geisterfahrer kirjoitti: Ke Elo 28, 2024 10:07 pm
Tuomas Rimpiläinen toteaa äänikirjassaan "Motiivi murhaan - Kadonnut: Raisa Räisänen" seuraavasti:
"Mitään konkreettista todistetta henkirikoksesta ei ollut, mutta jo kuusi päivää katoamisesta poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen tutkintanimikkeellä tappo."
Tästä on paljon puhuttu muiden katoamistapausten yhteydessä, että asiaan on saletisti vaikuttanut tämä "kaunis nuori valkoinen nainen" -ilmiö. Jostain syystä, jota itsekään en ole saanut selville tapausta alettiin tutkia henkirikoksena tosiaan jo miltei saman tien. Mikä asian sitten ratkaisi on todennäköisesti jokin tutkinnanjohtajan tunne, aavistus, henkilökohtainen mielenkiinto tai jokin yhtä triviaali ja lain edessä kestämätön peruste. Voisin luetella muutamankin kadonnenn nuoren miehen, jonka omaiset ovat lähettäneet aineistoa, rukoilleet, pitäneet meteliä, kyselleet ja toivoneet, että asiaa tutkittaisiin. Ja ei, omia aikojaan katosi, ei rikosta vastaa poliisi.
No, mielestäni on selvää, että tyttö on tapettu hyvin pian, jo samana yönä. Pidän yhtenä vahvana vaihtoehtona Armonkallion kävelevien naisten linjaa sekä niiltä hoodeilta kuultua kirkaisua. He saattoivat päätyä johonkin juoppoluukkuun, joka markkinoitiin Raisalle bileinä. Paikanpäällä hän ehkä tajusi, että kyse on kirkasta viinaa nasuttavista nelikymppisistä juopoista, ja halusi poistua. Tämä ei sitten käynytkään muille. Mutta tappoon ei ole osallistunut kuin yksi ihminen, koska kaksi on jo liikaa salaisuuden säilyttämiseksi kaikki nämä vuodet.
Armonkallio on (ja oli jo silloin, asuin itse Armonkalliolla 1998 lokakuussa) lähellä Näsijärveä, tosin Paasikivi-Kekkosentie on siinä välissä. Mutta silloin ei ollut rantaa rakennettu, ei uusia kerrostaloja eikä muutakaan. Meluaidat, eli betoniset rakennelmat olivat, mutta nekin niin matalia että yli pääsi halutessaan. Valaisematonta nurmialuetta ja sitten ranta, kivikkoinen. Teoriassa voisi olla siis mahdollista, että tyttö joutui rantaveteen, mutta käytännössä hänet oltaisiin kyllä löydetty. Eli jos on Näsijärvessä, on sitten viety painot jaloissa Koljonselälle tai Näsinselälle, joiden syvyys on yli 50 metriä. Syvimmät kohdat 60-70 metrisiä. Tämä olisi edellyttänyt sekä venettä, varautumista, vahvaa paikallistuntemusta ja osaamista. Mikään humalainen ei olisi päähänpistossaan onnistunut sitä toteuttamaan jäämättä kiinni.
Toinen mahdollisuus, jota ei oikeastaan edes voida tutkia enää eikä silloin oli tämä EU-kokous kaupungissa. Siellä likkui diplomaattikilvissä autoja ja useista maista oli edustusta. Jos Raisa joutui jonkin eurooppalaisen diplomaattidelegaation raiskattavaksi, heitä ei ikiä saada vastuuseen, kun ei heitä saa edes kuulustella. Saati nyt, 25 vuotta myöhemmin. Heillä on monenlaisia etuja kuten koskemattomuus tietyissä asioissa, ja Raisan katoamisen tultua ilmi ja tutkimusten muuttuessa henkirikoslinjalle olivat diplomaatit jo kaukana täältä. Jos syylliset löytyvät heidän joukostaan yksi asia on varmaa: Kukaan ei saa ikinä tietää eikä kukaan puhu ikinä mitään.
Maastoon hautaamiseen en usko. Ainakaan Tampereen alueella. Täällä on niin valtavasti rakennettu ja tehty uutta, että jos tyttö olisi johonkin silloiseen metsään haudattu, olisi ruumis jo löytynyt. Siksi pidän Näsijärvi- ja diplomaattiteorian lisäksi kolmantena vaihtoehtona sitä, että Raisa nousi jonkun auton kyytiin täysin vapaaehtoisesti, olihan hän varmasti kylmissään. Matka on jatkunut johonkin kauemmas, ehkä jopa yhteisymmärryksessä. Tästä tulee sellainen järkyttävä ajatus mieleeni, että jospa Raisa tunsi tämän tekijän, ainakin jollain tasolla. Luotti siihen, että viettää hetken hänen kanssaan ja saa sitten kyydin kotiin. Kun ohi alkoi vilistää vieraita maisemia ja kello kävi, on Raisa ehkä tajunnut että nyt ei hyvältä näytä. Vastarinnan tekeminen, kirkuminen tai muu kohtauksen järjestäminen olisi voinutkin tulla kyseeseen, mutta he olivat jo kaukana taajama-alueesta. Näin ollen siis tytön ruumis voi löytyä vaikka Jämsästä, Huittisista tai Hattulasta.
Ruumis on piilotettu ilmeisen hyvin. Joko tekijällä on käynyt uskomaton tuuri hautapaikan valilnnassa tai sitten tyttö on joko paloiteltu ja hävitetty ikuisiksi ajoiksi tai löytyy 50 vuoden kuluttua valettuna betoniin, luurankona jonkun maakellarista tai muusta sellaisesta paikasta, joka on ns. yksityisaluetta eikä kukaan voi uskoa löydöstä todeksi.
Miettikää vaikka näitä vanhojen talojen pihapiirien vajoja, joissa on edelleen isovanhempien rukki ja äes eikä ketään kiinnosta edes avata ovea. Perikkunta sen sitten aikanaan siivoaa.