Sattumalta törmäsin irtojalkoihin, kun luin ruumiin hajoamisesta vedessä ja muistin tämän ketjun. Päivitetäänpä, että parin vuoden tauon jälkeen
Vancouverin Islandin Botanical Beachille huuhtoutui taas irtojalka lenkkarissa 7.2.2016 ja viiden päivän päästä tupsahti sille pari(tutkimuksin varmistettu).
Vuodesta 2007 lähtien helmikuuhun 2016 on BC:n rannoilta(Jedediah Island to Botanical Beach) löydetty
Guardianin mukaan yhteensä 12 jalkaa, joista 8 on tunnistettu, näissä 8:ssa oli kaksi paria. Neljä tunnistamattomaksi jäänyttä on vahvistettu kuuluneen miehille.
Tuo
VoDKan alla oleva juupituupi -linkki oli harmistuksekseni tapettu, mikähän mahtoi olla, muistaneeko joku? Käsitteli Scillan kommentin perusteella ilmeisesti ainakin kehon hajoamisprosessia vaikkapa alle poimimaani artikkelin kohtaan liittyen.
Jutussa siis kerrottiin tutkimuksesta, missä sikoja upotettiin veteen simuloimaan mitä meidän ruumiille tapahtuu ahdin valtakunnassa ja missä tahdissa.
Rikosteknisesti merkittävä löydös oli ainakin se, että huomattiin jalkaterän irtoavan luonnollisesti ruhon hajoamisprosessissa suolavesiolosuhteissa ja kelluvan hyvin, mikäli olisi lenkkikengässä. Tämä tarjoaa siis luonnollisen selityksen pohjois-Amerikan länsirannikon "kelluviin mysteerijalkoihin". Tässä jalkaa käsittelevä kohta alkuperäisenä:
"A forensically-relevant piece of information they were able to determine is that feet naturally come apart from the skeleton when being broken down. If a person who ended up in the water was wearing sneakers at the time of death, the foam soles would make the feet float on top of the water.
“So the so-called mystery of the ‘floating feet’ washing up on shores along the West Coast was not a mystery, but a natural occurrence in the marine environment,” Anderson explained."
Lähde: IFSCIENCE! - What Happens To A Dead Body In The Ocean?. Jutussa on videolinkki "merisian" tuhoon sekä viittaukset tarkempaan dataan.
VoDKa kirjoitti:Kohdasta 33:45 alkaa juttua näistä jaloista. Ohjelman tekovaiheessa jalkoja on löytynyt vasta muutama, mutta mielestäni ihan ansiokkaasti pohdittiin noin lyhyessä ajassa mahdollisuuksia ja haastateltiin eri alojen asiantuntijoita. Sarjamurhaajasta, ainakaan jalkoja katkoneesta, tuskin siis on kyse.
Edit: Lisäyksenä,
K18, ei herkille, jne.
Oli poistunut tuo pätkä.
Kuten
Scilla tuossa aiemmin sivusikin ja ilmeisesti tuon
VoDKan postaaman videolinkin perusteella, jalkaterä todellakin irtautuu ruumiista hajoamisprosessin aikana. Siitä myös minun kirjoittama ennen tuota lainausta. Mistään Kanadasta löydetystä jaloista ei ole löytynyt jälkiä työkalujen käytöstä tai väkivallasta yleensä eli niiden voidaan olettaa irtautuneen luonnollisesti ruumiistansa.
Se, miksi näitä juoksukenkien sisällä olevia irtojalkoja on alkanut ilmaantua vasta 2000-luvulla, arvellaan johtuvan lenkkikenkien teknologian kehityksestä; pohjissa käytetään usein ilmataskuja/-tyynyjä vaimennustarkoitukseen ja se aiheuttaa isomman nosteen kuin vanhanmallinen pohjarakenne ja -materiaali.
Olisi mielenkiintoista tietää, että onko näissä todellakin ollut tuollainen uudempi pohja kaikissa, se on kerrottu ainakin, että olivat juoksukenkiä(running shoe).
Vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää, mitä nuo tunnistettujen jalkojen omistaja ovat elämällään tehneet ja missä ovat viimeiset hengenvetonsa vetäneet, onkohan tästä ollut mainintaa, kun en ole haukkana tähän aiheeseen vielä perehtynyt.
Edit: Typotus