Millavaan kirjoitti: Su Loka 15, 2023 1:23 pm
pete85 kirjoitti: Su Loka 01, 2023 11:04 am
Ennenkin sanonut mutta pakko sanoa taas omamielipide... mielestäni tässä on käynyt samallalailla kun Rasmus Takaluoman tapauksessa!
Samaa tulin sanoon. Liekö päätynyt jo keskustassa järveen ja on siellä jossain eikä ikinä löydetä.
Tutkin aiemmin vaihtoehtoa, että Raisa olisi tippunut Mustalahden satama-altaaseen. Tämä pohjautui Raisasta tehtyihin silminnäkijähavantoihin Seurahuoneen suunnalta, josta on noin 500 metrin matka alueelle. Kuten jo edellä mainittu, 90-99% katoamisista selittyy muulla, kuin rikoksella.
Jos silminnäkijähavainnoista ja kertomuksista poimitaan mukaan vain ne, joita on saatu aivan tutkinnan alkumetreillä vuonna 1999 ja 2000, piirtyy kuva, että Raisa olisi liikkunut itään sen sijaan, että hän olisi kulkenut länteen.
Silminnäkijähavainnot ovat Sokos -> KappAhl -> Hesburger.
Raisan ystävä myös ehdotti, että Raisa kävisi odotellessa vaikka mäkkärillä, joka on Hesburgerilta idän suuntaan.
Alarannan/Laukontorin aluetta on tarjottu sekä tässä, että ensimmäisessä ketjussa, mutta käyn sen tässä vielä kertaalleen läpi. McDonald'sin kulmalta lähtee Aleksis Kiven katu Laukontoria kohti, josta voi pudota Ratinan suvantoon. Kävelymatkaa Sokoksen edestä on noin 400 metriä.
Miksi Raisa olisi sinne sitten suunnannut? Se ainakin on ollut esillä, että Raisa on aikonut tulla kotibileisiin, jos löytää kyydin.
teho77 kirjoitti: Ti Loka 15, 2019 12:26 pm
Tuohon aikaan oltiin "särkän parkeilla". Yleensä cruisailu keskustaan lähti Hämeenpuiston kautta Hämeenkadulle ,
vanhan mäkin kulmalta alarantaan ja Takon puolta ylös. Käännös itään kohti Hämeensilta ja näiden kuvien kohdalle. Idässä rautatieasema, Tammelan tori ja takaisin kohti keskustoria ja särkänniemeä.
Laukontorilta löytyy muutama parkkialue, sekä Kaijakka, jossa yksi Raisan tutuista on tiettävästi ollut myös katoamisiltana. Tutun osalta pointti on vain ja ainoastaan se, että Raisa olisi voinut arvella mahdollisen kyydin löytyvän Laukontorilta tai sen lähialueelta.
Miten Raisa olisi sitten voinut pudota veteen? Raisan ystävän mukaan he olivat todella humalassa, kun poistuivat Casablancasta. Tämä muuttui myöhemmin muotoon, että Raisa olisi ollut vain vähän humalassa. Eli veteen olisi voinut päätyä jo pelkästään humalassa horjahtamalla.
Yhden Tampereella tapahtuneen katoamistapauksen yhteydessä poliisi mainitsee Ratinan suvannosta:
Jos kadonnut on hukkunut alueelle, virta on voinut kuljettaa häntä Viinikanlahteen tai Pyhäjärveen. (Iltalehti. 7.5.2010.)
Kyseinen kadonnut löytyi Ratinan suvannosta. Hän oli lähtenyt liikkeelle Hotel Ilveksestä eli kosken toisella puolella. Tässä tapauksessa hän olisi voinut tippua veteen joko Laukontorilta tai mahdollisesti jo Vuolteensillalta. Avunhuudoista päätellen vieläpä vahingossa. Laukontorilla on pitkästi reunaa, joka on samalla tasalla muun alueen kanssa. Huomionarvoista on myös se, että Vuolteensillan kaide on paksu muuri, jonka päällä pystyy kävelemään. Kehräsaaren sillalta voi myös kulkeutua Ratinan suvantoon, mutta kaiteet näyttävät sille, että veteen tuskin päätyisi vahingossa.
Yhtymäkohtia tähän on myös toisesta tapauksesta, jossa mies oli lähtenyt Hämeenkadulta kohti samaista hotellia. Viimeinen havainto kadonneesta oli Raatihuoneen kohdalta eli sadan metrin päässä Sokoksesta, jonka edessä Raisa on ollut ystävänsä kanssa. Kyseinen mies löytyi hukkuneena Ratinan suvannosta eli hän on ilmeisesti kävellyt juurikin McDonald'sin kulmalta kohti alarantaa. Tämän tapauksen yhteydessä oli mainittu:
Poliisi tähdentää, että Ratinan suvannossa on voimakas virtaus, joka vie hotelli Ilveksen edestä kohti Laukontorin rantaa. (Iltalehti. 12.3.2015.)