Sivu 6/12
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: To Maalis 02, 2017 11:21 pm
Kirjoittaja sikakyösti
Tarkoitin toki sitä, että kun katson kuvia, minulle tulee mieleen että Harry Karjalainen on jollain tavalla muuttunut näiden kahden kuvan välillä.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Pe Maalis 03, 2017 11:57 am
Kirjoittaja ktaina
Uusi yritys Herttoniemestä kadonneen Harry Karjalaisen löytämiseksi: etsinnät siirtyvät yhä pohjoisemmaksi Sipoonkorpeen
Silminnäkijä havaitsi miehen kävelemässä pimeää tien viertä helmikuun alussa. HELMIKUUN alussa Helsingissä kadonnutta Harry Karjalaista, 33, etsitään jälleen ensi viikonloppuna Sipoon metsistä.
Tämä on jo kolmas viikonloppu, kun vapaaehtoiset etsijät poliisin johdolla haravoivat Knutersintien halkomaa laajaa metsäaluetta.
Tutkinnanjohtaja Anne Osmalan mukaan etsinnät siirtyvät nyt pohjoisen suuntaan Sipoonkorven kansallispuistoon. Poliisi tiedotti maanantaina havainnosta, joka on määrittänyt uuden etsintäalueen.
”Karjalaisesta on luotettava havainto kulkemassa Knutersintiellä Storlidintien risteyksen pohjoispuolella. Hän kiinnitti ihmisten huomiota, koska hän käveli tien viertä pimeällä”, Osmala sanoo.
KARJALAINEN oli jäänyt pois bussista Sakarinmäen koulun pysäkillä, vaikka bussi 93:n reitti kulkee Knutersintietä pohjoiseen Landbon asuinalueelle. Helsingin Östersundomista Karjalainen on jatkanut matkaa jalkaisin Sipoon puolelle.
Karjalainen katosi asunnostaan viemään roskia helmikuun 8. päivänä iltapäivällä. Bussista 93 hän jäi pois kello 19.20.
HELSINGISSÄ etsitään yhä myös tammikuussa kadonnutta Valtteri Ihalaista, 38. Ihalainen nähtiin viimeisen kerran 29. tammikuuta aamuyöllä, kun hän poistui Kulosaaren ostoskeskuksessa sijaitsevasta klubista.
”Tutkimuksissa ei valitettavasti ole edistytty. Oletus on, että hän lähti ostoskeskukselta kohti kotiaan eli Herttoniemen suuntaan”, Osmala sanoo.
Kadotessaan hänellä oli yllään todennäköisesti musta, puoleen reiteen ulottuva maiharitakki, jossa on huppu. Jalassa oli tummat farkut ja mustat kävelykengät.
Poliisi ottaa Karjalaisesta havaintoja vastaan virka-aikana kello 8–16 numeroon 0295 47 5382 ja Ihalaisesta numeroon numeroon 0295 47 5307. Virka-ajan ulkopuolella havaintoja voi kertoa puhelinnumeroon 0295 41 7935 tai sähköpostiosoitteeseen
[email protected].
http://www.hs.fi/kaupunki/art-200000510 ... ec8192158f
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Pe Maalis 03, 2017 5:17 pm
Kirjoittaja jukuripää
Täytyi jo käydä googlailemassa reppujen kuvia. Pyhtäällä joku on murtautunut omakotitaloon. Murtautujalta oli jäänyt sinnne FC Barcelonan reppu. Mutta sellainen reppu on ihan erinäköinen ja väriltään sininen. Harryn reppu oli mustan ja harmaan väreissä. Ajattelin vaan, että jos Harrylle on tullut jokin mielenhäiriö ja hän on lähtenyt pakoon elämäänsä ja jäänyt hillumaan maastoon epätoivoisena. Mutta todennäköisesti H löytyy jostain menehtyneenä, kunhan lumet sulavat.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 3:23 am
Kirjoittaja Pumpuliunelma
Minua häiritsee tässä kovasti se, että äiti facessa huutelee help, mutta ei ole tullut paikan päälle lastaan etsimään. Jos minun lapsi katoaisi niin tulisin läpi kiven ja kannon häntä etsimään. Isoäitikin huolissaan niin kait hänestä nyt joku huolen pitää toki ja ennen kaikkea äiti tulisi paikan päälle.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 8:28 am
Kirjoittaja Marskalkka
Pumpuliunelma kirjoitti:Minua häiritsee tässä kovasti se, että äiti facessa huutelee help, mutta ei ole tullut paikan päälle lastaan etsimään. Jos minun lapsi katoaisi niin tulisin läpi kiven ja kannon häntä etsimään. Isoäitikin huolissaan niin kait hänestä nyt joku huolen pitää toki ja ennen kaikkea äiti tulisi paikan päälle.
Yritä kuitenkin päästä yli tästä häiritsemisen tunteesta. Sellainen voi murskata ihmisen.
Ja lisäksi tuo tunne on melko turha tässä tapauksessa. Voi olla useita ihan jörjeviä ja ymmärrettäviä syitä miksi kokee, että ei voi tällaiseen etsintään osallistua.
Voimia kuitenkin sinulle!
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 8:48 am
Kirjoittaja Mehiläinen
Minustakin on outoa, jos äiti ei tule Suomeen edes juttelemaan mummon kanssa, jonka kanssa Harry asui ja kenestä Harry huolehti. Saati etsimään omaa poikaansa. Luulisi että kiinnostaa tutkia vaikka Harryn tavaroita yms. Niin surullinen tapaus tämä.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 2:57 pm
Kirjoittaja MaAl
Muistanko oikein, että äiti asui ulkomailla? Toki luulisi, että äiti lähtisi poikaansa etsimään tai ainakin seuraamaan etsintöjä. Otetaan huomioon sekin mahdollisuus, että jos on vähissä rahoissa, ei aina ole itsestäänselvyys "vain ostaa" se lentolippu. Nopealla aikataululla ostettu lippu (yksi suunta)voi maksaa 2-3krt sen mitä hyvissä ajoin ostettu menopaluu, jopa enemmänkin. Ehkä äidillä on hätä, mutta rahat ei riitä tulemaan Suomeen. Jos näin on, on varmasti raastavaa seurata etsintöjä kotoaan. En tuomitse äitiä, kun en tiedä syitä. Hyvänä esimerkkinä kaverini, joka joutui Saksasta lentämään pikana Suomeen, osti lipun kentältä, se maksoi lähes 700€. Kun taas poikani lensi Hki-New York-Hki ja lippu maksoi 3kk ennemmin ostettuna 740€ Finnairilla suora lento molempiin suuntiin. Tämä mahdollisuus kävi vaan mielessä, ei faktaa vaan spekua.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 3:32 pm
Kirjoittaja ktaina
Tansaniassa asti taitaa majailla.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 4:37 pm
Kirjoittaja MaAl
Ktaina: Muistelisin myös tuota Afrikkaa, mutten ollut varma. Jos rahat riittää juuri ja juuri esim.elämiseen, ei sieltä lentoja ostella noin vaan. Kallista se lentäminen on, varsinkin nk.äkkilähdöt. Kamala tilanne äidille, kun poika on kadonnut, eikä pysty (ehkä) mitään tekemään. Spekua tämä on täysin. Tämä vaan tuli mieleeni, kuten ed.postauksessa jo mainitsin.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: La Maalis 04, 2017 8:24 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
Mehiläinen kirjoitti:Minustakin on outoa, jos äiti ei tule Suomeen edes juttelemaan mummon kanssa, jonka kanssa Harry asui ja kenestä Harry huolehti. Saati etsimään omaa poikaansa. Luulisi että kiinnostaa tutkia vaikka Harryn tavaroita yms. Niin surullinen tapaus tämä.
Harry nakitettu mummonsa omaishoitajaksi - oma mutsi karannut ulkomaille... Harrylle tais vaan riittää.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Su Maalis 05, 2017 1:17 am
Kirjoittaja MaAl
Se minustakin on outoa, varsinkin jos on äidin äiti kyseessä. Miksi mummo jätetty pojan hoitoon? Mikähän syy äidillä oli lähteä Tansaniaan ja jättää oma äitinsä pojan "vaivoiksi". Tiedän, että lapset huolehtivat vanhemmistaan monissakin kulttuureissa, mutta silti...
Tietääkö kukaan oliko mummo isän äiti vai äidin äiti?
Se minullekkin tulee mieleen, että nuori mies ei jaksanut. Tosin voihan mummi/mummo olla hyväkuntoinenkin, jolloin on Harry voinut asua vain hänen turvanaan. Silti kyllähän tuo pelkkä asuminenkin mummon kanssa vaikeuttaa Harryn omaa elämää ja rajoittaa sitä suuresti.
Sääli, jos ei hakenut apua ja on päätynyt tämän takia lopulliseen ratkaisuun.
Onko mitään uutta kuulunut etsinnöistä?
Muokattu: Kirjoitusvirheitä

Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Su Maalis 05, 2017 12:01 pm
Kirjoittaja Terra
^
MaAl kirjoitti: ... Sääli, jos ei hakenut apua ja on päätynyt tämän takia lopulliseen ratkaisuun.
Onko mitään uutta kuulunut etsinnöistä? ...
Muokattu: Kirjoitusvirheitä

Mistä ja millaista apua hän olisi voinut hakea?
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Su Maalis 05, 2017 10:05 pm
Kirjoittaja MaAl
Eiköhän uupumiseen olisi saanut tukea. Olisiko sillä perusteella mummolle saatu kotiapua ja palvelutalomuotoinen asuminen, jossa asutaan itsenäisesti ja kellonsoiton päässä on hätätilassa apu. Ehkä turvaranneke mummolle myös. Poika olisi voinut saada sosiaalitoimelta kunnan asunnon jossa olisi saanut asua itsenäisesti. Muutama prosentti vuokra-asunnoista on nk.kriisikämpän, tarkoitettu kiireellisen asunnon tarvitsijoille, eli pidetään vapaana. Ainakin Tampereella sosiaalitoimi pystyy asunnon järjestämään muutamassa päivässä.Kaveri sai asunnon seuraavaksi päiväksi (syytä en laita miksi, mutta näin että sekin on mahdollista). Jos Harry olisi sanonut, ettei jaksa ja on korkea riski olettaa, että tekee itselleen jotain, otetaan henkilö myös päivystyksenä osastolle hoitoon ja silloin myös mummolle (jos huonokuntoinen) on olemassa mahdollisuus päästä (Tampereella ainakin) Hatanpään sairaalaan osastohoitoon odottamaan tuetun palvelun asumismuoto järjestettävä kiireellisenä. Mikäli Harry oli uupunut ja itsetuhoinen niin silloin ei ketään pistetä kotiin odottamaan, vaan otetaan osastolle nk.kriisipäivystyksen kautta.
Mutta...se vaatii sen, että myöntää olevansa loppu ja hautovansa itsemurhaa. Ketään ei tulla kotoa hakeen ilman ilmoitusta.
Monesti isotkin ongelmat ratkeavat jos myöntää ne ja hakee apua. Moni voi olla liian uupunut edes hakeakseen apua. Valitettavasti.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Ma Maalis 06, 2017 11:11 am
Kirjoittaja Terra
^Todella naiivi näkökanta avun saannista yhteiskunnalta. Hoiti mummonsa asioita juurikin kait siksi, että mummo ei saanut sitä apua yhteiskunnalta. Tuskinpa edes oli palkkiollinen omaishoitaja. Terveet elämäntavat omaaville ei ole apua tarjolla. Alkoholi ja muut päihteet sekä väkivalta päihittävät sosiaalihuollossa mennen tullen uupumuksen ja väsyneen ihmisen avun tarpeen. Tietty suhteilla ja hyvällä sosiaalisella statuksella saa apua myös uupumukseen ja väsymykseen.
Re: Harry Ari-Matti Karjalainen, 33 Herttoniemi (FB)
Lähetetty: Ma Maalis 06, 2017 11:51 am
Kirjoittaja Paa
Karjalan_kunnailta kirjoitti:Jokin Karjalaisessa ei ole kohdallaan. Miksi 33-vuotias on isoäitinsä omaishoitaja, kun tavanomainen 33-vuotias mies on perheellinen, työssä etc. Kyllä hän on jo suunnitellut katoamisensa. Burn out? Lanbon tienoo on hyvin rauhallista, ja jokin syy täytyy olla sinne menoon. Jonkun luokse? Tai sitten vain harhailemaan Sipoonkorpeen.
Hitto näitä kommentteja. Millaisessa kuplassa ihmiset elävät, kun kuvittelevat kaikkien elämän kulkevan samoja latuja pitkin. Ehkä Karjalaisella on sellainen vaihe elämässä että asumismenojen ja -paikan jakaminen isoäidin kanssa on kaikkien etu. Ei se tarkoita että tilanne pysyisi samana hamaan loppuun asti. Tai etteikö voisi pariutua ja lisääntyä - kumpaakaan näitä ei tarvi tehdä isoäidin katsellessa/kämpässä.
Itsemurhaksi veikkaan myös.