Ulvilan tapaus (ketju 4)

[Edwin]

Lasten terapian lopettaminen liittyy olennaisesti mahdolliseen kieltoon kertoa perheen riidoista. Mielestäni on oikeutettua sanoa, että terapian katkaiseminen näin traumaattisessa asiassa on käsittämätön ja monia kysymyksiä herättävä asia.

En vetäisi ihan näin suoria johtopäätöksiä. Minulle ja puolisolleni sattui taannoin yhtälailla traumaattinen tapahtuma. Meidät ohjattiin psykologin puheille, mutta muutaman kerran jälkeen totesimme terapian hyödyttömäksi. Voin kuvitella, että olisin katkaissut terapian myös lapseni kohdalta - varsinkin jos hän olisi ollut terapian hyödyttömyydestä samaa mieltä.

En siis väitä, että kaikki toimisivat meidän tavallamme, mutta meitä on moneen junaan. Omiin korviini terapian katkaiseminen ei ole ollenkaan käsittämätön eikä edes monia kysymyksiä herättävä asia. Se voi toki olla käsittämätön sellaiselle, joka ei ole koskaan kokenut vastaavaa tai joka on päätynyt samassa tilanteessa toisenlaiseen ratkaisuun. Luotan siihen, että tuomarit ovat objektiivisempia.

En näkisi, että tässä on kauheasti objektiivisuudesta kyse. Keskeiset faktat ovat kuitenkin aika selkeitä:

- AA/JL:n perheen lapsia on kohdannut niin hirvittävä tapahtuma, että hyvin harva joutuu sellaista koskaan kokemaan ja todistamaan
- pelkän yleistiedon (jonka varassa itsekin olen) perusteella voidaan varmasti sanoa, että tällainen tapahtuma voi haitata ihmisen koko loppuelämää tai jopa tuhota sen
- tapahtuman haittavaikutuksia voidaan vähentää terapialla
- AA:n lapset olivat niin pieniä, että he eivät kyenneet arvioimaan terapian hyödyllisyyttä tai hyödyttömyyttä
- AA keskeytti terapian, koska piti sitä hyödyttömänä ja koska lapsetkin olivat samaa mieltä
- Terapiassa olisi todennäköisesti (yleistiedon varassa jälleen) käsitelty juuri yön tapahtumia, perheen tilannetta, mahdollisia riitoja jne.

En ymmärää, että miksi tästä ei saisi vetää johtopäätöksiä tai että johtopäätöksen pitäisi olla se, että terapian keskeyttäminen ei viittaa siihen, että AA olisi halunnut, että lapset eivät kerro yön tapahtumista terapiassa. Etenkin, kun tähän liittää sen vielä vahvistamattoman tiedon, että AA olisi uhkauksin kieltänyt lapsia kertomasta asiasta ulkopuolisille. Mihin se sitten viittaa, ellei tähän?

Asiassahan on puhuttu myös avioeroaikeista, siitä että JL haki uutta työpaikkaa ympäri Suomen ja että jompikumpi (en muista kumpi) olisi etsiskellyt uutta asuntoa. En väitä, että ihmistä pitäisi tuomita murhasta tällaisilla perusteilla, mutta jotenkin kummasti kaikki vaan puhuu sen puolesta, että perhe oli hajoamassa. Aivan, kute AA itsekin kertoi useita kertoja poliisitutkinnassa.

[Teleksi]

se, että anneli on lopettanut lasten terapiat lyhyeen ei sinällään kerro yhtään mitään syyllisyydestä. Hän on voinut ne lopettaa vaikka lasten toivomuksesta tai hän on voinut ajatella, että antaa ajan kulua ensin vähän ja jatketaan sitten terapiaa tms. Emmehän me tiedä. Se sitten, jos hän on lapsille kieltänyt puhumasta asioista ulkopuolisille, niin siinä tapauksessa taas syntyisi oletus siitä, että terapiat lopetettiin etteivät lapset puhuisi ohi suunsa. Jolloin voimme kyllä miettiä mitä olisi sellaiset asiat, joista ihminen kieltäisi lastaan puhumasta tuossa tilanteessa... Vaikea kuvitella edes.

[Edwin]

se, että anneli on lopettanut lasten terapiat lyhyeen ei sinällään kerro yhtään mitään syyllisyydestä. Hän on voinut ne lopettaa vaikka lasten toivomuksesta tai hän on voinut ajatella, että antaa ajan kulua ensin vähän ja jatketaan sitten terapiaa tms.

En tiedä onko tämä tarkoitettu vastaukseksi kirjoitukseeni, mutta ainakaan itse en ole näin edes väittänyt. Luulisin, että tuhannet vanhemmat keskeyttävät lastensa terapian vuosittain, mutta se ei suinkaan kerro, että vanhempia on syytä epäillä henkirikoksesta tai syyllisyydestä johonkin muuhun rikokseen. Terapian lopettaminen sinänsä sinällään ei todellakaan kerro syyllisyydestä mitään.

Pointti onkin se, että keskeyttäminen voi kertoa jotakin olennaista, kun sen yhdistää muihin tietoihin. Esimerkiksi siihen, että lapsia on uhkailuin kielletty kertomasta yön tapahtumista. Esimerkiksi siihen, että AA oli jo aiemmin kertonut tyttärelleen avioeroaikeista. Esimerkiksi siihen, että AA kertoi poliisikuulustelussa yöllisestä riidasta, avioerosta, laukkujen pakkaamisesta ja fileerausveitsen esille ottamisesta. Ja vaikkapa siihen, että AA oli todennut tyttärelleen, että poliisipa ei tiedä kaikkea mitä me tiedämme eikä tarvitse tietääkään (tjsp.).

[Tara]

^ Olisiko kyse juuri tästä dilemmasta:

- Toisin kuin tiede, oikeuslaitos ei yritä ottaa kantaa siihen miten asiat oikeasti ovat. Tuomioistuin tekee päätöksensä osapuolten väitteiden ja todistelun perusteella eikä tutki asiaa laajemmin.

Helsingin siviilioikeuden professori Mika Hemmo, Yliopistolehti lokakuu 2011:

Lyhyt artikkeli: Oikeudella on ratkaisupakko silloinkin, kun totuus on tutkinnan mielestä hämärän peitossa.
-------

Noinhan se saattaa mennä. Oikeusistuin tarkastelee osapuolten väitteitä ja pohtii ihan eri asioita kuin tutkijat. Siinä menee lapsi pesuveden mukana hyvin helposti, kun näyttää siltä että 'paras tarina' voittaa. Syytetty saa vakuuttaa olleensa viisi vuorokautta valveilla, ja siten ilmeisen sekaisin ja altis aivopesulle silloin kun teki tunnustuksen.

Sitä ei oikeus tutki jälkeenpäin oliko rouva valvonut viisi yötä, ja väsymyksestä sekavassa mielentilassa, oliko hän sekaisin vielä silloinkin, kun tehtyään vapaasti korjauksia litterointiin, allekirjoitti hyväksyneensä kuulustelupöytäkirjan.

Poliisien sanalla, että rouva ei valittanut kuulustelujen aikaan väsymystä ei ole enää painoarvoa.

Olen kuullut tiedemiehen lausuvan, että tieteet edellyttävät maalaisjärkeä.
Mutta oikeustiede on oikeustiede.

Siinä meni useampikin lapsi pesuveden mukana, oikeasti ja kuvainnollisesti.

[Edwin]

Minä en ainakaan ymmärrä ollenkaan, mitä tuo Mika Hemmon sitaatti tarkoittaa. Eiköhän siellä oikeudessa yritetä parhaan mukaan selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut. Hyvä esimerkki tästä on tuore tuomio formulakuskin veneonnettomuudessa. Mies kiisti jyrkästi ajaneensa venettä ja sanoi, ettei muista tapahtumista mitään. Silminnäkijöitä ei ollut. Tuomio kuitenkin tuli, ja se perustui yksinomaan teknisistä ja lääketieteellisistä havainnoista tehtyihin päätelmiin. Päätöksessä taidettiin viitata myös tunnetun psykiatrin lausumaan, jonka mukaan muistamattomuutta ei voitu pitää uskottavana.

Aika lailla samantapaista päättelyä siis kuin tässäkin asiassa joudutaan tekemään. Kysymys lienee siitä, missä vaiheessa havaintoja on niin paljon, että järkevää epäilystä ei enää jää. Moni voi olla formulakuskin veneasiassa sitä mieltä, että järkevä epäilys jäi, mutta ainakin käräjäoikeudelle nuo havainnot riittivät. Niistä voitiin vetää se johtopäätös, että mies ajoi venettä, vaikka hän sen kiisti, eikä kukaan ollut nähnyt hänen ajavan.

[Tara]

Edwin, tässä on se koko juttu mikä oli ylioppilaslehdessä. Nuo kursivoudut rivit on se juttu, lyhyt referaatti Hemmon esitelmästä (jota siis en ole ollut kuuntelemassa..):

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 87#p445487

Oikeudella on ikään kuin vapaat kädet ja viimeinen sana, sen ei tarvitse noudattaa 'tieteen tuloksia' *) tms..'fysiikan lakeja'. Mä en kyllä myöskään ymmärrä muuta kuin sen, että oikeus vaan 'harkitsee' parhaansa mukaan niitten tietojen pohjalta, jotka se saa syyttäjältä sekä puolustukselta, dialogia käyvät. Tuomari kuuntelee ja vahtii että pysyvät asiassa??. Mä en tiedä juridiikasta höykäsen pöläystä.

ja muutenkin, terv työn raskaan raataja..

*) tai jos sanoisi, että se ei tarvitse 'tieteellistä' näyttöä, varsinkaan jos sellaista ei ole saatavilla. Ei haittaa mitään, se ratkaisee asian kuitenkin.

[Severin A]

Jos tässä vertailee Järvilehdon muistamattomuutta ja AA:n muistamattomuutta, niin näin maalaisjärjellä ajateltuna muistinmenetys usean päivän mittaisen ryypiskelyn jälkeen on enemmän mahdollinen kuin selvinpäin (?) olleen muistinmenetys yhden puukoiskun jälkeen. Molemmissa keisseissa muistamattomuus on ollut silmäänpistävän valikoivaa...

[Veristi]

Edwin,

Minä taas ymmärrän hyvin, mitä Tara ja Mika Hemmo ajavat takaa. Yritin selittää sitä jo ennen Taran viestiä, mutta poistin sen sitten, kun pelkäsin kuulostavani tyhmältä. Kyse on siis siitä, mitä itsekin, Edwin, ymmärtääkseni halusit sanoa yksityiskohtien tarkastelusta kokonaiskuvaa vasten.

Oikeuden on kyllä helpohkoa päätyä arviointeihinsa silloin, kun kyse on ns. faktanäkökulman luontoisista seikoista, kuten esimerkissäsi tekniset ja lääketieteelliset 'faktat'. Silloin taas, kun oikeus joutuu arvioimaan silminnäkijöiden kertomuksia, tulevat esiin psykologit ja psykiatrit lausuntoineen kertomusten uskottavuudesta tai luotettavuudesta.

Ulvilan tapauksessa mielestäni ongelmallista on juuri se, miten Annelin ja lasten kertomusten luotettavuutta on arvioitu. Kuten Tara yllä kertoo, Annelin tunnustuskertomusten kumoamiseen on riittänyt arvio hänen väsymyksestään, mutta tunnustuksen sisältöä ja sitä mihin Anneli kenties 'tunnustuksellaan' on pyrkinyt, ei ole otettu vastaavaan tarkasteluun. Myös lasten kertomusten luotettavuutta on katsottu vain yksi kertomus kerrallaan, eikä ole ajateltu, että epäuskottava huppis-tarina saattaa samalla sisältää aineksia, jotka kertovat jostain muusta aivan luotettavasti.

Tieteellinen tutkimus käyttää nykyään varsin yleisesti ns. laadullisia menetelmiä, joita käyttämällä myös esimerkiksi häkenauhasta ja kuulustelukertomuksista voitaisiin saada enemmän irti. Tiede (tarkoitan lähinnä kulttuurin- ja yhteiskunnan tutkimusta) pystyisi käsittääkseni selvittämään kokonaisvaltaisemmin sen, mitä tapahtui, kuin oikeusprosessi jossa käydään asia kerrallaan todisteita läpi ja tehdään sitten ynnäys. Siinä mielessä nämä ovat eri juttu.

Luonnollisesti syyttäjän rooli hypoteesin esittäjänä ja punaisen langan korostajana on oikeusprosessissa tärkeä.

[Tara]

Edwin,

Minä taas ymmärrän hyvin, mitä Tara ja Mika Hemmo ajavat takaa. Yritin selittää sitä jo ennen Taran viestiä, mutta poistin sen sitten, kun pelkäsin kuulostavani tyhmältä. Kyse on siis siitä, mitä itsekin, Edwin, ymmärtääkseni halusit sanoa yksityiskohtien tarkastelusta kokonaiskuvaa vasten.

Oikeuden on kyllä helpohkoa päätyä arviointeihinsa silloin, kun kyse on ns. faktanäkökulman luontoisista seikoista, kuten esimerkissäsi tekniset ja lääketieteelliset 'faktat'. Silloin taas, kun oikeus joutuu arvioimaan silminnäkijöiden kertomuksia, tulevat esiin psykologit ja psykiatrit lausuntoineen kertomusten uskottavuudesta tai luotettavuudesta.

Ulvilan tapauksessa mielestäni ongelmallista on juuri se, miten Annelin ja lasten kertomusten luotettavuutta on arvioitu. Kuten Tara yllä kertoo, Annelin tunnustuskertomusten kumoamiseen on riittänyt arvio hänen väsymyksestään, mutta tunnustuksen sisältöä ja sitä mihin Anneli kenties 'tunnustuksellaan' on pyrkinyt, ei ole otettu vastaavaan tarkasteluun. Myös lasten kertomusten luotettavuutta on katsottu vain yksi kertomus kerrallaan, eikä ole ajateltu, että epäuskottava huppis-tarina saattaa samalla sisältää aineksia, jotka kertovat jostain muusta aivan luotettavasti.

Tieteellinen tutkimus käyttää nykyään varsin yleisesti ns. laadullisia menetelmiä, joita käyttämällä myös esimerkiksi häkenauhasta ja kuulustelukertomuksista voitaisiin saada enemmän irti. Tiede (tarkoitan lähinnä kulttuurin- ja yhteiskunnan tutkimusta) pystyisi käsittääkseni selvittämään kokonaisvaltaisemmin sen, mitä tapahtui, kuin oikeusprosessi jossa käydään asia kerrallaan todisteita läpi ja tehdään sitten ynnäys. Siinä mielessä nämä ovat eri juttu.

Luonnollisesti syyttäjän rooli hypoteesin esittäjänä ja punaisen langan korostajana on oikeusprosessissa tärkeä.

Miks poistit sen viestin? Ihan turhaan. Sehän oli ihan jees ajattelua. Ihmettelin että herranen aika, joku puhuu just siitä dilemmasta, jota Hemmon jutussa valotettiin.. että ei kai se ole 'alan ihminen'..ihan vaan kävi mielessä.

Jokin ratkaisu tulee aina. Mutta: juttu voi mennä myös ihan poskelleen, vaikka korkeimmassa oikeudessa ja ilman valitusmahdollisuutta, kun näyttö on 'puutteellinen' ja taustalla ollut todellisuus hämärä, todistajat puhuvat itse ja keskenään ristiriitaisuuksia, molempien siis, syyttäjän ja puolustuksen, ja syytettynä on pokrinaamainen mestaritarinoitsija, syyttäjä voi olla vaikka kuinka kokenut ja terävä, mutta jos samalla on lepsu ja sovittelevainen, myötämielinen ja ymmärtäväinen, eli: hampaaton! siinä se sana..

[Severin A]

Sanotaan, että oikeus on sokea. Kuuroksi ei ole kukaan väittänyt, joten syyttäjän ja puolustuksen retoriikan taso kai sitten on ratkaisevaa.

[pikasso]

Puolustushan on ollut vahvoilla heti alun alkaen. Syyttäjä on joutunut raapimaan aineiston näissä olosuhteissa melkein tyhjästä ( tutkinnan alku ja sen vaikutus) kun taasen puolustus on saanut heittää inhimillisyyskortin tosta noin vaan pöydälle.
Kiusaamisesta ja aivopesusta johtuen on Auer tunnustanut ja vanhin lapsi on saatettu kuulemisessa sellaiseen riepotteluun mitä ei psykologisesti katsottuna hyvällä voi katsoa.

Kuinka paha paikka on tässä syyttäjällä, melko paha.

[Edwin]

Kiitokset vaan Tara ja Veristi,

ehkä en ihan tavoita tuota Hemmon ajattelua, mutta ehka se ei kuitenkaan liikaa haittaa.

Mielestäni tässä tapauksessa on olennaista se, että kaksi tuomioistuinta on vetänyt täysin vastakkaiset johtopäätökset samoista asioista (käsittääkseni hovissa ei tullut esiin mitään järisyttävää uutta). Sama ilmiö esiintyy myös tällä palstalla.

Käsittääkseni se osoittaa, että päätöksenteko tuomioistuimessa on viimekädessä aikalailla inhimillistä toimintaa. Ei liene kovin väärin sanoa, että kyse on mielipiteestä. Käräjäoikeudessa kaksi tuomaria oli sitä mieltä, että näyttöä oli riittävästi, kun taas kolmannen mielestä ei ollut. Hovissa kaikki tuomarit olivat sitä mieltä, että näyttö ei riittänyt.

Päätöksenteon inhimillisyyttä ja yksinkertaisuutta voi ehkä testata muuttamalla jotakin yksinkertaista faktaa tapahtumainkulusta. Oletetaan, että AA:lla oli parin minuutin sijasta täydet kymmenen minuuttia aikaa lavastustoimilleen. Luulisin, että hovioikeudet tuomarit olisivat raapineet päätään huomattavasti pitempään näillä tiedoilla. Ainakin heiltä olisi pudonnut pois se (nähdäkseni keskeinen) argumentti, että AA:lla ei ollut riittävästi aikaa peitellä tekoaan. Jokainen ymmärtää, että syytteen hylkäämistä ei olisi voitu enää perustella samalla tavalla. Tai jos tyttärellä ei olisikaan ollut havaintoa huppumiehestä. Maalaisjärjelläkin voi ymmärtää, että AA olisi silloin ollut hovissakin huomattavasti heikommalla.

Samaa mutkattomuutta osoitta mielestäni se, miten hovi on suhtautunut AA:n kertomukseen riidasta. Päätöksestä tulee se vaikutelma, että hovi on joka tapauksessa päättänyt hylätä syytteen, mutta häiritsevä riitakertomus on pitänyt saada pois pöydältä. Näin ollen ratkaisuksi on valittu AA:n oma kertomus, jonka mukaan hän oli niin väsynyt, että hän puhui mitä sattui. Jos hovioikeus olisi päätynyt murhatuomioon, se olisi varmaankin valinnut poliisitodistajan kertomuksen, jonka mukaan AA oli virkeä, luki kertomuksen huolellisesti ja teki siihen haluamansa korjaukset.

[Valhalla]

Hovihan päätti heti istuntojen jälkeen yksimieleisesti, että Anneli pääsee vapaaksi. Sen jälkeen menivät kesän viettoon. Lomien jälkeen laativat perustelut ja aivan ilmeisesti törmäsivät niissä aika pulmallisiin ristiriitoihin päätöksiensä kanssa.

[Severin A]

Tuo vetoaminen monen päivä valvomiseen kuulostaa korviini kovin utopistiselta. Vuorokaudenkin valvominen alkaa tuntua koko kropassa ja vastaa noin promillen humalatilaa. Kolmen, neljän vuorokauden jälkeen olo on kuin umpihumalassa. Sitä nauraa hekottelee olemattomista syistä ja unohtaa kesken lauseen mistä oli puhumassa. Keskittyminen on huolella miinuksella. Eikä tuo omituinen olotila jää yönsä normaalisti nukkuneelta huomaamatta.

Auerin "valvomisen jälkeinen" lausunto on aivan liian looginen ja tarkka ollakseen rutkasti univelkaisen kertoma. Mielestäni se on jopa loogisempi tarinana kuin Huppis-kertomukset.

[Veristi]

Kun Annelin tunnustuskuulusteluja lukee tekstianalyyttisesti (ei pelkästään faktanäkökulmasta), huomaa, että hänen tarinansa on erittäin looginen ja harkittu - mutta valheellinen. Kuten tuolla toisessa ketjussa jo onkin mainittu (by MissHolmes), Anneli pyrki aluksi selvästikin vetoamaan hätävarjelun liioitteluun tekemällä Jukasta hyökkääjää ja itsestään hysteeristä pimahtajaa. Seitsemänkymmentä veitseniskua ja loogisuus häkepuhelun aikana eivät kuitenkaan olisi oikein sopineet tähän kuvioon Mannerinkaan mielestä.

Tämän vuoksi en ole valmis ottamaan Annelin tunnustusta ja kertomusta riidasta ihan sellaisenaan faktana, vaan pikemminkin samanlaisena lavastusyrityksenä kuin kaikki jälkien tekeminen, lasin rikkominen ja taustanauhan mahdollinen käyttökin.

Lasten uusien kertomusten epäuskottaviksi leimaamisen Anneli aloitti jo hyvissä ajoin.