Sivu 47/328
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 4:08 pm
Kirjoittaja Destiny
Jos tekopaikalla on ollut enemmän, kuin yksi henkilö, todennäköisyys sille, että joku murtuu on paljon isompi. Tuskin kaikki omatunnottomat kukevat laumassa, edes pareittain. Jonkun aikaa voi, vahvemmalla omallatunnolla varustettu, kärvistellä kaverin/porukan painostiksessa ja/tai porukan painostaessaa toinen toistaan vaikenemiseen, mutta murtuu lopulta poliisin kiristäessä silmukkaa. Onko teon sitten tehnyt jonkun porukan johtajahahmo tai kaveriparin pomo.
Joku avautuu teosta vielä jollekin, ahdistus teosta voittaa pelon. Joku ehkä käyttäytyy oudosti, on ahdistunut, tuskainen, pelokas, juo, tai käyttää muita päihteitä, entistä enemmän ja useammin (vaimentaakseen omantuntonsa). Tiiviisti hän seuraa poliisin tutkintaa ja toimia, pelon kasvaessa. Roikkuu kavereillaan enemmän, ehkä juurikin niiden kanssa, jotka ovat olleet tapahtumiin osallisina tai sulkeutuu omiin oloihinsa, pystymättä kohtaamaan läheisiään. Ehkähän on vittua huudellut kaveri.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 4:14 pm
Kirjoittaja hamamelis
En minäkään mitenkään pysty uskomaan, että lohikäärmeet ja delfiinit liittyisi jääkiekkoon. Liian kaukaa haettua. Ja varsinkin kun vertaa siihen, mitä kaikkea muuta lääketouhua siellä profiilissa oli.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 4:32 pm
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
hamamelis kirjoitti:En minäkään mitenkään pysty uskomaan, että lohikäärmeet ja delfiinit liittyisi jääkiekkoon. Liian kaukaa haettua. Ja varsinkin kun vertaa siihen, mitä kaikkea muuta lääketouhua siellä profiilissa oli.
Voi jumalauta. Olisko levyn vaihto mitään? Tai saako täällä sellaisen äänestyksen, mitä joissakin keskustelupalstoilla vai teettää, että ne, ketkä uskoo uhrin olleen nisti, painaa A:ta ja ne ketkä äänestää lätkän puolesta, B:tä. C'mon nyt!
Jos tuo jäähallin suuntaan liikkunut joukkio on pyörinyt Tessulla yhtään enempää kuin vain ohittamalla kauppakeskuksen niin kameralta löytyvät. Niitä on nykyään joka puolella. Silmukka kiristyy...
Uskon myös että vittua huutanut mies on joko säikähtänyt tekoa tai ollut sekaisin, Veikkaan ekaa. Haluaisin toivoa ja uskoa että tekijät eivät olisi kauhean nuoria ja päällisin puolin "normaaleja", nuoria muutenkin parjataan niin paljon

Suurin osa noista tessulaisistakin teineistä on fiksun oloista porukkaa, vaikka parveilu joskus ärsyttääkin.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 4:36 pm
Kirjoittaja annaanna
hamamelis kirjoitti:En minäkään mitenkään pysty uskomaan, että lohikäärmeet ja delfiinit liittyisi jääkiekkoon. Liian kaukaa haettua. Ja varsinkin kun vertaa siihen, mitä kaikkea muuta lääketouhua siellä profiilissa oli.
Jos uskoisit, niin olisitko siinä tapauksessa erehtynyt spekuloinneissasi.
Väitätkö siis surmatun olleen huumeittenkäyttäjä?
Mikä on kenenkin mielestä kaukaa haettua, joku selvitti meille, että tuolloin oli kertoiltu, miten delfiinit paremmin Tapparan tunnukseksi sopisivat ja oliko sitten kuittailtu tai muuten esitetty tuota lohikäärmeteemaa jollekin joukkueelle + ainoan delfinaarion sijaintipaikka on Tampere. Tulkita voisi ns. sisäpiirivitsailuksi. Mitä sinä päättlet siitä, että delfiineistä on mainintaa moninaisisa Tampereen kaupungin työntekijöiden tuottamissa asiakirjoissa, essojen käyttäjiä?
Oletko ystävällinen ja kerrot mitä kaikkea surmansasaaneen "lääketouhua" olet sieltä profiilista löytänyt?
________________________________________________________________
Oli jo ukkelikin vastannut, hyvin.
Ps. Se Helsingin Itäkeskuksen murhaa puukolla yrittänyt on tunnistamatta edelleen. Karkuteillä.
Pitkä, laiha 185 senttinen huomiotaherättävän vaalea, jolla tummanvihreät pillifarkut ja vihreä paita.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 4:42 pm
Kirjoittaja hamamelis
No ei sillä sen kummempaa merkitystä olekaan onko nisti vai mikä. Kunhan laitoin mitä ajattelin.... Vaikka onhan se itsestään selvää, että narkkipiireissä ym olevat saattavat joutua helpommin henkirikoksen uhreiksi. Itse päättelin "lääketouhut" sekä päivityksistä (Ei mun mielestä ihan selväpäisenä kirjoitettuja), että muutamasta minun ja uhrin yhteisistä kavereista.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 4:53 pm
Kirjoittaja Kurkkumaa
Aah! Näinä aikoina arvostan pikkurikollisten olemassaoloa. Heidän ansiostaan ihan "kaikkialla" tosiaan on valvontakameroita. Ja Tessulla huudit on aika pienet missä pyörähdellä. Joten oletettavasti pitkätakki-myssypää jne. ovat liikkuneet jossain siellä missä konesilmät tuijottaa. Ootellaan nyt sit vaan, tarviiko polliisin julkaista meille suurelle yleisölle kuvia tunnistettavaksi vai löytyykö nimiä jo muutenkin.
Jotenkin, tuntui kivalta kuulla että poliisi oikeesti tekee jotain ja etenee. Tampereella selvittämättä jääneistä henkirikoksista on kuittia lennellyt palstoilla, joten uskon että laittavat nyt töpinää töppösiin sen minkä pystyvät.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 5:03 pm
Kirjoittaja KylmäJälki
Terve vaan kaikille tasapuolisesti
Pitkään olen minfoa seuraillut vaan ei aikaisemmin ole rekisteröintikynnys
ylittynyt, vaikka monen keissin kohdalla se on ollut lähellä.
Puukkohan löytyi siitä tapahtuma paikan vierestä tien toiselta puolen vasta lauantain 3.1 maastoetsinnöissä. Kuitenkin tässä ketjussa joku jo mainitsi että 30.12 tiistaina poliisi suoritti etsintää Suoniemenkatu 2 läheisyydessä olevan parkkipaikan pusikossa. Nyt poliisi on varmistunut yhdestä pakosuunnasta, eli poliisi on ilmeisesti saanut hyvin pian kuuman vihjeen sinne Suoniemenkadulle ja puukon myöhäinen löytyminen tekopaikan läheisyydestä viittaa siihen, että jäljet on tultu takaperin sieltä tiistain etsintämaastosta.
Alkuun kun uutisoitiin tien yli juosseesta, ajattelin että onpa erikoinen pakosuunta juosta alati tiheämmin asutulle alueelle, vaikka katseilta piiloon olisi päässyt hetkessä siihen tien samalla puolella olevaan metsikköön tai tapahtuma paikalta kaakkoon Kohmankaaren metsikköön josta olisi päässyt katseilta piilossa kilometrien päähän. Tuolloin ajattelin, että tekijä joko asuu pakosuunnassa tai sitten sillä on ollut kulkuneuvo siellä odottamassa, jos juoksija ylipäätään mitenkään juttuun liittyy.
Siitä Tesomajärven jäällä olleesta porukasta sen verran, että juuri niiltä paikkeilta on iät ja ajat kulkenu talvisin oikoreitti jään poikki Virontörmän ja Tesoman välillä. Ensimmäisten kovien pakkasten aikaan siellä on todennäköisemmin keskusteltu jään paksuudesta, että uskaltaako mennä yli kuin jotain tähän keissiin liittyvää. Tuossa havainnossa on yksi asia mikä on nakertanut takaraivossa. Se on tuo havainnon aika joka on kokonainen tunti. Sitä lampea ei kierrä tuntia ja kuka sitä kiertelis sunnuntai maanantai yönä kiristyvässä pakkasessa ja havainnon tekijä ei edes ollut varma oliko siellä kolme vai neljä ihmistä. Tuo havainto kokonaisuudessaan on jotenkin hämärä.
sori mahdollisista typoista, tuli tehtyä tämä ensiposti puhelimella.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 5:42 pm
Kirjoittaja Man
Päivitystä karttaan.
Punaisella uhrin otaksuttu reitti pubista kävelytielle.
Puukon ja tupen löytöpaikka Tesoman valtatien itäpuolella mettikössä.
http://aijaa.com/OZ9YWg
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 5:57 pm
Kirjoittaja Sohvapoliisi
KylmäJälki kirjoitti:
Siitä Tesomajärven jäällä olleesta porukasta sen verran, että juuri niiltä paikkeilta on iät ja ajat kulkenu talvisin oikoreitti jään poikki Virontörmän ja Tesoman välillä. Ensimmäisten kovien pakkasten aikaan siellä on todennäköisemmin keskusteltu jään paksuudesta, että uskaltaako mennä yli kuin jotain tähän keissiin liittyvää. Tuossa havainnossa on yksi asia mikä on nakertanut takaraivossa. Se on tuo havainnon aika joka on kokonainen tunti. Sitä lampea ei kierrä tuntia ja kuka sitä kiertelis sunnuntai maanantai yönä kiristyvässä pakkasessa ja havainnon tekijä ei edes ollut varma oliko siellä kolme vai neljä ihmistä. Tuo havainto kokonaisuudessaan on jotenkin hämärä.
No kyllähän esim vuorotyönläiset joutuvat hoitamaan asioitaan ja harrastuksiaan kellonaikoihin, jotka 8-16 -työläiselle ovat "outoja". Jospa joku on töistä palattuaan ollut lenkillä tuona iltana ja jossain vaiheessa lenkkiään pistänyt merkille jäälläolijat - kiertänyt järven uudestaan ja huomannut ettei heitä enää näy. Jälkikäteen tapauksesta luettuaan kenties muistellut, että oli kyseisenä iltana lenkillä suunnilleen tuolla aikavälillä ja jossain vaiheessa lenkkiään tehnyt kyseisen havainnon.
Eihän tuossa nyt kuitenkaan niin sanota, että olisi havainnut seurueen ja katsonut kellon olevan tasan 22.30, jonka jälkeen kiertänyt järveä uudestaan tasan tunnin ajan huomatakseen klo 23.30 ettei porukkaa enää näy. Olettaisin, että kyseessä jälkikäteen muisteltu suuntaa-antava aikahaarukka, jolloin on liikkunut kyseisellä alueella ja jossain kohtaa tuota haarukkaa tehnyt nämä havaintonsa.
En minäkään nyt pystyisi minuutin tarkkuudella kertomaan mihin kellonaikaan viikonloppuna näin jotain jossain, mutta jos joku kysyisi nyt havaintoja jostain paikasta missä tiedän viikonloppuna olleeni, niin voisin kertoa suunnilleen aikavälin jolloin olen siellä liikkunut ja muistella pistinkö merkille jotain erikoista / joitain näkemiäni henkilöitä tai seurueita.
Tuskin tämäkään havainnoitsija on esimerkiksi lenkillä ollessaan pistänyt mitään kellonaikoja tai näkemiensä ihmisten lukumääriä ylös, mutta jälkikäteen muistaa suunnilleen noihin aikoihin tämmöisen porukan nähneensä, jonka jäällä oleminen on kiinnittänyt hänen huomionsa silloin.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 7:12 pm
Kirjoittaja kehtaa
Hei waan!
Tässä kun lähellä asun,tämä tapaus kyllä koskettaa kovastI! Kyllä on ihan pakko sanoa että,delfiinit ja lohikäärmeet eivät liity millään tavalla jääkiekko sanastoon suomessa eikä muuallakaan maailmassa!!! 30 vuotta tässä on jääkiekkoa seurannut tampereella..liittyy ilmeisesti huumeisiin,kun yöllä pitää kirjoitella facebook:kiin..narkkarit tietää mitä tämä koodi kieli tarkoittaa. Yhtä ja kaikki ei tampereen poliisi tätäkään murhaa pysty selvittämään,jos nyt äkkiä muistelen olisko 5-6 murha jo tampereella selvittämättä!! tutkaa ne usein siinä pitääa,valvoo autojen nopeuksia sen ne kyllä osaa ja hyvin. omaisille paljon,paljon voimia, uskomaton suru on!!ei ole sanoja sanoo kun omainen kuolee.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 8:43 pm
Kirjoittaja mary1234
Kliina kirjoitti:^
Olinkin juuri kirjoittamassa, että en pidä mitenkään mahdottomona kiroilevan miehen osuutta. Ehkä tarkoitus ei ollu tappaa tai sitten asia valkeni teon jälkeen. Helposti ihminen menee shokkiin, etenkään jos teko ei ollutkaa suuniteltu menemään ihan niin pitkälle..
Tuo on kyllä hyvä pointti, veikkasin aiemmin et tuskin oli se vittua huuteleva häirikkö, mutta saattaa todellakin olla.
Jos viä ollaan pikku mömmöissä ja tajuaa mitä oikeesti tuli tehtyä.
Nyt kun poliisi sanoo, että tekijöitä voi olla useampi et yksi juossut (näin ymmärsin) suuntaan mistä puukko löytyi niin onko niistä kolmesta henkilöstä, jotka nähtiin jäällä, vielä mitään tietoa tai huhua, onko selvinnyt ketä he ovat?
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 8:53 pm
Kirjoittaja Sionnach
Laittakaa nyt jo nämä nisti-homo jutut romukoppaan. Minusta uhri vaikuttaa sellaiselta hyväntahtoiselta kaverilta, jonka seurassa minä viihtyisin. Ja samasta syystä joku yrittää hänelle laittaa naissankarin viittaa väkisin. Hyvä tyyppi, jonka seurassa ja jonka juttuja MYÖS naiset kuuntelevat miellään. Viihdyttäjä ennen kaikkea. Sellaisen mielikuvan minä hänestä saan. Kaikki viihtyvät hänen seurassaan ja huumoria riittää.
Uhri tuntuu olevan Tappara-fani henkeen ja vereen.
Väri ei vaihdu, se on aina oranssi ja sininen.
Lohikäärme:
http://www.savonsanomat.fi/urheilu/jaak ... na/1243040
Vaikkakin henk.koht. uskon, että tämän kaverin loistavalla huumorintajulla tarkoitti astetta isompaa vaihdetta "liskojen yöstä". Tää oli jo lohikäärmeiden yö. Liikaa keittoa, nyt näkyy harhoja. Oli vähän sydänsuruja kirjoituksista päätellen ja sitä lääkittiin alkomahoolilla.
Uhri näytti facen mukaan käyvän paljon peleissä eli varmaan aika himopenkkiurheilija. Vieraili ihan tavallisten perheellisten ihmisten luona viettämässä aikaa.
Lopettakaa turha liibalaaba niistä mössöistä. Not cool!!!
Edit: ja ei, en tunne uhria. Enkä myöskään ole Tappara-fani
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 9:02 pm
Kirjoittaja Tikkatoukkaa
Jos sinun mielikuvasi on tuo, niin muista, että se on todellakin mielikuva. Naissankarijutut on ihan faktaa, mutta sinä toki saat elää mielikuvasi kanssa, don´t worry. Eikä se toki ole mikään syytös uhria kohtaan, vaan toteama, kannattaa pitää sekin mielessä.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 9:17 pm
Kirjoittaja kehtaa
Heh..ei vaan kuulu jääkiekko sanastoon,fanituotteita ja mainostamista,narkkari kun narkkarin tekemisiä pelästy kun näki verta..ja lähti pakoon.
Re: Poliisi tutkii henkirikosta Tampereella Tesomalla
Lähetetty: Ma Tammi 12, 2015 9:22 pm
Kirjoittaja bayron
Tikkatoukkaa kirjoitti:Jos sinun mielikuvasi on tuo, niin muista, että se on todellakin mielikuva. Naissankarijutut on ihan faktaa, mutta sinä toki saat elää mielikuvasi kanssa, don´t worry. Eikä se toki ole mikään syytös uhria kohtaan, vaan toteama, kannattaa pitää sekin mielessä.
Vai että faktaa.. Mikäköhän mahtaa olla lähteesi? Täälä on moni uhrin tunteva/tietävä sanonut, että nämä huumejutut on täyttä pa*kaa.. Laittaisiko kahden lapsen isä julkisesti facebookiin vihjailuja huumeiden käytöstään? Valoja päälle!
