muuta kuin lähimpien frendien ja perheen kanssa.

luottamus- Tuntuu usein vaikealta luottaa vaikka ei olisi mitään syytä epäillä, pidemmällä aikavälillä huomaa että turhaan epäilin vaikka varovaisuus toki ei ole pahasta. Kuljen kyllä sellaisissa piireissä ettei olisi tarvetta mitenkään suuremmin epäillä mutta elämä vissiin opettanut. Itse olen luotettava, jopa liikaa, en esim. ole ikinä kostanut kelleen kertomalla asioita eteenpäin vaikka musta olisi puhutta paskaa ihan huolella. Saati sitten pahempaa.

anteliaisuus -(onko tämäkin tunne?) Itse olen aika antelias jollain tapaa, tykkään ilahduttaa antamalla jotakin joka ilahduttaa. Itse tosin nolostun joskus kun joku antaa jotain enkä ole osannut odottaa. Sinänsä noloa kun itse tykkään antaa nimenomaan puskista.

myötätunto - Tunnen helposti myötätuntoa jos näen tai kuulen että jollain menee liikaa käteen. Tunnen myötätuntoa usein myös muita kohdanneista suruista. Kummassakaan tapauksessa ei ole väliä tunnenko hlö.itä vai en, olen tuntenut monasti myötätuntoa myös sellaisia ihmisiä kohtaa joita en tunne henk.koht.

armollisuus - Jumala armahtaa- minä en, sanoi Tony Halme. Mä oon vähän samaa kaliiberia, on asioita joita voi koittaa ymmärtää mutta ei oo mun asia antaa anteeksi.
onnellisuus
arvostus
pelottomuus
avoimuus- Tunnen itseni avoimeksi vain joidenkin ihmisten seurassa. Joka paikassa avoimet ihmiset saavat minut hämmentyneeksi, tuntuvat epäaidoilta.
pätevyys
eläväisyys
rakkaus
erityisyys
rakastettavuus
hauskuus
rentous
hellyys
reteys
helpottuneisuus
epävarmuus
eristyneisyys
rauhattomuus
estoisuus
retostelu
halveksunta
riippuvaisuus
harmistuneisuus
riittämättömyys
huolestuneisuus
hämmennys
suru
häpeä
suuttumus
jumiutuneisuus
teeskentely
järkytys
toivottomuus
katkeruus
torjunta
katumus
turhautuneisuus
turvattomuus
kauna
tympääntyneisyys
kiihtyneisyys
typeryys
kiusaantuneisuus
kärsimättömyys
ujous
lannistuneisuus
uupumus
levottomuus
vaivautuneisuus
loukkaantuneisuus
vastenmielisyys
väheksyntä
musertuneisuus
väsymys
mustasukkaisuus
yksinäisyys
nolous
äreys
nöyryytys
ärtyneisyys
äkkipikaisuus


Nää tunteet on valikoituna, pikkusen listaa lyhennettynä täältä:
http://www.vahvistamo.fi/vahvistamo/tun ... neluettelo

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 11:12 pm
Kirjoittaja Jolli-Setä
Mietin että vastaanko, mutta tulin siihen tulokseen, että annan teidän pähkäillä näitä niiden tietojen pohjalta joita minusta jo on.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 11:37 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Jolli-Setä kirjoitti:Mietin että vastaanko, mutta tulin siihen tulokseen, että annan teidän pähkäillä näitä niiden tietojen pohjalta joita minusta jo on.
Poikaparka, ethän sä osaa vastata, saati uskalla. Puhuisit kumminkin itses taas pussiin jos vastaisit.

Oot tehnyt sen jo monesti täällä ja kohta teet sen taas ku tajuat et suhun aletaan kyllästymään. Sulla ei ole merkitystä muuten ku huonona vitsinä.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 11:54 pm
Kirjoittaja Jepu
Joel, luitko mun postauksen kokonaan? Kunnolla ja ajatuksella? Mä toivon niin ja mä toivon että myös vastaat siihen. Varmastikaan et jaksa ja halua kaikkeen vastata mutta vastaa niihin mitkä siltä siltä tuntuu että kehtaat vastata.

Kikki Hiiri, voitko ystävällisesti pitää pääsi kiinni. Ei kysymysmerkkiä koska tämä ei ole kysymys vaan käsky. Olisi vitun hienoa että turvansoitto, millä ei ole mitään vaikutusta mihinkään, jätetään soittelemati. Piis änt laav kuitenkin sulle.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 12:07 am
Kirjoittaja Jolli-Setä
No olisi tuossa kyllä työsarkaa vastata kaikkeen kattavasti, mutta ehkä aikanaan kun pääsen kunnon tietokoneelle. (nyt postaan iPhonella)

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 12:19 am
Kirjoittaja Jepu
Jees kiva. Nyt on muuten se osa sun älykkyystestiä että luet ja ajattelet mun postauksen, täysillä, teet sitten mitä teet omien ajatustesi ja vastaustesi kanssa.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 12:48 am
Kirjoittaja Scarlett
Mä en taas usko, että Joel Lilo on alkuunsakaan psykopaatti. Psykopaatit on laskelmoivia, pinnallisesti viehättäviä ja "moraali" on vain sitä, että halutaan miellyttää ympäristöä. Hyvä esimerkki se tanskalainen poliisimurhaaja, jota tanskalainen poliisi kuvasi "unelmavävyksi" ja olihan tuo tv-haastattelussa kovin sivistyneesti puhuva, katsoi silmiin ja pahotteli "vahinkoa". Psykopaatti toimii aina omaksi edukseen kussakin tilanteessa.

Joel Lilo ei toimi omaksi edukseen, ei ole toiminut hetken hetkeä jäätyään kiinni. JL on onnistunut ärsyttämään kaikkia, tuomareita myöten, ja epäilen, että tämä käytös vapaudessa tulee vaikuttamaan vielä lopulliseen tuomioon. Miksi hän toimii näin? Olen pyöritellyt tätä asiaa lukiessani tätä ketjua, ja kävi mielessä, että on kovin katkera jostain. Mistä? Hän oli mukana tappamassa (whatever oikeus viimeksi päättikin) koodistonsa mukaan vasikkaa ja sai siitä tuomion, joka oli varmasti ennakoitavissa. Mistä katkeruus? Jos hän kokee, että tuomio oli epäoikeudenmukainen, erityisesti elinkautinen? En nyt JL:ää puolusta vaan yritän keksiä motiivit hänen toiminnalleen, koska en halua uskoa kenenkään olevan yksiselitteisesti paha. Ilmeisesti välit äitiin on hyvät, niin pakkohan hänellä on olla tunne-elämää jäljellä. Mitä jos se käräjätuomio oli väärä? Ts. mitä jos JL on oikeasti syytön siihen, mistä hänet alioikeudessa tuomittiin, vaikka me ja muut ei sitä haluta uskoa?

Mutta muuten olen tietysti sitä mieltä, että hänen käytöksensä on jostain syvältä... Yritän vaan miettiä motiiveja. Ne kuitenkin on aina olemassa, huonotkin.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 1:31 am
Kirjoittaja Koimies
Tässä ketjussa porukkaa vedättää rutinoitunut manipuloija.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 2:52 am
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Jepu kirjoitti:Kikki Hiiri, voitko ystävällisesti pitää pääsi kiinni. Ei kysymysmerkkiä koska tämä ei ole kysymys vaan käsky. Olisi vitun hienoa että turvansoitto, millä ei ole mitään vaikutusta mihinkään, jätetään soittelemati. Piis änt laav kuitenkin sulle.
Heti ku Loli, tai oikeastaan kuka vaan osaa vastata aiemmin esitettyihin kysymyksiin, saatan harkita. Huomaat kyllä ettei se vastaa sunkaan kysymyksiin koska ei osaa.

Mutta en siltikään hiljene niin kauan ku on sanottavaa. Muutenhan sotaveteraanit ovat uhrautuneet aivan turhaan. Sen takia sinäkin sit ton tl;dr:n postata. Joten meneppäs siitä burgeroimasta.

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 9:02 am
Kirjoittaja pieninainen
Pieni kysymys, mistä te syytätte Joelia?

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 10:04 am
Kirjoittaja kakkosurpo
pieninainen kirjoitti:Pieni kysymys, mistä te syytätte Joelia?

Ai et juutalaisen esinahanjätös kirjoittelee ihan kahdella nimimerkillä. Kovasti tämä jätös hyökki Jennan vanhempia kohti ja sitten ruikuttaa et sen leväperse mutsista ei saa kirjoittaa.
No voi vittu sentään. Tän jätöksen mutsi on oikeasti niin poljettu tapaus, ettei siihen enään kukaan koske edes 3 metrin seipäällä. Tai jos koskee niin kuuluu yhtä älylliseen populaatioon kuin etanat.
Ruikku tuntee olevansa "pieninainen", skitsohan tää on.
Luuleks jätös oikeasti et joku sitä kunnioittaa tai pelkää?
Saatanan jätös luikkii viemäristä toiseen ja mellastaa netissä. Vai on pösilö liikkunut Vaasassa kaduilla rinta(tissit) rottingilla? Ja paskat, jos jätöksen olisi joku "oikea" henkilö huomannut niin tuskinpa kirjoittelisi sormillaan vähään aikaan. Meneppä jätös seuraavan kerran erääseen baariin Vaasassa hakemaan kunnioitusta, takuu varmasti saat sitä niin paljon että muistat sen lopun ikäsi, viimeistään peiliin katsoessasi

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 10:10 am
Kirjoittaja pieninainen
Oi voi, taas tätä samaa :D miten voikaan olla niin vaikeeta tajuta että mä EN oo Joel....
Vainoharhaisia :D

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 10:20 am
Kirjoittaja Jolli-Setä
Ilmeisesti mun suurin rikos on kuitenkin se, että isäni ei ole suomalainen eikä kristitty. :D Surullista...

Re: Joel Lilon käytös ja tausta

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 10:22 am
Kirjoittaja pieninainen
Näköjään :D