Sivu 50/61
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 3:56 pm
Kirjoittaja terbmis
Päivänselvä itsemurha tämä(kin) tapaus. Yhtäläisyyksiä Nelaan löytyy sikäli että molemmat menivät metsään rinkan kanssa ja jäivät sille tielle. Kumpikaan ei mennyt sovittuun tapaamiseen, eivätkä vastanneet puhelimeen. Turha tätä on muuksi yrittää vääntää. Olisiko ottanut jotain tabuja, tai viiltänyt ranteensa. Tuskin kuitenkaan hirttänyt itsensä, vaikka sekin on toki mahdollista. Hyvän piilon on joka tapauksessa löytänyt, jos on tuolta saarekkeesta löytynyt.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 4:28 pm
Kirjoittaja Mayflower
Minulle jäi Iltasanomien uutisesta sellainen kuva, että olisi rakennuksesta löytynyt.
"Heikinheimoa etsittiin useita kertoja poliisin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun organisoimissa etsinnöissä Nikkilän seudulla. Etsinnät osoittautuivat tuloksettomiksi, vaikka poliisi vetosi myös paikallisiin asukkaisiin, jotta nämä tarkistaisivat piha-alueensa ja kaikki suojaisat tilat, joihin Heikinheimo olisi voinut syystä tai toisesta päätyä."
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 7:42 pm
Kirjoittaja Marjatta58
Ihraponnari kirjoitti:soiti kaveril ja sano et ei iha autoo ajaes näkyny tielt.lähen kylään tänää
Opettele kirjoittamaan ja kirjoita sen jälkeen vain kun on jotain asiaa.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 8:08 pm
Kirjoittaja Syskon S
Marjatta58 kirjoitti:Ihraponnari kirjoitti:soiti kaveril ja sano et ei iha autoo ajaes näkyny tielt.lähen kylään tänää
Opettele kirjoittamaan ja kirjoita sen jälkeen vain kun on jotain asiaa.
Oikeinkirjoitus ei välttämättä ole kaikille niin helppoa. Minusta kirjoitustaidon ei pitäisi olla este keskusteluun osallistumiseen. Ihriksellä voi olla kiinnostavaa kerrottavaa vielä, kun on käynyt paikan päällä.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 8:37 pm
Kirjoittaja Neitisalapoliisi
Ensinnäkin huhu on huhu, tällähetkellä ei niitä sipoossa juurikaan liiku. Ainoastaan se että Päivi on löytynyt. Vaikka asutusta ei ole ihan vieressä niin lähellä on kuitenkin yksi melko uusi talo, kesämökki, varastotilaa ja st1 bensa-asema pienen matkan päästä.
Minua lähinnä kiinnostaa tuo matka tuonne. Onko kävellyt? Vai kenties ottanut bussin ja jäänyt st1 kohdan bussipysäkiltä pois ja kävellyt. Sillä löytöalueen (öljytietä) pitkin keravalle ei liiku linja-autoja? En ainakaan ole nähnyt tai muista pysäkkejä. Muutoin kun Keravan puolella..
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: La Huhti 16, 2016 11:39 pm
Kirjoittaja WalkingDisaster
Marjatta58 kirjoitti:Ihraponnari kirjoitti:soiti kaveril ja sano et ei iha autoo ajaes näkyny tielt.lähen kylään tänää
Opettele kirjoittamaan ja kirjoita sen jälkeen vain kun on jotain asiaa.
Sinulla tässä ei ollut mitään asian tynkää tapahtuneeseen liittyen. Ihraponnarilla oli sen sijaan ihan faktan kuuloista asiaa. Mielenkiinnolla odotan, mitä hän reissulta palatessaan kertoo.
Kirjoitti sitten asian miten tahansa.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 12:40 am
Kirjoittaja pikas.so
https://www.google.fi/maps/@60.3730928, ... a=!3m1!1e3
Mielestäni poliisien autot/ ruumisautot olivat parkkeeranneet tuohon kohtaan mikä kuvassa keskellä pellolle kääntyvä traktoritie. Kuvaa tarkemmin katsoen, näkyy myös voimalinjat ja kuusenkäppyrä.
Alla linkki kuvaan, missä näkyy tiekyltti ja kaukaa pilkottaa vasemmalla punainen auto samaisella peltotiellä.
https://www.google.fi/maps/@60.3716953, ... 312!8i6656
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 12:49 am
Kirjoittaja ktaina
Tuollahan oli jo linkki kun iltalehti käynyt paikan päällä tänään,löytyi metsäsaarekkeen luota tai reunalta.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 9:33 am
Kirjoittaja örkki
Varmaan ihan itsemurha. Eikös Päivi kuitenkin ollut hyväkuntoinen.
Eihän se metsään lähtisi kävelemään, jos tuntisi itsensä huonovointiseksi.
Mutta kukapa sitä pääsisi kenenkään pääkoppaan ja tietäisi,
mitä ajatuksia kenenkin mielessä milloinkin liikkuu.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 9:50 am
Kirjoittaja lech
maksuton nainen kirjoitti:Aika yllättävä tämän katoamisen lopputulos minusta oli, sitten kuitenkin. Jos kohta tämähän ei vielä ole tässä, vai kuinka! Toivon perusteellista tutkimusta joka kantilta, näin varmaan tapahtuukin. Mitä minfolaiset veikkaatte tapahtuneen oikeasti; itsemurha, sairaskohtaus vai.. henkirikos?
Ei tarvitse turhia arvuutella. Päivänselvä itsemurha. Ainoa tutkimus mikä tehdään on ruumiinavaus.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 11:47 am
Kirjoittaja Betonipuu
Mitähän lisää poliisi meinaa tiedottaa maanantaina?
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 1:21 pm
Kirjoittaja Suuskii
Kukahaan Päivin oli löytänyt? Mitään tietoa ei tainnut uutisissa olla?
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 2:56 pm
Kirjoittaja Tabula Rasa
Betonipuu kirjoitti:Mitähän lisää poliisi meinaa tiedottaa maanantaina?
Toivottavasti tiedottaa jotain tätä tapausta valaisevaa. Pelkäänpä, että ei tiedota muuta kuin että ”asiassa ei epäillä rikosta ja poliisi ei tiedota asiasta enempää.” Tiedotushan se sekin on, mutta outoa todella, että lupaa kuitenkin tiedottaa.
Outoa Päivin tapauksessa on ollut sekin, että kun Päivi aikanaan katosi, niin kympin uutisissa tuli insertti hänen katoamisestaan. Yleensähän uutisissa ei peräänkuuluteta kadonneita, joten Päivi oli poikkeus.
Liittyyköhän asiaan kuitenkin jokin seikka, johon poliisi haluaisi vihjeitä?
Itse haluaisin tietää, oliko Päivillä jokin kiinnekohta tuolla Sipoon Nikkilässä.
Suuskii kirjoitti:Kukahan Päivin oli löytänyt? Mitään tietoa ei tainnut uutisissa olla?
Eikös Päivi löytynyt ihan poliisin omissa etsinnöissä?
Mietin tuota löytöpaikkaa Päivin katoamisen aikaan, jolloin lunta oli runsaasti ja tuommoiselle pellollehan sitä kertyy runsaasti. Jos Päivi on lähtenyt tuosta tieltä pellon poikki tarpomaan tuon metsäsaarekkeen reunaan, niin onhan hän saanut tarpoa jalat polvia myöden lumessa.
Poliisi kuitenkin epäilee Päivin kävelleen Sipoonkorven ulkoilureittejä pitkin. Tietääkö Ihraponnari, johtavatko nuo ulkoilureitit tuohon paikkaan, mistä Päivi löytyi.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 3:04 pm
Kirjoittaja terbmis
Varmaankin juuri tätä poliisi tarkentaa huomenna. Miten/kuka ruumiin löysi. Oliko siellä saarekkeessa, vai jossain muualla, kännykkä/rinkka mukana jne. Vaikea kuvitella mitä muutakaan voisi tiedottaa. Mitään tarkempaa tietoa ei tietenkään kerrota, roikkuiko hirressä, oliko ranteet vedetty auki, tjms. näitähän poliisi ei koskaan kerro julkisuuteen.
Itse veikkaan että on viritellyt jonkinlaisen asemapaikan, nauttinut ehkäpä Nelan tapaan "viimeisen aterian", ja napannut siihen päälle jotain rauhoittavia, ja vaipunut syvään uneen, ja jäätynyt kuoliaaksi. Äärimmäisen surullista. Näitä vastaavia tapauksia näyttää olevan viime aikoina hälyttävän paljon. Niin paljon että en jaksa enää edes spekuloida kaikkia kadonneita. Kunhan vain odottelen että vainaja löytyy.
Re: Päivi Heikinheimo, 49 vuotta Helsinki 31.12.2015-2.1.201
Lähetetty: Su Huhti 17, 2016 3:22 pm
Kirjoittaja Betonipuu
Voihan se poliisin tiedote olla esim. omaisten kiitos kaikille etsintöihin osallistujille.
Ja samalla kerrataan jo kerrotut asiat.