Sivu 6/6

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Kesä 09, 2023 7:45 pm
Kirjoittaja Strutter
MissMaapl kirjoitti: Pe Kesä 09, 2023 3:04 pm Tuolta Doctor Lecterin tuoreeltaan postaamasta YLE:n uutisesta hämmensi pätkä:
Lasten äidin epäillään sytyttäneen huhtikuussa Pohjois-Savossa Kuopion Petosella tulipalon pienkerrostalon huoneistossa, jossa nukkui kolme naisen alaikäistä lasta.

Itä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisarion Mikko Hakkaraisen mukaan tulipalo oli sytytetty aamulla lasten ja äidin yhteisessä makuuhuoneessa. Lapset olivat kuitenkin heränneet ja herättäneet äidin, minkä jälkeen perhe oli poistunut asunnosta.

Hakkaraisen mukaan äitiin kohdistuvat epäilyt heräsivät palonsyyntutkinnan aikana, jolloin syytä epäillä -kynnys ylittyi.
Lisäksi hämmentää tuo Oikeus ennen kaikkea postaama Savon Sanomien lainaus:
Syyttäjä on nostanut kuopiolaista naista vastaan syytteet murhan yrityksestä, törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Mikä tuo törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen on? Joskus aiemmin tapahtunut, ei liity tulipaloon, vai? Entä miten sytytetty, jos kuitenkin lapset herättivät nukkuvan äidin?

Ero tullut lopulta, ei luottamusta lasten isään eikä voimia jatkaa omaa elämää, joten nähnyt parhaaksi hävittää kaiken? Ajatellut, että lapsilla ei kuitenkaan mahdollisuuksia hyvään elämään ilman äitiä? Surullista, että joku kokee jääneensä noin yksin.
Olisiko äiti laittanut selvän nuotion makuuhuoneeseen ja mennyt itse omaan sänkyynsä esittämään nukkuvaa, toivoen samalla kaikkien ehtivän kuolla häkämyrkytykseen ensin...

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2024 9:10 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Syyte: Äiti yritti murhata lapsensa polttamalla talon
Syyttäjä vaatii kolmekymppiselle naiselle rangaistusta kolmesta murhan yrityksestä ja törkeästä tuhotyöstä. Syyttäjän mukaan nainen yritti polttaa talonsa, jossa sisällä oli kolme hänen alaikäistä lastaan.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Kuopion Petosella sijainneessa pienkerrostalossa, jossa nainen asui lapsineen. Naisen epäillään sytyttäneen tulipalon makuuhuoneeseen varhain aamulla 5. huhtikuuta 2023.
Lapset pelastautuivat asunnosta itse, eikä tulipalo päässyt leviämään muihin asuntoihin. Oikeus määräsi naisen mielentilan tutkittavaksi esitutkinnan aikana.
Järkyttävän tapauksen käsittely alkoi Pohjois-Savon käräjäoikeudessa perjantaina 5. tammikuuta.
Iltalehti seuraa käsittelyä oheisessa tekstiseurannassa:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc24 ... dfa7284044

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2024 10:11 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Syyttäjä: Äiti yritti murhata omat lapsensa Kuopiossa – peitteli kasvojaan oikeudessa
Lapsiperheen kodissa Kuopion Petosella syttyi tulipalo viime vuoden huhti­kuussa. Naisen epäillään sytyttäneen palon tahallaan.

POHJOIS-SAVON käräjäoikeudessa käsitellään perjantaina tapausta, jossa 32-vuotiasta naista syytetään omiin lapsiinsa kohdistuneista murhan yrityksistä.
Naista vastaan on nostettu syytteet törkeästä tuhotyöstä, murhan yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Media sai kuvata naista istunnon alussa. Nainen kyyristeli pöydän ääressä ja piilotteli kasvojaan hupparinsa hupun alla.
Syytteet liittyvät siihen, että perheen vuokra-asunnossa syttyi tulipalo 5. huhtikuuta 2023. Naisen epäillään sytyttäneen tahallaan asuntonsa makuuhuoneen tuleen.
Naisen kolme pientä lasta olivat tapahtuma-aikaan asunnossa.
Petosen palo.jpg
Petosen palo.jpg (184.3 KiB) Katsottu 3912 kertaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010098472.html

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2024 10:58 am
Kirjoittaja rumilus
Iltalehden seurannasta poimittuna:
"Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen" oli edellisenä päivänä tapahtunut postin kuorma-auton perään ajaminen. Syyttäjä ei tunnu pitävän sitä todennäköisesti vahinkona, mutta syyte kuitenin tältä osin siis vain (törkeästä) liikenneturvallisuuden vaarantamisesta:
Syyttäjän mukaan nainen ajoi moottoritiellä kovaa vauhtia edessä olevan auton perään. Hän pitää epätodennäköisenä, että ison postiauton perässä ajettaessa aurinko häikäisisi silmiin.
Puolustus myöntää naisen sytyttäneen tulipalon. Katsoo kuitenkin, että nainen oli syyntakeeton, ja tuhotyönä teko ei ollut törkeä. Jos teko katsottaisiin henkorikoksen yrityksesäs kyse olisi ollut vain tapost,a ei murhasta (Sinänäs tavanomaista oikeudessa tälläinen asteittainen puolustus, ei siinä mitään)
Naisen avustaja kertoo tämän kiistävän törkeän tuhotyön. Hän myöntää syytteen perusmuotoisena. Hän myöntää sytyttäneensä makuuhuoneen pahvilaatikon tuleen.
Nainen kiistää syyllistyneensä murhan yritykseen. Avustajan mukaan nainen oli havahtunut savuun ja palovaroittimeen samaan aikaan kuin vanhin lapsista. Nainen kertoo herättäneensä itse nuorimman lapsen ja huolehtineensa lapset pois turvallisesti.

Avustajan mukaan tulipalo oli jo sammumassa, kun palokunta saapui paikalle. Nainen on pitänyt epätodennäköisenä, ettei kukaan neljästä huoneessa olleista olisi herännyt palovaroittimeen.

Hän katsoo, että mikäli hänet tuomitaan, tulisi tuomion tulla tapon yrityksestä, ei murhan. Teko ei naisen mukaan ollut erityisen julmalla tai raa’alla tavalla toteutettu.

Avustajan mukaan nainen ei ole tekojen aikaan ollut syyntakeinen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cc24 ... dfa7284044

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2024 4:06 pm
Kirjoittaja saliukko
En ole tähän tapaukseen aiemmin kiinnittänyt huomiota, mutta luin nyt pikaisesti ketjun läpi. Sain käsityksen, että kirvesmurhaaja olisi päässyt huhtikuussa koevapauteen. Voisiko olla, että tämä nainen on odottanut kirvesmurhaajan vapautumista ja toivonut heille yhteistä tulevaisuutta, mutta kirvesmurhaaja halunnut erota ja ollut muuttamassa vapautuessaan jonnekin muualle, jonka nainen kosti tällä teolla sitten?

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2024 4:32 pm
Kirjoittaja saliukko
Niin ja sekin kävi mielessä, että olisikohan ollut tuo kirvesmurhaaja juuri kyydissä tuossa peräänajossa? Paljon herää spekulaatioita, kun kaikki mahdollinen salataan.

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - epäiltynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2024 7:05 pm
Kirjoittaja Mielenkiinnosta
nuuskija kirjoitti: La Huhti 15, 2023 9:46 am Ei neuvolassa mitään huomata. Vaikka tulisi tulitikkujen ja syttöjen kanssa. No vähän liioittelua tuo edellinen lause, mutta tosi tyypillistä on, ettei edes avunpyyntöihin vastata, vastakysymys on vain "mutta pärjäät kuitenkin lasten kanssa".
Se on just näin, korkeintaa numero johonki "apu puhelimee"....ite kolme vuotta sitte valitettavien tilanteiden jälkee kahen lapsen yksinhuoltaja. Ollu vuoden verran nyt aivan loppuu palanu, on jääny koulut kesken, töihin ei tässä kunnossa pääse. Apua et saa mistää, reseptejä ei kirjoteta. Oman onnen nojassa saa olla. En ihmettele yhtään, että jollain se viimenen lanka todellisuutee vaa häviää. Tappamista en ymmärrä enkä hyväksy. Hyvinvointivaltio....kunnes oot kusessa :twisted:

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa - syytettynä kolmen lapsensa murhan yrityksestä

Lähetetty: Ke Tammi 31, 2024 8:51 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tulipalon sytyttänyttä äitiä syytetään kolmen lapsen murhan yrityksestä Kuopiossa – käräjäoikeus antaa tuomion
Pohjois-Savon käräjäoikeus antaa tänään ratkaisunsa jutussa, jossa äitiä syytetään kolmen lapsensa murhan yrityksistä.
Kyse on tapahtumista Kuopion Petosen kaupunginosassa viime vuoden huhtikuussa. Syyttäjän mukaan kolmikymppinen nainen sytytti kerrostaloasunnossa tulipalon yöaikaan tarkoituksenaan, että hän ja asunnossa nukkuneet kolme lasta kuolisivat.

Nainen oli mielentilatutkimuksessa
Syyttäjä vaatii naiselle kymmenen vuoden vankeutta. Nainen on kiistänyt syytteet ja katsoo syyllistyneensä törkeän tuhotyön sijaan perusmuotoiseen tuhotyöhön ja murhan yrityksen sijaan enintään tapon yritykseen.
Nainen määrättiin esitutkinnan aikana mielentilatutkimukseen, jonka tulokseen käräjäoikeus ottaa kantaa tuomiossaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tul ... #gs.4cl8lt

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa, asunnossa 3 lasta - 4 vuotta vankeutta törkeästä tuhotyöstä

Lähetetty: Ke Tammi 31, 2024 2:20 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Äitiä syytettiin lasten polttomurhan yrityksestä Kuopiossa: Käräjäoikeus hylännyt syytteen
Pohjois-Savon käräjäoikeus on hylännyt kolmekymppisen äidin syytteen, joka koski tämän lapsiinsa kohdistamaa polttomurhan yritystä.

Nainen sytytti huhtikuussa Kuopiossa asunnossaan tulipalon. Asunnossa nukkuivat naisen kolme lasta. Syyttäjän mukaan naisen tarkoituksena oli, että tämä ja lapset kuolisivat palossa. Käräjäoikeus päätyi hylkäämään syytteen, koska sen mukaan nainen luopui rikoksen täyttämisestä poistumalla lasten kanssa palavasta asunnosta.
Naiselle tehtiin mielentilatutkimus, joka perusteella hän oli alentuneesti syyntakeinen. Oikeuden mukaan nainen syyllistyi tulipalon sytyttäessään törkeään tuhotyöhön. Rangaistus on neljä vuotta vankeutta.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kar ... #gs.4czlvb

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa, asunnossa 3 lasta - 4 vuotta vankeutta törkeästä tuhotyöstä

Lähetetty: Ke Tammi 31, 2024 2:26 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Kolme lasta nukkui makuuhuoneessa, kun äiti sytytti pahvilaatikon palamaan – Oikeus hylkäsi syytteen murhan yrityksestä
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi neljäksi vuodeksi vankeuteen 32-vuotiaan kuopiolaisnaisen, joka sytytti asunnossaan tulipalon samalla, kun kolme hänen lastansa olivat makuuhuoneessa nukkumassa.
Oikeuden mukaan nainen syyllistyi alentuneesti syyntakeisena törkeään tuhotyöhön sekä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Syyttäjä vaati naiselle kymmenen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta kolmen lapsensa murhan yrityksestä.

Käräjäoikeuden mukaan naisen ajatuksena on ollut, että hän ja lapset taintuvat palokaasuihin. Oikeuden mukaan naisen yritys surmata lapsensa on jäänyt täyttymättä hänestä riippumattomista syystä kahden lapsen havahduttua hereille.
Tämän jälkeen nainen on vapaaehtoisesti estänyt rikoksen täyttymisen poistumalla asunnosta lastensa kanssa.
Näillä perusteilla oikeus katsoi, että syyte murhan yrityksestä on hylättävä. Sen sijaan nainen syyllistyi törkeään tuhotyöhön. Oikeus katsoi, että nainen oli piittaamaton muista talon asukkaista. Teko ajoittui aikaiseen aamuun, jolloin suurin osa talon asukkaista oli kotonaan.
Lisäksi oikeus totesi, että palon leviäminen olisi ollut todennäköistä, mikäli palokunnan tulo olisi kestänyt kauemmin.
Törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessa kyse on päivää ennen tulipaloa sattuneesta tapauksesta, jossa nainen ajoi Kuopion moottoritiellä toinen henkilö kyydissään kuorma-auton perään.
Tuomiolauselman mukaan nainen oli alentuneesti syyntakeinen. Oikeus salasi muuten tiedot vastaajan syyntakeisuuden perusteista.

Nainen määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna. Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/6524826

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa, asunnossa 3 lasta - 4 vuotta vankeutta törkeästä tuhotyöstä

Lähetetty: Ke Tammi 31, 2024 2:49 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
VANKEUSTUOMION lisäksi nainen määrättiin maksamaan lapsilleen yli 15 000 euroa kärsimyskorvauksia. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan kolarin aikaan autossa olleelle esikoiselleen 200 euroa. Asunto-osakeyhtiön vakuutusyhtiölle hänen pitää maksaa lähes 33 000 euron korvaus.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010192250.html

Re: Kuopio 5.4.2023: Äiti yritti tuhopolttoa, asunnossa 3 lasta - 4 vuotta vankeutta törkeästä tuhotyöstä

Lähetetty: Ke Tammi 31, 2024 3:51 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Sepä on noilla määrätyillä summilla tulevaisuus sitten taputeltu. Vaikka tässä ei empatiat ja sympatiat oikein nouse, niin toivottavasti silti saa vankeusaikana tarvitsemaansa hoitoa, ja edes jonkinlaiset valmiudet vapautua takaisin yhteiskuntaan aikanaan.

Lapsille toivon parasta mahdollista tulevaisuutta näistä täysin anteeksiantamattomista ja traumaattisista asioista huolimatta.