Re: Henkirikos Laukaan Venhiällä 4.8.2024 - uhri löytyi muoviin käärittynä joesta, syyte taposta
Lähetetty: Pe Joulu 13, 2024 3:52 pm
Nainen googlasi ”syvin järvi Keski-Suomi” ja hankki isoja muovikasseja – Viikon päästä joesta löytyi ruumis
48-vuotiasta miestä syytetään Keski-Suomen käräjäoikeudessa taposta. Uhri oli 41-vuotias mies, joka menetti henkensä baari-illan päätteeksi syytetyn asunnolla.
Taposta syytetyn 48-vuotiaan miehen vaimoa syytetään samassa asiassa hautarauhan rikkomisesta. 44-vuotias nainen myöntää auttaneensa miestään ruumiin hävittämisessä, mutta kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Hänen mukaansa mies veti hänet mukaan omiin ongelmiinsa.
– Se oli vain hölmöyttä, että menin auttamaan [häntä], kertoi nainen kuulusteluissa.
Rikoksista syytetty aviopari asui tekoaikaan erillään. Henkirikos tapahtui miehen omalla asunnolla 4. elokuuta. Nainen sai tietää tapahtuneesta myöhemmin samana päivänä ja osallistui ruumiin hävittämisen lisäksi asunnon siivoamiseen.
– [Taposta syytetty mies] sanoi, että minun pitää auttaa, eli käski, selitti nainen toimintaansa poliisille.
”Asia ei koske minua”
Naisen mukaan mies soitti hänelle sunnuntaiaamuna 4.8. ja kertoi tarvitsevansa apua. Kello oli noin seitsemän aamulla. Puhelun jälkeen miehestä ei kuulunut muutamaan tuntiin, ennen kuin paritalossa asuneen naisen naapuri tuli valittamaan pihatien tukkineesta autosta.
– Naapurin mies sanoi auton olevan jotenkin poikittain tiellä ja että [48-vuotias mies] oli nukkunut autossa. En saanut [miehestä] mitään selvää tuossa tilanteessa, kertoi nainen.
Koska taposta syytetty mies ei ollut ajokunnossa, kävivät poliisit viemässä hänet kotiinsa. Asunnon sisällä lainvalvojat eivät käyneet.
Muutaman tunnin päästä mies soitti vaimolleen uudelleen. Nainen meni miehen asunnolle, josta he lähtivät yhdessä kauppaan.
– Ajaessamme takaisin asunnolle, hän sanoi, että on tapahtunut paha juttu, mutta että asia ei koske minua, kertoi nainen.
Googlasi Keski-Suomen syvintä järveä
Heti eteisessä nainen näki miehen jalat olohuoneen lattialla. Nainen kertoi olleensa hädissään. Hän ei muistanut, miten mies oli tapahtunutta hänelle tuolloin selittänyt.
– Ne oli siellä lattialla, jalat näin siinä. Sitten käännyin ja menin ulos, menin ihan šokkiin. En muista muuta kuin että ne jalat oli tummat.
– Menin ulos asunnosta ja laitoin kädet korville
Nainen vei miehen Tokmannille, josta mies osti juuttiköyttä vainajan sitomista varten. Nainen puolestaan kävi K-Raudassa muovipussiostoksilla.
– [Mies] vain sanoi minulle, että hae isoja, vahvoja muovipusseja, kertoi nainen kuulusteluissa. Hän ymmärsi, että pusseja tarvitaan ruumiin hävittämiseen.
Samana päivänä nainen oli hakenut Googlella tietoa murhatuomion pituudesta ja ruumiin säilymisestä vedessä. Nämä haut hän kertoi tehneensä oma-aloitteisesti, koska pelkäsi tulevaa. Miehensä pyynnöstä nainen googlasi myös: ”Mikä on syvin järvi Keski-Suomi”.
Mies sanoi naiselle, että ruumis pitäisi heittää ”johonkin syvään veteen”.
”En nähnyt muuta kuin verta”
Seuraavana päivänä eli maanantai-iltana 5. elokuuta nainen vei miehensä äänekoskelaisella korjaamolle, josta mies otti koeajoon maasturimallisen Mersun. Autoa käytettiin ruumiin kuljettamiseen.
Nainen myös siivosi asunnon verisen lattian puhtaaksi. Hän kertoi, ettei nähnyt asunnolla muuta kuin verta, jota mies oli ilmeisesti yrittänyt siivota käsipyyhkeillä.
– Siellä oli ihan hirveästi verta, ihan hirveästi. Verta oli siinä olohuoneen lattialla. Minä vaan pesin lattian siitä, en muualta. Pesin sen lattiamopilla, mikä on siellä [miehen] luona. Käytin ihan vain vettä ja jotain yleispuhdistusainetta.
Nainen kiisti osallistuneensa ruumiin paketoimiseen, mutta myönsi auttaneensa sen kuljettamisessa. Mies ei jaksanut kantaa sitä yksin.
– Se oli sininen, pitkä ja painava paketti, jossa oli kiviä myös, kuvaili nainen.
Ruumis heitettiin sillalta jokeen samana iltana. Nainen auttoi miestä nostamaan paketin yhdeksän metriä korkean sillan kaiteen yli. Paikka oli pimeä eikä hän ollut käynyt siellä aiemmin.
Pakettiin sidotuista tiiliskivistä huolimatta ruumis ei painunut pohjaan vaan jäi jokeen kellumaan. Koiranulkoiluttaja löysi ruumiin reilua viikkoa myöhemmin 16. elokuuta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fd7f ... 9675b82429