Pieni liekki kirjoitti: La Helmi 19, 2022 10:55 am
Onko kellään antaa hyviä neuvoja, kuinka saada loppumaan netin julkisilla keskustelukanavilla tapahtuva tiettyihin henkilöihin kohdistuva - mahdollisesti organisoitu - vainoaminen ja valheiden levittely?
Esimerkkinä tällaisesta epäasiallisesta ja vuosia jatkuneesta useamman henkilön elämään negatiivisesti vaikuttavasta kirjoittelusta nostaisin esiin murhainfossa ajanjaksolla 20.10.2011 - 1.2.2013 kirjoittaneen nimimerkin jokuvaan toiminnan. Hän oli rekisteröitynyt murhainfoon 24.4.2010 ja kirjoitti täällä 675 viestiä Ulvila-osion aihepiirien ympärillä. Kannattaa käydä lukemassa nimimerkin jokuvaan ensimmäinen viesti täällä murhainfossa. Näette, että nimimerkki on lahjakas mielikuvien luoja ja että hänellä on todella hyvä perehtyneisyys Ulvilan murhaan liittyvään asiakokonaisuuteen.
Jostain syystä nimimerkin jokuvaan takana oleva henkilö siirtyi jatkamaan vainoamistaan ja vihakirjoitteluaan kohdistuen pääasiallisesti Ulvilan murhasta väärin perustein syytettyyn naishenkilöön toiselle rikosaiheiselle keskustelupalstalle, jota ylläpitää Hejac ry. Sinne kyseinen henkilö on rekisteröitynyt nimimerkillä jemma 30.9.2013 ja hän on jatkanut törkeitä manipulatiivisia kirjoituksiaan ainakin 17.2.2022 saakka. En ole havainnut, että Hejacin sivuston ylläpito olisi koskaan puuttunut jemman kirjoitteluun. Hän käyttää erittäin kyseenalaisella tavalla hyväkseen Hejac ry:n jäsenistölleen avoimia, mutta muutoin suljettuja arkistoja, hyödyntäessään kirjoitustensa lähteinä Ulvilan murha-asiasta olemassa olevia etpk- ja oikeudenkäyntiaineistoja.
Kuinka moni haluaisi omassa yksityiselämässään joutua vuosikausien vainoamisen, asioiden vääristelyn ja valheiden levittämisen kohteeksi? Millä tavalla yrittäisitte toimia, jos olisitte tällaisen toiminnan uhreja? Missä menee mielestänne sananvapauden ja kunnianloukkausten raja? Milloin mielestänne viranomaisten pitäisi puuttua tällaiseen toimintaan, jos vainoamistoiminnan uhrit on liian voimattomia hakemaan asiassa apua?
Katsotaan, jos asia etenisi jotenkin - en osaa sanoa tähän vielä enempää.
Hejac ry oli minulle tuntematon yhdistys siihen asti, kunnes minfon kadonneet-ketjussa tuli esille, että Vapepan valmiusjärjestöjen ulkopuolella on yhdistyksiä, jotka toimivat yksityisinä itsenäisinä yhdistyksinä kadonneiden henkilöiden etsinnöissä. Näiden toimeksiantajana voi olla omainen, viranomainen(?), ja etsinnän alkuunpanijana voi olla myös yhdistyksen jäsenten oma kiinnostus asiaan.
Kun tsekkailin vähän tarkemmin, millaisia yhdistyksiä nämä ovat, ja millaisia toimijoita ja toimintoja näihin yhdistyksiin kuuluu, niin tässä yhteydessä huomasin, että Hejac ry:n ylläpitämän ja vastuulle kuuluvan keskustelupalstan sisällössä on runsaasti viestintää, joka on hyvin erikoista ja kyseenalaista itseään yleishyödylliseksi tituleeraavan yhdistyksen toiminnassa.
Yleishyödyllistä statustaan Hejac ry on mitä ilmeisemmin käyttänyt hyväksi esimerkiksi silloin, kun on hakenut yhteiskunnan rahoitusta toiminnalleen ja/tai apurahaa toiminnalleen. Tämä on avoin tieto myönnetystä julkisesta rahoituksesta/apurahasta Hejacille:
Jenny ja Antti Wihurin rahaston vuonna 2021 myöntämät apurahat. Keväällä järjestetyn yleisen apurahahaun apurahat myönnettiin 9. lokakuuta 2021
.
.
Hejac ry 8000 €
vedenalaisdronen, viistokaikuluotaimen, vedenalaisen metallinpaljastimen ja lentävän dronen hankintaan kadonneiden henkilöiden etsimistä varten
https://wihurinrahasto.fi/apurahat/myon ... ahat-2021/
Ihmettelin kaverilleni Hejac ry:n toimintaa. Hän sitten päätti kysäistä Jenny ja Antti Wihurin rahaston henkilökunnalta...
... tarkistetaanko myönteisen apurahapäätöksen saavien yhdistysten toiminnan yleishyödyllisyys, eettisyys ja lain noudattaminen kaikessa toiminnassaan ulkopuoliselta asiantuntijalta, vai riittääkö yhdistyksen puheenjohtajan oma vakuutus asiasta.
Hejac ry:n moderointivastuulle kuuluvalla keskustelusivustolla on esillä väitteitä, joiden mukaan viestien sisältö sivustolla on lakien mukaista. Onko joku näistä väitteiden esittäjistä sellainen henkilö, joka kuuluu Hejac ry:n hallituksen jäseniin, siis yhdistyksen toiminnan vastuuhenkilöihin, niin sitä ei voi tietää, koska väitteet esitetään nimimerkin takaa.
Jos julkisesta rahoituksesta tai apurahoista resursseja Hejac ry:lle myöntävät tahot, kuten esim. Jenny ja Antti Wihurin rahasto, on Hejacin sivustolta lukemansa uskonut, niin sivustolla parjattujen, vainottujen ja loukattujen uhrien ja raskaassa pelottavassa elämäntilanteessa olevienkin on se sitten varmaan uskottava - että Hejac ry:n yleishyödyllisyys, eettisyys ja lakien mukainen toiminta toteutuu sen vastulle kuuluvalla keskustelusivustollakin.
En tiedä, voiko poliisi aloittaa omatoimisesti sen selvittämistä, onko Hejac ry:n keskustelupalsta-toiminta, siellä olevat viestit, kaikkien lakien mukaisia.
Ne ns. tietyntyyppiset Hejac ry:n keskustelupalstalla olevat Ulvilan tapaukseen liittyvät viestit, jotka henkisesti pystyin ja jaksoin lukea, ovat mielestäni sellaista kirjoittelua, joka ei kuulu sananvapauden suojan piiriin.
Lopuksi.
Iltalehden jutussa (13.12.2020) kadonneiden etsintää tekevän aatteellisen yhdistyksen Hejac ry:n puheenjohtaja vertaa yhdistyksensä perustamaa, ylläpitämää ja moderointivastuulle kuuluvaa keskustelupalstaa Minfon keskustelupalstaan, ja moittii ilmeisesti Minfoakin siitä, että palstalla keskustelevat eivät osallistu konkreettisesti kadonneiden henkilöiden etsintään. Minfo ei kuitenkaan ole sellainen yhdistys kuin Hejac, jonka toimintaan nimenomaan kuuluu kadonneiden etsintä. Juuri tämän yleishyödylliseksi nimeämänsä toiminnan tueksihan Hejac ry on käsittääkseni perustanut kadonneita koskevan vinkkikeskustelupalstansa.
Siinä Hejacin puheenjohtaja on asian ytimessä, kun hän ihmettelee, miksi kadonneiden etsintään perustetun yhdistyksen omaa keskustelupalstaa käytetään [enimmäkseen muutaman nimimerkin pyörittämään] kirjoitteluun Ulvilan tapauksesta, mutta Hejac ry:n ydintoiminnassa näitä hejacilaisia ei näy:
-
Muokk. NELJÄÄ lausetta korjattu.