MURHA.INFO

Lääkäreitä maallikot eivät tuomitse!

Vertailun vuoksi monilla vaikkapa jotain harvinaisempaa sairautta sairastavilla aikuisillahan kestää usein pitkään saada oikea diagnoosi ja siihen hoitoa, tämä on ihan tyypillistä. Turhia kokeita otetaan vaikka kuinka paljon, syödään turhia lääkkeitä jne. Usein myös tyrkytetään masennusta kaiken syyksi.

Tässä jutussa kun tuon kaiken kohteena on lapsi, se tuntuu tietysti todella ikävältä.

Tosiaan kun asiaa tarkemmin ajattelee, ihmeellistä toimintaa kyllä lääkäreiltäkin. Syömishäiriö on myös aika erikoinen diagnoosi alle kouluikäiselle. Ja PEG-nappiko sen sitten parantaa...

Silloinkin kun aikuinen ei saa oikeata diagnoosia, kyse ei ole mistään kevyesti otettavasta jutusta. Sairaudet johtavat työkyvyttömyyteen tai vaillinaiseen työkykyyn, ja tätä kautta vaikeisiinkin taloudellisiin ongelmiin. Jollei ole diagnoosia esim. jostain vakavasta sairaudesta, taloudelliset ongelmat nähdään KELA:ssa, työkkärissä jne. johtuvan henkilön omista laiminlyönneistä. Pahimmillaan tämä voi johtaa jopa asunnottomuuteen - siis sairaankin ihmisen kohdalla.

Ei ole myöskään saman tekevää, millä diagnoosilla esim. pysyvän tai väliaikaisen eläkkeen saa; esim. masennusdiagnoosi on monessa yhteydessä haitallinen - etenkin silloin, kun se ei edes pidä paikkaansa. Se myös hyvin tehokkaasti estää kuulemani mukaan sen, että fyysisiä sairauksia lähdettäisiin edes tutkimaan.

Puhumattakaan nyt tietysti siitä, mitä seurauksia on sillä, jos hoito vakaviin sairauksiin viivästyy.

Luulen itse tällain mutulla, että tässä jutussa on ollut kyse projektiosta. Äiti on itse aiemmin sairastanut syöpää ja hän on jotenkin sitten alkanut siirtämään tätä potilaan roolia tuohon poikaansa. Mielestäni tämä ei ole mitenkään edes hirveän erikoinen kuvio, jos äidillä on splittipohjainen persoonallisuus, jonka päällä on projektio keskeisenä defenssinä.
Äiti on ehkä kokenut sairaana ollessaan heikkouden ja avuttomuuden tunteita, joita hän ei ole kyennyt kantamaan itsellään ja hän on sitten lähtenyt siirtämään tätä potilaan roolia tähän poikaansa, vapautuakseen itse tästä itselleen tunnetasolla kestämättömästä roolista.
Kyse ei siis välttämättä ole puhtaasta välillisestä münchausenista, vaan tavallisemmasta split-projektio-kuviosta.