Sivu 6/7

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: To Touko 02, 2024 11:07 pm
Kirjoittaja mikko1979
Kirrin uimaranta-​ampumisen tapposyytteet nurin: "Ei riittävää näyttöä tahallisuudesta" – kahdelle 20-​vuotiaalle viiden vuoden vankilatuomiot

Kirrin uimarannalla Jyväskylässä joulukuussa tapahtunut 25-vuotiaan miehen kuolemaan johtanut ampuminen ei ollut tahallinen henkirikos, arvioi Keski-Suomen käräjäoikeus torstai-iltana julistamassaan tuomiossa. Oikeus hylkäsi kahden 20-vuotiaan miehen saamat syytteet taposta, mutta katsoi molempien syyllistyneen toissijaisten syytteiden mukaisesti törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään ryöstöön.

Oikeus totesi tahallisuuden puolesta puhuvan poliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon, jonka mukaan uhri olisi saanut kuolettavan ampumavamman vatsaansa noin metrin etäisyydeltä. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että jompikumpi syytetyistä olisi ampunut uhria, eikä ase olisi voinut laueta syytettyjen kertoman mukaisesti kamppailutilanteessa aseen ollessa uhrin kädessä.

Oikeus huomioi lausunnossa kyseen olevan ainoastaan arviosta, eikä sen yksin tai yhdessä muiden todisteiden kanssa katsottu riittävän näytöksi siitä, että uhriin olisi ammuttu tahallisesti kohdistettu laukaus.

Oikeus ei pystynyt poissulkemaan miesten ja heidän kuskinaan olleen naisen samansuuntaisia kertomuksia rannan tapahtumista ja aseen laukeamisesta vahingossa. Oikeuden mukaan käsitystä tuki myös aseen kadottaminen lumihankeen.

https://www.ksml.fi/paikalliset/6740727

Loput on maksumuurin takana

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 1:13 am
Kirjoittaja ylälauteiden mies
Ksml 03.05.2024
Kuva

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 8:37 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Tämä menee hovioikeuteen, ja siellä menettää paikalla olleiden yhtenäiset kootut selitykset merkityksensä.
Rikosteknisen laboratorion tutkimus nousenee sitten pääosaan, eli se pieni juttu että vainaja ammuttiin metrin päästä.
Käräjiä on taas istunut joku jyväjemmareiden runkkurinki joka uskoo kaikki sadut mitä niille kerrotaan. Niille joulupukki, hammaskeijut ja pääsiäisnoidat ovat jokapäiväisiä faktoja.

On kyllä käsittämätöntä kuinka käräjäoikeuden runkkurinkiläiset ovat pystyneet antaamaan etukäteen sovituille jutuille suuremman painoarvon, kuin tekniselle tutkinnalle.
Näiltä runkkurinkiläisiltä on poistettava oikeus istua oikeutta muissa asioissa, kuin sakkojen muuntorangaistuksia.

Kyl tästä tappo tuomio/tuomiot hovissa leivotaan, ja kakku kasvaa muutamalla vuodella.

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 9:49 am
Kirjoittaja Tyyttyyt
Miksi keski-ikäinen nainen on avustanut juuri ja juuri täysikäisiä murhamiehiä. Ei näillä apustajamuijilla kyllä hirveesti järki leikkaa

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 12:11 pm
Kirjoittaja originalnightstalker
Siis onko uhria ammuttu 3 kertaa ja käräjäoikeuden mukaan häntä on ammuttu vahinkossa?

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 12:50 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
kakkosurpo kirjoitti: Pe Touko 03, 2024 8:37 am Tämä menee hovioikeuteen, ja siellä menettää paikalla olleiden yhtenäiset kootut selitykset merkityksensä.
Rikosteknisen laboratorion tutkimus nousenee sitten pääosaan, eli se pieni juttu että vainaja ammuttiin metrin päästä.
Käräjiä on taas istunut joku jyväjemmareiden runkkurinki joka uskoo kaikki sadut mitä niille kerrotaan. Niille joulupukki, hammaskeijut ja pääsiäisnoidat ovat jokapäiväisiä faktoja.

On kyllä käsittämätöntä kuinka käräjäoikeuden runkkurinkiläiset ovat pystyneet antaamaan etukäteen sovituille jutuille suuremman painoarvon, kuin tekniselle tutkinnalle.
Näiltä runkkurinkiläisiltä on poistettava oikeus istua oikeutta muissa asioissa, kuin sakkojen muuntorangaistuksia.

Kyl tästä tappo tuomio/tuomiot hovissa leivotaan, ja kakku kasvaa muutamalla vuodella.
Mikähän tosiaan on, kun

- suunniteltu ryöstö
- väkivaltaa
- ammutaan x 3 vahingossa
- ryöstön uhri kuolee

= kuolemantuottamus. ehkä ase oli pienikaliiperin niin ei ollut sitten niin vaarallinen murha.

Rafael Aleksanteri Falck no puhemies on ollut matkassa ainakin.
oikeus lähetti medialle vain tuomiolauselman, mutta ei perusteluita, joilla se päätyi antamaansa lopputulokseen.
Vaikeaahan tuollaista olisi mistään näkökulmasta perustella, kun tuomio on aivan järjetön tekoon nähden.

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 1:20 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Toivon todella, että syyttäjä valittaa tuomiosta hovioikeuteen, jotta tekoon syyllistyneet saavat ansaitsemansa rangaistuksen.
Nyt tuomitut rangaistukset asettavat Keski-Suomen käräjäoikeuden ymmärryksen rikosoikeudesta kyseenalaiseen valoon.

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Pe Touko 03, 2024 2:02 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Mies saapui junalla Jyväskylään – 45 minuuttia myöhemmin hän kuoli

Poliisi tutki 25-vuotiaan miehen kuolemaa alun perin murhana. Oikeus tuomitsi nyt kaksi miestä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Uhri tapasi Jyväskylän matkakeskuksella 20-vuotiaan kaverinsa. Vain kuukautta aikaisemmin nuorempi miehistä oli auttanut tuttavaansa asunnon tyhjentämisessä.
Yhdessä he nousivat jyväskyläläisen naisen autoon, jossa oli toinen 20-vuotias mies. Porukka ajoi Kirrin uimarannalle, jossa tilanne päättyi laukauksiin ja 25-vuotiaan miehen kuolemaan.

Laukesi vahingossa
Syyttäjän mukaan 20-vuotiaat jyväskyläläismiehet olivat suunnitelleet ryöstävänsä uhrin ja jättävänsä hänet syrjäiselle seudulle.
Uimarannalla tilanne meni väkivaltaiseksi. Syyttäjän mukaan uhria lyötiin muun muassa nyrkkiraudalla.
Uhrilla oli mukanaan ampuma-aseeksi muunnettu starttipistooli, jonka toinen miehistä sai haltuunsa. Syyttäjän mukaan mies ampui sillä uhria edestä tai etuviistosta keskivartaloon.
Kuulusteluissa miehet kiistivät tahallisen laukauksen. Heidän mukaansa ase laukesi rannalla syntyneen käsikärhämän aikana.
Toinen miehistä myönsi kuulusteluissa, että ampui uhria kolmesti ilmapistoolilla.

Muitakin rikoksia
Keski-Suomen käräjäoikeuden mukaan näyttö ei riittänyt tuomioon tahallisesta henkirikoksesta.
Oikeus tuomitsi vuonna 2003 syntyneen Risto Samuel Sykiäisen viideksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä ryöstöstä. Vuonna 2004 syntyneelle Jere Einari Kärkkäiselle oikeus tuomitsi viisi vuotta vankeutta samoista rikoksista.
Lisäksi molemmat miehet tuomittiin muun muassa muutamaa päivää ennen uimarannan ampumista tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Samoista rikoksista tuomion sai myös vuonna 2005 syntynyt Rafael Aleksanteri Falck. Hänet tuomittiin vankeuteen kahdeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi.

Muunnettu starttipistooli.jpg
Muunnettu starttipistooli.jpg (78.7 KiB) Katsottu 4813 kertaa
Naiset suojelivat
Oikeus katsoi Kirrissä autokuskina olleen naisen syylliseksi rikoksentekijän suojelemiseen. Hän esimerkiksi ilmoitti autonsa varastetuksi, vaikka hän oli ajanut auton paikalle, josta se löytyi poltettuna. Nainen oli noin kuukauden tutkintavankeudessa, minkä oikeus arvioi riittäväksi rangaistukseksi.
Myös toinen nainen katsottiin syylliseksi rikoksentekijän suojelemiseen. Oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen.

Kuskin auto poltettuna.jpg
Kuskin auto poltettuna.jpg (215.37 KiB) Katsottu 4813 kertaa
Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9252 ... 1ae0056a5b

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Ke Touko 22, 2024 9:56 pm
Kirjoittaja Rambo123
On taas käsittämätöntä nämä käräjäoikeuden päätökset. No, hyvät tarinat syytetyiltä ja kun uhri ei voi omaa tarinaa kertoa niin menee lautamiehille kaikki läpi.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mie ... #gs.9r5syb

Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi kahden miehen tapposyytteet viime joulukuussa Jyväskylässä uimarannalla luotiin kuolleen miehen tapauksessa. Miehet tuomittiin kuitenkin törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Uhri oli kutsuttu Jyväskylään, ja juna-asemalta matka jatkui henkilöautolla Jyväskylän Kirrin uimarannalle. Uhri oli houkuteltu paikalle kertomalla keikasta, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan.

Uimarannalla uhrin kanssa oli alettu selvittää uhrin velka-asiaa. Taustalla kerrotaan myös olleen uhrin halu irtautua yhdessä tehdyistä rikoksista. Syytettyjen välisen aiemman keskustelun perusteella oikeus kuitenkin päätteli, että kyseessä oli suunniteltu ryöstö

Miehet kertoivat käsikähmästä ja vahinkolaukauksesta
Uimarannalla erimielisyydet yltyivät fyysisiksi, ja syytetyn mukaan uhri otti esille ampuma-aseeksi muutetun starttipistoolin. Syntyi käsikähmä, jossa toinen syytetyistä oli tarttunut uhrin asekädestä ja alkanut vääntää sitä. Syytettyjen mukaan jossain vaiheessa käsikähmää ase oli lauennut, luodin osuen uhria keskivartaloon.

Syytetyn mukaan hän ei huomannut laukausta, vaan tappelu jatkui hetken ja uhria muun muassa lyötiin nyrkkiraudalla ja ammuttiin ilmapistoolilla. Käsirysyn loputtua oli uhrin vointi alkanut hiipua, mutta syytetyn mukaan tämä oli kieltänyt soittamasta paikalle ambulanssia. Mies oli poliisin etsintäkuuluttama.

Syytetyt kiirehtivät tämän jälkeen pois paikalta ja myöhemmin palatessa poliisi oli jo uimarannalla..

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Ke Touko 22, 2024 9:58 pm
Kirjoittaja Rambo123
Rikoslaboratorion arvio ei riittänyt tuomioon
Luoti oli lävistänyt uhrin vatsa-aortan, mistä seurasi runsasta verenvuotoa. Uhrin arvioidaan kuolleen noin 15–60 sekunnin sisällä vammasta, ja sitä ennen uhrin tajunta on alkanut heikentyä.

Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio oli tehnyt arvion, jonka mukaan ase olisi laukaistu 60–120 senttimetrin päässä uhrista. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että kyse on arviosta, eikä sitä voi näyttöarvoltaan pitää yhtä vahvana kuin esimerkiksi DNA-näytettä. Tekoa ei voida siksi katsoa syytettyjen syyksi vain tämän arvion perusteella.

Oikeus kiinnitti myös huomiota siihen, että jos syytetyt olisivat ampuneet uhrin, miten he olisivat sen jälkeen hukanneet aseen ampumapaikalle. Todistajien kertomuksista näet selvisi, että epäillyt olivat etsineet asetta tekopaikalta sitä löytämättä. Poliisi löysi aseen paikalta myöhemmin.

– Käräjäoikeuden mielestä edellä mikään edellä mainittu todiste yksin tai yhdessäkään asiassa muun esitetyn kirjallisen tai henkilötodistelun perusteella ei aiheuta sitä, vastaajien ja ennen kaikkea [toisen syytetyn] vaihtoehtoinen tapahtumankuvaus aseen laukeamisesta kamppailutilanteen yhteydessä voitaisiin riittävällä varmuudella sulkea pois, oikeus totesi.

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Ma Marras 18, 2024 1:40 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: La Tammi 11, 2025 7:04 pm
Kirjoittaja Taikajuoma

Saisko tätä uudestaan? Linkki ei nähtävästi toimi enää

Re: Jyväskylä: Törkeä kuolemantuottamus ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: La Tammi 11, 2025 7:36 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Taikajuoma kirjoitti: La Tammi 11, 2025 7:04 pm

Saisko tätä uudestaan? Linkki ei nähtävästi toimi enää
Löytyy nyt täältä:

https://pixeldrain.com/u/grSs3SyB

Re: Jyväskylä: Tappo ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Ti Huhti 15, 2025 1:11 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Hovioikeudessa raju käänne Jyväskylän Kirrin ampumisen tuomioihin – taposta kahdelle yli kymmenen vuoden vankilatuomiot
Jyväskylän Kirrin uimarannalla 2023 joulukuussa tapahtuneesta 25-vuotiaan miehen kuolemaan johtaneesta ampumisesta annetut tuomiot kovenivat hovioikeudessa. Vaasan hovioikeus katsoi tiistaina antamallaan tuomiolla kahden miehen syyllistyneen teollaan tappoon, kun Keski-Suomen käräjäoikeus arvioi kyseessä olleen törkeän ryöstön ja törkeän kuolemantuottamuksen.

Risto Samuel Sykiäisen, 21, käräjäoikeudesta saama viiden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdoton vankeustuomio korotettiin 13 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Jere Einari Kärkkäinen, 21, sai 12 vuotta ehdotonta vankeutta, kun käräjäoikeuden tuomio oli viisi vuotta ehdotonta vankeutta.

https://www.ksml.fi/paikalliset/8450073

No, niin! Hovi pelasti päiväni, ja tekijöille kusiset oltavat! :D

Re: Jyväskylä: Tappo ja ryöstö Kirrin uimarannalla 21.12.2023

Lähetetty: Ti Huhti 15, 2025 1:20 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Jos joku haluaa vielä lukea ETPK:n, niin nykyinen sijainti on:

https://gofile.io/d/d3lKEl