Jospa palataan ketjun aiheeseen välillä.
Buffalon massamurhaajaa vastaan on nostettu syytteet, kaikkiaan 25 syytekohtaa, joihin sisältyy 10 murhaa viharikoksina, terrorismi (domestic act of terrorism motivated by hate), ja aseen laiton hallussapito.
Jos Gendron todetaan syylliseksi terroritekoon, siitä langetettava rangaistus on elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Gendron oli vannoutunut valkoisen ylivallan kannattaja. Häneen oli tehnyt erityisen syvän vaikutuksen rasistinen salaliittoteoria "Great Replacement", eli väestönvaihto, missä valkoiset amerikkalaiset tullaan lukumääräisesti syrjäyttämään muunrotuisilla ihmisillä, jotka äänestävät liberaaleja ja syrjäyttävät valkoiset enemmistöstä ja vallasta. Väestönvaihtoa masinoi liberaali eliitti, juutalaisten ohjaamina. Hän myös ihaili toisia massamurhaajia, erityisesti Christchurchin ampujaa. Hän oli suunnitellut hyökkäyksensä tarkasti, kuinka hän ensin ampuisi myymälän vartijan ja liikkuisi sen jälkeen hyllyjen välissä ampuen kaikkia mustia asiakkaita. Gendron piti yksityistä päiväkirjaa rasistisista pohdinnoistaan Discord-palvelussa, ja hän julkaisi kirjoituksensa pienelle piirille ennen ammuskelun alkua. Hän myös livestriimasi hyökkäyksensä Twitchissä.
Buffalon murhaajan nettikäyttäytymistä hyökkäystä edeltävältä ajalta on tutkittu NY Timesin artikkelissa pohjauutuen Gendronin omaan manifestiin ja päiväkirjaan: Hän uppoutui chatteihin Redditissä ja 4chanissa, katsoi aseenkäyttövideoita YouTubesta ja äärinäkemysten esittelijöitä BitChutessa. Jutussa mainittu mm. suomalainen äärioikeistolainen, joka pauhaa Amerikan keskiluokan tuhosta: kukahan tämä sankari mahtaa olla?
Gendron valitsi kohteekseen Buffalon itäisen kaupunginosan New Yorkin osavaltiossa, koska se on mustien asuinalue, ja ajoi sinne 320 km kotikaupungistaan Conklinista. Hän oli onnistunut pitämään hankkimansa aseen, vaikka hänestä oli tehty psykologinen vaarallisuusarviointi sen jälkeen, kun hän oli koulussa puhunut suunnitelmistaan tappaa muita ja itsensä. Kun hänet oli noudettu puhutteluun, hän väitti, että kyseessä oli "vitsi", mutta kirjasi päiväkirjaansa, että hän oli valehdellut, jotta ei menettäisi asettaan.
Väestönvaihtoteoria on innoittanut muitakin rasistisia joukkoampujia, kuten Pittsburghin synagoga-ampujaa 2018 ja El Pasossa Walmartin massamurhaajaa 2019. Jyrkän oikeistolaiset republikaanit ovat tuoneet väestönvaihtoteorian valtavirtaan yhä useampien korviin, kun aikaisemmin se oli kiertämässä lähinnä vain netin pimeimmissä syövereissä.
Lähde The New York Times
https://www.nytimes.com/2022/06/01/nyre ... tment.html
https://www.nytimes.com/2022/06/01/tech ... media.html