Sivu 6/8

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 7:00 pm
Kirjoittaja Tay77
URSA kirjoitti:
...
En yritä vierittää syytä onnettomuudesta perheen kenenkään naapurin niskoille, vaan muistutan siitä, ettei tulipalon syytä tai alkupistettä ole vielä selvitetty. Menehtyneiden lasten isä pidätettiin, koska tietenkin on selvitettävä, miksi hän ei saanut lapsia ajoissa ulos asunnosta. Syy siihen voi olla tulipalon rajuudessa, eikä pelkästään isän humalatilassa.
(Lainausta lyhennetty)

Ymmärtääkseni isää epäillään rikoksesta, koska on jollakin tavoin aiheuttanut tulipalon syttymiseen (huolimattomuuttaan, typeryyttään tms). Pelkkä humalatilahan ei paloja aiheuta, vaan ihmisen täytyy myös omalla käytöksellään vaikuttaa palon syntyyn.

Tässä yksi esimerkki (ei liity tähän tapaukseen!) koskien juuri tuota tahallisuutta, syyllisyyttä ja rikosnimikettä "yleisvaaran tuottamus", josta siis tätäkin isää ilmeisesti epäillään:
Poliisin mukaan talon asukas oli kertomansa mukaan käynyt parvekkeella tupakalla. Tupakan tumppi on mitä ilmeisemmin jäänyt kytemään tuhkakuppina käytettyyn kukkaruukkuun ja sytyttänyt tuhkakupissa olleet tumpit palamaan. Tästä palo on levinnyt muihin parvekkeilla säilytettyihin tavaroihin ja levinnyt siitä parvekkeen ja talon rakenteisiin. Parvekkeella on säilytetty mm. kahden auton talvirenkaita, joiden palaminen on ollut omiaan voimistamaan paloa.

Poliisi on kuulustellut epäillyn henkilön ja hän on myöntänyt tapahtuman. Poliisi ei epäile tapahtumassa tahallista rikosta vaan asiaa tutkitaan yleisvaaran tuottamuksena, mikä rikos täyttyy kun tulipalo aiheutetaan varomattomalla tai huolimattomalla toiminnalla - ilman tahallisuutta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 91008.html

Lisäys: eli ihan oma huolimattomuus saattaa johtaa siihen, että on epäiltynä rikoksesta. Tässä Kontulan tapauksessa ei uutisten perusteella ainakaan ollut kyse humalaisen hölmöilystä. Tai ainakaan sillä ei ollut merkitystä tapauksen kannalta... :roll:

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 7:42 pm
Kirjoittaja URSA
Palon syttymissyytä vasta tutkitaan. Poliisi on kuulustellut isää "tuoreeltaan" siltä varalta, että tämä olisi vahingossa aiheuttanut tulipalon, ja muistaisi vielä mitä on tehnyt. Mutta tulipalon syttyminen juuri isän ollessa humalassa voi olla sattumaa, ja tulipalo on voinut alkaa muualta. Isän osuudessa onnettomuuteen on vasta kyse epäilystä. Se on joka tapauksessa pakko selvittää, miksi lapsista kaksi jäi palavaan taloon. Miksi isä ei saanut lapsia ulos talosta? Savun vai liekkien takia? Poliisi pelaa varman päälle, ettei tutkintaa sössitä.

Kuvan perusteella minusta näyttää siltä, kuin tulipalo olisi riehunut ja levinnyt rakennuksen ullakkotilassa. Mikä siihen voisi olla syynä? Onko palo levinnyt ensin koko rakennuksen ullakkotilaan, ja sitten leimahtanut kunnolla? Mikä voisi aiheuttaa tulipalon rivitalon ullakolla?

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 8:11 pm
Kirjoittaja Destiny
"Raahen traagisen palon syttymispaikka tarkentumassa – palosta pelastunutta isää kuultu
KOTIMAA JULKAISTU 16.09.2016 13:50

Raahen tulipalossa menehtyneiden lasten isää on kuultu tapahtumiin liittyen. Onnettomuuskeskuksen johtava tutkija Kai Valonen sanoo MTV uutisten haastattelussa, että poliisi on suorittanut kuulusteluja ja Onnettomuustutkintakeskus on puolestaan kuullut isää.

Valonen korostaa, että tutkinnassa on kaksi linjaa. Poliisin tutkinta ja Onnettomuustutkintakeskuksen oma turvallisuustutkinta. Keskus pyrkii selvittämään onnettomuuden syytä yhdessä poliisin kanssa. Samalla se pyrkii kartoittamaan turvallisuusnäkökohtia laajemmiinkin.

Kahden lapsen hengen vaatineen palon syttymissyy ja tarkka paikka ovat vielä hämärän peitossa.
– Alue, mistä palo on alkanut, on tiedossa. Se, mistä palo tarkkaan sai alkunsa, se edellyttää jatkoturkimuksia esimerkiksi tiettyjen teknisten laitteiden osalta.

"Keittiön suunnalta"
Julkisuudessa on ollut spekulaatioita, että palo olisi alkanut keittiöstä.

– Keittiön suunnalta, sanotaan näin ottaen. Keittiö on ollut välittömässä yhteydessä muihin tiloihin. Sieltä päin, Valonen sanoo.

Valonen sanoo, että isän kuulemisen sisältöä ei vielä kerrota julkisuuteen.

– Poliisi on vahvistanut, että alkoholi oli osallinen tässä. Se, miten se on vaikuttanut tapahtumaan, sitä selvitetään. Onhan sekin teoriassa mahdollista, että päihtyneenä joutuu onnettomuuden uhriksi, vaikka onnettomuus ei mitenkään liity siihen päihtymykseen, Valonen pohtii yleisesti.

Valosen mukaan keskus on saanut palanutta rakennusta koskevat tiedot. Rakennuksessa on tehty vuonna 2010 kattoremonttia ja muita remontteja.

Rivitalojen paloturvallisuus syynissä
Onnettomuustutkintakeskus pyrkii selvittämään muutakin kuin tämän traagisen onnettomuuden syyt.

– Uskon, että tiedoille tapahtumasta on paljon kysyntää. Vanhemmat varmaan miettivät, ettei vaan itselle kävisi samalla tavalla. Me koitamme luotettavalla tiedolla auttaa vanhempia siinä, että turhat pelot hälvenisivät. Toisaalta, jos on jotain mitä voisi tehdä toisin, koitetaan tuoda se esiin.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtavan tutkijan mukaan rivitalojen paloturvallisuutta aletaan muutenkin tutkia tarkemmin. Aikaisemmin rivitalopaloja on seurattu, mutta nyt ryhdytään selvittämään tarkemmin, miten voitaisiin estää palojen leviäminen muihin huoneistoihin."
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikke ... tu/6076378

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 8:46 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Destiny kirjoitti:"Raahen traagisen palon syttymispaikka tarkentumassa – palosta pelastunutta isää kuultu
KOTIMAA JULKAISTU 16.09.2016 13:50
...

Onnettomuustutkintakeskuksen johtavan tutkijan mukaan rivitalojen paloturvallisuutta aletaan muutenkin tutkia tarkemmin. Aikaisemmin rivitalopaloja on seurattu, mutta nyt ryhdytään selvittämään tarkemmin, miten voitaisiin estää palojen leviäminen muihin huoneistoihin."
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikke ... tu/6076378
Juupajuu, paskaa toimintaa viranomaisilta. Miksi ei tehty heti tarvittavia määräyksiä, johtuiko se spurkutalkoista:
Rivari;
https://www.youtube.com/watch?v=kcPGO5mm7so

Hyvinkö pallaa?
Kuva

Lapinlahden rivari.

Oliko 13v jotenkin henkisesti tai fyysisesti rajoittunut, kun antoi sisaruksiensa kuolla. Mitä se isä hommaili muuten?

Ja entäs ne hälyt?

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 9:18 pm
Kirjoittaja Tay77
"...antoi sisaruksiensa kuolla" :o :o Nyt vetää kyllä typeryys hiljaiseksi :(

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 9:33 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Tay77 kirjoitti:"...antoi sisaruksiensa kuolla" :o :o Nyt vetää kyllä typeryys hiljaiseksi :(
Niinkö? Miksei se pelipoikakäsipalivamma (palovamma tai runkkausvamma)tai isänsä sitten auttanut?

Hiljaiseksi vetää, ei typeryydestä, vaan miksi ei lapsia kukaan auttanut, vaan annettiin paistua kuoliaaksi?.
Lasketaan sen varaan, että häkä tainnutti ennen paistumista.

- Miksi isoveli tai isä auttanut, vaan antoi lasten grillaantua hengiltä?
- Ne syytteet taitaa liittyä tähän eli Iskä ei auttanut.
- Mikä sen selvinneen isoveljen pelasti, hän tietää paljon?

Edittiä: Mites ne palovaroittimet? Vai säästettiinkö välinpitämättömässa paikassa, tuloksena lapset?

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: La Syys 17, 2016 10:25 pm
Kirjoittaja Destiny
On Anoi Kaa kirjoitti:
Tay77 kirjoitti:"...antoi sisaruksiensa kuolla" :o :o Nyt vetää kyllä typeryys hiljaiseksi :(
Niinkö? Miksei se pelipoikakäsipalivamma (palovamma tai runkkausvamma)tai isänsä sitten auttanut?

Hiljaiseksi vetää, ei typeryydestä, vaan miksi ei lapsia kukaan auttanut, vaan annettiin paistua kuoliaaksi?.
Lasketaan sen varaan, että häkä tainnutti ennen paistumista.

- Miksi isoveli tai isä auttanut, vaan antoi lasten grillaantua hengiltä?
- Ne syytteet taitaa liittyä tähän eli Iskä ei auttanut.
- Mikä sen selvinneen isoveljen pelasti, hän tietää paljon?

Edittiä: Mites ne palovaroittimet? Vai säästettiinkö välinpitämättömässa paikassa, tuloksena lapset?
13 vuotias on itsekin lapsi vielä, ei sen ikäiseltä voi odottaa aikusmaista ajattelua ja toimintaa. Toisekseen huone, jossa hän on ollut, onsaattanut olla paikassa, josta ei ollut tulipalon vuoksi enää pääsyä veljien huoneeseen. Poika oli kuitenkin polttanut kätensä (vaikaa OAK itse runkaisi kädet palovammoille, se ei tarkoita, että muut tekisivät niin), joten tuli oli varmastikin jo melko pahasti irti. Jättäisin pelastuneen lapsen rauhaan, hän on lapsi, joka on menettänyt kaksi veljeään. Siinä on ihan tarpeeksi. Mautonta ylipäänsä kirjoitella runkkausvammasta lapsen kohdalla ja tällaisessa tilanteessa.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 9:39 am
Kirjoittaja Rescuer
Ilman tarkempia tietoja on paha mennä arvailemaan, mutta arvaillaan kuitenkin...
Palon siis epäillään lähteneen keittiöstä ja keittiössä harvemmin on palovaroitinta. Jos keittiön ovi on ollut kiinni ja ikkuna auki, ei savua alkuvaiheessa välttämättä edes tule muihin tiloihin. Avonaisesta ikkunasta tuli myös pääsee huomattavasti helpommin ja nopeammin räystään alta ullakolle kuin palamalla katosta läpi.
On Anoi Kaa kirjoitti:Juupajuu, paskaa toimintaa viranomaisilta. Miksi ei tehty heti tarvittavia määräyksiä, johtuiko se spurkutalkoista
Kyllähän nuo määräykset huoneistokohtaisista palokatokoista ullakolla ovat tainneet olla parikymmentä vuotta voimassa. Vanhempiin taloihin noita vaan on vaikea saada jälkeen päin.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 9:52 am
Kirjoittaja damfin
Rescuer kirjoitti:Ilman tarkempia tietoja on paha mennä arvailemaan, mutta arvaillaan kuitenkin...

Palokatkoissa on vaan se ongelma että kun budjetti ei riitä siihen että laitettaisiin palokatkojen kulkuaukkoihin saranoilla varustetut luukut, niin ullakolla satunnaisesti kulkemaan joutuvat huoltomiehet jättävät luukut auki, usein kun sen luukun virkaa hoitaa kulkuaukon peittävä levy joka on paikallaan muutamalla taitetulla naulalla tai ruuveilla.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 10:06 am
Kirjoittaja Rocket
Rescuer kirjoitti:Ilman tarkempia tietoja on paha mennä arvailemaan, mutta arvaillaan kuitenkin...
Palon siis epäillään lähteneen keittiöstä ja keittiössä harvemmin on palovaroitinta. Jos keittiön ovi on ollut kiinni ja ikkuna auki, ei savua alkuvaiheessa välttämättä edes tule muihin tiloihin. Avonaisesta ikkunasta tuli myös pääsee huomattavasti helpommin ja nopeammin räystään alta ullakolle kuin palamalla katosta läpi.
Voisiko tämä olla niitä tarkempia tietoja:
– Keittiön suunnalta, sanotaan näin ottaen. Keittiö on ollut välittömässä yhteydessä muihin tiloihin. Sieltä päin, Valonen sanoo.
Minä ainakin ymmärrän tuon "välittömässä yhteydessä" niin että kyse olisi tupakeittiöstä. Ei nyt ainakaan niin että keittiön ovi olisi ollut kiinni.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 10:14 am
Kirjoittaja Tackleberry
Tay77 kirjoitti:"...antoi sisaruksiensa kuolla" :o :o Nyt vetää kyllä typeryys hiljaiseksi :(
Joo, tämä oli kyllä rimanalitus jo Run Kat Kaaltakin. Hohhoijaa.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 10:15 am
Kirjoittaja Rescuer
damfin kirjoitti: Palokatkoissa on vaan se ongelma että kun budjetti ei riitä siihen että laitettaisiin palokatkojen kulkuaukkoihin saranoilla varustetut luukut, niin ullakolla satunnaisesti kulkemaan joutuvat huoltomiehet jättävät luukut auki, usein kun sen luukun virkaa hoitaa kulkuaukon peittävä levy joka on paikallaan muutamalla taitetulla naulalla tai ruuveilla.
Toki noin on. Mutta 10mm vanerillakin on pieni paloa hidastava vaikutus, ja lisäksi on ihan eri asia onko siellä välissä 1m2 tai vaikkapa 12,5m2 reikä.
Onneksi rakennusvalvonta on nykyään hereillä, eikä nuo kuullemma enää mene läpi ilman asian mukaisia luukkuja.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 10:22 am
Kirjoittaja Tiina
Rocket kirjoitti: Minä ainakin ymmärrän tuon "välittömässä yhteydessä" niin että kyse olisi tupakeittiöstä. Ei nyt ainakaan niin että keittiön ovi olisi ollut kiinni.
Meilläkin on tuollainen tupakeittiö. Siellä ei voinut lainkaan pitää palohälytintä kun alkoi heti huutamaan kun otti jotain uunista, vaikka liesituuletin päällä. Häly piti siirtää enemmän tuvan puolelle. Nyt ei huuda enää.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Su Syys 18, 2016 4:03 pm
Kirjoittaja Kirsti Porras
Ullakkotilan ns. osastointi on huokeinta ja käsittääkseni riittävän pätevää tehdä kiinnittämällä puiseen runkorakenteen kipsilevyt. Levyn paksuudesta riippuen 1 levy antaa osimoilleen 15 min arvokasta peli- eli sammutusaikaa, 2 levyä 30 min, ja luonnollisesti näiden jälkeen kipsilevykin palaa puhki. Eli osastointi ei suinkaan estä paloa leviämästä, ainoastaan antaa lisäaikaa estää suuremmat tuhot.

Re: Raahe - 2 lasta kuoli tulipalossa, isä pidätetty

Lähetetty: Ma Syys 19, 2016 12:55 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Kirsti Porras kirjoitti:Ullakkotilan ns. osastointi on huokeinta ja käsittääkseni riittävän pätevää tehdä kiinnittämällä puiseen runkorakenteen kipsilevyt. Levyn paksuudesta riippuen 1 levy antaa osimoilleen 15 min arvokasta peli- eli sammutusaikaa, 2 levyä 30 min, ja luonnollisesti näiden jälkeen kipsilevykin palaa puhki. Eli osastointi ei suinkaan estä paloa leviämästä, ainoastaan antaa lisäaikaa estää suuremmat tuhot.
Hieno eka viesti. Vink vink: keksi sellainen konsti, mikä pysäyttää palon, ei pelkästään jarruta etenemistä, niin saat multa ja muilta miljoonia.

Tyhmänäkö meitä pidät?