jmit kirjoitti:"Jotenkin tulee mieleen sellainen tapahtumasarja (tämä on pelkkää spekulointia), että ensimmäinen lapsi on kuollut huolimattomuuden takia vaikka kylvetyksen yhteydessä, ja äiti on hukuttanut myös toisen lapsen kuvitellessaan koko perheen tulevaisuuden olevan ohi."
Niin, mitäpä, jos vanhempi lapsi on murhannut vauvan ja tehnyt sitten itsemurhan? Näitä voi kehitellä ihan mitä hyvänsä, mutta jännä juttu, että aina tulee kehitettyä sellainen tarina, jossa vastuu siirtyy äidiltä mahdollisimman pitkälti pois.
Psykoottisuus on tilastollisesti näitä keisejä tarkastellen uskottava taustavaikuttaja. Jos näin on ja lastensuojelun ammattilaiset ovat perheen kotona rampanneet viimeksi samalla viikolla, niin kyllä tämä 'ammattimaisuus' on syytä laittaa jättiläismäisiin lainausmerkkeihin.
Niin varmaan pitäisi niin, muttei syyllistämällä yksittäisiä työntekijöitä. Kuka hemmetti viitsii enää edes lähteä alalle, jossa haukut tulee, teet niin tai näin ja jossa resurssit on alakantissa ja työmäärä jopa kohtuuton,
"2,5 vuoden ja 1,5 kuukauden ikäiset lapset löytyivät surmattuina kuopiolaisesta asunnosta lauantai-iltana. 2,5 vuoden ja 1,5 kuukauden ikäiset lapset löytyivät surmattuina kuopiolaisesta asunnosta lauantai-iltana.Timo Hartikainen
Julkaistu: 23.11.2014 15:31
Kuopiossa surraan epäiltyä perhesurmaa, joka vaati lauantaina kahden pienen lapsen hengen. Perhe oli lastensuojelun asiakas, mutta veritekoa ei kyetty estämään.
Kuopion lastensuojelun palveluesimies myöntää, että lastensuojelu on Kuopiossa alimitoitettua.
− Asiakasmäärät ovat liian suuret ja yli suositusten. Tilanteesta on tiedotettu eteenpäin muun muassa kaupungin johdolle ja aluehallintoviranomaisille, palveluesimies Ansa Nikula-Partanen kertoo Ilta-Sanomille.
Alimitoituksesta huolimatta lastensuojeluun ei ole toistaiseksi luvattu palkata lisää sosiaalityöntekijöitä. Yhdellä työntekijällä on tällä hetkellä vastuullaan keskimäärin 60 lasta.
− Kun osa työstä pitää tehdä työparityönä, asiakkaiden määrä yhtä työntekijää kohden nousee sataan lapseen. Lisäksi meillä on muita lapsiperheiden asioita hoidettavana, jolloin luvut ovat vielä suuremmat. Tähän lukuun on laskettu vain lastensuojelun lapset, Nikula-Partanen kertoo.
Palveluesimiehen mukaan tilanteen parantamiseksi tarvittaisiin paitsi lisää sosiaalityöntekijöitä lastensuojeluun, myös lisää resursseja niin sanottuihin peruspalveluihin, kuten neuvolaan, päivähoitoon, kouluun ja lastenpsykiatriaan.
− Lastensuojelua tekevät muutkin. Myös muut peruspalvelut on vedetty hyvin tiukoille, Nikula-Partanen miettii.
Palveluesimies uskoo, että lastensuojelun alimitoitus koskee koko maata.
− Kaikista huolestuttavin tilanne on, että ei ole riittävästi aikaa työlle. Pidän lastensuojelun tilaa laajempana ongelmana koko maassa.
Lastensuojelun avohuolto tapasi tällä viikolla
Poliisi kertoi lauantai-iltana, että kuopiolaisesta yksityisasunnosta oli löydetty kahden alle kouluikäisen lapsen ruumiit. Järkyttävä tapaus paljastui, kun poliisi sai hälytyksen lauantai-iltana kello 18.01 asuntoon Kuopion Itkonniemelle.
Asunnosta löytyivät menehtyneinä 2,5 vuoden ja 1,5 kuukauden ikäiset lapset. Heidän auttamisekseen ei voitu poliisin mukaan tehdä mitään.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan, ja tapausta tutkitaan henkirikoksena. Teoista epäillään poliisin mukaan lasten äitiä.
Kuopion vastaava sosiaalijohtaja kertoi jo lauantai-iltana Ilta-Sanomille, että perhe oli ollut kaupungin lastensuojelussa asiakastukiperheenä.
Lastensuojelun avohuollon työntekijät olivat tavanneet perheen viimeksi tällä viikolla. Kuopio va. sosiaalijohtajan Arja Kekonin mukaan mikään ei tuolloin viitannut siihen, että tällainen tragedia voisi syntyä.
– Ei ollut mitään tietoa, että tällaista voisi tapahtua. Työntekijämme ovat päteviä. Ja jos perheellä olisi ollut todella suuri huolenaihe, olisimme ryhtyneet silloin vahvempiin toimenpiteisiin, Kekoni sanoi.
Kekoni kertoi lauantai-iltana puhuvansa asiasta myös työntekijöidensä kanssa.
- Kuuntelen ja annan työntekijöillemme kaiken mahdollisen henkisen avun. Pitää tehdä se selväksi, ettei tarvitse tuntea syyllisyyttä, sillä olemme parhaamme tehneet, Kekoni sanoi.
Heini Särkkä"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 82988.html
"Lastensuojelu on raskasta työtä
Sunnuntai 23.11.2014 klo 12.03 (päivitetty klo 15.27)
Toinen keskeinen ongelma on, että suojelu painottuu korjaaviin toimiin eli ongelmiin reagointiin, kun pitäisi päästä ennaltaehkäisyyn.
Osa kunnista siirtää lastensuojelun rahoja muihin kohteisiin.
Lastensuojelussa on Suomessa liikaa alueellisia ja paikallisia eroja, arvioidaan Lastensuojelun keskusliitosta.
- Nyt lastensuojelu ei toteudu lapsen näkökulmasta samalla tavalla eri puolilla Suomea. Merkittäviä alueellisia eroja on sekä resursseissa että siinä, miten lastensuojelu järjestetään, painottaa liiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen.
Keskusliitto on hänen mukaansa tuonut esiin vaihtoehdon, jossa lastensuojelun rahoitus muutettaisiin korvamerkityksi. Se tarkoittaisi, että lastensuojeluun tarkoitettu rahoitus olisi käytettävä juuri siihen.
Nyt osa kunnista siirtää lastensuojelun rahoja muihin kohteisiin.
- Lastensuojelusta ei ole tullut 2000-luvulla missään vaiheessa poliittisesti riittävän mielenkiintoista, jotta olisi päästy todella eteenpäin, Heinonen moittii.
Lastensuojelun keskusliitto on huolissaan myös siitä, minkä verran alan työntekijöillä kunnissa on mahdollisuus päästä täydennyskoulutukseen ja työn ohjaukseen.
- Ne olisivat tärkeitä ammattitaidon ylläpidossa.
Heinonen on niin ikään sitä mieltä, että pelkkä lastensuojelu ei riitä ratkaisuksi lapsiin liittyviin perheongelmiin.
- Palvelujärjestelmä pitäisi saada kokonaisvaltaisemmaksi. Nyt se on hyvin pirstaleinen, eri palveluja ei kyetä välttämättä sovittamaan yhteen.
Kritiikki tekee työstä raskasta
Perhesurmista keskusteltaessa kuitenkin syyllistetään liian usein lastensuojelua, sanoo Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioista vastaava johtaja Tarja Myllärinen. Hän sanoo, että kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen, jos epäilee, että lastensuojelua tarvittaisiin. Nykyään on liikaa vallalla "ei kuulu minulle eikä kuulu toimenkuvaani" -ajattelu.
Sosiaalihuoltolakia ollaan parhaillaan uudistamassa, ja muun muassa viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta lasten kaltoinkohtelutapauksista ollaan laajentamassa. Myllärisen mukaan ongelma ei kuitenkaan ole laissa. Laissa on jo vuosikymmeniä sanottu, että viranomaisella on ilmoitusvelvollisuus ja kenellä tahansa on mahdollisuus ilmoittaa havainnoistaan.
- Paras ratkaisu olisi, että jo ennen kuin lastensuojelu puuttuu, pystyttäisiin havaitsemaan perheet, joissa tarvitaan apua, jo päiväkodeissa.
Hänen mukaansa lastensuojelu on raskasta työtä, ja lastensuojelun saama kritiikki perhesurmien jälkeen on tehnyt siitä entistä raskaampaa. Hän sanoo, että väkivallan käyttö vaikuttaa tulleen entistä yleisemmäksi ratkaisuksi ihmisten ongelmiin, mikä näkyy myös aikuisten välisissä suhteissa.
- Yhteiskunta ei voi suojella lapsia joka hetki.
STT"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112 ... 1_uu.shtml