Sivu 472/681
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: Ke Elo 19, 2020 11:21 pm
Kirjoittaja thinker2
Porfiry kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 10:45 pm
Hyvä ajatus tuo puhtaalta pöydältä (ajatus)työn aloittaminen. Helposti sitä kiinnittyy johonkin ideaan ja ei näe puita metsältä.
MehtäUkko kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 10:29 pm
Siis eikö ne tutkineet vain sitä kuvaa?
Luulen, että jos KRP tulee tutkimukseen mukaan niin he tutkivat aivan kaiken. Tuntuisi oudolta, jos he tutkisivat vain jotain yksittäistä potentiaalista todistetta. Mistähän tämä tieto on peräisin?
Olen kyllä vain lukenut uutisoinnin, missä kerrottiin, että KRP:lta pyydetty asiantuntijaapua liittyen valokuvaan, ei kait muuhun
Olisiko paikallaan, että Pohjanmaan poliisi pyytäisi apua koko tutkintaa KRP:lta, niin kuin teki Laihian mustasukkaisuussurmassa? 60-vuotiaan naisen surma tapahtui Laihialla heinäkuussa 2018. Seuraavan vuoden toukokuussa KRP tuli ison tutkijaryhmän kanssa Laihialle ja aloitti mittavat kuulustelut ja paikkatutkinnat. Uutisoitiin, että Pohjanmaan poliisi pyysi apua KRP:lta. Juttu alkoi selvitä. Paikkakunnalla kiertäneen huhun mukaan alkuvaiheessa olisi tehty hieman puutteellista rikospaikkatutkimusta.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: Ke Elo 19, 2020 11:23 pm
Kirjoittaja Vanilja
koronakesä kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 7:40 pm
Jos puhelinyhteys on katkeillut,niin ovat varmasti olleet Patanassa.Siellä ei koskaan puhelimet toimi
Olen ollut siellä usein kalassa yms enkä oo huomannu kännykän toiminnassa mitään heikkoutta. Voihan liittymissäkin olla eroja.
Räyringin Alaspää-Rytiniemi alue on todella heikko kaikilla operaattoreilla. En osaa sanoa siitä Siponkosken tai Sillanpään suuntaan, että miten pitkästi pitää mennä ennenkuin paranee.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: Ke Elo 19, 2020 11:37 pm
Kirjoittaja sdude
AgenttiMax kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 8:59 pm
Tähän voisi olla kolme hyvää syytä.
1.autoa ei välttämättä poliisit pysäytä
2.ruumiin helpompi siirrettävyys
3.tankissa enemmän bensaa
Tuo on juurikin noin.
Ja moni asia viittaa siihen, että juuri Jamin pököttiä on käytetty. Lähinnä tuo jonkun satoja sivuja sitten kertoma, mieleen jäänyt kommentti siitä, että auto oli parkissa aivan eri paikassa/eri lailla kuin Janilla oli tapana parkkeerata. Se on mielestäni todella merkityksellinen seikka. Ja nyt se poliisin suorittama tekninen tutkimus autosta.... Jos nyt löytyy tuoreet pökkyröiden dna:t pökotin etupenkeiltä, ratista ym. hallintalaitteista, auton avaimista, jne. ja toisaalta selkeät Jamin dna:t takaboksista, mahdollinen ruumiskoiran merkkaus, siinä olisi vähän kättä pidempää poliisille ja syyttäjälle, kun tiedetään, että Jami toimi pökkyröille kuskina yleensä, eikä toisinpäin. Mutta mitä sitten ?
Voihan olla niin, että Carinasta ei olekaan löytynyt mitään todistusaineistoa ruumiin siirrolle, ei edes ruumiskoiran merkkausta, silloinhan tämä mahdollinen pökötistä löytynyt vastaava merkkaus + dna:t olisi ilmeisesti tarpeellista näyttöä poliisille/syyttäjälle. Se kuitenkin vahvistaisi nimenomaan sitä, että ruumista on siirretty, ja missäs muussa kuin kätkemistarkoituksessa, ja olisi kiusallinen fakta puolustuksen näkövinkkelistä.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: Ke Elo 19, 2020 11:47 pm
Kirjoittaja sdude
Misssir kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 7:32 pm
YLLI00 kirjoitti: La Heinä 25, 2020 7:51 pm
tutkijax kirjoitti: La Heinä 25, 2020 7:48 pm
Mielenkiintoista, missä heidät näit ja mihin aikaan?
Yö 4 maissa
No joo ..jos ei ole luottaminen ylliin , niin onkohan jo toi carinalla tulo tai ajo valetta.
Onhan Jamia voitu yrittää sinne ja koira sen merkannut hajun perusteella.
Carina on saanut valtavat mittasuhteet tutkimuksessa , hmmnn , jos ei nyt olisikaan se oikea auto , minkä liikkeitä tarvittaisiin .. ajatus vain !?
Hyvinkin voi olla. Itseä epäilyttää, kun minusta YLLI ikään kuin korostaa tuossa tuota Carinaa, mainitsee sen auton merkin vähän "tarpeettomasti"/omien motiivien kannalta tarpeellisesti. Herää kysymys miksi. Ja vielä tuo, että "samalla autolla". Itselle tulee tunne, että tuo koko lauseen tarkoitus on johdatella lukijoita, jotta ajatukset pysyisivät siinä, että vain Carina olisi ollut käytössä, ja kummatkin pökkyrät koko ajan siinä.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: Ke Elo 19, 2020 11:53 pm
Kirjoittaja Vanilja
AgenttiMax kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 8:41 pm
Rysänpäällisenvieri kirjoitti: Ma Heinä 27, 2020 1:56 am
Mutta asiaan. Ajelulla ollessamme ajattelimme käydä ottamassa kuvia sieltä järven penkereeltä. Sinnehän on pitkähköt portaat ja niitä kun nousimme, oikealla noin kahden sadan metrin päässä huomiomme kiinnittyi kahteen autoon. Toinen auto oli PUNAINEN muistikuviemme mukaan japanilaisvalmisteinen auto, joka ajoi huomiotaherättävän hitaasti kohti Valakiakalliota ja samalla kohti veneenlaskupaikalla pysähdyksissä olevaa valkoista pakettiautoa kohti. Kello oli n. 22:40, kun tarkistimme järvikuvista aikaleimat. Joku tuossa hitaasti ajavassa punaisessa autossa herätti ihmetystä meissä. Ja mikä vielä jotenkin ironista, vitsailimme ystäväni kanssa, ”että mitähän huumekauppaa tuolla tehdään.” Se tietysti oli puolittainen vitsi, mutta jokin autoissa tuntui meistä jo silloin hämärältä.
...
Miten tämä havainto nyt sopii kun kuvanottopaikka on selvinnyt?
Jos liittyy tapaukseen niin sitten ollaan ostettu pakettiautokuskilta huumeita Jamilta saaduilla rahoilla ja sitten lähdetty piilottamaan ruumista.Joko ruumis takaboksissa tai siinä Jamin autossa odottamassa auton vaihtoa.
Jos ei liity huumeiden hakuun mutta tapaukseen niin ollaan vasta etsimässä kätköpaikkaa eikä sitä tiedetty etukäteen.
Ajeleeko tommosella pakettiautolla paikallinen diileri?
Lainattu ja lyhennetty alkuperäistä tekstiä joka kokonaisuudessaan näkee sivulta140
Ei ole tietoa diilereiden autoista, mutta mua ihmetyttää miksi huumeita olisi haettu Patanasta tekojärveltä, jonne matkaa surmapaikalta Kaustiselta yli 40 km. Niitä saa kuulemma Kaustiseltakin. Tietysti voi olla kyseessä joku spesiaali aine, jota vaikeampi saada. Luulis kyllä että tuossa sekavassa mielentilassa tapon jälkeen olisivat ottaneet lähintä ja helpoiten saatavaa ainetta, oli se sitten kaljaa, viinaa tai mitä tahansa huimausaineita.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 12:00 am
Kirjoittaja Veijari
Jossain vaiheessa oli maininta J.H:n paluu naamakirjaan. Onko näin? En kyllä löydä tai osaa yhdistää oikeaan henkilöön.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 12:11 am
Kirjoittaja sdude
Vanilja kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 11:53 pm
Ei ole tietoa diilereiden autoista, mutta mua ihmetyttää miksi huumeita olisi haettu Patanasta tekojärveltä, jonne matkaa surmapaikalta Kaustiselta yli 40 km. Niitä saa kuulemma Kaustiseltakin. Tietysti voi olla kyseessä joku spesiaali aine, jota vaikeampi saada. Luulis kyllä että tuossa sekavassa mielentilassa tapon jälkeen olisivat ottaneet lähintä ja helpoiten saatavaa ainetta, oli se sitten kaljaa, viinaa tai mitä tahansa huimausaineita.
Veikkaisin, että välttämättä tässä ei ole nyt pökkyräaineista ollut lainkaan kyse, kalmon kätkemisessä on tarpeeksi äksöniä yhdelle illalle/yölle ja seuraavalle päivällekin.
En muuten usko, että minkäänlaista sekavaa mielentilaa tapon jälkeen ovat kokeneet (paitsi ehkä ihan lievää normi pökkyrää). Tais olla niin, että kummallakin jo pohjilla väkivaltarikoksia, ja uskon, että ovat toimineet tapon jälkeen ihan samalla tavalla kylmän viileesti kuin olisivat ostamassa Sandelssia kaupasta, "business as usual" -asenteella. Nyt vaan joutuneet vähän hikoilemaan ja tekemään fyysistä duunia, ja toinen ryvettämään itsensä jossain humuksessa tai turpeessa, vähän harjahommia yms.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 12:22 am
Kirjoittaja MiSan
AgenttiMax kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 8:41 pm
Rysänpäällisenvieri kirjoitti: Ma Heinä 27, 2020 1:56 am
Mutta asiaan. Ajelulla ollessamme ajattelimme käydä ottamassa kuvia sieltä järven penkereeltä. Sinnehän on pitkähköt portaat ja niitä kun nousimme, oikealla noin kahden sadan metrin päässä huomiomme kiinnittyi kahteen autoon. Toinen auto oli PUNAINEN muistikuviemme mukaan japanilaisvalmisteinen auto, joka ajoi huomiotaherättävän hitaasti kohti Valakiakalliota ja samalla kohti veneenlaskupaikalla pysähdyksissä olevaa valkoista pakettiautoa kohti. Kello oli n. 22:40, kun tarkistimme järvikuvista aikaleimat. Joku tuossa hitaasti ajavassa punaisessa autossa herätti ihmetystä meissä. Ja mikä vielä jotenkin ironista, vitsailimme ystäväni kanssa, ”että mitähän huumekauppaa tuolla tehdään.” Se tietysti oli puolittainen vitsi, mutta jokin autoissa tuntui meistä jo silloin hämärältä.
Penkereellä emme
viipyneet kauaa, otimme muutaman valokuvan järvelle ja palasimme takaisin jatkamaan ajelua. Autot olivat koko tuon ajan nähtävissä, mutta emme enää siinä vaiheessa osanneet kiinnittää niinhin sen tarkempaa huomiota.
Tämän kerron siksi koska nuo tekojärvienkin kaivot nousivat keskustelussa esiin.
Miten tämä havainto nyt sopii kun kuvanottopaikka on selvinnyt?
Jos liittyy tapaukseen niin sitten ollaan ostettu pakettiautokuskilta huumeita Jamilta saaduilla rahoilla ja sitten lähdetty piilottamaan ruumista.Joko ruumis takaboksissa tai siinä Jamin autossa odottamassa auton vaihtoa.
Jos ei liity huumeiden hakuun mutta tapaukseen niin ollaan vasta etsimässä kätköpaikkaa eikä sitä tiedetty etukäteen.
Ajeleeko tommosella pakettiautolla paikallinen diileri?
Lainattu ja lyhennetty alkuperäistä tekstiä joka kokonaisuudessaan näkee sivulta140
Mahtoikohan pökkyräpojilla olla korttia? Kenen tää ko punainen carina oli? Turvallisempaahan olis ilman korttia ajella jonkun muun nimissä olevalla autolla tai sitten kolmas hlö kuskina. Näkyi olevan aiempia törkeitä ratteja, montaahan ei viiden vuoden sisään tarvita niin kortti on vähintään vuoden veks.
Vielä tosta ruumiin siirtämisestä, ei siihen paljon voimia tarvita. Vaikka lakanaa tai pressua jolla kitkutella pitkäkin matka. Tosin pökkyrässä voi loppua sinni kesken. Mutta helpostihan kaks ihmistä auton peräkonttiin sulloo vainajankin.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 12:41 am
Kirjoittaja Agentti22
Onkos tuota Seljeksen aluetta tutkittu mitenkään vielä? Ja pääseekö sinne mitenkään asunnolta pikkuteitä pitkin järkevästi? Oliko sielläpäin pojilla mitään ”hengailupaikkaa” tai muuten tiedossa piilopaikkoja, lampia, soita tms?
Kuvitellaan, että pitäisi nostaa ruumis autoon. Onko helpompi nostaa se peräluukkuun vai takapenkille? Jos ruumista kuljetettu takapenkillä niin luulisi, ettei kovin pitkälle ajella koska kuumotus. Loogisinta olisi ajatella jotain paikkoja, joihin Hosionmaantieltä pääsee kätevästi.
Millaisia paikkoja nämä ovat?: Pirkkutaisenjärvi, Mustaniva?
EDIT: Kaakkurilampi.
Räyringintieltä lähtee joku tie (Heikkiläntietä vastapäätä lähtevä tie) jonka nimeä en löydä mutta siellä ilmeisesti joku lietesäiliö? Onko kukaan käynyt? (Kuva)

- BB97392F-DE77-429F-B4DA-942FDAB6ABA2.jpeg (240.4 KiB) Katsottu 3794 kertaa
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 1:21 am
Kirjoittaja iigor
Agentti22 kirjoitti: To Elo 20, 2020 12:41 am
Onkos tuota Seljeksen aluetta tutkittu mitenkään vielä? Ja pääseekö sinne mitenkään asunnolta pikkuteitä pitkin järkevästi? Oliko sielläpäin pojilla mitään ”hengailupaikkaa” tai muuten tiedossa piilopaikkoja, lampia, soita tms?
Kuvitellaan, että pitäisi nostaa ruumis autoon. Onko helpompi nostaa se peräluukkuun vai takapenkille? Jos ruumista kuljetettu takapenkillä niin luulisi, ettei kovin pitkälle ajella koska kuumotus. Loogisinta olisi ajatella jotain paikkoja, joihin Hosionmaantieltä pääsee kätevästi.
Millaisia paikkoja nämä ovat?: Pirkkutaisenjärvi, Mustaniva?
EDIT: Kaakkurilampi.
Räyringintieltä lähtee joku tie (Heikkiläntietä vastapäätä lähtevä tie) jonka nimeä en löydä mutta siellä ilmeisesti joku lietesäiliö? Onko kukaan käynyt? (Kuva)
BB97392F-DE77-429F-B4DA-942FDAB6ABA2.jpeg
Kaakkurilammentie päättyy molemmissa haaroissa mökin pihaan. Tien reunoilla on kyllä suo-ojat molemmin puolin muttei mun koira ainakaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Heikkiläntietä vastapäätä lähtee mustanlampintie joka on kans koluttu useaan kertaan.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 7:09 am
Kirjoittaja Diibadaaba22
sdude kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 11:37 pm
AgenttiMax kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 8:59 pm
Tähän voisi olla kolme hyvää syytä.
1.autoa ei välttämättä poliisit pysäytä
2.ruumiin helpompi siirrettävyys
3.tankissa enemmän bensaa
Tuo on juurikin noin.
Ja moni asia viittaa siihen, että juuri Jamin pököttiä on käytetty. Lähinnä tuo jonkun satoja sivuja sitten kertoma, mieleen jäänyt kommentti siitä, että auto oli parkissa aivan eri paikassa/eri lailla kuin Janilla oli tapana parkkeerata. Se on mielestäni todella merkityksellinen seikka. Ja nyt se poliisin suorittama tekninen tutkimus autosta.... Jos nyt löytyy tuoreet pökkyröiden dna:t pökotin etupenkeiltä, ratista ym. hallintalaitteista, auton avaimista, jne. ja toisaalta selkeät Jamin dna:t takaboksista, mahdollinen ruumiskoiran merkkaus, siinä olisi vähän kättä pidempää poliisille ja syyttäjälle, kun tiedetään, että Jami toimi pökkyröille kuskina yleensä, eikä toisinpäin. Mutta mitä sitten ?
Voihan olla niin, että Carinasta ei olekaan löytynyt mitään todistusaineistoa ruumiin siirrolle, ei edes ruumiskoiran merkkausta, silloinhan tämä mahdollinen pökötistä löytynyt vastaava merkkaus + dna:t olisi ilmeisesti tarpeellista näyttöä poliisille/syyttäjälle. Se kuitenkin vahvistaisi nimenomaan sitä, että ruumista on siirretty, ja missäs muussa kuin kätkemistarkoituksessa, ja olisi kiusallinen fakta puolustuksen näkövinkkelistä.
Minä siitä auton paikasta kirjoitin. Se tosiaan oli eritavalla mitä yleensä. Tavallaan omalla paikalla, mutta metrin toista pois tavanomaiselta kohdalta, hieman pihatienkin päällä. Ja niin Jami ei parkkeerannut, vaan auto oli aina tismalleen 'ruudussa"
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 7:36 am
Kirjoittaja AarPortti
Veijari kirjoitti: To Elo 20, 2020 12:00 am
Jossain vaiheessa oli maininta J.H:n paluu naamakirjaan. Onko näin? En kyllä löydä tai osaa yhdistää oikeaan henkilöön.
Oli juu jossain välissä takaisin, ja kuva pikkupojan kanssa. Nyt näyttäsi olevan taas poistettu.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 8:26 am
Kirjoittaja iigor
Hpla kirjoitti: La Heinä 04, 2020 8:03 pm
Kannattaisi poliisin tutkia Alaspääntie-Haapalantie--Kirssintie-Göösinpolku-Siponkoskentie-Ämmänkoskentie-Ruonevantie otollisimmat kätköpaikat ainakin.
Juopot käyttävät näitä teitä "pökkyräsä" kun pitää päästä kyliltä toiselle. Yhden kolarinkin tämä samainen sankari "pökkyräsä" ajanut näillä teillä ja auto kätkettiin Ruonevantien maastoihin.. Lähellä auton kätköpaikkaa myös lietesäiliö keskellä ei mitään (kun niistäkin joku aiemmin mainitsi).
Tätä kommenttia tais joku kysellä. Itekki oon miettiny tuota reittiä. Jos hosionmaantietä on tultu takasi niin jostainhan sinne on menty sinne toiseen päähän.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 8:40 am
Kirjoittaja Joku ihan muu
JussiWares kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 9:09 pm
Dekkarisankari kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 9:04 pm
AgenttiMax kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 8:59 pm
Tähän voisi olla kolme hyvää syytä.
1.autoa ei välttämättä poliisit pysäytä
2.ruumiin helpompi siirrettävyys
3.tankissa enemmän bensaa
Niin mutta mites se tieto että ruumiskoira merkannut Carinan ja siksi poliisi pyysi nimenomaan siitä havaintoja. Vaikka se merkkaus taisi olla kylän tietoa, ei poliisilta...
Jotkut henkilöt (3hlö) voisi tehdä kyllä Rekonstruktion tuosta uhrin nostamisesta takonttiin.
Kuinka helposti kaksi nostaisi velton 80-90kg kaverin takakonttiin.
Elkää loukatko selkää
Ihan hyvä idea, mut pitäiskö koittaa nostaa jotain muuta tuon painoista ja ihmisen muotoista. Kun ruumista ei nostaessa tarvitse varoa samoin kun elävää ihmistä.
Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Kadonnut 16.6.2020 - Henkirikosepäily
Lähetetty: To Elo 20, 2020 8:49 am
Kirjoittaja Joku ihan muu
sdude kirjoitti: Ke Elo 19, 2020 8:39 pm
Misssir kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 1:44 pm
Marissa kirjoitti: Ti Elo 18, 2020 1:26 pm
Toivotaan tosiaan, että kakkua tulisi paljon, mutta kyllähän nämä Suomen rikos "mysteerit" on osannut välillä vähän kummastuttaa.
Onko veljeksillä jo nimetty asianajaja?
Kun on syytettynä tälläisesta niin aika pian nimeävät asianajat, molemmilla siis omansa. Se on heille ilmainen palvelu valtiolta, jos eivät ole tyytyväisiä saavat vaihtaa mieleiseensä ja valtio yhä maksaa..
Asianajajan neuvo on varmasti , että sanokaa ettette muista . Syytettynä olevalla ei ole totuudessa pysymisen velvoitetta koko tutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana , eli sanovat he mitä vain , se voi olla täysin keksittyä ja varmasti onkin...ei tarvitse myöntää tehneensä mitään..laki on heidän puolellaan valitettavasti.
Juuri näin se menee, itseään vastaan lain mukaan ei tarvitse todistaa, ja poliisille valehtelu kuulustelussa ei ole rikos. Myös mitään omaa aviopuolisoa raskauttavaa ei tarvitse tuoda esiin.
Siitä en ole varma, onko oikeudessa valehtelu/väärän tiedon antaminen lähtökohtaisesti rikos? Eroavatko tässä syytetyn ja esim. todistajan vastuut toisistaan? Mietin tilannetta, jossa siitä jäisi kiinni, tulisiko sanktioita?
Poliisikuulusteluissahan (jos siis on oikeasti jotain mokannut, ja syyllinen), paras kommentti joka kysymykseen on "en kommentoi". Vaikka tulisi näitä psyykkauskysymyksiä, joilla poliisi yrittää saada puhehanat auki, kuten esim. poliisi syyttää jostain, jota ei ole oikeasti tehnyt, poliisi toivoo, että siinä kohtaa lähtisi kiistämään, ja puhehanat aukeaisivat.
Pökkyrät lienee näistä tietoisia, luulisin. Ovat toki voineet jotain myöntää, mene ja tiedä.
Oikeudessa pätee sama, syytetty voi kertoa mitä haluaa (muutenhan itsekriminointi suojasta ei olisi mitään hyötyä) todistajan taas on puhuttava aina totta, oikeudessa väärästä valasta voi saada/saa sanktion.
Ja kuulustelujen alussa epäillylle ilmoitetaan että häntä kuullaan rikoksesta epäiltynä ja mainitaan parilla sanalla myös itsekriminointi suojasta, siis ettei tarvitse auttaa selvittämäön rikosta. Ei näitä siis tarvitse tietää etukäteen. Lisäksi asianajaja neuvoo asiakasta ja tämmösissä tapauksissa on taatusti joka kuulustelussa mukana.
Siinä Suolahden murhassahan tyyppi tuomittiin, mutta vapautui lopulta, kun nosti jutun siitä että kun ei ollut asianajaja ollut kuulusteluissa paikalla. Ja on näitä muitakin tapauksia joissa kuulustelut ilman asianajajaa on hylätty!!