Sivu 471/564

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: La Huhti 19, 2025 11:05 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
njimko kirjoitti: La Huhti 19, 2025 10:21 pm Riittävä epävarmuus jäi että kuka on tekijä Ulvila casessa. Itsekin olisin Annelilla antanut vapauttavan tuomion ja toivonkin hänelle kaikkea hyvää.
Kaikki totuuden tietävät varmasti toivovat, että Anneli, hänen entinen miesystävänsä ja Annelin aikuistuneet lapset saavat kerättyä riittävästi voimia ja selviävät tulevasta oikeudenkäynnistä ehjinä. Toivon itsekin heille kaikille kaikkea hyvää ja uskonpalautusta oikeuslaitoksemme toimintaan. Lisäksi toivon poliisille menestystä viedä Ulvilan murhan tutkinta asialliseen lopputulemaan, vaikka se tarkoittaisi sitä, että rikos jää selvittämättä.
njimko kirjoitti: La Huhti 19, 2025 10:21 pm Vaikuttaa sympaattiselta ihmiseltä enkä häntä yhden teon takia polttaisi roviolla. Media on leimannut hänet psykopaatiksi mitä hän ei todellakaan ole.
Anneli on ujo, kiltti ja ystävällinen ihminen. Ei sellaisten ihmisten yli saisi kävellä.
njimko kirjoitti: La Huhti 19, 2025 10:21 pm Mielestäni oikeus ei ole toteutunut hänen kohdallaan, vaan hän on istunut syyttömänä kahden erillisen tapauksen johdosto poliisin ammattitaidottomuuden seurauksena. En toivoisi kenelläkään samaa kuin mitä hän sekä hänen läheisensä ja Kukka ovat joutuneet kokemaan.
Minusta Anneli ja hänen entinen miesystävänsä ovat poikkeuksellisen vahvoja ja oikeudentuntoisia ihmisiä. Toivottavasti ihmiset, jotka ovat kohdelleet heitä väärin, edes jossain vaiheessa ymmärtävät omat väärät tekonsa ja kehittyvät ihmisinä parempaan suuntaan. Kaikki me teemme virheitä, mutta kyllä niistä pitää ottaa opiksi ja huolehtia, että niitä sattuisi mahdollisimman vähän.

Ulvilan murhan alkututkinta on mielestäni tehty kokeneella porukalla ammattitaitoisesti. Toivoisin poliisiin parempaa keskinäistä luottamusta ja toisten ammattitaidon arvostamista. Volkan Ünsalin murha tutkittiin kahteen kertaan ja siinä murhan alkuperäinen esitutkinta todettiin asianmukaisesti tehdyksi. Toivon, että tässä Jukka S. Lahden tapauksessa aikanaan päädytään antamaan alkututkintaa tehneille tutkijoille se arvostus, joka heille asianmukaisesti tehdystä työstä kuuluu. Virheet kasautuivat vasta sen jälkeen, kun he olivat jo omat työnsä tehneet.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: La Huhti 19, 2025 11:11 pm
Kirjoittaja Kyo_Saki2
"Lisäksi toivon poliisille menestystä viedä Ulvilan murhan tutkinta asialliseen lopputulemaan, vaikka se tarkoittaisi sitä, että rikos jää selvittämättä."
Minusta taas tärkeintä on tai olisi se, että murhattu Jukka saisi vaikka näinkin pitkällä viiveellä, lopultakin, oikeutta. Kaikki muu on toissijaista.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: La Huhti 19, 2025 11:13 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Kyo_Saki2 kirjoitti: La Huhti 19, 2025 11:11 pm "Lisäksi toivon poliisille menestystä viedä Ulvilan murhan tutkinta asialliseen lopputulemaan, vaikka se tarkoittaisi sitä, että rikos jää selvittämättä."
Minusta taas tärkeintä on tai olisi se, että murhattu Jukka saisi vaikka näinkin pitkällä viiveellä, lopultakin, oikeutta. Kaikki muu on toissijaista.
Ei Jukka ainakaan saa oikeutta sillä, että hänen rakkaimmista ihmisistään kerrotaan valheita ja että heitä mustamaalataan.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 1:56 am
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Toivon todellakin, ettei ollut niin tajuissaan, että tajusi kuka lyö.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 6:26 am
Kirjoittaja kyr-12
Jos siellä krp:ssä on eri henkilöt tekemässä työtään niin saa oikeutta.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 9:21 am
Kirjoittaja Pieni liekki
kyr-12 kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 6:26 am Jos siellä krp:ssä on eri henkilöt tekemässä työtään niin saa oikeutta.
Kyllä se oikeuden saaminen ja oikeudenmukainen kohtelu merkitsevät enemmän eläville ihmisille kuin kuolleille. Oletko tässä asiassa samaa mieltä kanssani?

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Su Huhti 20, 2025 1:51 pm
Kirjoittaja Nice shirt
Toivon mukaan tutkimukset kohdistuvat Porvoon poliisin tunkioon. Siellä on jotain mädänneisyyttä, joka pitäisi tutkia. Siellä tuskin ollaan oltu rehellisiä.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 7:19 am
Kirjoittaja kyr-12
Pieni liekki kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 9:21 am
kyr-12 kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 6:26 am Jos siellä krp:ssä on eri henkilöt tekemässä työtään niin saa oikeutta.
Kyllä se oikeuden saaminen ja oikeudenmukainen kohtelu merkitsevät enemmän eläville ihmisille kuin kuolleille. Oletko tässä asiassa samaa mieltä kanssani?
Täysin erimieltä.
Ois tunnustanut mitä teki niin olisi säästetty miljoonia ja muutaman ihmisen maine.
Narsisti ei tunnusta koskaan mitään.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 8:49 am
Kirjoittaja Pieni liekki
kyr-12 kirjoitti: Ma Huhti 21, 2025 7:19 am
Pieni liekki kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 9:21 am
kyr-12 kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 6:26 am Jos siellä krp:ssä on eri henkilöt tekemässä työtään niin saa oikeutta.
Kyllä se oikeuden saaminen ja oikeudenmukainen kohtelu merkitsevät enemmän eläville ihmisille kuin kuolleille. Oletko tässä asiassa samaa mieltä kanssani?
Täysin erimieltä.
Ois tunnustanut mitä teki niin olisi säästetty miljoonia ja muutaman ihmisen maine.
Narsisti ei tunnusta koskaan mitään.
Ei kai kukaan voi poissulkea sitä, että Ulvilan murhaaja voisi olla narsisti. Hänen henkilöllisyytensä on kuitenkin toistaiseksi pimeän peitossa. Pimeän peitossa ovat suurimmalta osalta myös ne henkilöt, joille kuuluisivat rangaistukset syyttömien henkilöiden kiusaamisesta.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 9:41 am
Kirjoittaja kyr-12
Tekijä on tiedossa.

Kun ihmisillä on mielikuvitus kohdallaan:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/98fe ... afa7363c2f

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 10:11 am
Kirjoittaja njimko
En kyllä ymmärrä että minkä takia Annun paidassa on pieniä reikiä etupuolella 7 kappaletta. Paita on ollut valmiiksi reikäinen?

Lisäksi en ymmärrä että jos potentiaalinen henkimurhaan syyllistynyt henkilö on etuovella poliisin saapuessa sekä etupihalla on kaksi lapiota, ja maa-aineen levitystyöt on kesken niin poliisilla ei käy edes mielessä tehdä etsintätöitä pihalla, vaikka astaloa ei löydetä tekopaikalta. Ehkä tuonne pressun alle olis edes voinut kurkata. :roll:

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 11:51 am
Kirjoittaja Alkinto
njimko kirjoitti: Ma Huhti 21, 2025 10:11 am Lisäksi en ymmärrä että jos potentiaalinen henkimurhaan syyllistynyt henkilö on etuovella poliisin saapuessa sekä etupihalla on kaksi lapiota, ja maa-aineen levitystyöt on kesken niin poliisilla ei käy edes mielessä tehdä etsintätöitä pihalla, vaikka astaloa ei löydetä tekopaikalta. Ehkä tuonne pressun alle olis edes voinut kurkata. :roll:
Mistä lähteestä tieto, ettei pressun alle ole katsottu? Taitaa lähde puuttua.

Tuskin poliisi tiedottaa ja kirjaa jokaista pientä yksityiskohtaa tekemistään etsinnöistä. Sanoisin melko täydellä varmuudella, että pressun alle on katsottu, eikä siellä ole ollut mitään todistusaineistoa tai tutkintaa tukevaa näyttöä.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 12:50 pm
Kirjoittaja perusasiamies
njimko kirjoitti: Ma Huhti 21, 2025 10:11 am En kyllä ymmärrä että minkä takia Annun paidassa on pieniä reikiä etupuolella 7 kappaletta. Paita on ollut valmiiksi reikäinen?
Missä kohtaa paitaa on reikiä 7 kappaletta?
njimko kirjoitti: Ma Huhti 21, 2025 10:11 am Lisäksi en ymmärrä että jos potentiaalinen henkimurhaan syyllistynyt henkilö on etuovella poliisin saapuessa sekä etupihalla on kaksi lapiota, ja maa-aineen levitystyöt on kesken niin poliisilla ei käy edes mielessä tehdä etsintätöitä pihalla, vaikka astaloa ei löydetä tekopaikalta. Ehkä tuonne pressun alle olis edes voinut kurkata. :roll:
Olen kanssa pohtinut aiemmin, että tuo pressun peittämä sorakasa olisi ollut loistava piilo surma-välineistölle. Se lapio siinä pannuhuoneen oven vieressä on melko epäilyttävä... Selvittelin tuota lapiota joskus, niin minusta se on kulkeutunut vaimon Turun asunnolle. Se näkyy jossain Apu-lehden haastattelussa rivitalon etupihalla. Olisiko vaimo onnistunut ujuttamaan myös surma-välineistön sorakasasta muuttokuormaan? Ehkä.

Luultavasti perheen lapset olivat käyttäneet sitä sorakasaa hiekkaleikeissään, joten jopa kaivuujälkien löytyminen kasasta ei välttämättä olisi soittanut poliisien hälyytyskelloja. Hiekkalelut oli ilmeisesti kuitenkin kerätty pihalta pois surman aikaan. Vai olisivatko olleet pressun alla nekin?
Alkinto kirjoitti: Ma Huhti 21, 2025 11:51 am Mistä lähteestä tieto, ettei pressun alle ole katsottu? Taitaa lähde puuttua.

Tuskin poliisi tiedottaa ja kirjaa jokaista pientä yksityiskohtaa tekemistään etsinnöistä. Sanoisin melko täydellä varmuudella, että pressun alle on katsottu, eikä siellä ole ollut mitään todistusaineistoa tai tutkintaa tukevaa näyttöä.
Tutkiskelin tuota itse joskus, niin minusta pressu näkyy melkein kaikissa valokuvissa suurinpiirtein samassa asennossa. Joten tuskin mitään kaivuututkimuksia ainakaan on pressun alta tehty. Jos sorakasaan on jotain surma-välineistöä joku piilottanut, niin olisi melkein vaatinut poliisilta hankkia jonkun minikaivurin, jotta kätkö olisi paljastunut.

Ps. Tuhannes viesti 8)

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 1:48 pm
Kirjoittaja Alkinto
^
Aukkojen jumala-käsitteen moni ehkä tuntee.

Aukkojen Auer-käsite on hyvin vastaava. Voidaan keksiä loputtomasti pakastimia, sorakasoja, hormeja jne. mihin Anneli on kätkenyt murhatamineet. Näin kivasti vahvistetaan harhaa Auerin syyllisyydestä.

Re: Kuka murhasi Jukka S. Lahden?

Lähetetty: Ma Huhti 21, 2025 1:52 pm
Kirjoittaja Vuorenninnu
njimko kirjoitti: Ma Huhti 21, 2025 10:11 am En kyllä ymmärrä että minkä takia Annun paidassa on pieniä reikiä etupuolella 7 kappaletta. Paita on ollut valmiiksi reikäinen?
Siinä on reikiä siksi, että KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa ovat ottaneet paidasta kankaanpaloja näytteeksi tutkimuksiin.