MURHA.INFO

loneliness kirjoitti:No kahta samannäköistä ihmistä ei ole olemassakaan. Yrität vaan olla rohkea ja ennakkoluuloton (uskon, ei ole helppoa) niin ihmiset huomaa, että oot hyvä tyyppi ja potentiaalinen ystävä. Ja parempi olla muutama hyvä ystävä, kuin lauma merkityksettömiä selkäänpuukottavia siipeilijöitä Hyvä, että selvisit ja elämä jatkuu. Et varmasti ota asioita itsestäänselvyyksinä, vaan osaat ehkä nauttia monista sellaisista asioista, mitä muut eivät tajua.

Kyllähän mie olen puhelias kaikkialla muualla paitsi omassa luokassa tunnilla mutta välitunnilla olen puhelias jos seuraa löytyy. Meiän luokkalaiset sanoo et epäreiluu ko miun ei tarvi mennä pihalle tai osallistua liikkaan ym. mutta ei auta vaikka lääkärit on kieltäny liikkatunnit kun ne ei usko.

Minusta on ihan järkyttävää se, että se kiusattu "saa" jäädä sisälle välitunneiksi, ja tosiaan kiusattu on yleensä se joka vaihtaa koulua. Todellinen oikeusmurha!

Nykyäänhän on todella paha juttu se, kun kiusaajat saattavat tulla netin kautta jopa "omaan huoneeseen" asti. Kyllähän galleria ja mese ovat oivallisia paikkoja kiusata, ja uskon sitäkin tapahtuvan hyvin hyvin paljon.

Michaelm kirjoitti:Minusta on ihan järkyttävää se, että se kiusattu "saa" jäädä sisälle välitunneiksi, ja tosiaan kiusattu on yleensä se joka vaihtaa koulua. Todellinen oikeusmurha!

Nykyäänhän on todella paha juttu se, kun kiusaajat saattavat tulla netin kautta jopa "omaan huoneeseen" asti. Kyllähän galleria ja mese ovat oivallisia paikkoja kiusata, ja uskon sitäkin tapahtuvan hyvin hyvin paljon.

Olisi tosiaan parempi, jos kiusaajat eivät pääsisi välitunneille, kunnes osaavat käyttäytyä
Galleriassa voi muuten kiusata tätä kiusaajaa takaisin ja kiusaajalle tämä kolahtaa taatusti pahemmin, heillä kun on heikko itsetunto

Onkohan tämä linkki täällä jo? Aikanaan potentiaalisen koulusurmaajan, koulukiusatun "Laurin" haastattelu:

http://www.suomenkuvalehti.fi/etusivu/u ... ri-on.aspx

Mielenkiintoinen tarina.

http://takkirauta.blogspot.com/2008/10/ ... aivoa.html

Lukekaa huolellisesti.

Erittäin hyviä tekstejä molemmat. Kannattaa ehdottomasti lukea tarkkaan.

Olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan. Ensimmäisen ja toisen luokan ajan olin pienellä luokalla, oppilaita kymmenkunta. En tuntenut entuudestaan ketään, kaverit oli joko nuorempia tai vanhempia, ja eri kouluissa. Minua ei otettu välitunneilla leikkeihin mukaan, hyppylautaa hyppäämään olin kuulemma liian kevyt, etunimestä nimiteltiin. Kolmannella luokalla alkoikin sitten läskiksi haukkuminen Painoin ehkä 20kg... Vaihdoin koulua. Vähän aikaa olinkin sitten suosittu, kun olin uusi tyyppi ja kaikenlisäksi minulla oli oma poni.
No, viidennellä minulle kasvoi tissit, ja yhtäkkiä olinkin huora Minusta leviteltiin mitä ihmeellisimpiä juoruja.
Sitä jatkui sitten siihen saakka, että vaihdoin kahdeksannella toiseen kouluun, missä sain kiusaajakseni opettajan. Olin liian hiljainen kuulema ja puhuin väärää murretta, en saanut vastata, vaikka olin ainoa, joka ruotsin tunnilla viittasi. Ruotsista komeilikin sitten nelonen todistuksessa, kun en kuulema ollut aktiivinen tunneilla, no, viitsiikö sitä olla, jos koskaan ei saa kuitenkaan vastata? Lakkasin lähestulkoon käymästä koulussa, kävin lähinnä tekemässä kokeet niin että sain päästötodistuksen johon ruotsista oli armosta annettu viitonen.
Yritin koulussa pyytää apua niin rehtorilta, opolta, terveydenhoitajalta, kuin luokanavalvojaltakin, mitään apua ei kuitenkaan koskaan tullut.
Itsetuntoni oli onneksi ainoa, mikä kärsi, ja nykyään se on jo kutakuinkin normaali. Joskus tuntuu, että pitäisikö tästä johonkin terapiaan mennä, ammattikoulua en ole saanut käytyä, kun en kiusaamisen pelossa uskaltanut mennä, ammatti on hankittu kirjekurssilla.

^ Hurja tarina Tuulitukalla. Jollain tavalla erottuminen usein tuntuu johtavan kiusaamisen kohteeksi joutumiseen (mikä lause). Tyttöni vaihtoi koulua ala-asteen alaluokkien aikana kun muutimme. Aluksi hän oli suosittu, kavereita kävi kotona sopivasti jne., mutta kun hänet äänestettiin oppilaskuntaan ja hän leikkasi poikamaisen tukan, alkoi painostus. Opet ja reksit yrittivät parhaansa, mutta kun kiusaaminen oli ns. näkymätöntä, eivät voineet mitään. Piti lopulta vaihtaa takaisin aiempaan kouluun. Siellä on mennyt hyvin, suhteet kavereihin on normaalit.

Mä olen kokenut lähes saman kuin tuulis. Mutta mulla kaiken lisäksi isä pahoinpiteli kotona.

Se oli aika helvettiä, mutta nyt onnellinen äiti ja avovaimo

^ Olisi kiinnostavaa kuulla, miten selvisit kokemastasi yli ja pääsit elämään normaalihkoa elämää.

Itselläni kiusaaminen alkoi ala-asteen alkupuoliskolla ja kesti aina yläasteen loppuun saakka. Alussa kiusaaminen alkoi pienestä ulkonäöllisestä seikasta, josta se lähti lopulta leviämään ja minua kiusattiin kaikesta mitä kiusaajilla vain tuli mieleensä.
Ala-asteella sain usein kuulla kuinka eriskummallisen näköinen olen, kuinka en osannut piirtää ymsyms. Minua haukuttiin jokapäivä, kaikkea idiootista typerään ja paskapäähän ja rumaan ymsyms. Kiusaaminen oli myös ryhmä- ja paritehtävistä poisjättämistä ja sitä, että itse seisoin välituntisin aidanvierellä katselemassa katua, sillä minua ei huolittu leikkeihin mukaan. Muistan myös, kuinka minua tönittiin ja nipisteltiin välitunneilla. Välillä koko porukka saattoi seisoa siinä ja nauraa minulle osoittaen selkeästi, että minä olin pilkankohde.
Ala-asteella koulunkäynnistä tuli todellista helvettiä, en osallistunut lähes millekään luokkaretkelle ja olin useasti "kipeänä", koska ei vain huvittanut mennä sinne taas muiden nälvittäväksi. Kerroin kiusaamisesta useasti opettajalleni, mutta mitään ei tapahtunut..Myöhemmin sain palautetta siitä, ettei minun pitäisi kertoa niin hanakasti, sillä "muut eivät pidä siitä".

Yläasteella kiusaaminen muuttui vielä pahemmaksi. Olin vaihtanut paikkakuntaa ala- ja yläasteen välissä, mutta kai ala-asteelta tuliaisena tuotu heikko itsetunto loisti kiusaajien silmiin kuin kuu taivaalta. Yläasteen alussa kiusaaminen alkoi luokastani, luokanpojat olivat minua vastaan ja haukkuivat jokaisena välituntina, jos sattuivat näkemään minut käytävällä ja aina ennen tunninalkua tai opettajan luokkaansaapumista sain kuulla, kuinka vastenmielinen olen. Lopulta kiusaajien määrä kasvoi, kiusaajiksi tulivat myös muut rinnakkaisluokkalaiset pojat, jotka tunsivat luokanpoikia. Sen lisäksi ylempien luokkien pojat ja tytöt alkoivat kiusaamaan minua.
Sain kuulla haukkumasanoja ruokalassa, lähes jokaisella käytävällä, luokassa ja se johti vain siihen, että minusta tuli yhä syrjäänvetäytyvämpi. Yläasteellakaan kiusaaminen ei jäänyt "vain" suulliseksi nälvimiseksi, siitäkin tuli lopulta porukasta poisjättämistä ja lopulta tilanne kärjistyi siihen, että minuun käytiin käsiksi takaapäin ja lyötiin. Oma luokanvalvojanikin tiesi tästä kimppuunkäymistapauksesta, mutta edes hänkään ei vienyt asiaa eteenpäin vaikka jouduin lähteä koulusta kesken päivän itkeskellen.

No, onneksi sekin skeida on nyt takanapäin. Lukioon mennessäni päätin, etten ikinä halua nähdä kiusaajiani. Menin mahdollisimman kauas lukioon, jossa ei onnekseni ole ketään tuttuja vanhasta koulustani. Yhä vieläkin pelkoni näkyy arkielämässä, vältän kauppoja ja alueita jossa he mahtavat viihtyä, ja jos satun esimerkiksi osumaan samaan bussiin heidän kanssaan, painan katseeni alas ja yritän olla niin, etteivät he huomaisi minua. Sen lisäksi koitan jäädä sellaisella pysäkillä, millä he eivät jää, jotten joutuisi kohtaamaan heitä turvattomassa tilassa.

Kurjia juttuja nämä kiusaamiset. Lapset osaavat olla kyllä julmetun julmia toisilleen, mutta kyllä ne aikuisetkin asiansa osaavat.

Omallekin kohdalle on ikävä kyllä sattunut jos jonkinmoista kiusaa ala-asteesta läpi ylä-asteen, jatkuen jopa työelämään saakka. Kouluaikoina sai todellakin pelätä milloin mitäkin. Vaikka fyysinen väkivalta olikin toisinaan aika raakaa; paiskattiin pulpetin kantta sormille, tönittiin, syljettiin päälle, iskettiin täysi tarjotin käsistä maahan ruokalassa ja sitä rataa, niin raskaammaksi koin kuitenkin tavaroihini kohdistuvan ilkivallan sekä henkisen väkivallan joka oli porukan ulkopuolelle sulkemista ja ulkonäöstä sekä pukeutumisesta huutelua. Harvasen aamu oli vihkoni silputtu, tuolillani nastoja ja koulukirjani piirrelty täyteen sotkuja. Kerran jopa upouudet tennistossuni liimattiin pukuhuoneen kattoon urheilutunnin aikana.

Nyt myöhemmin työelämässä entinen pomoni teki elämästäni päivittäistä helvettiä jatkuvalla henkisellä väkivallalla, minua haukuttiin sekä arvosteltiin jatkuvasti tein sitten mitä tahansa. Lopulta tilanne kärjistyi niin etten uskaltanut enää pitää edes lakisääteisiä taukojani.

Nykyisin olen onneksi pääsyt jollain tasolla eroon tietynlaisesta "ylikiltteydestä". Eli minun yli ei ainakaan enää jatkossa niin helposti kävellä, sen verran kovemmaksi sitä on itsensä saanut kehitettyä.

Koulussa pitäisi välituntivalvojien kyylätä riittävästi.
Ja puuttua tilanteisiin. Se auttaisi jos olisi jatkuvaa. Mielestäni.
Miettikää itse miten se olisi.

Opettajat!