Sivu 6/20
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 12:48 pm
Kirjoittaja Gurney
Miettikääpä mitä Kaleva, joka on yksi "vastuullinen media" kirjoitti asiasta (kun lesta päätoimittajan oli PAKKO kirjoittaa, että tekijät olivat VOK:sta:
Lehti keskittyy siihen, miten suomalaisten ilmapiiri on koventunut muslimi- invaasion myötä. Kalevan suulla siteerataan poliisiylitarkastaja Timo Kilpeläistä:
“Osa väestöstä kokee väkivallan käytön tai sillä uhkailun aiempaa hyväksyttävämmäksi. Tällainen ilmapiiri saattaa aiheuttaa sen, että tietyt tahot saattavat ottaa oikeuden omiin käsiinsä, vaikka tarvetta ei ole.”
Sen jälkeen lehti jatkaa:
“Esimerkiksi viime vuonna tapahtui useita hyökkäyksiä, muun muassa polttopulloiskuja, vastaanottokeskuksiin.”
Suomessa tehtiin vain yksi polttopulloisku vastaanottokeskusta kohtaan, ja senkin teon takana oli yksittäinen mielenterveyspotilas.
Tekoa ei pystytty millään tavalla yhdistämään mihinkään erityiseen liikkeesseen, saati äärioikeistoon.
Edelleen lehden väite vastaanottokeskuksiin kohdistuneista muista iskuista ei ole olemassa mitään dokumenttia. Ei rikosilmoituksia, ei oikeuden tuomioita, ei mitään. On vain Kalevan kuvitelma.
Kaleva on lehti, joka kaikkein VÄHITEN kirjoittaa mitään matuista. Rikokset unohdetaan tai ne valkopestään... johtuneeko lestaadiolaisesta toimituskunnasta vai mistä
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 12:55 pm
Kirjoittaja ElusiveSolution
teppo kirjoitti:ElusiveSolution kirjoitti:
Eikö tä sitten ollut yksittäistapaus? Jos sinusta ei ollut, ole hyvä ja listaa kaikki viime vuosien tapot/murhat joissa tekijänä maahanmuuttaja ja kohteena kantasuomalainen.
Doctor Lecterin tekemä listaus tiedossa olevista tapauksista löytyy mm. murha.infon etusivulta.
Niin, siellä on kaikki ulkomaalaisten ja ulkomaalais
taustaisten henkirikokset ylipäätänsä. Tätä Kajaanin casea vastaava edellinen tapaus lienee Oulun kirvessurmat tammikuussa 2015. Ja sitä edeltävää saakin sitten hakea jo aika pitkän ajan päästä. Minusta kyseessä on siis aika selvästikin nimenomaan yksittäistapaus. Luulen, että kun tämä eräs kansamme surullinen ryhmä on käyttänyt tuota "yksittäistapaus"-hokemaa omana aseenaan agendansa pönkittämiseen, tulee pieneen päähän kognitiivinen dissonanssi kun päivänä eräänä vastaan tulee ihka oikeasti tällainen paljonpuhuttu yksittäistapaus. Sitä ihan hämmentyy.
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:11 pm
Kirjoittaja Paa
ElusiveSolution kirjoitti:Paa kirjoitti:Jos kyseessä ei olisi vakava asia, melkeen naurattais tää touhu. Yksittäistapaus. Ei syytä pelkoon. Suomalaisetkin. Valitettavaa.
Eikö tä sitten ollut yksittäistapaus? Jos sinusta ei ollut, ole hyvä ja listaa kaikki viime vuosien tapot/murhat joissa tekijänä maahanmuuttaja ja kohteena kantasuomalainen.
Pointtini onkin siinä, että lähes aina kun turvis on rikoksessa tekijänä, saamme kuulla saman listan "yksittäistapaus...jne". Aina kun jotain käy niin Orpo sanoo ettei pelolle saa antaa valtaa ja Sipilä on hyvin järkyttynyt. Aina kun jotain käy ilmestyy telkkariin joku pauhaamaan huolestuneena rasismista. Sen sijaan että tämä sama levy pyörähtää aina käyntiin, voitaisiin tehdä jotain, esim. lopettaa valehtelu ja rikosten kaunistelu (Nerg, media, poliisi) ja oikeasti seuloa ne maahantulijat.
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:20 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Gurney kirjoitti:Miettikääpä mitä Kaleva, joka on yksi "vastuullinen media" kirjoitti asiasta (kun lesta päätoimittajan oli PAKKO kirjoittaa, että tekijät olivat VOK:sta:
Lehti keskittyy siihen, miten suomalaisten ilmapiiri on koventunut muslimi- invaasion myötä. Kalevan suulla siteerataan poliisiylitarkastaja Timo Kilpeläistä:
...
Sen jälkeen lehti jatkaa:
“Esimerkiksi viime vuonna tapahtui useita hyökkäyksiä, muun muassa polttopulloiskuja, vastaanottokeskuksiin.”
Suomessa tehtiin vain yksi polttopulloisku vastaanottokeskusta kohtaan, ja senkin teon takana oli yksittäinen mielenterveyspotilas.
Oli niitä iskuja jopa pari muutakin, mutta tuhot olivat käytännössä ei-mitään. Yksi vokiksi suunniteltu rakennus paloi ja sehän on sitä kuuluisaa "toisenlaista parempaa väkivaltaa". Jos menee promillen juovuksissa taksilla tuhoamaan vokkia, niin onnistusmisprosentti voi olla melko pieni. Myöhemmin yksikin tekijä selitteli tekoaan sillä, "ettei kuntalaisia kuunneltu vokin perustamisasioissa ollenkaan".
Verrattuna siihen miten tiedettiin Suomeen tulevan sotarikollisia ja turvapaikanhakijoita täysin eri kulttuurista, jossa naisten oikeudet eivät ole ihan samalla tasolla kuin Suomessa, niin suurempi huoli koski ainoastaan kantasuomalaisia äärioikeistolaisia, vaikka mitään äärioikeistoa ei ole saatu kiinni mistään teoista.
Suurimpana tapauksena lehdistö noteerasi kuuluisan Lahden KKK-miehen. Lahden kaapumiehen tekosia poliisi tutki vuoden verran ja sen jälkeen tehtiin rikoslistaus niin laittomasta naamioitumisesta, rasismirikollisuudesta, ihmisten pelottelemisesta ja Suomen lipun häpäisemisestä. Lipun miehen käteen oli antanut YLE:n toimittaja.
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:23 pm
Kirjoittaja CSI
Gurney kirjoitti:Luupää kirjoitti:kainalosauva kirjoitti:Millähän toinen on päässyt kajaanin keskustaan.Onkohan kenties liftannut yöllä ? Vai löytyykö vielä kolmaskin uhri joka on pakotettu kuljettamaan tuonne. Tai sitten tällä on ollut apuri kajaanissa.
Bussilla? VOK:in järjestämällä kuljetuksella? Jonkun myötämielisen paikallisen tarjoamalla kyydillä?
Nurmijärven tapauksessa ainakin kävi ilmi, että VOK maksaa TAKSIN, jotta partalapset pääsevät lääppimään alaikäisiä tyttöjä. Joka ilta.
Maksaa taksin minne??? Mikä juttu tuo on?
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:25 pm
Kirjoittaja CSI
ElusiveSolution kirjoitti:teppo kirjoitti:ElusiveSolution kirjoitti:
Eikö tä sitten ollut yksittäistapaus? Jos sinusta ei ollut, ole hyvä ja listaa kaikki viime vuosien tapot/murhat joissa tekijänä maahanmuuttaja ja kohteena kantasuomalainen.
Doctor Lecterin tekemä listaus tiedossa olevista tapauksista löytyy mm. murha.infon etusivulta.
Niin, siellä on kaikki ulkomaalaisten ja ulkomaalais
taustaisten henkirikokset ylipäätänsä. Tätä Kajaanin casea vastaava edellinen tapaus lienee Oulun kirvessurmat tammikuussa 2015. Ja sitä edeltävää saakin sitten hakea jo aika pitkän ajan päästä. Minusta kyseessä on siis aika selvästikin nimenomaan yksittäistapaus. Luulen, että kun tämä eräs kansamme surullinen ryhmä on käyttänyt tuota "yksittäistapaus"-hokemaa omana aseenaan agendansa pönkittämiseen, tulee pieneen päähän kognitiivinen dissonanssi kun päivänä eräänä vastaan tulee ihka oikeasti tällainen paljonpuhuttu yksittäistapaus. Sitä ihan hämmentyy.
MTV3:n rikostoimittajan mukaan tämä tuskin jää yksittäistapaukseksi.
Kuulemma tätä henkirikosta olikin jo
odotettu? (sanamuoto toimittajan, ei minun)
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:32 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
ElusiveSolution kirjoitti:teppo kirjoitti:ElusiveSolution kirjoitti:
Eikö tä sitten ollut yksittäistapaus? Jos sinusta ei ollut, ole hyvä ja listaa kaikki viime vuosien tapot/murhat joissa tekijänä maahanmuuttaja ja kohteena kantasuomalainen.
Doctor Lecterin tekemä listaus tiedossa olevista tapauksista löytyy mm. murha.infon etusivulta.
Niin, siellä on kaikki ulkomaalaisten ja ulkomaalais
taustaisten henkirikokset ylipäätänsä. Tätä Kajaanin casea vastaava edellinen tapaus lienee Oulun kirvessurmat tammikuussa 2015. Ja sitä edeltävää saakin sitten hakea jo aika pitkän ajan päästä. Minusta kyseessä on siis aika selvästikin nimenomaan yksittäistapaus. Luulen, että kun tämä eräs kansamme surullinen ryhmä on käyttänyt tuota "yksittäistapaus"-hokemaa omana aseenaan agendansa pönkittämiseen, tulee pieneen päähän kognitiivinen dissonanssi kun päivänä eräänä vastaan tulee ihka oikeasti tällainen paljonpuhuttu yksittäistapaus. Sitä ihan hämmentyy.
Kannattaa keskittyä lukemaansa sen verran että ymmärtää lukemansa.

Sompun tekemän kirvesmurhan jälkeen törkein teko oli tämä Kokemäen polttomurha elävänä.
Mene nyt perkele sinne etusivulle lukemaan se kohta mitä koetat mongertaa. Siellä on sinua varten kerätty vitunmoinen lista näitä yksittäistapauksia.
Ajattele, sinunkin vuoksesi joku on nähnyt vaivaa keräämällä yksittäistapaukset samalle sivulle, jotta pääsisit harhoistasi eroon.
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:33 pm
Kirjoittaja Luupää
CSI kirjoitti:Kuulemma tätä henkirikosta olikin jo odotettu? (sanamuoto toimittajan, ei minun)
On kai tuota osattu odottaa, kun keskuksiin majoitetaan kerta toisensa jälkeen ennakkoon uutisoitujen perheiden sijaan nuorten ja nuorenpuoleisten miesten laumoja.
Se on ryhmä, joka on kulttuurista riippumatta kaikkein rikosalttein. Myös meillä kotoperäisen rikollisuuden piirissä.
Kun sellainen sakki asutetaan vähissä varoissa keskenään VOK'kien tapaisiin olosuhteisiin, niin ideoitahan syntyy. Eivätkä kaikki niistä ole hyviä.
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:36 pm
Kirjoittaja gunvald74
Luupää kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091 ... 3_uu.shtml
Tiistai 13.9.2016
Poliisi aikoo esittää kahta irakilaismiestä vangittavaksi Otanmäen henkirikosjutussa, kertoo Kainuun poliisin rikosylikomisario Jarkko Maksniemi STT:lle
Vangitsemisistunto pidettäneen huomenna tai ylihuomenna.
Samasta uutisesta:
Poliisin tiedossa on, että vastaanottokeskukselle on torstaiksi puuhattu Suomi ensin -mielenosoitusta.
- Katsotaan, mitä siitä kehkeytyy. Tarpeen mukaan varustaudutaan, Maksniemi kertoo.
Mitähän tosiaan kehkeytynee...

Mielenkiintoista, mikähän olis tilanne jos suomalaiset päättäis alkaa lahtaamaan näitä nilviäisiä, niin alkaisko poliisit/armeija tappamaan omiaan?
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:40 pm
Kirjoittaja gunvald74
Bussilla? VOK:in järjestämällä kuljetuksella? Jonkun myötämielisen paikallisen tarjoamalla kyydillä?[/quote]
Nurmijärven tapauksessa ainakin kävi ilmi, että VOK maksaa TAKSIN, jotta partalapset pääsevät lääppimään alaikäisiä tyttöjä. Joka ilta.[/quote]
Maksaa taksin minne??? Mikä juttu tuo on?[/quote]
Ilmeisesti minne vaan...eli ns. piikki on auki...hei, me tienataan(kajon, relink?)
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 1:59 pm
Kirjoittaja Gurney
[/quote]Maksaa taksin minne??? Mikä juttu tuo on?[/quote]
Röykän VOK maksaa taksin joka päivä, jotta mutiaiset pääsevät kylille eli lähentelemään koulun pihassa aikaansa viettäviä tyttöjä.
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 2:27 pm
Kirjoittaja ElusiveSolution
kakkosurpo kirjoitti:
Kannattaa keskittyä lukemaansa sen verran että ymmärtää lukemansa.

Sompun tekemän kirvesmurhan jälkeen törkein teko oli tämä Kokemäen polttomurha elävänä.
Mene nyt perkele sinne etusivulle lukemaan se kohta mitä koetat mongertaa. Siellä on sinua varten kerätty vitunmoinen lista näitä yksittäistapauksia.
Ajattele, sinunkin vuoksesi joku on nähnyt vaivaa keräämällä yksittäistapaukset samalle sivulle, jotta pääsisit harhoistasi eroon.
Juu, luetun ymmärtämisen harjoittelua toivon sinullekin. Siellä sun etusivullas on vinot pinot ryssien, virolaisten yms. henkirikoksia, riittää että tausta on ei-suomalainen. Tässä puhutaan turvapaikanhakijoista, mikä on hyvin eri asia verrattuna esim. suomalaiseen tekijään jonka isä on saksalainen. Kokemäen tapaus ehkä menee tähän kategoriaan, ok, mutta en silti käsitä miten kukaan voisi väittää että näitä Kajaanin tapaisia tappoja tulee vastaan säännöllisesti? Suht ironista, että väität minulla olevan harhoja

Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 3:10 pm
Kirjoittaja Wickeddy
Tässä taas esimerkki siitä kun mikään ei näille mamuille riitä.
Katto pään päällä, taksit maksettu, rahaa annettu käyttöön ja mummot vielä kutovat villasukkia ettei jalkoja palella tällä kylmässä pohjoisessa
Onkohan ensimmäinen ryöstö käynyt liian helposti kun lisää uhreja piti saada?
Homma kussu alleen ku seuraava on laittanutkin vastaan missä kaksi mamua puukkoineen vastaan kantasuomalainen puhelimensa kanssa.
Sitten ihmetellään miksi näitä ei lisää tänne haluta?
Kukas se oli joka lupasi asuntonsa käyttöön näille?
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 3:21 pm
Kirjoittaja gunvald74
Kyllä luulis sotaa ja vainoa pakenevien olevan nöyrää poikaa...vrt.chileläiset ja venepakolaiset aikoinaan, ei taida pahaa sanottavaa löytyä?
Mitä nyt töitä vähän turhan kovia tekemään, ei oikein tahdo suomalainen pysyä vauhdissa mukana närpiön tomaattitarhoilla..
Mutta nämä nilviäiset, ei taida ylväämpää rotua maan päältä löytyä? 4-5 rinnan kävellään pyörätiellä, eikä väistetä...kyllähän se jostakin kertoo?
Re: Henkirikos Kajaanin Otanmäessä - poliisi tutkii tappona
Lähetetty: Ti Syys 13, 2016 4:23 pm
Kirjoittaja teppo
ElusiveSolution kirjoitti:Tässä puhutaan turvapaikanhakijoista, mikä on hyvin eri asia..
Alkuperäisestä tietopyynnöstäsi saattoi saada hieman laajemman käsityksen kuin mitä hait:
...ole hyvä ja listaa kaikki viime vuosien tapot/murhat joissa tekijänä maahanmuuttaja ja kohteena kantasuomalainen.