Tampereen epäillyn tuhopolttajan profiili on muodostumassa – Tämä kaikki tuhoisasta tulipalosarjasta tiedetään nyt
Rajut tulipalot ovat tuhonneet Tampereella useita isoja rakennuksia ilman luonnollista selitystä. Rikoskomisario Antti Uusipaikka johtaa Tamperetta piinaavan tuhopolttojen sarjan tutkintaa. Vaikka tulipalot ovat tapahtuneet syrjäisillä paikoilla, Uusipaikan mukaan on aina on joku, joka näkee poistuvia henkilöitä tai itse tapahtuman.
Tampereella on tuhoutunut kevään aikana lukuisia rakennuksia epäillyissä tuhopoltoissa. Viimeksi viikonloppuna Santalahdessa paloi asumaton Breitensteinin huvila ja Koivistonkylässä autiotalo.
Tampereen tuhopolttojen sarjan poliisitutkinta on keskitetty tutkintayksikölle, jota johtaa Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Antti Uusipaikka. Kysyimme häneltä, mitä yhteistä tulipaloilla on ja miten tuhopolttajan jäljille voidaan päästä.
Yksi vai useampi tekijä?
Nyt tutkinnassa olevat tulipalot ovat sattuneet syttymishetkellä tyhjillään olleissa tai jo jonkin aikaa hylättyinä olleissa rakennuksissa. ”Näitä on nyt palanut kevään mittaan tavanomaista enemmän. Nyt selvitetään palojen liitännäisyyttä toisiinsa”, Uusipaikka sanoo.
Hänen mukaansa tahallaan sytytetyiksi epäillään paloja, joiden syttymiselle ei ole löytynyt luonnollista selitystä. ”Selvitetään, että liittyvätkö nämä saman henkilön toimiin vai onko useampia mahdollisia tekijöitä.”
Onko epäiltyjä?
Onko poliisilla tällä hetkellä epäiltyjä Tamperetta piinaavassa tuhopolttojen sarjassa? ”On sovitettu henkilöitä, mutta ei ole varsinaista epäiltyä vielä”, Uusipaikka muotoilee. Onko poliisi siis tehnyt profilointia? ”Tehdään totta kai sitä koko ajan”.
Poliisi otti huhtikuussa yhden henkilön kiinni Itä-Tampereen tulipaloihin liittyen. Muita ei ole Uusipaikan mukaan ollut kiinniotettuna tuhopoltoista epäiltynä. Huhtikuussa kiinniotettu henkilö vapautettiin. Uusipaikan mukaan hän ei sopinut tekijäksi.
Mitä yhteistä tapauksilla on?
Uusipaikan mukaan Tampereen tuhopoltoille yhteistä on se, ettei paikalla ole ollut muita ihmisiä. Autiotalot, mökit tai varastohallit ovat olleet tyhjillään, jolloin tulipaloissa ei ole suoraan vaarannettu kenenkään henkeä. Paloja on syttynyt hiljaisilla paikoilla, joissa ei ole ollut paljon silminnäkijöitä.
Mikä on vahinkojen määrä rahassa mitattuna?
Tampereella on tuhoutunut kevään aikana useita suuria rakennuksia, kuten Breitensteinin huvila ja Kaukajärven seurakuntatalo. Kuinka suurta vahinkoa rahassa mitattuna kevään paloista on aiheutunut? Uusipaikan mukaan vahinkojen arviointi on kesken. Arvion tekevät vakuutusyhtiöt. ”Eivät ne missään tapauksessa arvottomia rakennuksia ole olleet.”
Yhteys muihin Pirkanmaan paloihin?
Tampereen lisäksi muualla Pirkanmaalla on palanut tänä keväänä rakennuksia epäillyissä tuhopoltoissa. Tällä hetkellä Tampereen palojen tutkinta on keskitetty Antti Uusipaikan johtamalle tutkintayksikölle ja muun maakunnan paloilla on omat tutkinnanjohtajansa.
Myös viime syksynä Pirkanmaata piinasi ainakin 14 tuhopolton sarja. Mitkä ovat näiden tulipalojen yhteydet Tampereen epäiltyihin tuhopolttoihin?
Lue lisää: Pirkanmaata piinaava 14 tuhopolton sarja yhä täysi mysteeri: katso kaikki palopaikat – Tässä ovat viime vuosien traagisimmat tapaukset
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art- ... 17258.html
”Kyllä nekin huomioidaan, mutta nyt selvitetään sitä, ovatko nykyisen keväänkään palot saman henkilön tekemiä. Vielä ei ole saatu selkeitä viitteitä suuntaan tai toiseen.”
Jäljitelläänkö tekoja?
On mahdollista, että tuhopoltot synnyttävät jäljittelyrikollisuutta, Uusipaikka arvioi. ”Kyllä se valitettavasti aina saattaa nostaa sellaisen henkilön päätä, joka on asiasta kiinnostunut. Nämä saavat monesti jonkinlaista mielihyvää palojen sytyttämisestä, osa voida jäädä seuraamaan sammutustöitä.” Uusipaikan mukaan tulipalojen esiintyminen julkisuudessa on tekijöille iso osa tapahtumaa.
Joku näkee aina
Uusipaikka ei avaa tarkkaan sitä, millä keinoin poliisi voi päästä tuhopolttajan jäljille. ”Tiedän, että näitä juttuja lukee myös sekin, joka on jollain tavalla syyllinen näihin tekoihin”. Yleisellä tasolla hän kertoo, että silminnäkijähavainnot ovat merkittävässä osassa. ”Vaikka tulipalot ovat kuinka syrjäisillä paikoilla, aina on joku, joka näkee poistuvia henkilöitä tai itse tapahtuman.”
Uusipaikan mukaan palopaikoille jää myös aina jälkiä, jotka voivat auttaa rikoksen tutkinnassa. Hän sanoo, että poliisi on saanut vihjeitä tuhopoltoista.
Pirkanmaan autiotalopaloja vuonna 2023
20.5. Tampere, Pahvitehtaanraitti ja Koivistontie
7.5. Ylöjärvi, Siivikkalantie
4.5. Urjala, Astalantie
11.4. Tampere, Hippoksenkatu
28.4. Kangasalan vanha ammattikoulu
23.4. Tampere, Osuusmyllynkatu
23.4. Tampere, Juvankatu.
21.4. Tampere, Osuusmyllynkatu
20.4. Tampere, Isolammenkatu
11.4. Pirkkala, Hahmontie
24.2. Ylöjärvi, Rinnekalliontie