Sivu 6/28

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Ma Syys 19, 2011 1:32 pm
Kirjoittaja Beatrix Kiddo
Paloittelumurhaaja vaati päästä vapaaksi -
Oikeus hylkäsi valitukset


Maanantai 19.9.2011 klo 12.42

Pönkä vaati tällä kertaa elinkautisen vankeustuomionsa täytäntöönpanon kieltämistä. Helsingin hovioikeus kuitenkin hylkäsi Pöngän vaatimuksen maanantaisessa päätöksessään. Oikeuden mukaan Pöngän vaatima turvaamistoimipäätös ei ole lainmukainen, eikä turvaamistointa voida näin ollen myöntää.

Pönkä haki myös korkeimman oikeuden esittelijälle syytettä virkarikoksesta. Tämänkin vaatimuksen hovioikeus hylkäsi. Oikeus katsoi, ettei Pöngän haastehakemus osoita millään tavalla, että esittelijä olisi syyllistynyt virkarikokseen käsitellessään Pöngän nostamaa virkarikossyytettä.

Oikeustieteen opiskelijaksi mielivä Pönkä on työllistänyt viranomaisia ahkerasti tehtailemalla vankilassa mitä erilaisimpia vaatimuksia. Lakitermit hallitseva ja oikeutensa tunteva mies on Iltalehden tietojen mukaan tehtaillut muutaman vankilavuotensa aikana jo "tuhansia kanteluita".

27-vuotias Pönkä istuu pitkää murhatuomiotaan Riihimäen vankilassa. Hänet tuomittiin liikekumppaninsa murhasta vuonna 2007.....
Kiddo poistanut tästä välistä turhaa toistoa Pöngän pakenemisesta ja vaateista saada matkapuhelin, kannettava tietokone, ynnä muuta... Voi käydä lukemassa alla olevan linkin takaa uutisen kokonaisuudessaan. Ja uutinen jatkuu....
168 miljoonan korvausvaatimus

Tammikuun lopulla Pönkä yllätti jälleen toimittamalla Helsingin käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa hän vaati valtiolta 1200 euron korvauksia tuoreiden muutoshakuprosessien hänelle aiheuttamasta työstä ja 1000 euron korvauksia korkoineen hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä. Lisäksi Pönkä vaatii 1200 euron oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Nämä vaatimukset eivät kuitenkaan ole ensimmäisiä. Vuonna 2009 Helsingin hovioikeus hylkäsi Pöngän esittämän huikean yli 168 miljoonan euron korvausvaatimuksen.

Mies väitti lainanneensa elokuussa 2005 erälle miehelle 26 miljoonaa euroa, joita hän ei ollut vankilassa olonsa vuoksi päässyt lunastamaan takaisin. Korvausvaatimuksen suuruutta hän perusteli 182,5 prosentin vuotuisella korolla.

Liikemieheksi itseään tituleeraava Pönkä on kunnostautunut myös talousrikosten saralla. Miehen on epäilty keränneen itselleen huijauslaskuilla jopa kahden miljoonan tienestit. Murhaaja on saanut tuomiot myös seitsemästä törkeästä petoksesta, kahdesta rekisterimerkintätuomiosta ja ampuma-aserikoksesta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011091 ... 2_uu.shtml

Hienosti pitää Pönkä itsensä "työllistettynä" keksiessään koko ajan jotain vaateita ja valituksia.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Ke Loka 12, 2011 3:31 pm
Kirjoittaja fangs
"Olin pakotettu karkaamaan"

Markus Pasi Pönkälle luettiin syytteet keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa. Pönkä pakeni vankikuljetuksesta viime heinäkuussa.

Syyttäjä vaatii Pönkälle vanginkarkaamisesta kuuden kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.

Pönkä selitteli paon syytä oikeudessa.

- En saanut asianmukaista hoitoa sairauteeni, joten olin pakotettu karkaamaan vankilasta, Pönkä sanoi.

Pönkän mukaan hänellä on käsissä vakava ihottuma, joka vaatii jatkuvaa hoitoa.

Syyttäjän mukaan Pönkän puheet sairaudesta ovat liioiteltuja, koska hän oli lähettänyt käsin kirjoitetun kirjeen kesäkuun lopussa. Kirje todistaa, että hänen kätensä toimivat normaalisti.

Pönkä pakeni heinäkuussa vankikuljetuksesta, kun häntä oltiin viemässä oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin Helsingin yliopistoon. Hän onnistui livistämään omille teilleen auton takaosasta.

Karkureissu päättyi lyhyeen, mutta Pönkä ehti pistäytyä pikkuhuopalahtelaisessa lähikaupassa ostamassa itselleen hammasharjan, deodorantin ja muita hygieniatarvikkeita. Nämä viittasivat Pöngän suunnitelleen jo pidempääkin pakomatkaa.

IL

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101 ... 5_uu.shtml

Että ihottuman takia oli pakotettu karkaamaan vankilasta. Aha.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Ke Loka 12, 2011 4:02 pm
Kirjoittaja DrHouse
DollariExpress kirjoitti: Paloittelumurhaaja Pasi Pönkä on tehnyt tuhansia kanteluita muutaman vankilavuoden aikana.
...
Riitaa iPadista, vaatteista ja astioista
...
Pönkä on riidellyt vankilan kanssa muun muassa omaisuutensa hallinnasta. Hän on marras-joulukuussa 2010 laatimissaan neljässä hakemuksessa vaatinut osastolle käyttöönsä esimerkiksi hänelle kuuluvia nastallisia lenkkikenkiä, iPadia, tietokonetta, matkapuhelinta, 3G-modeemia, kahta SIM-korttia, vaatteita, kirjoja, astioita ja ruokailuvälineitä.

Nämä Pönkä vaati käyttöönsä Riihimäen vankilan varastosta:

...
- Apple iPad
Vanhaa viestiä vähän tiivistin, kun tämmönen sivuhuomio tuli että mitenkä Pönkäle on voinut omistamaansa iPadia itselleen vaatia, siis tuo iPad on lanseerattu vasta 2010, vankilassa oloaikanaanko se tuon on voinut ostaa ?

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Ke Loka 12, 2011 4:42 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
On kai sen voinut joku sukulainen tuoda hänelle, mutta se on tietenkin otettu saman tien varastoon. Noin kalliiden tavaroiden ostaminen omalta tililtähän olisi hankalaa, kun vankien kuukausittaista rahankäyttöä on rajoitettu.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: To Loka 13, 2011 12:27 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Pöngällä on suuret luulot itsestänsä.
MTV3 kirjoitti:http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... korvauksia

Pönkä heittäytyi juristiksi – vaatii valtiolta jättikorvauksia
12.10.2011 18:05

Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin tänään raa’asta paloittelumurhasta ja petoksista tuomitun Markus Pasi Pöngän tuoreimpia syytteitä.

Miestä syytetään kesäkuussa tapahtuneen vangin karkaamisen lisäksi kahdesta väärennyksestä ja törkeästä petoksesta vuosien 2008 ja 2009 aikana.

Lakitermit ja oikeuskiemurat tunteva Pönkä käytti oikeussalissa useita puheenvuoroja ja yllätti käsittelyn lopussa vaatimalla valtiolta korvauksia yhteensä 4200 euroa hänelle aiheutuneesta työstä, muun muassa syytteisiin tutustumisesta, pääkäsittelystä ja todistelun hankkimisesta.

Syyttäjä Antti Simolan mielestä luetellut tehtävät kuuluvat oikeusavustajalle, eikä näin hyväksynyt Pöngän vaatimuksia.

Pöngän avustaja, oikeustieteen kandidaatti Marko Virran mukaan roolijako on selvä, vaikka Pönkä heittäytyykin aika-ajoin itsensä avustajaksi.

– Hän on älykäs kaveri ja halusi esittää mielipiteensä. Hän on innokas oikeustieteen harjoittelija omalla tavallaan, Virta sanoi.

Pönkä on tavoitellut useasti opiskelupaikkaa oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Viime kesäkuussa pääsykokeisiin matkanneen Pöngän suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja hän karkasi vankikuljetuksesta. Oikeudessa hän perusteli pakoaan sairaudella.

Lisää talousrikossyytteitä

Helsingin hovioikeus langetti Pöngälle neljän vuoden vankeustuomion vuonna 2010 niin sanotussa valelaskutusjupakassa. Tuomio tuli seitsemästä törkeästä petoksesta, kahdesta rekisterimerkintärikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Tänään käräjäoikeudessa käsiteltiin kahta väärennöstä, joissa toisessa Pöngän väitetään valmistaneen väärän 150 000 euron velkakirjan ja toimittaneen sen haastehakemuksen liitteenä Jämsän käräjäoikeuteen. Velkakirja johti yksipuoliseen tuomioon ja siksi Pönkää syytetään myös törkeästä petoksesta.

Lisäksi 28-vuotiasta Pönkää syytetään lainasopimukseksi nimetyn asiakirjan väärentämisestä, joka johti riita-asian oikeudenkäyntiin Helsingin käräjäoikeudessa ja hovioikeudelle tehtyyn valitukseen.

Pönkä kiistää syytteet väärennöksistä ja törkeästä petoksesta. Puolustuksen mukaan kyse on ollut todellisista asiakirjoista ja velkasuhteista.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Pe Loka 14, 2011 12:02 am
Kirjoittaja mikodeus
siis pönkä perusteli pakoaan sairaudella :D olisi kiva kuulla tuosta hieman lisää mikä ihmeen sairaus laittaa ihmisen pakenemaan :D??

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Pe Loka 14, 2011 7:44 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Muissa tiedotusvälineissä on mainittu, että se oli jokin ihottuma, johon hän ei mielestään saanut vankilassa hoitoa. :roll:

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: La Loka 15, 2011 7:37 pm
Kirjoittaja Rappa
Tällä herralla on kyllä aika mielenkiintosia syitä valituksiin ja karkaamiseen..

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Pe Loka 21, 2011 7:33 pm
Kirjoittaja Blues
Pöngällä oli omien sanojensa mukaan ihottumaa käsissä. Käsittääkseni myös hänen vaatimansa Havupuu-uutteen olisi pitänyt auttaa tähän karmeaan ihottumaan.

Valitus hylättiin, sillä Markus Pönkä kirjoitti valituksensa käsin :lol:

Pöytälaatikkopsykologina Markus Pönkä ansaitsee kyllä narsistin-tittelin. Ihan mennen tullen.

Tuota narsismia kyllä tukee myös Pöngän oikeusavustajan kommentti siitä, että Pönkä halusi itse pitää useita puheenvuoroja istunnon aikana, koska "Hän on innokas, tavallaan!"
Oikeuden mukaan siis Pöngälle nimetyn oikeusavustajan olisi tullut pitää nuo puheenvuorot.

Koko kommentti löytyy iltapulusta, jota nyt jostain syystä en löydä :?

Etsin.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Pe Loka 28, 2011 4:31 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102 ... 6_uu.shtml

Paloittelumurhaaja karkasi - ei rangaistusta

Perjantai 28.10.2011 klo 15.18

Helsingin käräjäoikeus jätti tutkimatta paloittelumurhasta tuomitun syytteen kesäkuisesta karkureissusta.

Pasi Pöngän katsottiin saaneen jo rangaistuksen teostaan.

Rikosseuraamusvirasto oli nimittäin päättänyt aiemmin, että Pönkän vankilassa istumaan aikaan ei lueta lainkaan päivää, jolloin hän pakeni vankikuljetuksesta.

- Pöngälle määrättyä hallinnollista seuraamusta on pidettävä rankaisullisena, ja se on ankaruudeltaan yli 20-kertainen hänen pakomatkansa kestoon nähden, Helsingin käräjäoikeus lausui perjantaisessa tuomiossa.

Pönkä pinkaisi noin tunnin mittaiselle pakomatkalle Helsingin Ruskeasuolla, kun häntä oltiin kuljettamassa oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Pönkä itse vetosi käräjillä muun muassa siihen, että hän tarvitsi hoitoa käsien ihottumaan ja oli pakotettu lähtemään.

Pönkä sai aikanaan 12 vuoden vankilatuomion liikekumppaninsa murhasta Tallinnassa.

STT

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: La Loka 29, 2011 6:09 pm
Kirjoittaja Blues
Toivottavasti päätös vaikuttaa kuitenkin myöhemmin anottaviin vapautusanomuksiin.
Eli Markus Pasi Pönkä istuu kakkunsa, elon loppuunsa asti!

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Su Loka 30, 2011 8:08 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Mitä tarkoitat? Eihän Pönkä saanut elinkautista vaan Viron lain mukaan 12v. tuomion niin kuin tuossa edellisessä viestissäkin selvästi lukee.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Su Joulu 11, 2011 4:31 am
Kirjoittaja BrDead
Pönkäle ja hänen karkureissunsa vilahtaa tuoreimassa Tiilenpäät-sarjan jaksossa, joka on jo katsottavissa ennakkoon Yle Areenassa.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Ti Joulu 20, 2011 8:38 pm
Kirjoittaja nsa
BrDead kirjoitti:Pönkäle ja hänen karkureissunsa vilahtaa tuoreimassa Tiilenpäät-sarjan jaksossa, joka on jo katsottavissa ennakkoon Yle Areenassa.
Kaverin yleisolemuksesta käy kyllä selkeästi ilmi, että ei ole ns. "kaikki muumit laaksossa"; puhetyyli, manooverit jne. vaikutti erittäin sekavilta... Vaikutti juuri sellaiselta hullulta että tosiaan uskoo rustaamiensa valitusten ym. olevan täysin aiheellisia ja hänessä itsessään ei ole mitään vikaa.

Re: Pönkäleet ja niihin liittyvä murha

Lähetetty: Ti Joulu 20, 2011 9:27 pm
Kirjoittaja hidas mutta heikko
nsa kirjoitti: Kaverin yleisolemuksesta käy kyllä selkeästi ilmi, että ei ole ns. "kaikki muumit laaksossa"; puhetyyli, manooverit jne. vaikutti erittäin sekavilta... Vaikutti juuri sellaiselta hullulta että tosiaan uskoo rustaamiensa valitusten ym. olevan täysin aiheellisia ja hänessä itsessään ei ole mitään vikaa.
Samoilla linjoilla täällä. Vähän jäi sellainen kuva, että jos pitäisi jotakuta veikata psykopaatiksi, niin Pönkäle menisi kärkisijoille omissa ehdokkaissani. Toki pätkä jossa näkyi ohjelmassa oli tosi lyhyt, joten perusteellista analyysiä ei näillä rahkeilla tehdä. Vaikutti niin välinpitämättömältä mistään seuraamuksista ja koetti esittää toimivansa vain kylmän loogisesti: "Arvaa miks lähin? En päässy ihotautilääkärille". Ja aika laskelmoituhan se sen tekemä murhakin oli kuten myös muut rikokset.