laura_riikka kirjoitti:
Ei tästä ohjelmasta paljon lisätietoa saanut Nelan katoamiseen ja se ei varmaan ollut ohjelman tarkoituskaan. Nela on ollut nyt niin mediassa, että sekä Ylen aamutv ja ajankohtaisen kakkosenkin on pitänyt jotenkin ottaa teema ihmisten katoamisesta käsiteltäväksi.
Jotakin tästä ohjelmasta sain mielestäni kuitenkin irti.
-Sergein haastattelussa kiinnitin huomiota eteisnaulakon ulkoilutakkimäärään. Niitä taisi olla kevyesti 10 eri väristä. Mielestäni tärkeä asia katoamisen mysteeriä ratkaistaessa se, että Nela oli pakannut mukaansa jonkin vanhan ulkoilutakin. Sergei ei ollut varma, oliko se mahdollisesti jo heitetty pois. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että Nelalla oli varmaan useita ulkoilutakkeja urheilullisena ihmisenä. Eteiskuva ohjelmassa mielestäni vahvistaa myös tämän. Nela halusi siis varmistaa sen, että Sergei ei päättelisi hänen lähteneen todellisuudessa Nuuksioon hänen lähtiessään töihin toisessa asussa. Tämä on ollut myös tarkkaan harkittu hämäys.
-Tutkinnanjohtajan haastatteluosuus vaikutti lohduttomalta. Pitää katsoa Areenasta vielä uudelleen, mutta taisi käyttää sanoja, ei valoa tunnelin päässä. Samalla hän osoitti kartassa Sahajärven ympäristöä. Julkisuuteen ei ole ainakaan tuotu näköhavaintoja Nuuksiosta ja uskon, että niitä ei olekaan. Kyllä se olisi kerrottu, koska se tarkentaisi Nelan kulkureittejä ja todennäköisyys havainnoista tai että vapaaehtoiset tai alueella retkeilijät löytäisivät, kasvaisi.
Näköhavaintoja ei käsittääkseni ole, mutta koirathan ovat alueella reagoineet. Ehkä siinä peruste suunnata etsintöjä eteläiseen Nuuksioon.
- Savukoski sen sijaan totesi heti ykskantaan, että hän ei kommentoi kun toimittaja kysyi uskooko hän, että Nela löytyy..hmm. nyt pitää tarkistaa kysyikö toimittaja Nuuksiosta tai ylipäänsä..jokainen sana on tärkeä silloin kun yrittää lukea rivien välistä. Uskon, että on saanut poliisilta ohjeet olla kommentoimatta. Etsintöjen alussahan Savukoski viestitti julkisuudessa vetoomuksen siitä, että Nela ilmoittautuisi...Savukoski saattaa nyt poliisin mielestä paljastaa liikaa muista tutkintalinjoista ja tutkimuksessa esille tulleista asioista. Tuskin hän kaikkea sitä tietää kuin poliisi, mutta yhteistyössä ja koordinoidenhan he työtä tekevät, joten sitä kautta saa jotakin osviittaa. Savukoski piti katoamista mysteerinä. Savukosken lausumista tässä ja aikaisemmin vedän kyllä sensuuntaista johtopäätöstä, että "normaali" itsemurhatapaus tämä ei ole. Hänellä on kokemusta kuitenkin yli 100 kadonneen löytämisestä vesistöstä. Kaikki ei nyt natsaa.
Katsoin uudestaan Areenasta vielä ohjelman kadonneita käsittelevän osion ja samoilla linjoin, että tässä totisesti pitää pinnistää jotta jotain saisi irti, kun olivat niin pintapuoliseksi jättäneet asian käsittelyn (mahdollisuuksia olisi voinut olla edes muutamaan kiinnostavampaan kysymykseen, mutta tarkoituksena tosiaan ei ole ollut muuta kuin raapaista esittelyä kehiin). Tuosta onko näköhavaintoja, siitä ei ole julkisuuteen sanottu mitään - mitään varmistettuja havaintoja tuskin on, mutta siitä en mene takuisiin etteikö olisi jopa useampia "saattaisi olla, että näin..." -tyyppisiä mahdollisia mutta epävarmoja havaintoja - viranomaisten pyrintä varmuuteen voi olla sitä tasoa, että riittääneekö vain kameratallenteet "varmoiksi" havainnoiksi joista julkisuuteen halunneet infota - vai miten on asioiden kanssa, sitä ei tiedetä.
Hyvin bongattu ulkoilutakkien määrä ja karttakohdat, vaikeampaa oli rivien välistä lukeminen kun ei ollut oikein aineistoa/rivejä joilta lukea mitään.... Samoilla linjoin kuitenkin nimenomaan tuosta kirjoittamastasi Savukoski- tulkinnasta ja johtopäätelmästä. Oletettavaa on, että ohjaistusta tullut että parempi olla kommentoimatta mitään. Silti tuosta mysteerion painottamisesta ja toisaalta tutk.jhtjan sanomasta ei valoa tunnelissa --> käynee rivien väleistä ilmi juuri tuo asia, että mistään todennäköisesti itsemurha - suoraviivaisesta linjauksesta ei tapauksessa ole kyse. Jo aiemmin tutk.jhtja sanonut uutisoinneissa että asiat ovat avoinna, oletettavasti että tutkintalinjat avoinna. Toisaalta nythän on puhuttu lähiaikoina ketjussa ainakin siitä, että heillä olisi jokin toinen tutkintalinja (en muista onko uutisoitu näin vai onko tämä oletuspohjaista spekulaatiota) ja spekuloitu omaehtoisen katoamislinjan taikka rikostutkinalinjan välillä (rikostutkintaa ei ole aloitettu mutta sehän ei tarkoita, etteikö tämä linja ole avoinna ja tarkastelussa - kynnys rikostutkinnan nostamiseen vaan ei ole ylittynyt).
Löysin netistä pari päivän takaisen uutisoinnin, jossa Savukoski kiintoisasti sanonut näin vesistöetsintöjen ääreltä:
"Vaikka löytämisen mahdollisuus on pieni, Savukoski on yhä toiveikas naisen löytymisestä, parhaassa tapauksessa elossa. Hänellä on Nelalle yksi toive.
– Tämä ei ole mikään vitsi vaan ihan aito toive. Jos hän on turvassa elossa, ja jostain syystä vaikka haluaa vain piileskellä mieheltään, vetoan häntä tulemaan esiin. Meidän tehtävämme ei ole tuomita hänen katoamisensa syitä. Nämä etsinnät kuitenkin kuluttavat paljon resursseja myös muista kadonneiden ihmisten etsinnöistä.
– Toivon että löydämme Nelan mahdollisimman pian. Parhaassa tapauksessa hän on yhä elossa, Savukoski summaa. "
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... yhta-asiaa
Tuo voi olla hänen omaa mietintäänsä, taikka sitten voi olla, että tietää jotain enemmän asioista ja on selvinnyt että kaikki ei ollut N:n ja S:n suhteessa ok ainakaan katoamisen aikoihin, esimerkiksi (omaa pähkintää) riitelyä, kontrolli/mustasukkaisuusasioita tms ilmoilla. Mikään näistä ei tarkoita että S olisi syyllinen mihinkään rikokseen, mutta vain että hän (omaa tulkintaa ja pähkintää) tietänee asioista enemmän ja ei ole kertonut kaikkea ainakaan julkisuuteen (esim. jos riitelyä taikka suhteeseen liittyvää katoamissyytä). Tämän vaikutelman olen saanut hänestä klippien perusteella, ettei kerro kaikkea ja jtk itua katomissyistä - vaikutelmani on että tietää jotain syistä. (Huom. ihmiset jotka puoltavat väen vimmalla lähimmäisiä, niin korostan että kerron vain vaikutelmastani ja siitä, että syyt eivät tarkoita seurauksia, tekstiä ei kannata oikolukea että muuta sanottaisiin. )