Sivu 483/1244
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 7:30 pm
Kirjoittaja Sissi
Yxkaksvaan kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 6:52 pm
Jos psykiatri olisi saanut tuomion kuten olisi kuulunut mereenajostaan niin kauniimman sukupuolen edustaja olisi tänäänkin hengissä.
Ei olis psykan ylivertaisuus noussut päähän ja olis tajunnut olevansa perinteinen kuolevainen.
Mutta kun anteeksi saavat he jotka palkkaavat parhaat asianajajat.
Ei he jotka oikeasti ovat syyllisiä tai syyttömiä!
Tai sitten koko murheellinen tapahtumasarja on alunperin lähtenyt auton kanssa vahingossa säheltämisestä, henkilöltä jolla mitä ilmeisemmin on ollut jotain neurologista poikkeamaa mutta ei mitään vakavia asioita kontollaan sitä ennen. Päinvastoin, pidetty ihminen ja psykiatri.
Asiaa on voitu perheen piirissä purkaa, tai sitten ei ja vähitellen Tikkasta kohtaan on alettu yhä enemmän tuntea epäluuloa että "mitä jos se tekikin sen meille tahallaan?" Uhrin veli ja muu suku kuiskutellut että "mikähän mies se oikein on se sinun uusi?"
Jos ja kun mereenajo oli vahinko niin myös Tikkasella on taatusti ollut valtavat tunnostuskat että olisi voinut tappaa koko perheensä, psykiatrina varmasti yrittänyt auttaa itseään ja muita siinä onnistumatta. Kun ihmistä tarpeeksi epäillään vaikka ei olisi tehnyt tahallaan mitään pahaa niin miten siinä käy? Tiedän että olen teoriani kanssa vähemmistössä täällä mutta olen sitä mieltä että henkirikos oli henkisesti pahasti kuormittuneen ihmisen hermojen menetys traagisin seurauksin.
Ainakaan vielä ei ole toisin todistettu.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 7:47 pm
Kirjoittaja neiti marple
Miss Holmes #1 kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 5:56 pm
Tuokin on Porvoon puolella.
Yritin laittaa kuvan, mutta annoin sinne hakusanat millä hakea: siinä on esite missä kuvia veneistä ja se kuva löytyy sieltä kun menet alaspäin.
Kerro löysitkö ja mitä luulet

Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 10:05 pm
Kirjoittaja skoune
Sissi kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 7:30 pm
...
Tai sitten koko murheellinen tapahtumasarja on alunperin lähtenyt auton kanssa vahingossa säheltämisestä, henkilöltä jolla mitä ilmeisemmin on ollut jotain neurologista poikkeamaa mutta ei mitään vakavia asioita kontollaan sitä ennen. Päinvastoin, pidetty ihminen ja psykiatri.
Asiaa on voitu perheen piirissä purkaa, tai sitten ei ja vähitellen Tikkasta kohtaan on alettu yhä enemmän tuntea epäluuloa että "mitä jos se tekikin sen meille tahallaan?" Uhrin veli ja muu suku kuiskutellut että "mikähän mies se oikein on se sinun uusi?"
Jos ja kun mereenajo oli vahinko niin myös Tikkasella on taatusti ollut valtavat tunnostuskat että olisi voinut tappaa koko perheensä, psykiatrina varmasti yrittänyt auttaa itseään ja muita siinä onnistumatta. Kun ihmistä tarpeeksi epäillään vaikka ei olisi tehnyt tahallaan mitään pahaa niin miten siinä käy?
Tiedän että olen teoriani kanssa vähemmistössä täällä mutta olen sitä mieltä että henkirikos oli henkisesti pahasti kuormittuneen ihmisen hermojen menetys traagisin seurauksin.
Ainakaan vielä ei ole toisin todistettu.
Viisaasti kirjoitettu teksti, olen kanssasi pitkälle samaa mieltä! Voit laskea minut kanssasi samaan vähemmistöön!
Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että tuo mereenajo oli todellakin vahinko.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Su Joulu 31, 2023 10:08 pm
Kirjoittaja skoune
Miss Holmes #1 kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 12:06 am
Joo, varmastikin tuo on se.
Mä yritin sitä Sipoosta etsiä, mutta hieman hankalaa oli -> ei siis löytynyt
Samasta talosta on kai syksyinen kuva VWeen exän facessa.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 12:51 am
Kirjoittaja neiti marple
skoune kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 10:08 pm
Miss Holmes #1 kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 12:06 am
Joo, varmastikin tuo on se.
Mä yritin sitä Sipoosta etsiä, mutta hieman hankalaa oli -> ei siis löytynyt
Samasta talosta on kai syksyinen kuva VWeen exän facessa.
Se uhrin exän talo on punainen, saarikuvan talo on keltainen; toki se voi olla myöhemmin maalattu.
Kyllä siinä vähän samaa on, vuodenaika ja eri kuvakulma muuttaa näköä hieman.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 1:10 am
Kirjoittaja Sissi
ässähai kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 12:48 am
Ehdota Sissi otsikoksi jotain muuta, jos nykyinen otsikko ei ole totuudenmukainen.
Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 1:16 am
Kirjoittaja AnnV
skoune kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 10:05 pm
Sissi kirjoitti: Su Joulu 31, 2023 7:30 pm
...
Tai sitten koko murheellinen tapahtumasarja on alunperin lähtenyt auton kanssa vahingossa säheltämisestä, henkilöltä jolla mitä ilmeisemmin on ollut jotain neurologista poikkeamaa mutta ei mitään vakavia asioita kontollaan sitä ennen. Päinvastoin, pidetty ihminen ja psykiatri.
Asiaa on voitu perheen piirissä purkaa, tai sitten ei ja vähitellen Tikkasta kohtaan on alettu yhä enemmän tuntea epäluuloa että "mitä jos se tekikin sen meille tahallaan?" Uhrin veli ja muu suku kuiskutellut että "mikähän mies se oikein on se sinun uusi?"
Jos ja kun mereenajo oli vahinko niin myös Tikkasella on taatusti ollut valtavat tunnostuskat että olisi voinut tappaa koko perheensä, psykiatrina varmasti yrittänyt auttaa itseään ja muita siinä onnistumatta. Kun ihmistä tarpeeksi epäillään vaikka ei olisi tehnyt tahallaan mitään pahaa niin miten siinä käy?
Tiedän että olen teoriani kanssa vähemmistössä täällä mutta olen sitä mieltä että henkirikos oli henkisesti pahasti kuormittuneen ihmisen hermojen menetys traagisin seurauksin.
Ainakaan vielä ei ole toisin todistettu.
Viisaasti kirjoitettu teksti, olen kanssasi pitkälle samaa mieltä! Voit laskea minut kanssasi samaan vähemmistöön!
Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että tuo mereenajo oli todellakin vahinko.
Aikamoinen sattuma kyllä, että vaimonsa murhannut mies on aiemmin ajanut autolla perheensä vahingossa mereen, kun kaasu- ja jarrupolkimet menneet sekaisin

Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 8:25 am
Kirjoittaja Sissi
AnnV kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 1:16 am
Aikamoinen sattuma kyllä, että vaimonsa murhannut mies on aiemmin ajanut autolla perheensä vahingossa mereen, kun kaasu- ja jarrupolkimet menneet sekaisin
Aikamoinen ajatuskulku kyllä, että aiemmin sattunut väärä valinta on johtanut henkirikokseen vuotta myöhemmin.
Vähän niinkuin nuori mies joka miettii valitseeko tytöistä blondin vai brunetin, toinen johtaa turmioon ja se toinen ei mutta jälkeenpäin ajateltuna valinta oli väärä.
Ne jotka haluaa tehdä Tikkasesta psykopaattimurhaajan on kyllä vahvoilla tällä Logiikalla.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 8:29 pm
Kirjoittaja Euridike47
I Snappertuna såldes en drygt 39 hektar stor jordoch skogsbruksfastighet.
Över 400 000 euro
Fastighet: Bostadsfastigheten Jofs II 3:34 vid Båsa byväg 258 i Båsa. Arealen är 2,049 hektar.
Säljare: Marina och Michael Kolster
Köpare: Victoria och Daniel Pasternack, Helsingfors
Pris: 450 000 euro.
Tuo ylläoleva on varmasti aiemminkin ollut täällä tiedossa, luulisin. Laitoin sen nyt kuitenkin, kun löysin tämän tiedon talokaupoista uhrin exän FB-sivun kautta, Jofs countryside antiques nimisen firman kautta. Tuo kiinteistö Snappertunassa on myyty Pasternackin pariskunnalle vuonna 2012. Se näyttää olevan se kuvan punainen vanha rakennus, tuskin on sama sen Victorian keltaisen (ranta)talon kanssa.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 9:28 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Euridike47 kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 8:29 pm

Juu. Ja tuskin Vici olisi pitänyt facekantenaan exänsä mökkiä. Jotenkin korni jo ajatuksena ja hyvä syy Tikkaselle tehdä mitä teki.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 9:58 pm
Kirjoittaja neiti marple
Miss Holmes #1 kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 9:28 pm
Euridike47 kirjoitti: Ma Tammi 01, 2024 8:29 pm
I Snappertuna såldes en drygt 39 hektar stor jordoch skogsbruksfastighet.
Över 400 000 euro
Fastighet: Bostadsfastigheten Jofs II 3:34 vid Båsa byväg 258 i Båsa. Arealen är 2,049 hektar.
Säljare: Marina och Michael Kolster
Köpare: Victoria och Daniel Pasternack, Helsingfors
Pris: 450 000 euro.
Tuo ylläoleva on varmasti aiemminkin ollut täällä tiedossa, luulisin. Laitoin sen nyt kuitenkin, kun löysin tämän tiedon talokaupoista uhrin exän FB-sivun kautta, Jofs countryside antiques nimisen firman kautta. Tuo kiinteistö Snappertunassa on myyty Pasternackin pariskunnalle vuonna 2012. Se näyttää olevan se kuvan punainen vanha rakennus, tuskin on sama sen Victorian keltaisen (ranta)talon kanssa.
Juu. Ja tuskin Vici olisi pitänyt facekantenaan exänsä mökkiä. Jotenkin korni jo ajatuksena ja hyvä syy Tikkaselle tehdä mitä teki.
Katselin tuota punaista rakennusta tarkemmin ja mielestäni kuvan oikealla puolella näyttäisi olevan auto parkissa.
Jos uhrin keltainen huvila on saaressa, siellä tuskin on autoa.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 10:11 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Snappertuna on lännessä. Inkoon ja Tammisaaren lähellä.
Mereenajon yhteydessä on ollut maininta, että perhe oli menossa Sipooseen katsomaan uutta venettään.
Sipoo on idässä.
Molemmat siis Helsingistä katsottuna.
Uskoisi, että Tikkasen ja Uhrin mökki on/oli Porvoon saaristossa Sipoon laitamilla. Saari mökki. Kalvo.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 10:16 pm
Kirjoittaja Arkkienkelinkoira
Mietitäänpä asiaa sellaisen ihmisen logiikalla, jolla on pokkaa sanoa että ”en ollut varastamassa mitään (Alkosta) kädet olivat täynnä, joten siksi laitoin putelin taskuun. Kiireessäni unohdin sen sinne kassalle mennessäni”.
Tällainen ihminen voisi hyvin kertoa, että tarkoitus oli pelastaa eikä tappaa.
Oletetaan että sankarimme on masentunut ja alkoholisoitunut, kun jopa KOIRA on vaimolle tärkeämpi kuin hän, alkuun niin rakas puoliso. Nyt hän Googlannut että Lasolia voi käyttää alkoholiongelman hoidossa. Ostanut sitä siis ihan itseään varten. Miettinyt sitten, että jos siihen sekoittaisi vähän psyykelääkkeitä (vaikka ihan isomman määrän bentsodiatsepiineja) ja antaisi puolison vähän maistaa. Pelastaisi tämän sitten kun alkaisi oireilla.
Mutta vaimo luullut, että tämä hyvää tarkoittava ihminen yrittää myrkyttää hänet ja tavoittelee puhelinta soittaakseen apua. No mitäs, vaimosta kiinni hallintaotteella. Vaimo potkii ja puree paniikissa, jolloin hyllyn päältä tippuu vaimoraukan päälle käsipaino! Paniikissa Sankarimme muistelee avun olevan kylmä koho ja kompressio, joten vaimo tiukasti käärittynä parvekkeelle pakkaseen, eiköhän tuo tokene. Mutta ei. Tajuaa vaimon kuolleen ja päättää lavastaa ryöstömurhan ja kerää vaimon henkilökohtaiset arvotavarat myöhemmin hävitettäväksi. Mutta, sankari kun on, ei sittenkään henno aiheuttaa tuskaa näin joulun alla tämän lapsille. Äidin on siis kadottava ihan etteivät lapset kärsisi.
Niin entä se käsipaino? Jos sellainen olisi löytynyt, olisivat poliisit voineet syyttää, että suunnitelmana oli pudottaa vaimon ruumis mereen. Ei kai kukaan nyt niin tyhmä olisi, että pitäisi kotonaan tällaisessa tapauksessa käsipainoja.
Mereen ajon suhteenkin hän melkein onnistui. Tarkoitus oli upottaa vene mökkirannassa ja sitten sankarina pelastaa koko konkkaronkka. Eivät vaan halunneet lapset veneilemään ja se kuin pientä oravaa. Joten kiukuspäissä jalka kaasulle Kolera-altaalla. Silloin onneksi kaikki voivottelivat ja säälittelivät ja pitivät vahinkona. Ehkä niin myös nyt.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 10:49 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
https://yle.fi/a/3-12066556
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6489 ... a6f96b1159

Siinä vielä nuo alkuperäiset uutisoinnit ja tuo valvontakamera tallenne.
Auto on paikallaan noin 20 sekunttia. Video on siltä osin nopeutettu. Mutta katsokaa kävelijöitä, niin huomaatte ettei siinä todellakaan pitkään olla.
Re: Hki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/22 ja aiemmasta perhemurhan yrityksestä
Lähetetty: Ma Tammi 01, 2024 11:10 pm
Kirjoittaja Miss Holmes #1
Ja vielä muutama kuva nostosta.
Onkohan tuo tuulilasi hajonnut auton syöksyessä mereen, kun on sisäänpäin vääntynyt?