Raameihin pitäisi tämä viesti laittaa piirongin päälle . Juuri tällainen tilanne on.Vespa velutina kirjoitti:Minä en usko salaliittoihin. Uskon sen sijaan huonoon viranomaistyöhön. Huono viranomaistyö on tasan yhtä yleistä kuin hyväkin. Vai miksiköhän ”Karpolla on asiaa” oli koko olemassaolonsa ajan Suomen suosituin ohjelma?
Viranomainen ei tee virheitä. Jos viranomainen kuitenkin tekee virheen, viranomainen ei myönnä sitä, vaan puhuu vaikka mustan valkoiseksi, jotta kukaan ei huomaisi, että viranomainen on tehnyt virheen. Tähän kuuluu se, että koneen osaset suojelevat toisiaan. Viraston sisältä valitaan ”naamat”, jotka saavat edustaa virallista linjaa julkisuuteen. Palkkioksi lojaalisuudestaan he voivat odottaa muiden olevan heille lojaaleja silloin kun he mokaavat. Vaikka itse koneisto on kasvoton, ei se pelkää mitään muuta kuin kasvojen menetystä. Siksi viranomaista ei saa nolata. Jos viranomaisen nolaa, viranomainen kostaa koko koneiston voimalla.
Kaikki alkoi siitä kun poliisi jossain ideariihessään sai päähänsä, että Ulvilan tapaus on suljetun tilan mysteeri. Teoriaa ei missään vaiheessa testattu kunnolla ja se vuodettiin liian aikaisin julkisuuteen, jonka jälkeen ”suuri pyörä” oli jo laitettu pyörimään ja leski uhrattu. Vaikka myöhemmin huomattiin, etteivät todisteet sovi syytteeseen eikä näyttöä itse asiassa ole, tuli viranomaisen ainoaksi missioksi nyt todeta, ”ettei siellä ketään ulkopuolista ollut”.
Yhden keskiluokkaisen lesken elinkautinen ei merkitse mitään sen rinnalla, että kansan syvien rivien luottamus poliisiin ja Suomen oikeuslaitokseen säilyy. Anneli Auer nolasi viranomaisen kun meni medialle selostamaan, miten karmeaa oli istua syyttömänä linnassa. Hänet oli pakko saada takaisin kiven sisään ASAP, ja tässäpä viranomaisten ”yhteistyö” toimi taas kuin junan vessa.
Tähän mestarisuunnitelmaan tuli kuitenkin ikävä särö, kun joku meni vastoin sanattomia herrasmiessopimuksia vuotamaan medialle salaiseksi luokitellut asiakirjat, joista paljastui, miten heiveröiselle pohjalle uudet tuomiot perustuvat. Muutenhan homma olisi toiminut yhtä sujuvasti kuin Pohjois-Koreassa ikään.
Mikko Niskasaari kertoo omakohtaisista kokemuksistaan blogissaan (http://www.mikkoniskasaari.fi/node/105), liitteetkin merkinnyt, joten eiköhän se ole kerrotunlaisesti tapahtunut.
Jorma Kalske, korruption isä nimisessä kirjoituksessaan menee näinkin pitkälle:
"Poliisi ja syyttäjä eivät voi syyllistyä niin vakavaan virkarikokseen, että VKSV ja erityisesti Kalske sallisivat sen päätyä esitutkintaan. Joku vähäinen asia voidaan joskus sallia tutkittavan, jopa syyttää. Noin malliksi. Että voi väittää iltapäivälehdissä, jotta kyllä valvonta pelaa.
Ei se pelaa, eikä ole tarkoituskaan pelata. VKSV on jalostanut poliisirikosten "tutkinnan" niin pitkälle, ettei poliisista tehtyjä rikosilmoituksia edes lueta virastossa. Niitä ei edes hankita sinne. Kun virasto saa poliisilaitokselta tiedon poliisista tehdystä rikosilmoituksesta, se pyytää lausunnon kyseiseltä poliisilta. Sen jälkeen virastoon poliisirikosten tutkinnanjohtajaksi varta vasten palkattu kihlakunnansyyttäjä Heli Haapalehto päättää, yksinomaan epäillyn lausunnon perusteella ja sitä siteeraten, ettei poliisi ole syyllistynyt mihinkään rikokseen. Rikosilmoitusta ja sen mukana tulleita todisteita Haapalehto ei edes näe, koska niitä ei Albertinkadun hautaustoimistoon hankita. "
Ehkä vielä paremmin olisi lainaus sopinut tuonne Auerin tekemään poliiseihin kohdistuvaan tutkintapyyntön keskittyneeseen ketjuun, mutta toki tähänkin. Salaliittoja ei välttämättä ole, on vain toimintatapoja ja yhteisiä päämääriä, yhdistettynä vallan sokaisevaan vaikutukseen. Jo pienikin niskanpäälle pääsy tuntuu pienenkin ihmisen saavan sekaisin ja juopumaan vallantunteesta, isommista puhumattakaan.
Mainitsit tuosta lempiaiheestani, lojaalisuudesta. Usein maskuliiniseen ympäristöön liittyvä. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että se on yksi väärinkäytetyimpiä tunteita. On sitten kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, armeijoista, poliisiorganisaatioista tai vaikkapa syyttäjävirastoista. Väärinymmärrettynä lojaalisena käytöksenä pidetään kriittisyydestä ja rehellisyydestä luopumista, ihanteena sokeaa tottelemista. Parhaimmillaan lojaalisuus on organisaatiosta/avioliitosta/jengistä välittämistä sitä analysoimalla. Muutos on väistämätöntä, esimerkiksi toimintatavoissa. Jos kukaan ei lojaalisuusvaatimusten takia saa kyseenalaistaa toimintatapoja, ei hyvä seuraa. Lojaalisuuden oletetaan joskus vaativan aivan mahdottomia, vaikkapa avioliitoissa.
Ehkä toiste aiheesta lisää .