Uhrin ystävä huomasi Ullanlinnan psykiatrin käytöksessä kylmääviä piirteitä
Ystävän mukaan Ullanlinnassa surmattu nainen oli suhteen alussa valtavan ihastunut psykiatriin, mutta noin vuoden päästä hän oli alkanut epäröidä ja puhunut jopa suhteen lopettamisesta.
UHRIN läheisen ystävän ja murhasta syytetyn psykiatrin kertomukset paljastavat uutta tietoa Ullanlinnan epäillyn murhan taustoista.
Kertomukset tulevat ilmi oikeuden välituomiosta, jossa oikeus katsoi 49-vuotiaan psykiatrin surmanneen vaimonsa pariskunnan kodissa joulukuussa 2022.
Asiakirjoista paljastuu, että psykiatri ja henkirikoksen uhriksi joutunut 47-vuotias nainen olivat tavanneet toisensa deittisivuston kautta.
Uhrin ystävä kertoi, että pari oli alkanut ensin viestitellä toisilleen, ja vappuna 2020 he olivat menneet yhdessä juhliin. Alussa uhri oli ollut valtavan ihastunut psykiatriin, mutta noin vuoden päästä hän oli alkanut epäröidä ja puhunut jopa haluavansa lopettaa suhteen.
MYÖHEMMIN uhri oli kuitenkin ilmoittanut, ettei hän ollut lopettanut suhdetta. Sen jälkeen, vuoden 2021 lopussa, psykiatri oli kosinut naista. Naimisiin he menivät seuraavana kesänä.
Ystävän mukaan psykiatri oli hyvin ripustautunut uhriin. Kun uhri oli ystäviensä kanssa matkalla syksyllä 2022, psykiatri oli koko ajan lähetellyt tälle viestejä ja kuvia itsestään.
Vähän ennen henkirikosta uhri oli suunnitellut glögijuhlien järjestämistä. Hän oli tehnyt ystävänsä kanssa listan kutsuvieraista, ja listalla oli ollut yli 60 ihmistä. Ystävän mukaan psykiatri oli vaikuttanut hyvin stressaantuneelta.
SYKSYLLÄ 2022 psykiatri oli kertomansa mukaan masentunut, ja myös hänen vaimonsa oli tietoinen psyykkisestä oireilusta. Ennen joulua psykiatrin vointi oli huonontunut, ja tuolloin oli keskusteltu siitä, pitäisikö psykiatrin hakeutua sairaalaan.
Marraskuussa hän oli ollut yhteydessä tuntemaansa lääkäriin, joka oli määrännyt hänelle lääkkeitä. Hän oli kuitenkin sopinut lääkärinsä kanssa, että saisi päättää pitkälti itse lääkityksestään. Psykiatri kuitenkin kiisti, että olisi ottanut liikaa lääkkeitä.
Myös uhrin ystävä kertoi, että psykiatri oli ollut paljon sairauslomilla. Uhri oli stressaantunut, koska joutui huolehtimaan itse kaikesta. Korona-aikaan psykiatri oli alkanut tehdä etätöitä, ja pandemian jälkeen tämä ei enää ollut halunnut lähteä kotoa mihinkään. Sen jälkeen psykiatri oli ystävän käsityksen mukaan alkanut voida huonosti.
Ystävän mukaan uhri ei halunnut juurikaan keskustella psykiatrin terveydentilasta eikä myöskään siitä, kun psykiatri ajoi perheensä mereen Kauppatorin kupeessa kesällä 2021. Tapahtuma tulkittiin aikanaan vahingoksi, ja psykiatri selvisi tapauksesta sakoilla.
UHRIN katoamisesta hän sai tietää, kun hänen toinen ystävättärensä soitti ja kysyi, oliko uhri ollut häneen yhteydessä. Tuolloin kävi ilmi, ettei nainen ollut ollut yhteydessä ystäviinsä tai tyttäreensä.
Ystävä meni käymään psykiatrin ja uhrin asunnolla yhdessä uhrin veljen, pojan, ex-miehen ja toisen ystävän kanssa.
Hän kertoi kiinnittäneensä huomiota siihen, ettei psykiatri vaikuttanut yhtään surulliselta. Psykiatri oli mennyt tekemään katoamisilmoitusta vain siitä syystä, että häntä oli käsketty niin tekemään.
Ystävä kiinnitti huomiota myös siihen, että asunnossa oli huomattavan siistiä. Hän kiinnitti huomiota asiaan siitä syystä, että vieraili asunnossa usein ja tiesi, miltä siellä normaalisti näyttää.
:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010192297.html