Re: Varkaudessa räjähdyksenomainen tulipalo – useita ihmisiä pelastettu kerrostalosta
Lähetetty: Ma Marras 01, 2021 3:00 pm
Isännöitsijä: Varkaudessa räjähtänyt asunto oli yksiö ja asukkaalla oli sinne osoite
Yksi ihminen kuoli Varkauden keskustassa myöhään sunnuntai-iltana tapahtuneessa voimakkaassa räjähdyksessä. Tapaus järkyttää Varkauden asukkaita.
Voimakkaassa räjähdyksessä Varkauden keskustassa Pohjois-Savossa myöhään sunnuntaina tuhoutuneen kerrostalon isännöitsijä Kaisa Heiskanen kuuli onnettomuudesta aamulla uutisista, mutta vasta matkalla työpaikalleen hän tajusi, että talo olikin hänen isännöintikohteensa.
– Olihan se järkytys. Ei ole ennen minun kohdalle vastaavaa sattunut, hän kommentoi Ilta-Sanomille onnettomuuspaikalla.
Heiskasen mukaan huoneisto, jossa räjähdys tapahtui, oli normaali kerrostaloyksiö. Yksiö oli asuttu, ainakin asukkaalla oli siihen osoite. Enempää asukkaasta isännöitsijä ei vaitiolovelvollisena voinut hänestä kertoa.
Poliisi oli hetkeä aikaisemmin vahvistanut, että räjähdyksessä kuoli asunnossa tapahtumahetkellä ollut henkilö. Siinä vaiheessa poliisi ei vielä kertonut uhrista enempää.
Onnettomuuspaikalla oli myös huoneiston omistaja, mutta hän ei suostunut kommentoimaan tapausta. Hän ei itse asunut yksiössä.
– Isännöitsijä kertoo. Se kuuluu hänelle, mies tyytyi toteamaan ja meni menojaan.
Räjähdyksen voimasta kertoo talon seinään revennyt aukko. Oli kuin siihen olisi ammuttu tykillä.
Talo on rakennettu 1950-luvulla. Silloin kerrostalot tehtiin vielä paikan päällä. Talossa on sisäpuolella tiilimuuri, ulkopuolella paksut betoniharkot ja ulkovuorauksena rappaus. Talo on siis tukeva kivitalo.
Isännöitsijän mukaan talossa oli 13 huoneistoa ja toistakymmentä asukasta. Kolmikerroksisen talon katutasossa on kolme liikehuoneistoa, joista kaksi on tyhjillään. Ne ovat vuokrattavina. Yhdessä liikehuoneistossa sijaitseva thaihierontaliike oli onnettomuuden jäljiltä suljettu.
Talon asukkailla ei isännöitsijän tietojen mukaan ole hätää. Varkauden sosiaalitoimi on osoittanut heille tilapäismajoituksen ja siltä osin heidän asiansa ovat kunnossa. Talon tulevaa kohtaloa isännöitsijä ei vielä maanantaina osannut arvioida.
– Tässä on paljon selvitettävää. Toivottavasti asukkailla on kuitenkin kotivakuutukset kunnossa, isännöitsijä mietti.
Talon ympärillä riitti ihmettelijöitä tasaisena virtana lähes koko maanantaiaamupäivän ajan. Talon pihapiiri oli kuitenkin eristetty poliisitutkinnan takia. Valkoisiin suoja-asuihin ja hengityssuojaimiin pukeutuneet poliisin tekniset tutkijat herättivät paikalla olijoissa arveluja, että teko olisi tahallinen.
– Yllättävä ja törkeä teko. Ilmeisestikin tahallinen. Tämä järkyttää koko kaupunkia, arvelivat sauvakävelylenkillään paikalla pistäytyneet Marjaleena ja Aulis Sutinen.
Sutiset asuvat vain noin 400 metrin päässä räjähdyspaikasta, mutta he eivät kuulleet sitä. Tiedon tapahtuneesta he saivat aamulla Ilta-Sanomien verkkolehdestä.
Järkyttyneitä tapahtuneesta olivat myös onnettomuuspaikalle Könönpellosta tulleet Pirjo ja Pentti Luostarinen.
– Järkyttävää. Tämä on ihme homma, että tällaisessa kylässä tapahtuu tällaista. Meidän lähellä paloi pari päivää sitten rivitalo ja nyt tämä, Pirjo Luostarinen päivitteli.
– Ettei vain olisi tahallinen teko. Ei normaalissa kerrostaloasunnossa ole mitään sellaista, joka tuolla voimalla räjähtää, Pentti Luostarinen pohti.
Luostariset ovat itsekin kokeneet järkyttävän tilanteen kotonaan. Neljä vuotta sitten heidän asumassa rivitalossa oli tuhopoltto, jonka seurauksena kaksi talon asunnoista tuhoutui täysin.
– Oma asuntomme säästyi, mutta jouduimme neljän kuukauden ajaksi evakkoon. Mitään emme saaneet mukaan, vain ne vaatteet, jotka olivat päällä. Ja jälkeenpäin kaikki tavarat ja kalusteet jouduttiin puhdistamaan.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008374185.html