IS
Monacossa kuolonkolarin ajanut suomalaiskuski on syytteessä törkeästä kuolemantuottamuksesta
Kolarissa kuoli kaksi matkustajaa. Kuski oli ajanut humalassa ja selvää ylinopeutta.
MONACOSSA viime joulukuussa kuolonkolarin ajanut suomalaismies on syytteessä rikosnimikkeissä, jotka Suomessa vertautuvat törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään vammantuottamukseen. Asiasta kertoo Monaco Tribune.
Onnettomuus tapahtui 17. joulukuuta 2023 kello 4.30 paikallista aikaa. Onnettomuusauton kuljettaja, 22-vuotias suomalaismies, oli tapahtumahetkellä humalassa, kertoi valtakunnansyyttäjä tuolloin. Kuljettaja törmäsi autollaan seinään. Auto vaurioitui pahoin.
Onnettomuusautossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa, joista kaksi kuoli kolarin seurauksena. Toinen heistä oli 19-vuotias kazakstanilainen nainen, jonka kerrotaan kuolleen välittömästi tapahtumapaikalla.
Toinen kuolleista oli 20-vuotias nainen Azerbaidzhanista. Hän kuoli muutama päivä onnettomuuden jälkeen sairaalassa.
Kuljettaja ja loput autossa olleet matkustajat selvisivät onnettomuudesta vammoilla. Kaikki auton matkustajat opiskelivat Monacon kansainvälisessä yliopistossa.
KOLARI tapahtui Millenium-tunnelin uloskäynnillä lähellä hautausmaata ja huoltoasemaa. Onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Ranskan puolella sijaitsevaa Cap d'Ailin kaupunkia.
Kolarissa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja. Kolaroinut Audi oli mallia, joka pystyy kiihtymään yli 100 kilometrin tuntinopeuteen vain sekunneissa.
Joulukuussa yleinen syyttäjä kertoi Monaco Tribune -lehdelle, että kuljettaja oli ajanut huomattavaa ylinopeutta. Poliisi pystyi kuulustelemaan häntä hänen vammojensa vuoksi vasta helmikuussa. Syytteet annettiin maaliskuussa.
Syyttäjä pyysi, että mies pidettäisiin vangittuna istuntoon asti, mutta tuomari päätti asettaa hänet tuomioistuimen valvontaan. Päätökseen lukeutui myös ”useita” velvoitteita, kuten 60 000 euron suuruinen takuumaksu erissä maksettavaksi.
Monaco Daily News kertoi aiemmin, että kolarissa selviytynyt kuljettaja oli toisen vuoden opiskelija ja kova autoharrastaja.
MONACON kansainvälistä yliopistoa johtava dekaani Jean-Philippe Muller kommentoi onnettomuutta joulukuussa sanomalla, että opiskelijayhteisössä eletään nyt ”tuskallisia aikoja” aivan joulupyhien kynnyksellä.
– Ajattelemme oppilaita, joita tapahtuma on koskettanut syvästi ja heidän perheitään, jotka ovat äärimmäisen huolissaan. Meillä ei ole kaikkia viimeisimpiä tietoja, joten odotamme ennen kuin kerromme lisää.
Tapahtumapaikalle tuotiin onnettomuutta seuranneina päivinä kynttilöitä ja kukkia.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010411183.html