Re: Kirkkonummen kolmoissurma 1990
Lähetetty: Ma Maalis 17, 2025 3:13 pm
Harjoitetaanpa Markku Tuomisen poissulkevaa taktiikkaa:
Kolmiodraama/Mustasukkaisuus:
Useamman lähipiiriläisen kertoman mukaan pariskunta oli hyvin rakastunut. Mielestäni sävy, jolla sisko ja kaveri asiaa kommentoivat podcastissa, ei jätä sijaa tulkinnalle, puhuttiinpa Veikosta mitä tahansa. Täten kolmiodraama tai pettäminen ei kävisi kuvioon kuin yksipuolisena kolmiodraamana Beritin tai Veikon exän taholta. Kyseinen ex vapautettiin päivässä, kuulemma alibin kera. En itse jaksa uskoa tekoa myöskään Veikon entisen naisen tekemäksi, koska luotan parin rakastumiseen ja siihen, että Veikon entiset olisi olleet liian vanhoja tapauksia + naisen olisi vaikea tehdä tekoa. Lisäksi tällaisen henkilön kynnys tekoon kasvaisi pariskunnan yhteisen vauvan myötä. Kolmiodraamateoria ei mene siis jatkoon.
Veikon pidätetty poika:
Hänen "faninsa" ovat kyllä todellisia uskovaisia: tosiasioilta voi ummistaa silmät, jos usko on tarpeeksi kova! Kuitenkaan huonoista väleistä EI ole oikeaa näyttöä, samana iltana on oltu ihan muualla, elämään on kuulunut kämppä keskustassa, tyttöystävä, mallin työt, kauppakorkeaan pääseminen juuri tekojen alla... lisäksi, vaikka hän ei halunnut podcastiin osallistua, hän kuitenkin suostui tapaamaan Marko Niemen ja juttelemaan asioista. Päivämäärän laittaminen hautakiveen johtuu yksinkertaisesti samasta ajatuksesta, joka itsellänikin on tapauksen materiaalin perusteella: teot tehtiin 29.7 noin klo 1-4. Viikon kopitus, kaikenmaailman tutkimukset, ei edes syytettä, ei väkivaltatuomioita, joten ei jatkoon.
Muut lähipiiriläiset/sukulaiset:
Ei mitään potentiaalia. Veikon sisaruksista veli olisi voinut olla katkera Veikolle ja juopposiskon kanssa oli riitoja. Ei kuitenkaan sukumökin puskanleikkuuriitoja kummempaa. Podcastissa olleet kaverit vaikuttivat ikävöivän Veikkoa. Tutkittu kärkipäässä. Ei jatkoon.
Ryöstö/murtovaras:
Kaikki autot pihassa omaavaan taloon menty sisään ilman jälkiä. Rahat viety siististi muita paikkoja sotkematta. Saalis kohtuullinen, muttei elämää muuttava. Summa jolla saisi Nissanin tai Opelin edullisemmasta päästä olevan henkilöauton. Useita aikuisia ja vauva tapettu raa'asti sen takia? Vaikka teko olisi piripää-murtovarkaan elämän rohkein tempaus, teko on vähän liian siistin ja harkitun oloinen. Lisäksi esim. Hannu Rissanen kyllä laverteli teoistaan, ja murtovaras ylipäänsä voisi tehdä helposti virheen, joka koituu hänen kohtalokseen asiassa. En myöskään jaksa uskoa, että asetta kantava ja uhkailuja saanut pelokas mies kuoleekin sattumalta murtovarkaan brutaalisti tappamana saatuaan outoja houkuttelukirjeitä. Ei jatkoon.
Veikon bisnekset:
Poliisi sanoi tutkineensa jokaisen kaupan ja erimielisyyden. Taloudellisesti oli joillekin tullut takkiin, mutta että kolmoissurma? Vesivahingot tai laiminlyönnit selvitetään oikeusteitse tai vakuutusyhtiöiden kanssa, ei kirvein koko perhettä kohtaan. Metsäfirman miehet tuskin ovat suoraan asiaan sekaantuneet, kun antoivat haastatteluja melko mutkattomasti. Variksen muistinmenetys lienee seurausta ns. joululahjakeljuilusta. Ei haluta enää MR Junioria ovelle sekoilemaan.
Satunnainen paikalletulija:
En ota samaa mitä Grönroos on vetänyt. Adolf Hitlerin partaveitsi, vai mikä sen teorian nimi oli. Liimanhaistelijoiden juttuja.
Ammattitappaja/Huumeet/Alamaailma/Soraliikemies:
Tämä jää jäljelle, toki otsikossa on eri linjoja. Ehkä tekotapaa on tuijoteltu liikaa siinä valossa, että ammattimies laittaisi napit otsaan äänenvaimentimella. Mukana on voinut olla henk. koht. vittuilua tai tekijä on voinut olla ns. todella karu äijä. Selvästi isku on hyvin suunniteltu, ja siinä on onnistuttu täydellisesti. Pesämiehen kertomuksen uskottavuutta puolustaa vahvasti Veikon sukulaisen yhtenevä kertomus mökinpolttotarjouksen osalta. Soraliikemiehen kertomassa on useita valheita ja aukkoja. Olen samaa mieltä Marko Niemen kanssa: tämä linja jää ilmaan roikkumaan, useammassakin muodossa. Tämän takaa voisi löytyä riittävän paatunut tekijä, tekoon vaadittua tunnekylmyyttä, isoja rahoja, suojeltavia salaisuuksia, vahvoja motiiveja ja vaienneita suita. Valitani on siis Ammattitappaja, Soraliikemies, Huumeet tai Alamaailma muuten. Jonkinlainen yhdistelmä useampaa edellämainittua.