Sivu 6/8

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: To Kesä 04, 2020 2:38 am
Kirjoittaja ilmarinen
On taas kummallista spekulointia.

Jos tiedotetaan, että kyseessä ovat isä ja poika, ikähaarukka on laaja. Voi olla virkeä kahdeksankymppinen, jolla on kuusikymppinen poika. Hän voi olla toisessa tiedotteessa keski-ikäinen tai jopa vanhus, mikä on sinänsä väärin. Isälleen hän on aina poika.

Ja tuo Holsti on oikeasti Jyväskylän rauhallisimpia alueita. Vähän se on jäänyt uudisrakentamisen jalkoihin, kun isot tiet ja marketalueet sitä rajaavat. Tyypillistä tehdasyhteisöjen aluetta, missä duunarit pykäävät itselleen omia mökkejään. Niitä sitten laajennellaan ja parannellaan, kun rahatilanne sallii.

Kankaan paperitehdas jakoi tontteja Lohikoskella. Valmetin Tourulan tehtaan väki rakensi omia mökkejään Halssilaan. Rautpohjan tykkitehdas eli myöhemmin paperikonetehdas kaavoitti tontteja Kypärämäen Köhniölle 50-luvun alussa. Se on ollut myöhemmin hyvin haluttu asuinalue, siellä asui paljon yliopiston ja keskussairaalan väkeä.

Itsekin asuin siellä kymmenisen vuotta omakotitalossa, jonka rakentaja oli rautpohjalainen. Poika oli lääkäri ja vaimonsa sairaanhoitaja. Talo tuli myyntiin, kun isäntä sai paikan Pitkäniemen sairaalan pomona Tampereen läheltä.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: To Kesä 04, 2020 8:31 am
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
ilmarinen kirjoitti: To Kesä 04, 2020 2:38 am On taas kummallista spekulointia.

Jos tiedotetaan, että kyseessä ovat isä ja poika, ikähaarukka on laaja. Voi olla virkeä kahdeksankymppinen, jolla on kuusikymppinen poika. Hän voi olla toisessa tiedotteessa keski-ikäinen tai jopa vanhus, mikä on sinänsä väärin. Isälleen hän on aina poika.

Ja tuo Holsti on oikeasti Jyväskylän rauhallisimpia alueita. Vähän se on jäänyt uudisrakentamisen jalkoihin, kun isot tiet ja marketalueet sitä rajaavat. Tyypillistä tehdasyhteisöjen aluetta, missä duunarit pykäävät itselleen omia mökkejään. Niitä sitten laajennellaan ja parannellaan, kun rahatilanne sallii.

Kankaan paperitehdas jakoi tontteja Lohikoskella. Valmetin Tourulan tehtaan väki rakensi omia mökkejään Halssilaan. Rautpohjan tykkitehdas eli myöhemmin paperikonetehdas kaavoitti tontteja Kypärämäen Köhniölle 50-luvun alussa. Se on ollut myöhemmin hyvin haluttu asuinalue, siellä asui paljon yliopiston ja keskussairaalan väkeä.

Itsekin asuin siellä kymmenisen vuotta omakotitalossa, jonka rakentaja oli rautpohjalainen. Poika oli lääkäri ja vaimonsa sairaanhoitaja. Talo tuli myyntiin, kun isäntä sai paikan Pitkäniemen sairaalan pomona Tampereen läheltä.

Oikeassa olet, mutta onhan täällä paljon muutakin spekulointia.
Osa Holstin alueesta on myös vähän varakkaampien aluetta mm. eläinlääkäriä, kultaliikkeen omistajaa jne. varakkaita henkilöitä on siellä asunut.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: To Kesä 04, 2020 1:48 pm
Kirjoittaja Satiainen
Omituinen höpöttäjä tämä yksi sivusta seuraaja. Lue oikein ajan kanssa mitä kirjoitettu, niin ei tartte sekoilla :twisted:

Kerroin jo, että pojan vanhemmat on eronneet vuosia sitten ja äitinsä asuu muualla. Pitää olla jo pikkasen yksinkertanen jos kuvittelee vuosia sitten eronneen emännän olevan ainoa mahdollinen nainen, joka voinut olla teko aikaan paikalla entisen isännän kämpillä.

Kysyit näet, että kukas siellä sitten oli, joka kävi myös sairaalassa ja missäs äiti oli. Nyt pitää jo olla vähän kaksinkertainen, sillä ihanko tosissaan kyselet missä äiti oli? Mistä vi..sta minä tiedän kenenkään pitkän aikaa sitten näkemäni menemisiä ja olemisia. Tiedän kyllä kuka äiti on ja nimenkin, mutta en ole ollut missään tekemisissä aikoihin. Silloinkin aiemmin erään toisen henkilön vuoksi nähnyt ja tavannut monestikin. Ja jos siellä joku eukko oli mummon lisäksi tekoaikaan, niin miten se nyt edes pojan äitiin liittyy?

Joo no olisihan se tietenkin teoriassa mahdollista äidinkin olla paikalla, mutta kyllä se on tässä kohtaa hyvin epätodennäköistä. Todennäköisempi on miehen uusi nainen tai joku tuttu tai naapuri, mikäli siellä joku nainen oli mummon lisäksi

Ja mitä isänsä rekkakuski hommiin tulee, niin niihin ei kuulemani mukaan pojalla mitään osaa. Tietty voinut olla heillä jotain muuta yhteistä jobia tai sitten kuulemani tieto ei pidä edes paikkaansa.

Ja kun toisenkäden tiedon varassa mennään astalonkin suhteen, niin en viitsi kauheasti mainostaa mitä kerrottu. Saattaa olla että ei pidä paikkaansa. Rautaputki se ei minun kuuleman mukaan ollut vaan ihan käytännön väline siitä kuistin etusalta. Jääkön nyt vielä sen tarkemmin tuo erittelemättä, kun tieto epävarma. Fiksu kyllä hoksaa näillä jo kerrotuilla vihjeillä mistä välineestä saattaisi olla kyse 🤔

Tämän enempää en asiasta ole kuullut ja en tunne ketään äidin lisäksi perheestä edes kaukaisesti. Äidin taustoihinkaan en ota kantaa tai kerro niistä sen enempää, ettei mene ihan hulinaksi koko pähkäily. Eikä hän tähän oikein liitykkään sen enempää, kun olemalla pojan äiti. Näin ainakin uskoisin näillä tiedoilla.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: To Kesä 04, 2020 11:34 pm
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Satiainen kirjoitti: To Kesä 04, 2020 1:48 pm Omituinen höpöttäjä tämä yksi sivusta seuraaja. Lue oikein ajan kanssa mitä kirjoitettu, niin ei tartte sekoilla :twisted:

Kerroin jo, että pojan vanhemmat on eronneet vuosia sitten ja äitinsä asuu muualla. Pitää olla jo pikkasen yksinkertanen jos kuvittelee vuosia sitten eronneen emännän olevan ainoa mahdollinen nainen, joka voinut olla teko aikaan paikalla entisen isännän kämpillä.

Kysyit näet, että kukas siellä sitten oli, joka kävi myös sairaalassa ja missäs äiti oli. Nyt pitää jo olla vähän kaksinkertainen, sillä ihanko tosissaan kyselet missä äiti oli? Mistä vi..sta minä tiedän kenenkään pitkän aikaa sitten näkemäni menemisiä ja olemisia. Tiedän kyllä kuka äiti on ja nimenkin, mutta en ole ollut missään tekemisissä aikoihin. Silloinkin aiemmin erään toisen henkilön vuoksi nähnyt ja tavannut monestikin. Ja jos siellä joku eukko oli mummon lisäksi tekoaikaan, niin miten se nyt edes pojan äitiin liittyy?

Joo no olisihan se tietenkin teoriassa mahdollista äidinkin olla paikalla, mutta kyllä se on tässä kohtaa hyvin epätodennäköistä. Todennäköisempi on miehen uusi nainen tai joku tuttu tai naapuri, mikäli siellä joku nainen oli mummon lisäksi

Ja mitä isänsä rekkakuski hommiin tulee, niin niihin ei kuulemani mukaan pojalla mitään osaa. Tietty voinut olla heillä jotain muuta yhteistä jobia tai sitten kuulemani tieto ei pidä edes paikkaansa.

Ja kun toisenkäden tiedon varassa mennään astalonkin suhteen, niin en viitsi kauheasti mainostaa mitä kerrottu. Saattaa olla että ei pidä paikkaansa. Rautaputki se ei minun kuuleman mukaan ollut vaan ihan käytännön väline siitä kuistin etusalta. Jääkön nyt vielä sen tarkemmin tuo erittelemättä, kun tieto epävarma. Fiksu kyllä hoksaa näillä jo kerrotuilla vihjeillä mistä välineestä saattaisi olla kyse 🤔

Tämän enempää en asiasta ole kuullut ja en tunne ketään äidin lisäksi perheestä edes kaukaisesti. Äidin taustoihinkaan en ota kantaa tai kerro niistä sen enempää, ettei mene ihan hulinaksi koko pähkäily. Eikä hän tähän oikein liitykkään sen enempää, kun olemalla pojan äiti. Näin ainakin uskoisin näillä tiedoilla.
Enpä taida yksin sekoilla. Rivien välistä ei kannata lukea, mitä sinne ei ole kirjoitettu. Moni ymmärtää aikaisemmasta viestistä ja heitosta ilmaan "kukas siellä sitten oli, joka kävi sairaalassa", jossa viittaus äitiin, tarkoittavan naisystävää, usein myös kutsutaan äitipuoleksi.

Tarkennuksena siis, että äitipuoleen oli osunut. Jos ei ollut äitipuoli, olkoot sitten vaikka isän kaveri, mutta kolmeen ihmiseen osui.
Yksi on teholla, yksi pääsi kotiin ja yksi lähti taivaaseen.

Yhteinen projekti oli isällä , pojalla ja eräällä toisella perheellä. Niistä en avaa enempää, eikä ne kuulu tänne. Poika on isänsä kanssa siis ollut.
'
Äidin taustaa vihjaat siihen suuntaan, että ei ihan taida olla puhdasta valkoista? Ehkä selittää oletetun adhd-tapauksen, lääkityksen ja lääkkeen jättämättä ottamisen.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: Pe Kesä 12, 2020 10:25 pm
Kirjoittaja July
Rappuralli oli tää millä tappoi. Hyi helv.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: Pe Kesä 12, 2020 10:55 pm
Kirjoittaja putsari
Kannabis ja sienet on ihan vaarattomia. Lääkettä.

Kuva

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: La Kesä 13, 2020 5:19 pm
Kirjoittaja Satiainen
July kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 10:25 pm Rappuralli oli tää millä tappoi. Hyi helv.
Siitähän se kuistin edustalta löytyy, kuten vihjasin aiemmin. Eli kuulemani mukaan tuo sama väline.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: Su Kesä 14, 2020 12:24 am
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Satiainen kirjoitti: La Kesä 13, 2020 5:19 pm
July kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 10:25 pm Rappuralli oli tää millä tappoi. Hyi helv.
Siitähän se kuistin edustalta löytyy, kuten vihjasin aiemmin. Eli kuulemani mukaan tuo sama väline.
Henki lähti, pari vahingoittui. Ihan sama mikä on tekoväline. Olisiko jotenkin hienompaa, jos olisi ollut ase tai puukko? :roll:

Ihan v..n sama, mutta siellä on henkiä lähtenyt ja pojalla taatusti helvetin paha olla!

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: Su Kesä 14, 2020 7:27 am
Kirjoittaja July
Niinkö mä sanoin? Eipä nyt ensimmäisenä tullut mieleen, että tuommosella. Ai että tekijällä ihan paha olla? No voi hellanlettas sentään.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: Ma Kesä 15, 2020 4:08 pm
Kirjoittaja Satiainen
sivusta_seuraaja kirjoitti: Su Kesä 14, 2020 12:24 am
Satiainen kirjoitti: La Kesä 13, 2020 5:19 pm
July kirjoitti: Pe Kesä 12, 2020 10:25 pm Rappuralli oli tää millä tappoi. Hyi helv.
Siitähän se kuistin edustalta löytyy, kuten vihjasin aiemmin. Eli kuulemani mukaan tuo sama väline.
Henki lähti, pari vahingoittui. Ihan sama mikä on tekoväline. Olisiko jotenkin hienompaa, jos olisi ollut ase tai puukko? :roll:

Ihan v..n sama, mutta siellä on henkiä lähtenyt ja pojalla taatusti helvetin paha olla!
Sinähän melkonen sekoilija olet. Vasta itte tivasit teko välinettä ja nyt se onkin ihan sama. Mitä v..ttua sitä aiemmin kyselit jos ei kiinnostanu? Ja sitä paitsi muita saattoi kiinnostaa, joten ei täällä kuule sinun mielen mukaan mitään kirjoitella. Onhan tekoväline aika oleellinen osa henkirikosta, että sikälikin.

Ja nytkö oletkin huolissasi siitä, että tekijällä on paha mieli? Ei saatana mikä sälli. Jätkä tappanu jonkun ja murjonu toisenkin melkein hengiltä ja kolmaskin saanut osumaa, mutta sinä itket tekijän pahan mielen perään. Ja siellähän ei ole henkiä lähtenyt, vaan yhdeltä henki.

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: Ke Kesä 17, 2020 8:11 am
Kirjoittaja sivusta_seuraaja
Satiainen kirjoitti: Ma Kesä 15, 2020 4:08 pm
sivusta_seuraaja kirjoitti: Su Kesä 14, 2020 12:24 am
Satiainen kirjoitti: La Kesä 13, 2020 5:19 pm

Siitähän se kuistin edustalta löytyy, kuten vihjasin aiemmin. Eli kuulemani mukaan tuo sama väline.
Henki lähti, pari vahingoittui. Ihan sama mikä on tekoväline. Olisiko jotenkin hienompaa, jos olisi ollut ase tai puukko? :roll:

Ihan v..n sama, mutta siellä on henkiä lähtenyt ja pojalla taatusti helvetin paha olla!
Sinähän melkonen sekoilija olet. Vasta itte tivasit teko välinettä ja nyt se onkin ihan sama. Mitä v..ttua sitä aiemmin kyselit jos ei kiinnostanu? Ja sitä paitsi muita saattoi kiinnostaa, joten ei täällä kuule sinun mielen mukaan mitään kirjoitella. Onhan tekoväline aika oleellinen osa henkirikosta, että sikälikin.

Ja nytkö oletkin huolissasi siitä, että tekijällä on paha mieli? Ei saatana mikä sälli. Jätkä tappanu jonkun ja murjonu toisenkin melkein hengiltä ja kolmaskin saanut osumaa, mutta sinä itket tekijän pahan mielen perään. Ja siellähän ei ole henkiä lähtenyt, vaan yhdeltä henki.
Voi satiainen! Ei se helppoa ole sullakaan, kun pitää ihan kirjoitella "tivasit", "sinun mielen mukaan" ..
voi voi.
Tiedätkö, että joillakin ihmisillä on oikeasti ajatusta kirjoituksen takana, eikä tapana haukkua toista ihmistä välittömäsi kirjoitukissa.

Jos totean, että on paha mieli tällä tappajalla, onko se sinulta jotenkin pois? Pahoitatko siitä mielesi? Todennäköisemmin se kuollut
ihminen ei kauheasti tunne tällä hetkellä mitään. Oletan.
Muu perhe, kyllä minä ajattelen perheen isoisän tuntevana, et mitä ja mille hänestä tuntuu, koska lapsenlapsi oli hänelle aivan äärettömän tärkeä syntymästään asti ja papparainen paljon vietti aikaa lapsenlapsen kanssa.

Tivaillut en ole mitään. Enkä tule tivaamaan. Hyvää Juhannusta, myös satiaiselle :arrow: :P

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: To Kesä 18, 2020 12:58 pm
Kirjoittaja Toripolliisi
Uhrin kuolinilmoitus on tämän päivän Keskisuomalaisessa..

Re: Pojan epäillään tappaneen isänsä Jyväskylässä

Lähetetty: To Kesä 18, 2020 9:06 pm
Kirjoittaja occopution
Toripolliisi kirjoitti: To Kesä 18, 2020 12:58 pm Uhrin kuolinilmoitus on tämän päivän Keskisuomalaisessa..
Liitä tähän ketjuun, jos tietoa löytyy. Kaikilla ei mahista päästä Keskarin sivustolle.

Re: Poika surmasi isänsä Jyväskylässä 26.5.2020

Lähetetty: To Kesä 18, 2020 11:44 pm
Kirjoittaja tokkaukko
occopution kirjoitti: To Kesä 18, 2020 9:06 pmLiitä tähän ketjuun, jos tietoa löytyy. Kaikilla ei mahista päästä Keskarin sivustolle.
Mitä tumputettavaa kuolinilmoituksessa on?
Laita googleen hakusanaksi niin saat tuhansien kuolinilmoitusten kirjaston käyttöön.Makia katsella niitä.Kaikki tosin samanlaisia mutta silti.Sieltä löytyy myös tämän teon uhrin ilmotus,siinä lukee...Tadaa!!!! nimi,syntymäaika ja kuolinaika,runo ja nimilista läheisimmistä.Mustavalkoinen.Yllättikö?
Kuoli vielä samalla nimellä kuin täällä on mainittu,ei ole vaihdettu.
https://www.google.com/search?q=kuolini ... 66&bih=654

Re: Poika surmasi isänsä Jyväskylässä 26.5.2020

Lähetetty: To Kesä 18, 2020 11:59 pm
Kirjoittaja ZakkFakk
Tässä:
clipping0.jpg
clipping0.jpg (72.65 KiB) Katsottu 6545 kertaa