"Jammu" Siltavuori teki rikoksia jo lapsena Vaasassa – Kirjailija löytää yhden positiivisen asian pedofiilin elämästä
Toni Lehtinen perehtyi Kakolan vankilapakoihin kirjoittaessaan artikkelia Helsingin Sanomiin. Jutusta jäi paljon tarinoita yli, ja osa niistä päätyi kirjaan.
- Kakolan karkurit.jpg (339.94 KiB) Katsottu 5087 kertaa
Vaasassa syntynyt Veikko "Jammu" Siltavuori on kirjailija Toni Lehtisen mielestä hahmo, joka ei herätä sympatioita.
– En halua osoittaa syy-seuraussuhteita, mutta lukija voi halutessaan niin tehdä.
Siltavuori oli kahdeksanlapsisen perheen kuopus. Hänen lapsuutensa oli köyhä ja väkivaltainen. Kieltolain aikaan hänen alkoholisoitunut isänsä Alfred Siltavuori hankki lisätuloja keittämällä pontikkaa Vaasan Vetokannaksella.
Perheen kotona syttyi siitä syystä useaan otteeseen tulipaloja, ja lopulta perhe muutti Palosaarelle. Kaupungin vuokratontilla sijainnut kotitalo oli useaan kertaan pakkohuutokaupassa, mutta perhe onnistui säilyttämään kotinsa.
Siltavuori ajautui vaikeuksiin jo ennen kouluikää, kun vanhemmat koulukaverit syyttivät häntä itse tekemistään pikkurikoksista. 13-vuotiaana vanhemmat pojat opettivat Siltavuoren varastelemaan kaupoista tavaraa.
14-vuotiaana hän joutui kasvatuslaitokseen. Siellä pienikokoista Siltavuorta kiusattiin jatkuvasti. Vanhemmat pojat kutsuivat häntä näädäksi, koska hän haisi niin pahalta. Hän vapautui kasvatuslaitoksesta 17-vuotiaana.
Vuonna 1926 syntynyt Siltavuori joutui vuonna 1955 Kakolaan saatuaan tuomion varkauksista ja alle 12-vuotiaaseen lapseen sekaantumisesta. Hän oli siihen mennessä istunut vankiloissa jo yli viisi vuotta. Ensimmäisen tuomionsa hän sai varkauksista 19-vuotiaana murtauduttuaan Vaasassa tyhjillään oleviin huviloihin.
Lääkintöhallitus määräsi kastraatiosta
Lehtinen arvelee, että isän alkoholismi ja lopulta itsemurha ovat jättäneet pysyvät jäljet Siltavuoren elämään. Isä tappoi itsensä dynamiitilla vuonna 1932. Siltavuori oli tuolloin kuusivuotias. Isä tunnistettiin pahvinpalasta, johon hän oli kirjoittanut henkilötietonsa sekä lapsilleen osoitetun rukouksen.
1955, hänet siirrettiin Kuopion lääninvankilasta Kakolaan kärsimään lähes kymmenen vuoden kuritushuonetuomiota. Siellä Siltavuori tapasi heti ensimmäisenä päivänään apulaisvankilanjohtaja Yrjö Latvion, ja kuuli, että vankilanviranomaiset olivat lähettäneet Lääkintöhallitukselle esityksen hänen kastraatiostaan.
Lääkintöhallitus määräsi kastraatiosta marraskuussa 1955. Yhtenä perusteena oli, että Siltavuori on vajaamielinen. Raivostunut Siltavuori syytti asiasta apulaisvankilanjohtajaa, ja alkoi suunnitella hänen tappamistaan.
Korkein oikeus kuitenkin kumosi Lääkintöhallituksen päätöksen. Lääkintöhallitus teki uuden päätöksen kastraatiosta, josta Siltavuori valitti keväällä 1956. Kastraatiota ei lopulta koskaan tehty. Lääkintöhallitus kumosi Siltavuoren kastraatiopäätöksen vuonna 1959, koska pakkokastraatioita ei enää tehty vangeille.
Pako junan sellikomerosta epäonnistui
Siltavuoren ensimmäinen vankilapakoyritys oli Lehtisen mukaan hurja, mutta epätoivoinen. Epäonnistuneen apulaisvankilanjohtajan murhayrityksen jälkeen Siltavuori päätettiin siirtää Kakolasta Helsingin keskusvankilaan.
Siirto tapahtui junalla, jossa jokaiselle vangille oli oma sellikomero. Pakoyritykset vankivaunuista olivat yleisiä, ja Siltavuorikin päätti kokeilla onneaan. Hän sahasi koppinsa seinästä lautoja irti. Jossain vaiheessa vartija huomasi hänen touhunsa, ja avattuaan sellin oven, hän näki vangin kädessä puukon. Vartija ampui kattoon kaksi varoituslaukausta, Siltavuori vetäytyi takaisin koppiinsa ja pakoyritys loppui siihen.
Helsingin keskusvankilassa Siltavuorelle tehtiin perusteellinen tarkastus. Vaatteista löytyi nahkatuppi, jossa oli pora, saha ja puukko. Nahkatuppi oli vartijan mukaan nihkeä. Siitä ja hajusta päätelleen se oli ollut peräsuolessa.
Raastuvanoikeus langetti Siltavuorelle yli yhdeksän vuotta lisävankeutta murhan yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja pakoyrityksestä.
Teräaseita piirustuslaudan sisällä
Teräaseita Siltavuoren hallusta löytyi myöhemminkin. Hän oli onnistunut piilottamaan niitä Helsingin keskusvankilassa valmistamansa piirustuslaudan sisään. Hän sai ottaa sen mukaansa myös Kakolaan.
Vankien hallussa olleet teräaseet kertovat Lehtisen mukaan siitä, että tuohon aikaan vankiloiden henkilökunnasta ja vartijoista löytyi aina joku, jota raha kiinnosti enemmän kuin muita. Vangit myös valmistivat teräaseita vankilan verstailla.
– Myös vangit itse kuljettivat teräaseita muun muassa nahkatupessa peräsuolessaan. Niitä kutsuttiin muun muassa persehivakoiksi.
Siltavuoren kolmas vankilapakoyritys vuonna 1965 onnistui. Hän suunnitteli pakoaan Kakolassa kuukausia työskennellessään puutyöverstaalla. Kirjassaan Lehtinen kuvailee, kuinka Siltavuori sahasi siellä yhdestä ikkunasta kalterit lähes poikki. Vaikka verstas tarkastettiin, eivät vartijat huomanneet poikkisahattuja kaltereita.
Yhtenä aamuna Siltavuori irrotti kalterit ja hyppäsi ulos. Pako huomattiin ja vartijat ampuivat varoituslaukauksia. Niistä Siltavuori ei välittänyt. Purusiilon päältä hän hyppäsi muurin yli. Hän ehti olemaan paossa pari päivää ennen kuin hänet saatiin kiinni Hyvinkäällä.
Hän oli jättänyt vankilanjohtajalle viestin, jossa ilmoitti lähteneensä pienelle lomalle.
"Joku pahuus hänessä eli"
Lehtisen mukaan Siltavuori yleensä toisti tekoja, joita oli joskus oppinut. Hän oppi nuoruudessaan tyhjentämään huviloita. Sitä samaa hän harrasti myöhemminkin naimisissa ollessaan.
– Aina kun häneltä kysyttiin motiivia teoille, hän vastasi lukeneensa asiasta lehdestä ja halunneensa testata sitä.
Siltavuori ei koskaan saanut diagnoosia psykopatiasta, ja 1950-luvun lopussa Mustasaaren sairaalassa tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli "älyltään normaali, eikä hän sairastanut mitään mielitautia".
– Silloin etsittiin tiettyjä piirteitä, joilla olisi merkitystä tuomion kannalta. Tutkimuksessa hänen katsottiin olevan oikeustoimikelpoinen.
Siltavuori sai perinnön vuonna 1983, jonka jälkeen hän alkoi houkutella nuoria kotiinsa ja perimälleen Vihdin mökille alkoholin, tupakan, pelien sekä seitsemän koiransa avulla. Siltavuori väitti samaistuvansa nuoriin ja haluavansa auttaa heitä.
Hän joutui teoistaan vankilaan, josta vapautui vuonna 1987. Sen jälkeen Siltavuori vuokrasi Paltamosta maatilan, jonne rakensi sellejä. Lehtinen on vakuuttunut, että hän oli jo ennen tuomiotaan etsinyt mahdollisia uhreja.
Loppuelämänsä onkin kaikille tuttu Myllypuron kaksoimurhineen
– Jos oikein pitää jotain hyvää hänen elämästään löytää, hänen ansiostaan Suomessa opittiin, että pedofiili ei ole hassu namusetä, vaan hän voi olla hengenvaarallinen murhaaja.
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... A4st%C3%A4
