Sivu 482/678
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 4:43 pm
Kirjoittaja huppuhiiri
Jasonnn kirjoitti: Su Elo 18, 2024 4:29 pm
Oma kuvitelma on näillä julkisuudessa olevilla tiedoilla että tekijä on valpastunut siihen kuin joku menee katokseen, kenties jähmettynyt hetkeksi, mutta kun kolistelu alkanut arvioinut tulleensa nähdyksi ja että katokseen menijä kaivaa kättä pidempään jotta tulee väliin.
-> seurauksena tekijä juoksee pois paikalta ja katoksesta tulija näkee juoksevan/pakenevan tekijän selästä tai sivusta noin 10-50m päästä.
Jos S2 on ollut D-rapun viereisessä roskakatoksessa viemässä roskia/lajittelemassa/penkomassa, kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla roskakatoksessa jo kun teko on alkanut. Ja jos näin, miten tekijä ei olisi huomannut, että katoksen ovi on auki tai puoliksi auki. Kesken teon S2 ei ole voinut katokseen mennä näkemättä tekoa ja tekijää kunnolla.
Jos taas kyse on kauempana olevasta roskiskatoksesta, tekijä ei välttämättä ole havainnut, että katoksessa on joku tai joku on sinne menossa. Samoin S2 olisi tuolloin vain nähnyt pakenevan hahmon nopeasti, mutta ei uhria joka tummana? myttynä maassa.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 4:45 pm
Kirjoittaja Jasonnn
Korpisoturi kirjoitti: Su Elo 18, 2024 4:22 pm
Taitaa jäädä pimeäksi tämä keissin ellei tekijä tunnusta tai kerro teostaan jollekin/riittävän monelle. Tosin onko enää hengissäkään.
Töyräs on ruinannut siihen malliin vinkkejä, että vaikuttaa siltä, että mitään edistynyt/edistyvää tutkintalinjaa ei ole.
Näin taitaa olla. Eikä Töyräskään usko tekijän tulevan tunnustamaan.
Karu kohtalo nuorella naisella ja mitään oikeutta ei näytä saavan. Todella surullista...
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 5:31 pm
Kirjoittaja poliisikoiran pentu
Olisiko lähitalojen sekoilijat ja uhrin kaikki mahdolliset kontaktit (myös digitaaliset) perattu tarkasti läpi. Jäljelle jäisi saalistajatyyppi, joka olisi tarttunut mukaan ja seuraillut kauempaa synttäriyönä. Eihän kerrostaloissa ole yleensä valvontakameroita, ei ainakaan ennen tätä tapausta. Me emme tiedä uhrin reittiä (esim. tuliko ravindelista vai ei), mutta poliisi tietää todennäköisesti uhrin liikkeet, kulkuneuvot ja reitit varsin hyvin. Sieltä suunnalta voisi ratkaisu löytyä...koska jossain kohdin myös saalistajatyyppi olisi ollut.
Saalistajatyyppi-teoriaan sopisi hyvin teon pitkä kesto, ts. sadismi. Semmoinen ei kai yleensä halua sotkea omia kotikulmiaan vaan tulee jostain kauempaa. Auto on voinut olla pakoa varten. Ei kadu, tuskin on mikään "murtunut". Voi olla suunnitellut kaiken hyvinkin tarkasti. Uusimisriski, ja uusimisen takia voikin jäädä lopulta kiinni (kova hinta sinänsä, olisi tietysti parempi jos jäisi jo aiemmin).
Jos ei syyllisty uudelleen vaan elää kulissielämäänsä niin voi olla, ettei tämä selviä koskaan...
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 5:38 pm
Kirjoittaja Jasonnn
↑
Ei välttämättä tekijän ole tarvinnut seurata uhria reitillä. Jos kyseessä olisi saalistaja tyyppi. Hän on voinut liikkua edellisinä öinä tuossa alikulkutunnelin kulmilla tai junaradan läheisyydessä tai junaradan toisella puolen olevalla suojaisalla hiekkatiellä mitä ei juurikaan käytetä. Aiemmin sieltä nähnyt postinjakajan ja valinnut hänet uhriksi jos aiemmin ei ole sopivaa uhria tullut eteen tuolla hänen saalistuspaikassa. Tai sitten hän on ollut edellä mainitsemassani paikassa tapahtumayönäkin mutta sieltä nähnyt uhrin jossain ja hetken päähän pistosta uskaltautunut surmaamishimoissaan kerrostalon pihaan.

- Myyrmäki ilmakuva.jpg (332.64 KiB) Katsottu 531 kertaa
Tuossa vähän hahmotelmaani jos kyseessä olisi saalistajatyyppinen tekijä. Punaisella katkoviivalla hyvin otollinen tekijän kannalta oleva "saalistusreitti" todella hyvä ja hiljainen satunnaisen vastaantulijan tai naisen puskaraiskaukseen. Suojaisa, varsinaisesti tuota reittiä ei jalankulkijat käytä liikkumiseen eli mahdollisia keskeyttäjiä epätodennäköisemmin ja talviyönä vielä epätodennäköisemmin kuin kesällä.
Tekijä on voinut edellisyönä tai viikkoina tuota kulkea mutta mahdollisuutta ei ole tullut surmata sopivaa uhria. Öillä pistänyt merkille samoihin aikoihin liikkuneen naispuolisen jakajan. Valinnut hänet uhrikseen teolleen. Sininen viiva mahdollinen jakajan reitti. Turkoosi väri sektori mistä kiinnittänyt huomionsa aiemmin jakajaan kävellessään punaista katkoviivareittiänsä. Alikulkutunnelin lähettyvillä oleva bussipysäkki myös on tekijän kannalta suotuisa mahdollisesti sopivan uhrin ilmaantumisen kannalta.
Kuva tuotu aijaa:n linkin takaa suoraan palvelimelle
-NILS-
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 5:50 pm
Kirjoittaja Dave Klein
Hämääkö / häiritseekö ketään muuta yksi tietty nyanssi tässä jutussa. Siitä ei vissiin ole paljoa puhuttu.
Nimittäin, pahoinpitelyn kesto. Uhria murjottiin pitkäkestoisesti, useiden minuuttien ajan ja silti hänet vietiin lanssilla sairaalaan, jossa menehtyi.
Totta tosiaan. Postinkantaja ei kuollut niille sijoilleen vaan vasta myöhemmin.
Kysymyksiä:
Millä välineellä ja kuinka suurella voimalla pahoinpitely tapahtui?
Kohdistuivatko iskut päähän vai eri puolille vartaloa?
Todennäköisesti jälkimmäinen. Jos hakkaa toista ihmistä päähän useiden minuuttien ajan, ei siinä kukaan henkiin jää.
Päähän kohdistuneista iskuissa, lyönneissä yksikin voi olla kohtalokas.
Yhteenvetona:
Oliko alunperin tarkoitus muu kuin tappaminen? Ehkä kyseessä oli esim. syystä tai toisesta pieleen mennyt ryöstö tai yritys. Postinkantajanainen oli kieltäytynyt antamasta lompakkoaan ja puhelintaan Myyrmäentie 6 D:n lähettyvillä olleelle, katuryöstöä yrittäneelle venkulalle, tekijä; Todennäköisesti nuori kundi, impulsiivinen luonne, päihdyksissä viinasta ja lääkkeistä / huumeista oli kilahtanut ja alkanut pahoinpidellä vastapuolta. Tekijä oli hillittömän raivon vallassa, mistä johtuen tilanne on venynyt ja jatkunut useiden minuuttien ajan.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 5:57 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Korpisoturi kirjoitti: Su Elo 18, 2024 3:20 pm
Sehän ei ole totta, että esim. S1:n havainnot välttämättä perustuisivat tekohetkeen pelkästään. Hän on kertonut alueella havaitsemastaan päämäärättömästi liikkuvasta miehestä ennen tekoa, jonka Töyräs esim. siinä toukokuun haastattelussa liittää lähes varmasti tekijäksi.
Tekijän liikkumisesta ennen tekoa alueella ei tiedetä tarkemmin, joten tämä "mistä kulmasta mitäkin näkee" on täysin arvailujen varassa, vaikka S1:n sijainti tiedettäisiin.
"Marraskuu oli kun hyökkäys tapahtui, edes puissa ei lehtiä edessä silloin ja lunta ei ollut vielä maassa."
Lunta kyllä taisi olla maassa jo jonkin verran.
Mä tipuin, en nyt tajua mitä tarkoitat? Minä olen ainakin puhunut tai ainakin tarkoittanut S2 (anteeksi jos kirjoitin S1)
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 5:57 pm
Kirjoittaja Jasonnn
↑↑
Ei jää henkiin mutta sydän voi pitää ihmisen "hengissä" vaikka seuraukset murjomisesta vievät hengen. On huhuttu pääalueen vakavista vammoista. Minuuteissa saa pahaa jälkeä tajuttoman ihmisen päähän ja mahdollisen astalon kanssa. Voi olla että kallon murtumia/sisäisiä verenvuotoja sekä pään turpoaminen vienyt hengen.
Tuollaista voidaan hieman kirurgisesti yrittää elvyttää tekemällä ns. hätäleikkaus ja poistamalla hieman kalloa että turvotus saa tilaa. Toki se harvoin mitään henkeä pelastaa jos kyseessä on noin kauan kestänyt teko.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:02 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
poliisikoiran pentu kirjoitti: Su Elo 18, 2024 3:32 pm
Se, ettei sn2 huomannut uhria, vaikka käveli ihan läheltä, niin vahvistaa sitä spekua, ettei uhri todellakaan ollut missään postin oransseissa huomiovaatteissa. Eikä muissakaan huomiota herättävissä väreissä. Ehkä ne siviilivaatteet olivat myös aika tummat tai joka tapauksessa sellaiset, että eivät erottuneet niin selvästi pimeässä? Lisäksi uhri saattoi olla osittain tai kokonaan piilossa, ehkä siellä kellariportaissa kuten aiemminkin on spekuttu.
Jos oli kellariportaissa ja sn1 lähimmässä rapussa niin kyllä on voinut olla vaikea saada tuntomerkkejä. On näkynyt vain tekijän selkää? Tai ei sitäkään, jolloin ainoat tuntomerkit on saatu ennen mahdollisia portaita tai paetessa?
Kun tekijä on uskaltautunut pihaan ja ikkunoiden alle niin kyllä hänellä ainakin koronamaski tai huppu on ollut. Niin uskon.
Tekijällä oli hyvää aikaa seurailla uhria, kun tämä kiersi talosta taloon ja tuli aina esille. Odotteli vain lopuksi sopivassa kohdassa adrenaalihuuruissaan edestakaisin kävellen.
Kerrataan vielä..
Jos S2 on nähnyt hyökkäyksen lopun vähintään tai nähnyt tekijän juoksevan lähimmäisen varaston/roskakatoksen kohdalla. Olettaen S2 on silloin ollut lähimmän varaston/roskakatoksen kohdalla.
S2 ja tekijä on melkein voineet koskettaa toisiaan. Miksi ei ole voinut antaa parempia tuntomerkkejä?
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:05 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
huppuhiiri kirjoitti: Su Elo 18, 2024 4:43 pm
Jasonnn kirjoitti: Su Elo 18, 2024 4:29 pm
Oma kuvitelma on näillä julkisuudessa olevilla tiedoilla että tekijä on valpastunut siihen kuin joku menee katokseen, kenties jähmettynyt hetkeksi, mutta kun kolistelu alkanut arvioinut tulleensa nähdyksi ja että katokseen menijä kaivaa kättä pidempään jotta tulee väliin.
-> seurauksena tekijä juoksee pois paikalta ja katoksesta tulija näkee juoksevan/pakenevan tekijän selästä tai sivusta noin 10-50m päästä.
Jos S2 on ollut D-rapun viereisessä roskakatoksessa viemässä roskia/lajittelemassa/penkomassa, kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt olla roskakatoksessa jo kun teko on alkanut. Ja jos näin, miten tekijä ei olisi huomannut, että katoksen ovi on auki tai puoliksi auki. Kesken teon S2 ei ole voinut katokseen mennä näkemättä tekoa ja tekijää kunnolla.
Jos taas kyse on kauempana olevasta roskiskatoksesta, tekijä ei välttämättä ole havainnut, että katoksessa on joku tai joku on sinne menossa. Samoin S2 olisi tuolloin vain nähnyt pakenevan hahmon nopeasti, mutta ei uhria joka tummana? myttynä maassa.
Juuri näin!
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:08 pm
Kirjoittaja Jasonnn
↑↑
Kerrataan nyt sen verran että luultavasti katoksessa kävijä on nähnyt vain poistuvan tekijän. Sen takia koska hän ei ole jäänyt tekopaikalle odottamaan virkavaltaa (näin voisi odottaa jos näkee tajuttoman uhrin maassa tai tietoinen mitä on tapahtunut), myös se että poliisi kommentoi mediassa kun tavoitti katoksessa kävijän jotenkin näin että: "katoksessa käynyt henkilö on tavoitettu ja hän on nähnyt vain alueelta poistuvan tumma vaatteisen henkilön)
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:10 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Dave Klein kirjoitti: Su Elo 18, 2024 5:50 pm
Hämääkö / häiritseekö ketään muuta yksi tietty nyanssi tässä jutussa. Siitä ei vissiin ole paljoa puhuttu.
Nimittäin, pahoinpitelyn kesto. Uhria murjottiin pitkäkestoisesti, useiden minuuttien ajan ja silti hänet vietiin lanssilla sairaalaan, jossa menehtyi.
Totta tosiaan. Postinkantaja ei kuollut niille sijoilleen vaan vasta myöhemmin.
Kysymyksiä:
Millä välineellä ja kuinka suurella voimalla pahoinpitely tapahtui?
Kohdistuivatko iskut päähän vai eri puolille vartaloa?
Todennäköisesti jälkimmäinen. Jos hakkaa toista ihmistä päähän useiden minuuttien ajan, ei siinä kukaan henkiin jää.
Päähän kohdistuneista iskuissa, lyönneissä yksikin voi olla kohtalokas.
Yhteenvetona:
Oliko alunperin tarkoitus muu kuin tappaminen? Ehkä kyseessä oli esim. syystä tai toisesta pieleen mennyt ryöstö tai yritys. Postinkantajanainen oli kieltäytynyt antamasta lompakkoaan ja puhelintaan Myyrmäentie 6 D:n lähettyvillä olleelle, katuryöstöä yrittäneelle venkulalle, tekijä; Todennäköisesti nuori kundi, impulsiivinen luonne, päihdyksissä viinasta ja lääkkeistä / huumeista oli kilahtanut ja alkanut pahoinpidellä vastapuolta. Tekijä oli hillittömän raivon vallassa, mistä johtuen tilanne on venynyt ja jatkunut useiden minuuttien ajan.
Tätä aihetta itsekin tuolla aikaisemmin perkasin. Tämä voisi olla yksi hyvä teoria.
Vaikka Ep1 on ainakin toistaiseksi Poliisi "ehkä" unohtanut. Mainittakoon..Ep1 on joskus aikaisemmin syyllistynyt väkivaltaiseen ryöstöön jossakin.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:13 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Jos teko on tapahtunut aikavälillä klo 3.30-3.38, niin pidättekö sitä pitkäkestoisena, jos tekijä on halunnut tappaa uhrinsa ja on käyttänyt tekoon ainoastaan omia käsiään tai jalkojaan.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:14 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
MrEhtivä kirjoitti: Su Elo 18, 2024 5:57 pm
Korpisoturi kirjoitti: Su Elo 18, 2024 3:20 pm
Sehän ei ole totta, että esim. S1:n havainnot välttämättä perustuisivat tekohetkeen pelkästään. Hän on kertonut alueella havaitsemastaan päämäärättömästi liikkuvasta miehestä ennen tekoa, jonka Töyräs esim. siinä toukokuun haastattelussa liittää lähes varmasti tekijäksi.
Tekijän liikkumisesta ennen tekoa alueella ei tiedetä tarkemmin, joten tämä "mistä kulmasta mitäkin näkee" on täysin arvailujen varassa, vaikka S1:n sijainti tiedettäisiin.
"Marraskuu oli kun hyökkäys tapahtui, edes puissa ei lehtiä edessä silloin ja lunta ei ollut vielä maassa."
Lunta kyllä taisi olla maassa jo jonkin verran.
Mä tipuin, en nyt tajua mitä tarkoitat? Minä olen ainakin puhunut tai ainakin tarkoittanut S2 (anteeksi jos kirjoitin S1)
Tässä ketjussa on kymmeniä viestejä, joissa on arvailtu S1:n havaintokulmia ja etäisyyksiä. Viestini ei ollut vastaus viestiisi, vaan yleinen havainto spekulaatioista.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:15 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Jasonnn kirjoitti: Su Elo 18, 2024 6:08 pm
MrEhtivä kirjoitti: Su Elo 18, 2024 6:02 pm
poliisikoiran pentu kirjoitti: Su Elo 18, 2024 3:32 pm
Se, ettei sn2 huomannut uhria, vaikka käveli ihan läheltä, niin vahvistaa sitä spekua, ettei uhri todellakaan ollut missään postin oransseissa huomiovaatteissa. Eikä muissakaan huomiota herättävissä väreissä. Ehkä ne siviilivaatteet olivat myös aika tummat tai joka tapauksessa sellaiset, että eivät erottuneet niin selvästi pimeässä? Lisäksi uhri saattoi olla osittain tai kokonaan piilossa, ehkä siellä kellariportaissa kuten aiemminkin on spekuttu.
Jos oli kellariportaissa ja sn1 lähimmässä rapussa niin kyllä on voinut olla vaikea saada tuntomerkkejä. On näkynyt vain tekijän selkää? Tai ei sitäkään, jolloin ainoat tuntomerkit on saatu ennen mahdollisia portaita tai paetessa?
Kun tekijä on uskaltautunut pihaan ja ikkunoiden alle niin kyllä hänellä ainakin koronamaski tai huppu on ollut. Niin uskon.
Tekijällä oli hyvää aikaa seurailla uhria, kun tämä kiersi talosta taloon ja tuli aina esille. Odotteli vain lopuksi sopivassa kohdassa adrenaalihuuruissaan edestakaisin kävellen.
Kerrataan vielä..
Jos S2 on nähnyt hyökkäyksen lopun vähintään tai nähnyt tekijän juoksevan lähimmäisen varaston/roskakatoksen kohdalla. Olettaen S2 on silloin ollut lähimmän varaston/roskakatoksen kohdalla.
S2 ja tekijä on melkein voineet koskettaa toisiaan. Miksi ei ole voinut antaa parempia tuntomerkkejä?
Kerrataan nyt sen verran että luultavasti katoksessa kävijä on nähnyt vain poistuvan tekijän. Sen takia koska hän ei ole jäänyt tekopaikalle odottamaan virkavaltaa (näin voisi odottaa jos näkee tajuttoman uhrin maassa tai tietoinen mitä on tapahtunut), myös se että poliisi kommentoi mediassa kun tavoitti katoksessa kävijän jotenkin näin että: "katoksessa käynyt henkilö on tavoitettu ja hän on nähnyt vain alueelta poistuvan tumma vaatteisen henkilön)
Jos asia on näin
hän on nähnyt vain alueelta poistuvan tumma vaatteisen henkilön S2 on ollut pidemmän katoksen luona, ei lähimmän. Jos S2 väittää olleensa lähimmän katoksen luona, hänen on pitänyt tulla vasta sitten katokselle kun tekijä ollut kaukana 50-100m päässä.
Re: Nuoren postinjakajanaisen murha Vantaan Myyrmäessä 17.11.2022
Lähetetty: Su Elo 18, 2024 6:17 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Pieni liekki kirjoitti: Su Elo 18, 2024 6:13 pm
Jos teko on tapahtunut aikavälillä klo 3.30-3.38, niin pidättekö sitä pitkäkestoisena, jos tekijä on halunnut tappaa uhrinsa ja on käyttänyt tekoon ainoastaan omia käsiään tai jalkojaan.
Poliisin antamien tietojen mukaan, teossa on käytetty astaloa "kättä pidempää"