Ministeri Holmlundin esittämäksi väitetty ”Suomi ei kestä toista Bodomia” ei lakkaa herättämästä ihmetystä.
Yhteistä Bodomin ja Ulvilan surmiella lienee vain se, että syytetyksi joutuu paikalla ollut eloonjäänyt, kun ulkopuolista tekijää ei kattavista etsinnöistä huolimatta ole tavoitettu?
Ja jos paikalla ollutta ei sada tuomituksi, juttu jää auki?
Mutta siis – miten niin Suomi ei kestä toista Bodomia?
http://www.nbl.fi/~nbl3145/litter/eivaraa.wma
Bodom-oikeudenkäynnissähän Gustafssonia vastaan suomalainen oikeusjärjestelmä
nimenomaan osoitti toimivuutensa: todistusaineiston perustella riippumaton tuomioistuin antoi jutussa itsenäisesti vapauttavan päätöksen jo käräjäoikeudessa, jonka tuomarit kirjoittivat selkeästi perustellun päätöksen, niin että syyttäjälläkään ei ollut enää nokan koputtamista.
Kansalainen Gustafsson vapautettiin, kun virkakoneiston suurella rahalla ja vaivalla tuottama todistusaineisto ei – poliisin, syyttäjän ja julkisuuden mielestä yllättäen – osoittautunutkaan riittäväksi langettavaan tuomioon.

Anneli Auer, s. 1965 Kaarinassa

Anne Holmlund, s. 1962 Porissa
Holmlund ei siten voi tarkoittaa, että
suomalainen oikeusjärjestelmä ei kestä toista Bodomia. Tarkoittaako hän mahdollisesti sittenkin
oman tuolloisen hallinnonalansa, poliisitoimen mainetta, minkä hän jotenkin sitten samaistaa ”Suomen” kanssa?
Lausunto on annettu ilmeisesti Auerin pidättämisen jälkeen. Ulvilalainen merkonomi Holmlund joutui pari vuotta sisäministerinä toimittuaan tarttumaan asiaan ja kehitti oikeusfilosofisen mietelmän kansamme moraalisesta kanto- ja kestokyvystä: ”Suomi ei kestä toista Bodomia”? Riittikö parin vuoden kokemus tuottamaan näin syvällisen ajatelman? Vai oliko sanonta ministeriön virkamiesten tuottama?
”Suomi ei kestä toista Bodomia” kuulostaa joka tapauksessa selkeältä
ohjeistukselta ja
evästykseltä – itse asiassa kehotukselta rikokseen: se edellyttää, että syyttäjä ja poliisi tuottavat ennen oikeuteen menoa niin pitävän todistusaineiston, että tuomio on jo etukäteen vedenpitävästi varmistettu. Tämä puolestaan tarkoittaa, että itse asiassa tuomion langettaa toinen taho kuin oikeuslaitos – poliisi päättäisi syyllisen ja
tuottaisi siihen tarvittavan todistusaineiston.
Miten sisäministerin vihjeestä sitten otetaan vaarin? No, se on nähty Auerin tapauksessa:
Syyttömyyttä puoltava aineisto on jätetty pois esitutkinta-aineistosta.
Ja mikäli syyllisyyttä puoltavaa aineistoa ei varsinaisesti ole eikä löydy, sormeillaan todistusaineistoa: esimerkiksi
tuotetaan rekokuva, missä syytetty ei ulotu koskettamaan uhrin päätä, koska pään osuessa oveen siitä tarttuisi veritahra. Ei tahraa ovessa – ergo: syytetty ei ole voinut koskettaa uhria kertomallaan tavalla.
Tämän oikeus sitten toteaa päätöksessään.
Valitettavasti tuomariparka joutuu nolatuksi, kun osoittautuu, että rikospaikkakuvan perusteella ovea on voitu avata melkein miten paljon hyvänsä pään koskematta, koska uhri on oven saranan kohdalla ja riittävän kaukana. Ohessa nimimerkki Nihilistin kuva ketjun ensisivulta:

Oven avautumisen todistavat lisäksi toinen rikospaikkakuva ja kokenut rikostutkija.
Ja lopulta hätäpuhelu todistaa, että syytetty ei ole ollut tilassa, missä surma on suoritettu vaan puhelimen äärellä keittiössä tai aulassa. Tätä tutkija ei kuitenkaan ”huomannut”, ja huomattuaan pelastautuu väitteellä etukäteisnauhoituksesta, joka nyt sitten vähän ikävästi syyllistää perheen 9–vuotiaan tyttären, koska eihän tämä ole voinut olla panematta merkille äitinsä tekemää verilöylyä ja sen samanaikaista tallentamista sekä tallenteen myöhempää soittamisesta hätäpuhelun aikana. - Äänitutkijan preferenssi näyttää olevan oman ja poliisin maineen pelastaminen, vaikka yksi onneton perhe sattuisi jäämään jalkoihin – skål på den saken.
Onko viime kädessä niin, että ne tahot, jotka eivät kestä ”toista Bodomia”, ovatkin sekä poliisin maine että
ylimmän poliisinjohdon nimittäneen ministerin sekä tämän edustaman puolueen maine? Sanottakoon vielä, että Suomen oikeusjärjestelmä nimenomaan osoitti Bodomin tapauksen puinnin yhteydessä toimivuutensa. Ja Auerin tapauksessa Hovioikeus on osoittanut itsenäisyytensä jo kerran.
Holmlundin ”Suomi” on näin ollen tsaristisen virkavallan Suomi, ei kansalaisten ja kansalaisoikeuksien Suomi. Jos Suomi ei jotakin kestä, niin se ei kestä toista Holmlundia ja toista Paateroa. Jos siis kyseinen "ajatelma" on todella Holmlundin aivoituksia...