https://yle.fi/uutiset/3-11716584
Koskelan murhaepäilystä uutta tietoa: epäillyt kuvasivat videoita väkivallasta, 16-vuotias uhri oli puolustuskyvytön
Poliisi on löytänyt murhasta epäiltyjen alaikäisten poikien puhelimista videomateriaalia uhriin kohdistetusta väkivallasta.
henkirikokset
28.12.2020 16:41
Helsingin Koskelassa joulukuun alussa tapahtuneesta 16-vuotiaan pojan murhasta epäillyt samanikäiset pojat olivat kuvanneet teon puhelimillaan.
Poliisi on esitutkinnassa löytänyt epäiltyjen puhelimista videomateriaalia uhriin kohdistetusta väkivallasta.
– Erinäisiä kohtia näistä tilanteista on videoitu. Pojat ovat kertoneet itsekin, että tapahtumapaikalla on kuvattu tilannetta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisin tiedossa ei ole, että videoita olisi levitetty minnekään.
Epäillyt ja uhri tunsivat toisensa entuudestaan. Poliisin tietojen mukaan kolme epäiltyä olivat kiusanneet uhria jo kuukausien ajan, ja häneen oli kohdistettu väkivaltaa aiemminkin. Poliisi on saanut lukuisia yhteydenottoja kiusaamiseen liittyvistä havainnoista.
– Olemme kuulustelleet ihmisiä rikosta edeltäneistä tapahtumista. Kiusaaminen on ollut toistuvaa ja systemaattista toimintaa, Forss sanoo.
Poliisin käsityksen mukaan uhri oli pitänyt epäiltyjä kavereinaan, vaikka he kiusasivat häntä ja kohtelivat häntä väkivaltaisesti. Uhri oli saapunut perjantaina 4. joulukuuta paikalle Koskelan sairaalan läheisyyteen yhden epäillyn syntymäpäivän juhlinnan vuoksi.
Uhri oli puolustuskyvytön
Henkirikos tapahtui sairaalan alueella useassa eri paikassa. Poliisin mukaan tekijät olivat siirtyneet alueella syrjemmälle, kun ohi kulkenut nainen oli nähnyt heidät.
Uhri ei ollut pyrkinyt pakoon eikä hän ollut tehnyt juurikaan vastarintaa.
– Hän oli syystä tai toisesta osittain puolustuskyvytön, Forss kertoo.
Hän ei kuitenkaan voi kertoa uhrin tilasta enempää tutkinnan tässä vaiheessa. Uhriin oli kohdistettu raakaa väkivaltaa pitkäkestoisesti. Poliisin mukaan teossa oli nöyryyttäviä piirteitä.
Uhri löytyi vasta kolme päivää teon jälkeen maanantaiaamuna, kun rakennusmies huomasi osittain riisutun ruumiin maassa. Poliisin mukaan epäillyt olivat jättäneet hänet siihen.
Kaikki kolme epäiltyä ovat vangittuina. Osa epäillyistä on kuulusteluissa väittänyt yrittäneensä keskeyttää teon.
– Poliisi lähtee siitä, että kaikki kolme epäiltyä ovat yhdessä osallistuneet tekoon. Teon tavat olleet erilaisia, mutta kaikkia epäillään murhasta, Forss toteaa.
Epäillyt olivat poliisin mukaan poistuneet paikalta yhdessä, ja olleet teon jälkeen yhteydessä toisiinsa. Poliisi epäilee heidän keskustelleen ruumiin hävittämisestä, mutta luopuneen ajatuksesta.
Lastensuojelu pyysi poliisilta virka-apua
Poliisin mukaan uhri oli lastensuojelun asiakkaana sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Poliisi julkisti tiedon uhrin vanhempien luvalla herättääkseen keskustelua lastensuojelun tilasta. Epäiltyjen taustaa poliisi ei kommentoi.
Poliisin mukaan lastensuojelusta oli tehty poliisille virka-apupyyntö seuraavana päivänä, kun 16-vuotias ei ollut saapunut takaisin sijoituspaikkaansa. Virka-apupyyntö kirjataan poliisin tietoihin etsintäkuulutukseksi.
Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin katoamisilmoitus. Poliisi ei etsi lastensuojelusta hatkaan lähtenyttä aktiivisesti, kuten kadonneita. Poliisin tietojen mukaan uhri oli poistunut sijoituspaikastaan henkirikoksen tekopäivänä.
Lastensuojelun keinot karkailevien nuorten hallitsemiseksi ovat rajalliset. Usein samat nuoret karkaavat laitoksesta useita kertoja. Helsingissä niin sanottuja hatkailmoituksia tehdään noin 900 vuodessa.
Forssin mielestä lastensuojelun erityisen huolenpidon jaksoja pitäisi saada tarjolle lisää. EHO-jaksolla (siirryt toiseen palveluun) nuoren liikkumista voidaan rajoittaa tavallista lastensuojelulaitosta enemmän. Näin alaikäisen mahdollinen päihde- tai rikoskierre saadaan katkaistua.
Tutkimusten mukaan lastensuojelulaitoksista hatkaan lähteneet nuoret ovat alttiita päätymään rikoksen uhreiksi tai tekijöiksi.
– Tilanne on hatkalaisten kohdalla huolestuttava. Lapsen aktiivinen etsiminen kuuluu sosiaaliviranomaisille, mutta heidänkin voimavaransa ovat rajalliset. On useita tapauksia, joissa karannut nuori karkaa heti uudestaan, kun hänet on löydetty, Forss sanoo.
Syytteet rikoksesta nostetaan helmikuussa.