Milla Arosen murhaoikeudenkäynnissä alkoi henkilötodistelu – Arosen välejä syytettyyn käydään läpi
Varusmies Milla Aronen katosi viime kesänä. Parin kuukauden jälkeen poliisi alkoi epäillä henkirikosta. Nyt murhasta syytetään Arosen entistä miesystävää.
Milla Arosen murhaoikeudenkäynti jatkuu tänään perjantaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Päivän aikana on tarkoitus kuulla niin syytettyä kuin asianomistajia. Asianomistajien joukossa on Arosen omaisia sekä erilaisten lainapalveluiden parissa toimivia tahoja.
Arosen murhasta syytetään hänen entistä miesystäväänsä. Syytetty on syntynyt vuonna 1995. Miehelle on luettu murhan lisäksi syytteet törkeän petoksen yrityksestä, maksuvälinepetoksesta ja hautarauhan rikkomisesta.
Mies on kertonut aiheuttaneensa Arosen kuoleman yhdellä päähän kohdistuneella lyönnillä, mutta kiistää murhasyytteen. Muiden syytteiden kohdalla mies on kiistänyt tiettyjä syyttäjän teonkuvauksessa esittämiä seikkoja, mutta myöntänyt muuten syytteet oikeiksi.
Syyttäjän mukaan hakemusten perusteella myönnettiin yksi 2 500 euron suuruinen laina, josta mies yritti nostaa osan siinä kuitenkaan onnistumatta. Syyttäjän mukaan epäonnistuminen johtui väärästä tunnusluvusta. Syyte maksuvälinepetoksesta liittyy tähän kerrottuun miehen yritykseen nostaa luvattomasti rahaa Arosen pankkikortilla.
Syyte hautarauhan rikkomisesta liittyy puolestaan tapaan, jolla mies on syyttäjän mukaan kohdellut Arosen ruumista. Syyttäjä toteaa, että mies on käsitellyt Arosen hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla ja kätkenyt tai hävittänyt ruumiin niin, ettei sitä ole voitu haudata asianmukaisesti. Ruumis on jäänyt kateisiin.
klo 08:27: Huomenta Turun oikeustalolta. Tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa jatkuu henkirikosoikeudenkäynti, joka liittyy viime kesänä kadonneen Milla Arosen kohtaloon. Päivän aikana on tarkoitus kuulla syytettyä ja asianomistajia. Asianomistajien joukossa on niin Arosen omaisia kuin tahoja, joilta syytetty haki lainoja Arosen nimissä.
klo 08:36: Istunnon on tarkoitus alkaa kello 9. Sitä ennen pikainen kertaus aiempiin tapahtumiin ja oikeudessa käsiteltäviin syytteisiin.
* Arosen murhasta syytetään hänen entistä miesystäväänsä. Mies on syntynyt vuonna 1995. Mies on aiemmin kuulusteluissa kertonut aiheuttaneensa Arosen kuoleman, mutta kiistää murhasyytteet. Puolustuksen mukaan miehen tarkoituksena ei ollut tappaa Arosta.
* Arosen murhasta syytetylle miehelle on luettu syytteet myös törkeän petoksen yrityksestä, maksuvälinepetoksesta ja hautarauhan rikkomisesta. Erilaisia lainapalveluita tarjoavien tahojen oleminen asianomistajien joukossa liittyy nimenomaan syytteeseen törkeän petoksen yrityksestä. Syyttäjän mukaan mies yritti Arosen kuoltua hakea naisen nimissä erilaisia lainoja ainakin yli 57 000 euron edestä.
Kerrataan seuraavaksi tiiviisti, miten tapahtumat tiettävästi saivat alkunsa:
*Varusmies Milla Aronen lähti perjantaina 7.6.2019 viikonloppulomalle Porin prikaatin Säkylän varuskunnasta, jossa hän suoritti asepalvelusta. Arosen oli määrä palata varuskuntaan sunnuntaina 9. kesäkuuta, mutta näin ei tapahtunut.
*Arosen omaiset ilmoittivat naisen kadonneeksi 11. kesäkuuta. Aluksi tapausta tutkittiin katoamisena. Loppukesästä poliisi ilmoitti, että asiaa on päädytty tutkimaan henkirikoksena. Tutkintaan osallistuivat niin Lounais-Suomen poliisilaitos kuin Keskusrikospoliisi.
*Alkusyksyllä kävi ilmi, että henkirikoksesta epäillään Arosen entistä miesystävää, jota nyt siis syytetään murhasta. Aluksi asiaa tutkittiin tappona, myöhemmin tutkintanimike vaihtui murhaksi.
*Mies kiisti pitkään syyllisyytensä henkirikokseen. Käänne tapahtui vuodenvaihteessa. Tuolloin mies tunnusti aiheuttaneensa Arosen kuoleman. Tästä ei kuitenkaan ole ollut varsinaista hyötyä Arosen ruumiin löytämiseksi. Poliisi on kuukausien saatossa muun muassa tutkinut vesistöjä.
*Viimeinen varma havainto Arosesta on kesäkuun 8. päivältä. Myöhemmin hän tiettävästi lähti syytetyn kanssa ajelulle miehen käytössä olleella Volvo-merkkisellä autolla. Ajelu ajoittui kesäkuun 8. ja 9. päivän väliselle yölle. Samankaltainen ajelu oli tapahtunut myös aiempana yönä. Sekä syyttäjä että puolustus ovat olleet yhtä mieltä siitä, että ajelut tapahtuivat. Yhtä mieltä ollaan oltu myös siitä, että mies otti Aroseen yhteyttä saadakseen tältä rahaa epärehellisin keinoin.
*Mies itse on kertonut poliisille, että kääri ruumiin jätesäkkiin ja jätti sen lähisukulaisensa asuinpaikan lähistöllä Salossa olevaan yhteisroskikseen.
*Syyttäjän esittämän näkemyksen mukaan Arosen murhasta syytetyllä miehellä oli ollut suuri määrä useiden vuosien aikana kertyneitä velkoja, eikä miehellä enää viime kesäkuussa ollut mahdollisuutta saada lainoja omiin nimiinsä.
*Syyttäjän mukaan mies ajoi kesäkuun 8. ja 9. päivän välisenä yönä Arosen kanssa ympäriinsä Somerolla ja miehen tarkoituksena oli saada haltuunsa Arosen verkkopankkitunnukset, tunnusluku ja muita tietoja, jotta voisi hakea lainoja Arosen nimissä tai saada Aroselta rahaa.
*Syyttäjän ja puolustuksen suurimmat erimielisyydet ovat tähän mennessä näyttäneet liittyvän siihen, oliko henkirikos tahallinen ja suunniteltu vai ei.
* Syytettynä olevan miehen puolustus on aiemmin todennut, että mies on myöntänyt aiheuttaneensa Arosen kuoleman lyömällä tätä kerran. Puolustuksen mukaan miehen tarkoituksena ei ollut tappaa Arosta, eikä miehellä ollut etukäteen tehtyä suunnitelmaa Arosen tappamisesta.
klo 09:17: Henkilötodistelu alkaa. Ensin kuullaan erästä asianomistajaa, joka kuuluu Arosen omaisiin.
klo 09:19: Nyt käydään läpi viime kesäkuun tapahtumia, joista asianomistajalle tuli tunne, että kaikki ei ollut hyvin.
klo 09:21: Asianomistaja totesi, että Aronen on hävinnyt ja otti yhteyttä armeijaan. Sielläkin havaittiin, ettei Aronen ollut palannut lomilta. Näin kertoi siis eräs asianomistaja. Hän kertoo tehneensä päivää myöhemmin katoamisilmoituksen.
klo 09:22: Arosesta siis tehtiin katoamisilmoitus 11. kesäkuuta 2019.
klo 09:24: Nyt asianomistaja kertoo, millainen elämäntilanne Arosella oli epäillyn henkirikoksen tapahtuma-aikaan. Asianomistaja koki Arosen elämäntilanteen olleen hyvä. Tiedossa oli, että armeijan jälkeen Aronen halusi hakea poliisikouluun. Asianomistaja tuo esille, että hänen mielestään Arosella oli kaikki hyvin. Arosella oli ystäviä.
klo 09:32: Syyttäjä kysyy, mikä kuva asianomistalle jäi Arosen ja syytettynä olevan miehen aiemmasta seurustelusta. Epäillyn henkirikoksen aikaan kaksikko ei ollut yhdessä.
Puolustuksen mukaan miehen taloudellinen tilanne tai pikavipit eivät liittyneet Arosen kuolemaan. Puolustuksen mukaan mies ei tappanut Arosta saadakseen haltuunsa esimerkiksi Arosen verkkopankkitunnuksia ja pankkikorttia.
- Milla oli iloinen, tuli kaikkien kanssa toimeen, hymyili, luonnehtii asianomistaja.
Syyttäjän mukaan mies oli tietoinen siitä, ettei Aronen tulisi vapaaehtoisesti suostumaan lainojen hakemiseen tai rahojen siirtoon.
Jossain vaiheessa auto pysähtyi syrjäiselle paikalle, ja syyttäjän mukaan on tappanut Arosen. Syyttäjä on tuonut esille, että tämän jälkeen mies haki lainoja Arosen nimissä ja yritti nostaa rahaa Arosen pankkikortilla.
Syyttäjän esittämän näkemyksen mukaan mies tappoi Arosen etukäteen tehdyn suunnitelman perusteella.
Asianomistaja vastasi, että aluksi mies ja Aronen tulivat hyvin toimeen. Sitten kävi ilmi, että mies osasi pitää kontorollia siitä, miten ollaan ja mennään. Jotain erimielisyyksiäkin ilmeisesti oli.
Syyttäjä kysyy, tietääkö asianomistaja, miksi seurustelu päättyi. Tästä asiaomistajalla ei ole tietoa.
Asianomistaja kertoo Arosen ihmetelleen, "että tämä yksi ihminen" täytyy estää somesta ja muualta.
klo 09:34: Nyt käydään läpi asianomistajan näkemystä Arosen rahankäytöstä. Asianomistaja toteaa, että Arosen rahankäytössä ei ollut ongelmia. Syyttäjä kysyy, oliko Arosella varattomuutta tai muuta vastaavaa. Asianomistajan mukaan tällaisia ongelmia ei ollut.
klo 09:35: Asianomistajalta kysyttiin hänen tuntojaan Arosen tilille viime kesäkuussa ilmestyneestä 2 500 euron pikavipistä. Asianomistajan mukaan viimeistään tässä vaiheessa hän tiesi, että kaikki ei ole hyvin.
klo 09:38: Syyttäjä kysyy, onko asianomistajan tietoon tullut, että Arosella olisi ollut tapana lainata pankkikorttiaan ja kertoa sen pin-luku tai antaa verkkopankkitunnuksia toiselle henkilölle. Asianomistaja vastaa: ei.
klo 09:41: Syyttäjä kysyy, minkälainen ystäväpiiri Arosella oli. Oliko Aronen sosiaalinen? Asianomistajan mukaan Arosella oli muutama hyvä ystävä. Sitten saattoi olla myös hyvänpäiväntuttuja, jotka olivat sellaisia, joille ei juteltu syvemmin.
klo 09:45: Asianomistaja toteaa, että Arosella oli aina puhelin mukanaan. Kädessä, taskussa.
klo 09:50: Syyttäjä kysyy, miten asiaomistajan syytetyn kohdalla aiemmin mainitsema kontrollointi ilmeni Arosen ja syytettynä olevan miehen suhteen aikana. Asianomistaja toteaa, että Aronen kävi kotonaan harvoin, vaikka välit olivat hyvät. Hän totesi, että Arosen käytös muuttui eron jälkeen ja Aronen oli enemmän tekemisissä asianomistajan kanssa. Asianomistajan käsityksen mukaan Aronen oli vapaampi.
- Iloinen ja rentoutunut? kysyy syyttäjä. Asianomistaja vastaa, että hänen mielestään kyllä.
klo 09:52: Nyt puolustus pääsee kysymään.
klo 09:54: Kysymys esitetään samalle asiomistajalle, jolle syyttäjä äsken esitti kysymyksiä. Puolustus kysyy, uskooko asianomistaja, että sytetty pystyi vaikuttamaan Arosen käyttäytymiseen ja tekemisiin. Asianomistaja vastaa uskovansa, että näin oli.
klo 09:56: Syyttäjä kysyy taas. Käydään läpi asianomistajan esitutkinnassa kertomia asioita ja niiden yksityiskohtia.
klo 09:59: Syyttäjä kysyy, millainen fyysinen kunto Arosella oli. Asianomistajan mukaan kunto oli hyvä. Hän otti esille vuorokauden kestäneen raskaan marssin, josta Aronen suoriutui.
klo 10:01: Syyttäjä kysyy Arosen käytöksestä riitatilanteissa. Olisiko Aronen laittanut vastaan tilanteessa, jossa hän ei halua luovuttaa pankkikorttiaan? Asianomistaja vastaa: olisi.
klo 10:01: Nyt tämän kyseisen asianomistajan kuuleminen päättyy.
klo 10:02: Nyt siirrytään kuulemaan seuraavaa asianomistajaa. Hänkin kuuluu Arosen omaisiin.
klo 10:02: Ensin kysyy syyttäjä.
klo 10:03: Käydään läpi Arosen ja asianomistajan suhdetta.
klo 10:10: Asianomistaja kertoo Arosen sanoneen, että haluaa sotilaspoliisiksi. Asianomistajan mukaan Aronen oli kertonut menevänsä armeijaan, koska halusi poliisiksi.
klo 10:12: Asianomistaja toteaa, että Aronen oli luonteeltaan räväkkä ja tulistui välillä.
klo 10:16: Syyttäjä kysyy Arosen rahankäytöstä tältäkin asianomistajalta. Asianomistaja toteaa, että Arosella ei ollut koskaan murheita rahan kanssa. Asianomistajan mukaan Aronen ei tuhlannut ylimääräiseen.
- Ei hän koskaan sanonut, ettei ollut rahaa siihen [johonkin asiaan], asianomistaja kertoi.
Syyttäjä kysyy, mitä asianomistaja ajatteli, kun kuuli Arosen tilille tullesta pikavipistä. Asianomistaja kertoo, että hän keskusteli aikoinaan poliisin kanssa siitä, että asia vaikutti kummalliselta.
klo 10:35: Asianomistaja kertoo menneensä vuoden 2018 lopussa Arosen ja erään muun kanssa Turkuun elokuviin. He olivat tulleet autolla Puutorin valoristeykseen ja eteen ajoi asianomistajan mukaan harmaa auto. Asianomistaja kertoo kuulleensa, kun Aronen sanoi takapenkillä, että "voiko toi olla se, ei kai toi ole se".
- Asianomistaja kertoo kysyneensä toiselta autossa olleelta, mistä oli kyse ja aiheutuiko tilanne miehestä (joka nyt siis on syytettynä Arosen murhasta). Asianomistajan kertoman mukaan hän ei saanut selkeää vastausta.
- Asianomistaja kertoi, että hän, Aronen ja eräs muu seurueen jäsen siirtyivät elokuvateatterin kulmassa olevaan karkkikauppaan. Asianomistajan mukaan Aronen ei liikkunut mihinkään karkkikaupassa. Hänen mukaansa Aronen ei sanonut mitään, vaan puristi päätään, kun häntä kehotettiin ottamaan karkkeja. Asianomistaja kertoo kysyneensä seurueen toiselta jäseneltä, mikä Arosella on ja miksei tämä ottanut karkkeja.
- Asianomistaja kertoi, että huomasi sitten, että kaupassa otti karkkeja mies, joka nyt on syytettynä.
- Asianomistaja kuvailee, että Aronen oli ollut jotenkin jähmettynyt. Ei liikkunut, vaan puristi päätään. Asianomistaja kertoo, ettei ole koskaan nähnyt Arosta sellaisena. Asianomistajan mukaan miestä ei elokuvissa nähty. Asianomistaja kertoo muistavansa Arosen jännityksen.
klo 10:37: Nyt on puolustuksen vuoro kysyä.
klo 10:38: Puolustus kysyy muun muassa, onko Aronen kertonut asianomistajalle seurustelusuhteistaan. Asianomistaja vastaa, että ei.
klo 10:40: Syyttäjä esittää vielä kysymyksen. Asianomistaja vastaa, että Aronen ei koskaan jäänyt kiinni valehtelusta. Hän toteaa Arosen olleen luonteeltaan rehellinen. Asianomistaja tuo esille Arosen ajatuksen poliisiurasta.
klo 10:42: Syyttäjä kysyy Arosen ja asianomistajan väleistä. Asianomistaja kuvailee välien olleen hyvät.
klo 10:48: Nyt käydään läpi tapahtumia viime kesäkuulta, jolloin asiaomistaja viimeksi näki Arosen. Kaksikko oli ollut ajelemassa ja Aronen oli mennyt kotiinsa, asianomistaja kertoo. Tämä siis tapahtui Arosen viimeiseksi jääneen viikonloppuloman alkupuoliskolla.
klo 10:55: Asianomistaja kertoo, että hänen tietojensa mukaan nyt syytettynä oleva mies on pommittanut Arosta [yrittänyt toistuvasti ottaa yhteyttä]. Tätä on asiaomistajan mukaan tapahtunut myös Arosen armeija-aikana.
- Asianomistaja kertoo, että Aronen vaikutti viihtyneen armeijassa.
klo 10:58: Asianomistaja kertoo, että Aronen esti nyt syytettynä olevan miehen yhteydenottoja. Asianomistajan mukaan estoja välillä poistettiin ja laitettiin takaisin.
klo 11:09: Syyttäjä kysyy asianomistajalta, millä nimellä Aronen puhui nyt syytettynä olevasta miehestä. Asianomistajan mukaan Aronen käytti välillä miehestä nimitystä kusipää ja välillä puhui tästä etunimellä.
- Syyttäjä kysyy asiaomistajan näkemystä Arosen tulevaisuudensuunnitelmista. Tämäkin asiaomistaja kertoo, että Aronen aikoi armeijan jälkeen hakea poliisikouluun Tampereelle.
klo 11:10: Nyt puolustus esittää kysymyksiä.
klo 11:12: Puolustus kysyy asianomistajalta, onko Aronen kertonut, että nyt syytettynä oleva mies olisi esimerkiksi lyönyt Arosta. Asianomistaja vastaa: ei ole.
klo 11:14: Puolustus kysyy asiaomistajalta, millaisia riitatilanteita hän näki Arosen ja nyt syytettynä olevan miehen välillä, kun kaksikko seurusteli.
- Asianomistaja kertoo havainneensa riitatilanteissa huutamista.
- Kävikö riitatilanteissa käsiksi käymistä, käsirysyä? kysyy puolustus.
- Asianomistaja vastaa, että ei.
klo 11:20: Asianomistajalta kysytään, tietääkö hän, että Aronen tai nyt syytettynä oleva mies olisivat halunneet palata yhteen. Asianomistaja kertoo, että hänen käsityksensä mukaan nyt syytettynä oleva mies olisi halunnut palata Arosen kanssa yhteen, mutta Aronen ei halunnut.
- Syyttäjä palaa kusipää-nimitykseen. Syyttäjä kysyy, oliko Arosella tapana käyttää tällaisiä räväköitä ilmaisuja muista ihmisistä. Asianomistaja kertoo, että ei ollut.
- Asianomistajalta kysytään, kumman aloitteesta Arosen ja nyt syytettynä olevan miehen seurustelu aikoinaan päättyi. Asianomistaja kertoo, että hänen muistaakseen Arosen aloitteesta. Syistä hän ei osaa sanoa.
klo 12:41: Istunto jatkuu. Nyt kuullaan murhasta syytettyä miestä.
klo 12:43: Puolustus kysyy syytetyltä tämän elämäntilanteesta.
klo 12:44: Syytetty kertoo työstään ja töiden kestosta. Syytetty kertoo tehneensä asbestihommia.
klo 12:45: Puolustus kysyy, mikä syytetyn tilanne oli ihmissuhteiden osalta. Mies sanoo, että hänellä on ollut oma kaveriporukka ympärillä.
klo 12:47: Puolustus kysyy syytetyltä alkoholista ja päihteistä. Mies kertoo käyttäneensä todella vähän alkoholia saliharrastuksen takia.
klo 12:48: Puolustus kysyy, liittyikö voimailuharrastukseen doping-aineiden käyttöä. Syytetty toteaa, että liittyi. Puolustus pyytää syytettyä luettelemaan aineita. Mies mainitsee muun muassa steroidit.
klo 12:52: Nyt syytetyltä kysytään hänen ja Arosen suhteesta. Mies kertoo erosta ja yhteydenpidon määrästä. Syytetty kertoo, että riitely vaikutti eroon. Syytetyn mukaan riidat liittyivät muun muassa siihen, että hän oli paljon poissa kotoa töiden takia.
- Syytetty kertoo, että eron jälkeen Aronen esti hänet joka paikassa.
- Syytetty kertoo, että jonkin ajan jälkeen hän ja Aronen alkoivat uudelleen pitää yhteyttä.'
klo 12:55: Nyt käsitellään viikonloppua, jolloin epäilty henkirikos tapahtui. Syytetty kertoo, että he olivat perjantai-iltana sopineet Arosen kanssa, että näkisivät ja ajelisivat. Mies kertoo, että hänen tarkoituksenaan oli huijata Aroselta verkkopankkitiedot, jotta saisi tehtyä Arosen nimissä lainahakemuksen. Sen jälkeen tarkoituksena oli lainata Arosen pankkikorttia ja pyytää tunnuslukua.
klo 12:57: Syytetty kertoi, että hän pyysi Arosta kirjautumaan verkkopankkiinsa ja Aronen teki niin. Syytetty kertoi, että sai urkittua Arosen verkkopankkitunnuksen ja salasanan. Syytetty kertoo, että sen jälkeen hän näytti rahastoja ja esitti tietävänsä niistä. Syytetty kertoo, että kun Aronen poistui hetkeksi autosta tupakalle, hän sai otettua kuvan Arosen avainlukulistasta.
klo 12:58: Mies kertoo, että Aronen tuli autoon ja hän ehdotti tälle, että kävisivät lähistöllä kahvilla. Syytetty kertoo, että kello oli kuitenkin paljon ja Aronen totesi, että hänellä on huomenna menoa ja ehdotti nukkumaan lähtemistä. Syytetty kertoo, että vei Arosen kotiin ja meni itse omaan kotiinsa nukkumaan. Nämä tapahtumat siis perjantain ja lauantain välisenä yönä.
klo 13:00: Syytety kertoo, että hän ehdotti seuraavana päivänä uutta ajelua. Mies kertoo, että hänen ongelmanaan oli, ettei hän enää muistanut Arosen tunnuslukua ja salasanaa, koska ei ollut kirjoittanut niitä ylös. Hän kertoo, että hänen piti huijata Arosta kirjautumaan verkkopankkiinsa uudestaan.
klo 13:01: Syytetty kertoi, että ajelu jatkui, mutta hänelle ja Aroselle tuli sanaharkkaa.
klo 13:02: Syytetty kertoo kääntäneensä auton ja ajatelleensa, että ajalu oli tässä. Hän ei jaksa kuunnella. Matkalla tilanne kuitenkin syytetyn mukaan rauhottui ja he ajelivat vielä.
klo 13:03: Mies kertoo, että päätti huijata pankkitunnukset itselleen. Hän kuvailee, missä kaksikko ajoi. Hän kertoo taas selittäneensä rahastohommia Aroselle.
klo 13:04: Syytetty kertoo, että sai taas huijattua Arosen kirjautumaan verkkopankkiin, mutta se kävi niin nopeasti, ettei hän ehtinyt nähdä tunnuksia. Syytetty kertoo ehdottaneensa, että Aronen kirjautuisi hänen puhelimellaan. Syytetty kertoo sanoneensa Aroselle, että osaisi näyttää omalla puhelimellaan asioita paremmin. Syytetty kertoo, että Aronen luetteli verkkopankkitunnuksensa ja salasanansa.
klo 13:04: Sitten käytiin läpi rahasto- ja sijoitushommia, syytetty kertoo.
klo 13:05: Syytetty kerto taas ehdottaneensa yöllä käyntiä kahvilla lähistöllä. Syytetty kertoo, että Aronen totesi, että mennään vain.
klo 13:07: Syytetty kertoo, että he ajoivat jonkin matkaa. Syytetty kertoo, että sitten alkoi sanaharkka samoista asioista kuin jokin aika aikasemmin. Syytetyn mukaan asiat liityivät heidän eroonsa ja Arosen käsitykseen siitä, että hän oli pilannut tämän elämän. Syytetty kertoo, että hänen pinnansa kiristyi.
klo 13:07: Syytetty kertoo, että Arosenkin pinna oli kireä. Lopulta auto pysäytettiin. Syytetty kertoo, että Aronen hyppäsi autosta ulos ja lähti tupakalle.
klo 13:08: Mies kertoo nousseensa ulos autosta ja sytyttäneensä sätkän. Hän kertoo ajatelleensa, että häenn hermonsa rauhoittuisivat. Syytetty kertoo, että sanaharkka jatkui.
- Soitimme toisillemme suuta siinä, syytetty kertoo
klo 13:10: Jossain kohtaa se kärjistyi niin pahasti, että itsellä pinna loppui kesken, syytetty kertoo.
- Hän kertoo äkkipikaistuksissaan huitaisseensa Arosta nyrkillä. Syytetty kertoi poistuneensa tilanteesta ja kävelleensä hetken aikaa pois päin jatkaen huutamista.
- Sitten oli hiljaista, syytetty kertoo.
- Kännyin ympäri. Näin, että Aronen on maassa auton vieressä, syytetty kertoo
klo 13:11: Syytetty kertoo miettineensä, mitä tapahtui. Hän kertoo todenneensa Aroselle, että "tuollainen ei ole hauskaa", muttei saanut vastausta.
klo 13:11: Syytetty kertoo, että hänelle iski paniikki.
klo 13:12: Syytetty kertoo kokeilleensa Arosen pulssia. Hän kertoo, ettei löytänyt pulssia.
klo 13:16: Syytetty kertoo pohtineensa, mitä hän tekee seuraavaksi.
- Hän kertoo nostaneensa Arosen autoon. Tämän jälkeen mies kertoo ajaneensa ja välillä pysähtyneensä. Syytetty kertoo, että Arosen puhelin oli etupenkillä. Hän kertoo ajatelleensa, että yrittää saada mahdollisimman paljon rahaa ja lähtee virkavaltaa karkuun ulkomaille.
- Siinä kohtaa iski todellinen paniikki, syytetty kertoo.
klo 13:18: Syytetty kertoo, ettei hänellä ollut Arosen pankkikortin tunnuslukua, mutta hän päätti kokeilla, olisiko se sama kuin verkkopankissa. Syytetty kertoo tehneensä lainahakemuksia.
klo 13:18: Syytetty kertoo lähteneensä ajamaan takaisin Somerolle päin.
klo 13:19: Syytetty kertoo jatkaneensa ajamista,ajaneensa noin kilometrin päähän kodistaan ja pysähtyneensä.
klo 13:20: Loppujen lopuksi päädyin, että menen kotiin, syytetty kertoo.
klo 13:21: Syytetty kertoo, että haki aamulla jätesäkkejä sisältä ja laittoi niitä Arosen ympärille.
klo 13:25: Syytetty kertoo ajatelleensa, että hävittää ruumiin. Hän kertoo miettineensä, onko missään isoa roskista.
- Somerolta ei tullut mitään mieleen.
- Syytetty kertoo, että hänen sukulaisensa lähellä toisella paikkakunnalla oli iso roskis.
- Syytetty kertoo myös päättäneensä tuolloin käydä automaatilla. Syytetty kertoo kokeilleensa, jos Arosen kortin tunnusluku olisi se, millä kirjauduttiin verkkopankkiin. Syytetty kertoo, että tunnusluku ei ollut sama.
klo 13:27: Syytetty kertoo, että nosti Arosen jätesäkissä roskikseen. Syytetty kertoo huomanneensa, että auton takaluukussa oli hieman verta.
klo 13:29: Syytetty kertoo, ettei hänen tarkoituksensa ollut, että Aroselle sattuisi jotain.
klo 13:30: Syytetty toteaa, että hänet otettiin kiinni elokuussa ja joulukuun lopulla hän kertoi, mitä on tapahtunut.
klo 13:32: Puolustus palaa siihen asiaa, että syytetty sanoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut vahingoittaa Arosta.
- Ehditkö miettiä tai piditkö ylipääätän mahdollisena, että Aronen voisi kuolla tämän nyrkinlyönnin seurauksena? puolustus kysyy.
- En todellakaan, syytetty vastaa.
klo 13:33: Puolustus kysyy, tekikö syytetty kaikki lainahakemukset Arosen kuoleman jälkeen. Syytetty vastaa myöntävästi.
klo 13:37: Syyttäjä kysyy, miksi Aronen esti syytetyn erilaisissa sosiaalisissa medioissa. Syytetty sanoo, ettei ole varma.
klo 13:38: Syyttäjä kysyy, kumpi oli aloitteellinen viestien lähettämisessä pariskunnan eron jälkeen. Syytetty sanoo, että aloitteellisuus oli molemminpuolista.
klo 13:39: Syytetty kertoo, että hänellä oli eron jälkeen uusi kumppani. Syytetty kertoo, että hän salasi Arosen kanssa viestittelyn tältä uudelta kumppanilta.
klo 13:42: Syytetyn mukaan Aronen laittoi estot päälle eron jälkeen ja meni kauan ennen kuin hänestä kuului mitään.
- Syyttäjä kysyy keväästä 2019 ja viestittelystä.
- Syytetty kertoo, että Arosen alokaskauden aikana viestejä ei laitettu ollenkaan.
- Oletteko tavanneet kesällä 2019 ennen näitä tapahtumia? syyttäjä kysyy.
- Syytetty vastaa myöntävästi.
klo 13:44: Syyttäjä palaa perjantaihin ennen ensimmäistä ajoa.
- Mitä sovitte, mitä teidän oli tarkoitus tehdä? syyttäjä kysyy.
- Syytetty vastaa, että tarkoituksena oli ajella.
klo 13:45: Oliko nämä tapaamiset Arosen kanssa, että kavereina tapasitte? syyttäjä kysyy.
Syytetty vastaa myöntävästi.
klo 13:46: Syyttäjä kysyys, halusiko syyetty tai Aronen palata yhteen jossain vaiheessa. S
- Syytetty toteaa, ettei hän tiennyt Arosesta, mutta hän itse ei ollut halunnut palata yhteen.
klo 13:49: Missä vaiheessa lainakuvio ja huijaus tuli mieleen? Tuliko se, kun ajelusta sovittiin vai oliko pidemmän ajan sunnitelma? syyttäjä kysyy.
- Syytetty sanoo, ettei ole varma, milloin asia tuli mieleen. Hän kertoo, että hänen taloudellinen tilanteensa oli heikko.
klo 13:54: Oliko tilanne niin huono, että muuta keinoa ei ollut käytettävissä kuin huijata joltain rahaa? syyttäjä kysyy.
- Ei välttämättä, syytetty vastaa.
- Miten Aronen valikoitu kohteeksi? syyttäjä kysyy.
- Syytetty kertoi tienneensä, että Aronen luottaa häneen.
- Tässä puhuttiin parista tuhannesta, mihin raha olisi mennyt? syyttäjä kysyy. [syyttäjä viittaa aiemmin kuultuun, jonka mukaan syytetyn tarkoituksena olisi ollut yrittää nostaa lainaa vilpillisin keinoin vain muutamia tuhansia]
- Syytetty vastaa, että raha olisi mennyt elämiseen.
- Syyttäjä kysyy, miksei syytetty pyytänyt Aroselta rahaa lainaa.
- Syytetty toteaa, ettei hänelle tullut sellaista mieleen.
klo 13:54: Nyt kysellään ajoreiteistä ja ajoreittien valinnoista.
klo 13:56: Syyttäjä kysyy, miten syytetty sai Arosen innostumaan rahastoista. Syytetty toteaa, ettei Aronen innostunut, vaan oli kiinnostunut.
klo 13:59: Syyttäjä kysyy, miten syytetty sai ensimmäisellä ajelulla Arosen verkkopankkitunnuksen ja salasanan, mutta toisella ajelulla se kävi liian nopeasti.
- Syytetty vastaa, että siihen riitti, että Arosen puhelin oli eri asennossa.
klo 14:00: Nyt syyttäjä kysyy, millä perusteella syytetty sai Arosen kirjautumaan verkkopankkiin. Syytetty kertoo, että esittelemällä rahastoja. Syyttäjä kysyy, että miksi sitä varten piti kirjautua verkkopankkiin. Syytetty toteaa, että jotta voi näyttää eri asioita.
klo 14:01: Syyttäjä kysyy, missä Arosen avainlukulista oli. Syytetty vastaa, että kännykänkuoressa.
klo 14:10: Nyt puhutaan esituntkintamateriaalissa mainitusta puhelusta, jonka Aronen tiettävästi sai armeijaan ja jonka soittajaksi olisi kerrottu "ex-poikaystävä". Syyttäjä kysyy syytetyn näkemystä siitä, oliko tämä soittaja syytetty vai ei.
- Syytetty kiistää olleensa kyseinen henkilö. Syytetty arvelee, että kyseessä on ollut toinen henkilö ja nimeää kyseisen henkilön.
klo 14:16: Nyt kysellään toisen ajokerran pysähdyksestä, jonka aikana syytetyn mukaan käytiin rahastoasioita läpi.
klo 14:19: Nyt käydään läpi, mitä verkkopankissa tapahtui la-su välisenä yönä. Ensin kirjauduttiin Arosen puhelimella, sitten syytetyn, kertoo syyttäjä. Syyttäjä kysyy tarkempia yksityiskohtia verkkopankkiosioista, joissa käytiin.
klo 14:22: Syyttäjä kysyy, millaista huutamista oli, kun auto oli pysähdyksissä ennen lyöntiä. Mies kertoo, että molemmat huusivat toistensa päälle.
klo 14:24: Kuvailit lyöntiä niin, että huitaist häntä [Arosta], millainen lyönti oli, kuinka voimakas? syyttäjä kysyy.
- En muista siitä sekunnista mitän, syytetty vastaa.
- Syytetyn mukaan isku on voinut olla voimakas.
klo 14:30: Nyt käydään läpi lyönnin jälkeisiä yksityiskohtia ja syyttäjän tiedossa olevaa aikajanaa. Esimerkiksi, milloin on käyty Arosen sähköpostissa tai Whatsappissa ja milloin lainahakemuksia on tehty. Tämä on siis tapahtunut yöaikaan.
Rahan saaminen keinolla millä hyvänsä. Tulee hakematta mieleen parhaillaan hovissa olevan Lappeenrannan takaluukkumurhasta tuomittujen keskinäinen viestittely uhrin pankkikortin saamisesta: "Sit ois kyl massii".
Kytännyt saatana. Mustasukkainen kaiken muun lisäksi. Mitähän tälläinen kyttääminen muutes auttaa?